Uusperheen lapset

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä uusioperhetilanteessa olevilta kysyä, miten suhtaudutte miehenne lapseen/lapsiin? Voiko tai pitääkö edes toisen lasta rakastaa samanlailla kuin omaa? Kuinka paljon neuvotte tai osallistutte varsinaiseen kasvatukseen, on sitten kyse yhteisessä kodissa asuvista tai viikonloppuvierailija-lapsista? Onko lapsen käytös koskaan todella ärsyttänyt?

 

\

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä uusioperhetilanteessa olevilta kysyä, miten suhtaudutte miehenne lapseen/lapsiin? Voiko tai pitääkö edes toisen lasta rakastaa samanlailla kuin omaa? Kuinka paljon neuvotte tai osallistutte varsinaiseen kasvatukseen, on sitten kyse yhteisessä kodissa asuvista tai viikonloppuvierailija-lapsista? Onko lapsen käytös koskaan todella ärsyttänyt?

Kyllähän miehenkin lapsiin kiintyy, mutta omiaan rakastaa aivan eritavalla. Olen kantanut kaikista lapsista vastuun näinä vuosina,siis käytännössä,kasvattanut,neuvonut,hoitanut kipeänä jne.Ja meillähän asuu siis kaikki lapset kotona,minun,miehen ja meidän lapset.
Juu, useinkin,mutta niin ärsyttää omankin lapsen käytös joskus.

 

ei kai toisen lapsia voi rakastaa niinkuin omiaan, vaikka niin sitä varmaan luulee, ainakin niin pitkään, että niitä omia on. Miehellä 5v tyttö, joka kokenut kovia, ja se näkyy käytöksessä. Meillä asuu, äitiinsä ei missään yhtydessä ole ollut 4 vuoteen. Meillä on miehen kanssa vajaa vuoteinen lapsi, jonka syntymän myötä suhtautuminen miehen tyttäreen hieman helpottunut, mutta rakkautta en häntä kohtaan tunne, jonkinasteista kiintymystä kuitenkin. Vieraaksi hänet koen kuitenkin, mutta samanarvoisena yritän kohdella, vaikkei se aina tai edes useimmiten täysin onnistu. Parempaan päin menossa kuitenkin. =)

 

..jatkoa vielä. Appivanhemmat odottavat, että osallistuisin kasvatukseen äidin veroisena, mutta jos ei osaa rakastaa, tuntuu pahalta asettaa rajojakaan. Tosin pakko sitäkin tehdä, koska mies/isovanhemmat päässeet helpommalla antamalla tytölle periksi. Nyt pari vuotta opeteltu, ettei huutamalla saa haluamaansa. Tulevaisuudessa samat säännöt koskevat molempia lapsia, sekä yhteistä että tätä "puolikasta". Muuten käytännössä mie huollan ruoka- ja vaatetuspuolen, isänsä sitten laittaa tytön nukkumaan.

 

Minä en rakasta miehen lapsia kuin omaani, mutta koen voimakasta holhoamisen- ja hoivaamisenviettiä pieniä kohtaan. Siten kuin voi pieniä lapsia kohtaan tuntea. Lapset kun ovat meillä, koen olevani osaltani vastuussa heidän hyvinvoinnistaan ihan kuin kenestä tahansa lapsesta. Olen hoitanut lapsia heidän ollessa sairaana, ruokkinut, vaatettanut jne. kuten omaanikin. Kuitenkin se syvällisin rakkaus puuttuu. Tottakai huolettaa lapset ja olen myös hyvin ylpeäkin heistä. Jos joku arvostelee lapsia, huomaan kyllä olevani "omieni puolta" vahvastikkin.

 

täytyy myöntää että en juuri tunne mitään mieheni lapsia kohtaan!! ja minulle on aivan sama käyvätkö he vai ei!! tottakai toivon heille kaikkea hyvää.. mutt ä myönnän että en heistä välitä!!!

 

\

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä uusioperhetilanteessa olevilta kysyä, miten suhtaudutte miehenne lapseen/lapsiin? Voiko tai pitääkö edes toisen lasta rakastaa samanlailla kuin omaa? Kuinka paljon neuvotte tai osallistutte varsinaiseen kasvatukseen, on sitten kyse yhteisessä kodissa asuvista tai viikonloppuvierailija-lapsista? Onko lapsen käytös koskaan todella ärsyttänyt?

Lapset käyvät tapaamisella, asuvat äidillään.
En edes voi puuttua heidän ns. kasvatukseen, se kasvatusvastuu kun on heidän äidillään, missä he asuvat arkensa. Meillä he vain käyvät. Mutta meillä puutun tiettyihin käytöstapohin, toimimintatapoihin. Kotona ei koululaisilta vaadita mitään; toisaalta lapset ovat iltoja ja viikonloppujakin yksin kotona kun äitinsä on töissä, pitää siis pärjätä itse - toisaalta eivät saa päättää edes sitä, laittavatko punaisen vai sinisen puseron kouluun eivätkä saa itse tehdä voileipiäänkään, omaa ajattelua ei saallita.

Lasten äidin suhtutuminen meihin vaikuttaa lasten suhtautumiseen meihin mikä taas näkyy heidän käytöksessään mikä taas on iso tekijä sille, etten erityisemmin pidä heistä, etenkään nuoremmasta lapsesta en tykkää enkä halua olla hänen kanssaan edes pientä hetkeä kahden. Vanhempaa siedän paremmin.
En rakasta lapsia.
Miten voi rakastaa ihmisiä, joita ei tunne, joihin ei ole mahdollisuutta tutustua, joista ei saa kantaa vastuuta mutta ei saa myöskään oikeuksia (esim koulujen joulujuhlat, valokuva itselle)

Huolehdin kuitenkin perusjutuista, vaatteet ja ruoka, kohtelen heitä hyvin, mutta ajoittain etäisesti. Kun nuorempi oli ihan pieni, pidin häntä sylissä, tämä on jäänyt ja lapsi kasvanut. Isompaa olen pari kertaa halannut.

JOS lasten lähiäiti hyväksyisi lastensa isän ja minut, meidän perheen, eikä vetäisi mattoa meidän jalkojan alta suhteessa näihin lapsiin ; eikä purkaisi omaa vihaansa ja katkeruuttaan lastensa kautta, lapset voisivat tuntea minuakin kohtaan OMIA TUNTEITAAN,
olisi minullakin vastassa aidot lapset, ei tämmöset ontot jotka on äidin ajatuksille täytetty, ´joihin aidon kontaktin ja tunnesiteen luominen on aika vaikeaa, kun se äiti on siellä taustalla.
(lasten vanhemmat siis olivat naimisissa ja mies huolehti arjesta ja lapsista hyvin, ei ollut mikään luuseri, ja minä en aiheuttanut heidän eroaan tms., silti äiti on katkera erosta ja kaikesta)

Minulta ei edes odoteta että rakastaisin näitä lapsia. Onneksi. Kunhan siedän, se on jo paljon. Joskus sekin on tehnyt tiukkaan, nyt on ollut parempi kausi.

 

Mä en voi sietää miehen lasta! Lapsi on niin piloille lellitty ja kaksnaamainen pieni piru kun olla ja taitaa
Sanokaa mitä sanotte, mutta joistain lapsista ei vain voi tykätä vaikka kuinka yrittäis :/

 

Kun sais tutustua edes kunnolla miesystävän lapsiin niin se olis jo jotain... :/

 

kirjoitan oman kokemuksen.
Minulla oli pieni lapsi kun tapasin nykyisen mieheni.
Meni jonkun aikaa ennen kuin miehen ja lapsen suhde syntyi.
Mies on ottanut poikani kuin omakseen, kukaan ei edes epäilisi ettei lapsi ole mieheni.
lapseni pitää miestäni isänään (toki tietää biologisesta isästä).
mieheni välittää lapsestani todella paljon, mutta pakko myöntää että kyllä on selkeästi omat lapset rakkaampia.
minun lisäkseni on vain yksi joka on huomannut tämän asian.
mieheni pitää lastani kovemmassa kurissa ja vaatii lapseltani enempi.
toki lapseni on vanhin ja nuoremmat lapset ovat kiltimpiä mutta kyllä siinä on jotain mistä sen huomaa.
Lisäksi ottaa harvemmin syliin,halaa tai sanoo tykkäävänsä.

Itse rakastan lapsia joihin kiinnyn. esim kummityttöni on minulle lähes yhtä rakas kuin omat lapsenikin ja luulen että jos miehelläni olisi lapsia aikaisemmasta suhteesta niin kiintyisin heihin helposti ja oppisin myös rakastamaan.

 

En rakasta mieheni lapsia (käyvät meillä joka toinen viikonloppu). Jos lasten äitiä ei olisi ollut olemassa, olisin luultavasti lapsiin kiintynyt, ja jollain tasolla oppinut rakastamaankin. Vaan äitipä on olemassa ja on toimillaan vaikuttanut hyvin negatiivisesti minun ja lasten väleihin. Tai voisi kysyä, mihin väleihin... olemme toisillemme etäisiä, mutta kohteliaita, mies on pakottanut lapset tervehtimään minua ym.

 

Ennen kuin oma lapseni syntyi, arvelin rakastavani miehen lasta. Omaa rakastan kuitenkin enemmän. Jos miehen lapsi asuisi vakituisesti meillä eli viettäisin hänen kanssaan enemmän aikaa, luultavasti rakastaisin enemmän. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, vaikka tietysti välillä on todella raivostuttava - kuten omakin lapseni. Lapsi on luonteeltaan sellainen, että minun on häntä aika helppo ymmärtää.

Rohkenen myös väittää, että olen itsekin mieheni lapselle tärkeä ihminen. Hänen äitinsä ei ikimaailmassa sitä suostuisi myöntämään, mutta lapsen käytöksestä näkee, että hän haluaa minun läsnäoloani (ei yhtä paljon kuin isänsä, tietenkään).

 

tuntuu paalle sanoa mutta olipa ihana lukea teidän kirjotuksia! luulin että olen ainut joka tuntee noin ja sitä myöten tuntenut suurta syyllisyyttä. meillä miehellä on ennestään 5-vuotias tyttö joka käy meillä mahdollisuuksien mukaan n. kerran kuussa. välimatkaa kun on 500km.. tyttö osaa olla tosi ärsyttävä ja mua oikein itteenikin ärsyttää miten ahistunut olen kun tyttö on meillä vaikka käykin noinkin harvaseltaan. tyttö tosi aikuismainen. hän ei esim leiki juuri ollenkaan(päiväkodissakin omien sanojensa mukaan seuraa vain hoitotätejä ja oikein suuttuu jos kysyy mitä leikitte toisten lasten kanssa..) meillä ollessaan hän kulkee vain isänsä perässä tai notkuu pitkin olohuonetta.. tämä on tällä hetkellä meillä suurin ongelma. koska minusta ei ole millään tavalla luonnollista että lapsi ei oo hetkeekään yksin. ei mene edes eeltä ulos jos on jo pukenut päälleen niin roikkuu niin pitkään oven kahvassa kun isäsä on pukenu. (asutaan omakotitalossa joten mitään ison tien vaaroja ei ole) voitte kuvitella että syö parisuhdetta kun ei saa olla yhtään rauhassa. tyttö on myöskin todella terävä kielinen ja osaa kyllä satuttaa sanoilla..
:'( monet itkut on itketty. eniten kuitenkin vi¤uttaa se kun lapsella ei ole mitään rajoja kotonaan (äitinsä luona) eikä niitä rajoja tunnu olevan meilläkään jos minä en niitä aseta. no minä kyllä asetan, niin pitkään kun tämä on minun koti niin pitkään minä katson saavani asettaa rajoja. no kun kukaan muu ei rajoja aseta ja niitä vaadi noudattamaan niin minähän se #&%?$!* olen, kukapa muukaan. sen lisäksi ei tulla tytön äitin kanssa ollenkaan toimeen. hän on luonteeltaan hyvin hallitseva ja hallitsi miestäni täysin kun rupesimme seurustelemaan vaikka olivat eronnu jo kaks vuotta sitten. sittenku ex tajus et ollaan tosissaan niin siitäpä ne ongelmat alko.. tajus vissiin ettei mies kulekkaan hänen narunsa jatkeena. ja niinkun aina tytön mielipiteethän on samat kun äitinsä.. no ei sillä kyllähän se arki jotenkuten menee. tyttö halailee mua paljon ja kyllähän mä halaukseen vastaan..mutta ei se kummaselle tunnu. no kohta saahaan kunnon hässäkkä aikaseksi kun mulla on laskettuaika tammikuussa. saa nähdä kui käy. omalta lapseltani kyllä tulen vaatimaan samaa kun toiseltakin, mitään semmosia rajoja en ole asettanu nyt mitä tulevan lapsen ei tulis noudattaa.

no tässäpä katkeraa tarinaa näin joulun alla.. saa nähdä kuinka meidän joulu menee kun mies on just hakemassa tyttöä ja tarkotus ois olla sitten aatto miehen vanhempien luona. anoppi on muuten kaikin puolin ihana ihminen mutta aina kun puhutaan tytöstä niin sillonhan se riita tulee.. oikein innolla ootan kun anoppi on myös sitä mieltä että tyttöä ei saa komentaa.. voi voi, itku tulee jo nyt.. itellä viel se ongelma että on tosi suuri ennenaikasen syntymisen riski ja olen nyt reilu 5 viikkoa vaan maannu ja viel puoltoista eessä. ja käytännössä synnytys voi käynnistyä millon vaan..

 

\

Mä en voi sietää miehen lasta! Lapsi on niin piloille lellitty ja kaksnaamainen pieni piru kun olla ja taitaa
Sanokaa mitä sanotte, mutta joistain lapsista ei vain voi tykätä vaikka kuinka yrittäis :/

Joo yhdyn sinuun meillä sama kompinaatio. Lellitty piloille :/ Enkä pidä enkä hyväksy käytöstä. Edellisellä oli tyttö ja ppoika he olivat toista maata. Vieläkin tulee ikävä niitä kahta lasta.

 

Vierailijalle haluaisin sanoa, että lapsi varmaan hakee turvaa isästään roikkumalla isänsä perässä. Onhan hänellä tietenkin ikäväkin olla ja ihana olla vain isän lähellä. Ei yhtään epänormaalia kyllä. Onhan paikka vieras (ei pääsääntöinen koti) ja käyntikertoja harvakseltaan. Itse huomasin kun miehen lapset asuivat meillä puolet ajasta (2 vko/kerrallaan), että eka viikko meni pyöriessä ja notkuessa ja toka viikolla alettiin leikkiä ja olla rennommin. Vieläkin lasten ollessa meillä lyhyemmän ajan on tuota levottomuutta ilmassa.

 

En tiedä voiko helposti rakastaa niitä edellisiä lapsia, mutta ex mieheni uusi puoliso on aina suhtautunut ok meidän lapsiimme ja vastaavasti minä suhtaudun ok heidän yhteisiin lapsiinsa. Ovatpa ne pienet jopa olleet yökylässä täällä minun kotonani, sisarrustensa luona ja minun vastuullani. Siis ollaanpa aikuisia ja oikeuden mukaisia, ei ole pakko rakastaa, reilu, oikieden mukainen ja tasapuolinen on oltava, eikä kosteta niille lapsille. Jos otat ennestään perheellisen kumppanin, on niitä lapsia kohdeltava samalla viivalla kuin niitä tuleviakin, samat vaatimukset samat oikeudet ikään suhteutettuna. Ja kyllä niitä ex puolisonkin uusia voi hyvin kohdella...

 

\

tuntuu paalle sanoa mutta olipa ihana lukea teidän kirjotuksia! luulin että olen ainut joka tuntee noin ja sitä myöten tuntenut suurta syyllisyyttä. meillä miehellä on ennestään 5-vuotias tyttö joka käy meillä mahdollisuuksien mukaan n. kerran kuussa. välimatkaa kun on 500km.. tyttö osaa olla tosi ärsyttävä ja mua oikein itteenikin ärsyttää miten ahistunut olen kun tyttö on meillä vaikka käykin noinkin harvaseltaan. tyttö tosi aikuismainen. hän ei esim leiki juuri ollenkaan(päiväkodissakin omien sanojensa mukaan seuraa vain hoitotätejä ja oikein suuttuu jos kysyy mitä leikitte toisten lasten kanssa..) meillä ollessaan hän kulkee vain isänsä perässä tai notkuu pitkin olohuonetta.. tämä on tällä hetkellä meillä suurin ongelma. koska minusta ei ole millään tavalla luonnollista että lapsi ei oo hetkeekään yksin. ei mene edes eeltä ulos jos on jo pukenut päälleen niin roikkuu niin pitkään oven kahvassa kun isäsä on pukenu. (asutaan omakotitalossa joten mitään ison tien vaaroja ei ole) voitte kuvitella että syö parisuhdetta kun ei saa olla yhtään rauhassa. tyttö on myöskin todella terävä kielinen ja osaa kyllä satuttaa sanoilla..
:'( monet itkut on itketty. eniten kuitenkin vi¤uttaa se kun lapsella ei ole mitään rajoja kotonaan (äitinsä luona) eikä niitä rajoja tunnu olevan meilläkään jos minä en niitä aseta. no minä kyllä asetan, niin pitkään kun tämä on minun koti niin pitkään minä katson saavani asettaa rajoja. no kun kukaan muu ei rajoja aseta ja niitä vaadi noudattamaan niin minähän se #&%?$!* olen, kukapa muukaan. sen lisäksi ei tulla tytön äitin kanssa ollenkaan toimeen. hän on luonteeltaan hyvin hallitseva ja hallitsi miestäni täysin kun rupesimme seurustelemaan vaikka olivat eronnu jo kaks vuotta sitten. sittenku ex tajus et ollaan tosissaan niin siitäpä ne ongelmat alko.. tajus vissiin ettei mies kulekkaan hänen narunsa jatkeena. ja niinkun aina tytön mielipiteethän on samat kun äitinsä.. no ei sillä kyllähän se arki jotenkuten menee. tyttö halailee mua paljon ja kyllähän mä halaukseen vastaan..mutta ei se kummaselle tunnu. no kohta saahaan kunnon hässäkkä aikaseksi kun mulla on laskettuaika tammikuussa. saa nähdä kui käy. omalta lapseltani kyllä tulen vaatimaan samaa kun toiseltakin, mitään semmosia rajoja en ole asettanu nyt mitä tulevan lapsen ei tulis noudattaa.

no tässäpä katkeraa tarinaa näin joulun alla.. saa nähdä kuinka meidän joulu menee kun mies on just hakemassa tyttöä ja tarkotus ois olla sitten aatto miehen vanhempien luona. anoppi on muuten kaikin puolin ihana ihminen mutta aina kun puhutaan tytöstä niin sillonhan se riita tulee.. oikein innolla ootan kun anoppi on myös sitä mieltä että tyttöä ei saa komentaa.. voi voi, itku tulee jo nyt.. itellä viel se ongelma että on tosi suuri ennenaikasen syntymisen riski ja olen nyt reilu 5 viikkoa vaan maannu ja viel puoltoista eessä. ja käytännössä synnytys voi käynnistyä millon vaan..

Tuosta kun mainitsit, että syö parisuhdetta, kun ei saa olla yhtään rauhassa. Oletko ihan tosissasi, jos tyttö käy kerran kuussa niin onhan sitä yhdessäoloaikaa kaikki muu aika! Anna pienen tytön olla isin tyttö ja isin perään edes yhden viikonlopun kuukaudessa. Ole nyt hyvä ihminen aikuinen ja koeta ymmärtää pienen ihmisen isänkaipuuta. Itse saat olla miehen kanssa kaiken muun ajan, ei kannata olla mustasukkainen pienen lapsen takia.

Itsellänikin on 5-vuotias tyttö, ja hän on mielestäni tosi pieni. Voin hyvin kuvitella, kuinka hänkin olisi isän perään isävierailuilla, yhtä harvoin hänkin käy isosisaruksen kanssa isällä.

Kyllä siellä tytön kotona saattaa hyvinkin rajat olla (ellei teillä oikeasti ole parempaa tietoa ettekä vaan peilaa käyttäytymiseen teillä). Hän vaan ikävöityään isää reagoi todennäköisesti huonolla käytöksellä, "testaa" isää ja sinuakin.

 

Kun lukee näitä tekstejä, tulee ikävä olo, kun omat lapset täytyy lähettää isän luo "toisen kotiin". Omat lapset ovat kilttejä ja hyväkäytöksisiä ja suhde isään hyvä. Mutta millaista on lapsen olla, jos toinen aikuinen vieroksuu tai kohdistaa jotain lapselle kuulumattomia kaunoja lapseen.. Lapset eivät ole eroon vaikuttaneet ja itse kohtelen mieheni lasta tasapuolisesti ja olen häneen hyvin kiintynyt (rakkaudeksikin voi kutsua). Oman äidin paikalle en pyri ja olen hienotunteinen - ehkä siksikin homma tuntuu toimivan molemminpuolin.

 

\

Kun lukee näitä tekstejä, tulee ikävä olo, kun omat lapset täytyy lähettää isän luo "toisen kotiin". Omat lapset ovat kilttejä ja hyväkäytöksisiä ja suhde isään hyvä. Mutta millaista on lapsen olla, jos toinen aikuinen vieroksuu tai kohdistaa jotain lapselle kuulumattomia kaunoja lapseen.. Lapset eivät ole eroon vaikuttaneet ja itse kohtelen mieheni lasta tasapuolisesti ja olen häneen hyvin kiintynyt (rakkaudeksikin voi kutsua). Oman äidin paikalle en pyri ja olen hienotunteinen - ehkä siksikin homma tuntuu toimivan molemminpuolin.

No monesti lähiäidillä on aika suuri osuus siinä, miten isän nykyinen lapset kokee. Kun itse osaat olla toimia asiallisesti ja lapsetkin ovat kilttejä, mitään ongelmia ei välttämättä edes ole. Meillä ainakin lapsiin ja lasten vierailuihin liittyi aina niin hirveä määrä p.askaa mieheni exän taholta (oli helppo kiristää ja häiriköidä, jopa valehdella), että väkisinkin toivoi, ettei lapsia olisi.

 

\

\

Kun lukee näitä tekstejä, tulee ikävä olo, kun omat lapset täytyy lähettää isän luo "toisen kotiin". Omat lapset ovat kilttejä ja hyväkäytöksisiä ja suhde isään hyvä. Mutta millaista on lapsen olla, jos toinen aikuinen vieroksuu tai kohdistaa jotain lapselle kuulumattomia kaunoja lapseen.. Lapset eivät ole eroon vaikuttaneet ja itse kohtelen mieheni lasta tasapuolisesti ja olen häneen hyvin kiintynyt (rakkaudeksikin voi kutsua). Oman äidin paikalle en pyri ja olen hienotunteinen - ehkä siksikin homma tuntuu toimivan molemminpuolin.

No monesti lähiäidillä on aika suuri osuus siinä, miten isän nykyinen lapset kokee. Kun itse osaat olla toimia asiallisesti ja lapsetkin ovat kilttejä, mitään ongelmia ei välttämättä edes ole. Meillä ainakin lapsiin ja lasten vierailuihin liittyi aina niin hirveä määrä p.askaa mieheni exän taholta (oli helppo kiristää ja häiriköidä, jopa valehdella), että väkisinkin toivoi, ettei lapsia olisi.

Tähän ehdoton peesi !!

Samoin myös lähiäidillä on valtava merkitys sille, miten lapset käyttäytyvät isän kotona ja miten suhtautuvat isän nykyiseen sekä mahdollisesti isän ja nykyisen yhteiseen lapsiin, nyksän edellisen liiton lapsiin.

Ja ainakin meidän kannalta tarkennus: tämä meidän koti, isän koti, ei ole etälasten "toinen koti".!!
Ihmisellä yleensäkin on vain yksi koti, se koti missä arki eletään !!
Minun mielestä myös etälapsilla on vain yksi koti, se on siellä äidin luona, koska siellä asuvatkin. Joka toinen vkl tapaamiset tai kerran kuussa on todella vähän, ja isän luona ollaan viikonloppuna + lomilla !!

Lapset eivät siis tule tapaamiselle toiseen kotiin, vaan ISÄN kotiin. Siellä ollaan isän kodin sääntöjen mukaan, siellä asuvat ihmiset tulee myös lasten hyväksyä ja tätä helpottaa jos se lähiäiti itse suhtautuu "nomaalisti" isään ja isän nykyiseen "uuteen" elämään kaikkine ihmisineen.

:attn: :heart: :flower:

 

Itse asiassa näin kirjoitinkin, että lapset menevät "toisen kotiin" eli oma koti on minun luonani ja isän ja hänen puolisonsa/uusperheensä kotiin menevät eli samaa mieltä olen. Yksi koti on. Isän ja puolison kotiin mennessä toivon lasteni toteuttavan sen perheen kohtuullisia sääntöjä ja tottelevan siellä sekä isää että puolisoa. Olen tätä tukenut ja ilmaissut lapsillekin tämän. Olen myös kertonut, että perheissä voi olla eri tapoja ja sääntöjä ja niitä on syytä kunnioittaa, jos ovat oikeudenmukaisia (kuten tietenkin yleensä ovat). Pointtini on, että kyllä lapsilla olisi oikeus kokea itsensä tervetulleiksi myös etävanhemman uuteen kotiin, koska he eivät ole eroon syyllisiä ja he kuitenkin yleensä joutuvat reissaamaan talouksien välillä. Rakentavaa ja aikuista toimintatapaa toivon meiltä "äiti- ja isäpuoliltakin" ja hiukan ymmärtämystä sillekin, jos lapset joskus jotenkin protestoivat asioita. Onhan siinä monta muistettavaa, kun eri huusholleissa on mietittävä oma toiminta talon sääntöjä vastaaviksi ym. Kannattaa miettiä, miltä se lapsista tuntuu - etenkin, jos aistii, ettei olekaan aidosti tervetullut. Lisäksi, jos aikuinen ei mitenkään kye kokemaan toisen lapsia mukavina, se voi haitata parisuhdettakin. Näillä periaatteilla olen itse yrittänyt toimia ja hyvin on homma tosiaan toiminut puolin ja toisin. Tietenkin tajuan, ettei se ole aina helppoa, mutta voisihan niitä omia ikäviä tunnelmia yrittää jutella vaikka ystävälle, ettei tulisi suoraan purettua lapsiin. Enkä nyt tietenkään tarkoita normaalia rajojen asettamista tms.

 

\

\

tuntuu paalle sanoa mutta olipa ihana lukea teidän kirjotuksia! luulin että olen ainut joka tuntee noin ja sitä myöten tuntenut suurta syyllisyyttä. meillä miehellä on ennestään 5-vuotias tyttö joka käy meillä mahdollisuuksien mukaan n. kerran kuussa. välimatkaa kun on 500km.. tyttö osaa olla tosi ärsyttävä ja mua oikein itteenikin ärsyttää miten ahistunut olen kun tyttö on meillä vaikka käykin noinkin harvaseltaan. tyttö tosi aikuismainen. hän ei esim leiki juuri ollenkaan(päiväkodissakin omien sanojensa mukaan seuraa vain hoitotätejä ja oikein suuttuu jos kysyy mitä leikitte toisten lasten kanssa..) meillä ollessaan hän kulkee vain isänsä perässä tai notkuu pitkin olohuonetta.. tämä on tällä hetkellä meillä suurin ongelma. koska minusta ei ole millään tavalla luonnollista että lapsi ei oo hetkeekään yksin. ei mene edes eeltä ulos jos on jo pukenut päälleen niin roikkuu niin pitkään oven kahvassa kun isäsä on pukenu. (asutaan omakotitalossa joten mitään ison tien vaaroja ei ole) voitte kuvitella että syö parisuhdetta kun ei saa olla yhtään rauhassa. tyttö on myöskin todella terävä kielinen ja osaa kyllä satuttaa sanoilla..
:'( monet itkut on itketty. eniten kuitenkin vi¤uttaa se kun lapsella ei ole mitään rajoja kotonaan (äitinsä luona) eikä niitä rajoja tunnu olevan meilläkään jos minä en niitä aseta. no minä kyllä asetan, niin pitkään kun tämä on minun koti niin pitkään minä katson saavani asettaa rajoja. no kun kukaan muu ei rajoja aseta ja niitä vaadi noudattamaan niin minähän se #&%?$!* olen, kukapa muukaan. sen lisäksi ei tulla tytön äitin kanssa ollenkaan toimeen. hän on luonteeltaan hyvin hallitseva ja hallitsi miestäni täysin kun rupesimme seurustelemaan vaikka olivat eronnu jo kaks vuotta sitten. sittenku ex tajus et ollaan tosissaan niin siitäpä ne ongelmat alko.. tajus vissiin ettei mies kulekkaan hänen narunsa jatkeena. ja niinkun aina tytön mielipiteethän on samat kun äitinsä.. no ei sillä kyllähän se arki jotenkuten menee. tyttö halailee mua paljon ja kyllähän mä halaukseen vastaan..mutta ei se kummaselle tunnu. no kohta saahaan kunnon hässäkkä aikaseksi kun mulla on laskettuaika tammikuussa. saa nähdä kui käy. omalta lapseltani kyllä tulen vaatimaan samaa kun toiseltakin, mitään semmosia rajoja en ole asettanu nyt mitä tulevan lapsen ei tulis noudattaa.

no tässäpä katkeraa tarinaa näin joulun alla.. saa nähdä kuinka meidän joulu menee kun mies on just hakemassa tyttöä ja tarkotus ois olla sitten aatto miehen vanhempien luona. anoppi on muuten kaikin puolin ihana ihminen mutta aina kun puhutaan tytöstä niin sillonhan se riita tulee.. oikein innolla ootan kun anoppi on myös sitä mieltä että tyttöä ei saa komentaa.. voi voi, itku tulee jo nyt.. itellä viel se ongelma että on tosi suuri ennenaikasen syntymisen riski ja olen nyt reilu 5 viikkoa vaan maannu ja viel puoltoista eessä. ja käytännössä synnytys voi käynnistyä millon vaan..

Tuosta kun mainitsit, että syö parisuhdetta, kun ei saa olla yhtään rauhassa. Oletko ihan tosissasi, jos tyttö käy kerran kuussa niin onhan sitä yhdessäoloaikaa kaikki muu aika! Anna pienen tytön olla isin tyttö ja isin perään edes yhden viikonlopun kuukaudessa. Ole nyt hyvä ihminen aikuinen ja koeta ymmärtää pienen ihmisen isänkaipuuta. Itse saat olla miehen kanssa kaiken muun ajan, ei kannata olla mustasukkainen pienen lapsen takia.

Itsellänikin on 5-vuotias tyttö, ja hän on mielestäni tosi pieni. Voin hyvin kuvitella, kuinka hänkin olisi isän perään isävierailuilla, yhtä harvoin hänkin käy isosisaruksen kanssa isällä.

Kyllä siellä tytön kotona saattaa hyvinkin rajat olla (ellei teillä oikeasti ole parempaa tietoa ettekä vaan peilaa käyttäytymiseen teillä). Hän vaan ikävöityään isää reagoi todennäköisesti huonolla käytöksellä, "testaa" isää ja sinuakin.

jep, voi olla hyvinkin että olen lapsellinen ja täytys kasvaa aikuiseksi. mutta sitä en ymmärrä miksi ero lapsia täytyy lelliä.. ja miksi ne täytyy asettaa eri asemaan siksi että niiden vanhemmat on eronnu. itse en näe normaalina perhe-elämänä että lapset pyörii jaloissa 24/7 tai niin en ainakaan halua oman lapseni tekevän. itse en näe mitään syytä miksi siitä tarviisi poiketa erolapsen kohdalla koska silloinhan lapsi oppii ettei tilanne ole normaali. haluan lapsen oppivan että vaikka vanhemmat eroo niin elämä jatkuu niinkuin ennenkin. no tämä on minun mielipide! ja mihin mielipiteeni perustuu.. oma äitini on eronnu sekä biologisesta isästäni että kasvatti isästäni. enkä todellakaan halua kenenkään lapsen kokevan eroja niin kun minun on ne täytynyt kokea.. mutta nämä minun mielipiteitäni..

mutta lähdempä tästä aikuistumaan..

 

No jos lapsi on teillä kerran kuussa, niin onko oikeasti ylivoimaista että hakee isän läheisyyttä?

Ihmettelen vaan.

 

\

No jos lapsi on teillä kerran kuussa, niin onko oikeasti ylivoimaista että hakee isän läheisyyttä?

Ihmettelen vaan.

Aivan... onko se lapsen isänsä ympärillä pyöriminen jotain Sinulta pois. Eikö se kerro siitä, että mies on hyvä isä ja lapsi rakastaa häntä paljon. Eihän se vain kerro siitä, että lapsi hakee turvaa isästään? Ethän anna viestejä lapselle ettet oikein kuitenkaan hyväksy häntä käytökselläsi?

Kyllä tuo lapsi on niin vähän aikaa teillä käymässä, että anna lapsen olla isänsä kanssa. Itsekin "äitipuolena" ahdistun ajattelusta, että 5 vuotias ei saisi olla isänsä kimpussa silloin kuin näkevät...

 

Joo, samaa mieltä edellisten kanssa, että kerta kuussa vierailu ei voi syödä niin paljon parisuhdetta,etteikö sitä voisi kestää vaikka päällä seisten oli lapsi miten kiinni isässä tahansa. Mieti nyt, lapselle paras olisi elää molempien toisiaan ja lastaan rakastavien vanhempien kanssa.
Jos tämä ei ole mahdollista, seuraavaksi järjestelyt tehdään toisiksi parhaan vaihtoehdon mukaan.
Jos lapsi vierailee isänsä luona kerran kuussa ja kaikki muut päivät tätä ikävöi, en ihmettele, että on isässään kiinni.

mutta sitä en ymmärrä miksi ero lapsia täytyy lelliä.. ja miksi ne täytyy asettaa eri asemaan siksi että niiden vanhemmat on eronnu. itse en näe normaalina perhe-elämänä että lapset pyörii jaloissa 24/7 tai niin en ainakaan halua oman lapseni tekevän. itse en näe mitään syytä miksi siitä tarviisi poiketa erolapsen kohdalla koska silloinhan lapsi oppii ettei tilanne ole normaali. haluan lapsen oppivan että vaikka vanhemmat eroo niin elämä jatkuu niinkuin ennenkin.

Läheisyyden antaminen lapselle ei ole lellimistä.
Yhteinen lapsenne ja miehesi aikaisempi lapsi on lähtökohdiltaan jo valmiiksi eri asemassa perheessänne-yhteinen saa asua isän kanssa koko ajan, vanhempi ei.
Isosisko ei pyöri jaloissa 24/7, hänhän asuu muualla.
Eron jälkeen lapselle tietenkin tehdään selväksi, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä niinkuin ennenkin, mutta ei elämä samalla tavalla jatku kuin ennen, eihän enää ole sitä vanhaa perhettä.
Ja vielä, lapsi tuntee varmasti olonsa uhatuksi kun uusi sisarus on tulossa ja tulee. Koita ajatella asiaa sen lapsen kannalta, vaikka raskausaika on hormonien takia ja muutenkin raskasta. Koettu on kaksi kertaa ja koko ajan on vanavedessä pyörinyt miehen lapset ja huomattavasti enemmän kuin sinun tapauksessasi.