Vaimo hylkäsi

Moi kaikki!

Kun meille kaksi vuotta sitten syntyi vauva, vaimoni alkoi omistautua vain lapsen hitoon. Hän ei osoittanut enää paljonkaan kiinnostusta minua kohtaan. Hän muuttui hermostuneeksi ja kireäksi ja alkoi jännittää koko ajan kaikkea aivan älytöntä.

Minä en yleensä koskaan saanut/saa osallistua lapsen hoitoon, tai jos niin tapahtuikin, hän kulki perässä neuvomassa ja moittimassa ja tekemässä kaiken uudelleen omalla erinomaisella tavallaan.

Heti lapsen synnyttyä hän myöskin otti vauvan meidän vuoteeseemme, jossa lapsi tietysti vielä nytkin nukkuu. Yöt ovat aina olleet levottomia, koska vaimoni hyppää pystyyn joka ikisestä lapsen inahduksesta ja tökkii minuakin hereille, vaikkei koskaan ole oikeasti ollut mitään hätää.

Vaimoni ei halua keskustella asioista, jotka loukkaavat ja vaivaavat minua. Mitä järkeä minulla tässä perheessä on olla, kun minulla ei ole isän eikä aviopuolison oikeaa paikkaa ja tehtävää?

Lapsi on jo muuttunut jotenkin kyräileväksikin minua kohtaan ja vaimoni on päivä päivältä kiukkusempi. Lapsi oli haluttu ja toivottu ja suhteemme ennen lapsen syntymää terve ja hyvä.

Miksi jotkut naiset menevät ihan sekaisin, kun perheeseen syntyy lapsi? Ja miksi ihmeessä lapsi varsin usein otetaan vanhempien vuoteeseen nukkumaan? Lapsi kuuluu omaan sänkyynsä. Häntä pitää kunnioittaa yksilönä ja antaa hänelle rauha ja oma tila. Hysteria ja ylihuolehtiminen sotkevat koko perheen kaikkien jäsenten mielenrauhan ja ihmissuhteet!

 

Hei, minusta kuulostaa siltä, että vaimollasi saattaa olla synnytyksen jälkeinen masennus se hoitamattomana saattaa kestää vuosia. Ei todellakaan ole normaalia olla koko ajan huolissaan lapsesta, se sitäpaitsi jättää jälkensä myös lapseen. Otapa yhteyttä vaikka lastenneuvolan terveydenhoitajaan ja keskustele hänen kanssaan teidän tilanteesta. Pelkkä keskustelu vaimon kanssa ei taida riittää teillä. Voimia sinulle!

 

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

Kyllä pitäisi tilannetta selvitellä ulkopuolisin voimin.

Vaimosi vaikuttaa äärimmäisen ahdistuneelta ja jopa pakkomielteen-omaisesti toimivalta.

Ilman sinun puuttumistasi asiaan tilanne todennäk. vain vaikeutuu ja vaimosi kangistuu kaavoihinsa pahemmin.

Lapsi pysyy hengissä omassa sämgussään ja jos joka inahdukseenkin reagoidaan ja vieläpä ahdistuneesti, lapsikin ahdistuu ja on levoton.

Oma asiansa on vielä sitten parisuhde, joka pääsee elpymään vasta, kun vaimosi asiaa hoidetaan sekä saat rauhassa hoitaa lastasi. Sehän on jokaisen isän oikeus!

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja toivottavasti jaksat viedä asiaa eteenpäin. Se on teille kaikille parhaaksi.

:hug:

 

meillä taas niin päin että kahden lapsen jälkeen mies on muuttunut tosi paljon. koska mulla menee paljon aikaa lapsiin, niin mies jotenkin asennoitunut niin että mä olen äiti ja unohtanut et olen myös muutakin! olis ihana kun joskus mies huomioisi samalla tavalla kuin ennen lapsia. mies osallistuu tosi vähän lasten hoitoon, mutta sen minkä osallistuu yritän kovasti kannustaa ja kehua (vaikka vaippa vähän huonosti oliskin, niin korjaan vasta salaa...). olen yrittäny jutella, mut mies tekee siitä samantien riitelyn ja kaikki on mun syytä olis mahtavaa jos meillä mies asennoituis noin ja olis halua asioista keskustella! tosi hienoa sulta, ja toivottavasti saatte asiat kuntoon.

 

Mä saan tästä nyt p.askaa niskaan,mut...
MUN mielestä toi juttu "kuulostaa" siltä,et äiti on ollu liikaa kotona.
Ootkos sä yrittänyt kannustaa puolisoos lähteen johonkin tuulettuun tai viettään vaan vapaa aikaansa (yksin!)?
Voi olla että masennustakin on ilmassa,mut mitä omalta kohaltani muistelen,ni toi kuulostaa just siltä ku meille tuli ENSIMMÄINEN lapsi. Kaikilla meillä äideillä on se niin kovaa kehuttu äidin vaisto ja joillakin se vaisto on "vähä" voimakkaampi. Ja jotkut isät tuntee että heidät on hylätty(pientä "mustasukkasuutta" omaa lasta kohtaan) kun äiti keskittyy vain ja ainoastaan siihen lapseen. Varsinkin jos lapsi on ensimmäinen. Koittakaas ny kaikki muistella kuinka ite käyttäydyitte kun synty oma eka laps??!!
Ei ehkä kaikki oo niin "yli" huolehtivaisia,mut ite ainakin olin ku esikoinen oli vauva. Meillä myös vauva oli meidän välis(melki aina),ku ei sitä raaskinnu laittaa omaan sänkyyn ja itellekki oli paljo helpompaa ku vauva oli vieres,ni ei tarvinnu AINA nousta ylös. Varsinki jos oli viä kovin unenpöpperös ettei pystys/hereillä meinannu pysyä,ni otappa siinä unisena sitten lapsi syliin..hyvä ettei pudottanu ku meinas nukahtaa pystyyn. Että kyllä se on ymmärrettävää et miks jotku pitää lasta vieressä.
Ja mitä siihen "hylkimiseen" tulee,niin kannattas kattoo eka itteensä peiliin,ennenku moittii toista.
Ja mun mielestä sun kannattas eka puhua vaimos kans ennen ku meet höpötteleen neuvolan tädeille. Tottahan niiltäkin apua saa mut mun mielestä perheen onni lähtee eka siitä et pystyy keskusteleen keskenänsä asioista.
Sanot suoraan mitä mieltä olet asioista ja miltä susta tuntuu. Ei kukaan oo ajatustenlukija. Ja kysyt että onko hänellä paha olla tai väsynyt olo(jos sitä masennusta epäilet). Sekin auttaa että kysyy miltä toisesta tuntuu ja kertoo omat tunteet.
Täs ny oli mun mielipide asiasta.
Kyllä se siitä suttaantuu... zemppiä teille ja puhukaa asioista,älkääkä vaan miettikö omas pääkopas!!!!

"Lapset on vain kerran pieniä,sen jälkeen on keksittävä toinen selitys."
=)

 

toisinkin päin voi olla.minä haluaisin jo viettää kahdenkeskistä aikaa ja viedä tyttöä hoitoon mutta mies on jarruna ja täysin lovena tyttöönsä.hän ilmeisesti mielummin eroaa kun antaa periksi hoitoasiassa.

kannusta vaimoasi lähtemään harrastuksiin ja ottamaan jo etäisyyttä lapseen.

 

Moi ystävät!

Ensinnäkin: tuhannet kiitokset vastauksistanne ja kaikista hyvistä neuvoistanne ja - noista haleista. Ne lämmittivät ja auttoivat meitä käsittämättömän paljon!!

Nyt ovat asiat alkaneet muuttua. Tein nimittäin niin, että näytin vaimolleni tämän keskustelupalstalle lähettämäni kirjeen ja siihen tulleet vastaukset.

Vaimoni reaktio oli tosi yllättävä. Hän katsoi minua pitkään, vähän nolonakin, ja sanoi sitten - ystävällisellä ja sovittelevalla äänellä -, että "olenko MINÄ todellakin ollut TUOLLAINEN sinua kohtaan?"

Olen nimittäin koko ajan lapsen syntymän jälkeen kannustanut vaimoani tekemään asioita myös kodin ulkopuolella. Olen toivonut, että hän kävisi kavereittensa kanssa ulkona tuulettumassa, alkaisi harrastaa jotakin itselleen mieluisaa, lähtisi vaikka pienelle matkalle (laskettelemaan, kylpylään, minne tahansa...) ystävineen, ja jos siltä tuntuu, menisi vaikka töihin - tai vaikka vain yksinään kävelemään ja rannalle istuskelemaan...

Mutta mikään ei ole häntä kiinnostanut eikä yksikään ehdotukseni ole häntä kiinnostanut.

Olen myös varmaan tuhansia kertoja yrittänyt keskustella ystävällisesti ja rakentavasti ajatuksistani, tunteistani ja tarpeistani sekä vaimoni tunteista, ajatuksista, toiveista ja tarpeista hänen kanssaan.

Vaimoni EI kuitenkaan ole KERTAAKAAN suostunut vastaamaan ja keskustelemaan, vaan on aina linnottautunut mykkäkoulun taakse.

Tämä keskustelupalsta aiheutti kuitenkin täyskäännöksen elämällemme. Kirjoitukset pysäyttivät vaimoni (hän sanoi, että heräsi nyt jonkinlaisesta horroksesta ja sokean itsekeskeisyyden tilasta) ja teidän vastauksenne saivat hänet ymmärtämään sen, kuinka pielessä asiat meillä ovat olleet. Eniten hän huolestui lapsestamme pitkään jatkuneen, kiukkuisen käytöksensa takia.

Olemme toimineet nyt niin, että käännyimme ensin suvussamme olevan kokeneen lastenpsykiatrin puoleen ja pyysimme häneltä apua. Hänen ehdotuksestaan laadimme mm. perhe-elämällemme uudet, pitävät "säännöt".

Kumpikin meistä kirjoitti itselleen kaikkein tärkeimmät toiveet, tarpeet ja periaatteet paperille. Sovimme, että otamme nämä asiat jatkossa aina huomioon lasta ja kotia hoitaessamme. Eli; ojennamme kätemme puolin ja toisin ja kunnioitamme ja tuemme toisiamme.

Jo nyt on tapahtunut niin, että välimme ovat selvästi rauhoittuneet ja hieman parantuneet. Myös lapsi on siirretty (eikä ollenkaan ongelmitta!!!) nyt nukkumaan lopultakin omaan vuoteeseensa. (Lastenpsykiatrin ehdoton "vaatimus"). Olen myös saanut osallistua lapseni hoitoon ja jo yhden kerran vaimoni on ystävineen ollut teatterissa sekä ulkona syömässä.

Olemme vielä jollakin tavalla"vereslihalla" ja kuin toipilaita pitkän ja rankan sairauden jäljiltä, ja paljon on vielä tehtävä ennen kuin asiat ovat kunnossa.

Uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin. Ellei nyt ihan heti, niin varmasti ajan kanssa. Kysehän on vain meidän kummankin vanhemman yhteisestä, tinkimättömästä halusta ja kyvystä tajuta pienen, puolustuskyvyttömän lapsemme paras.


l

 

Vaimosi taitaa olla mökkihöperö. Pistä se tuulettumaan ja ota lapsi hoiviisi.

 

Teillä on varmasti kivinen toipumisen tie edessä, voimia sinulle Mikko.

Joudut todennäköisesti olemaan todella lujana, ettei homma luista vanhoihin uomiinsa, eihän mitään muuteta päivässä eikä viikossa.

Lapsesta sitten sen verran, että lapset osaavat vaatia saavutettuja etuja kovastikin, eli omaan sänkyyn vieroittaminen on todennäk. tuskainen projekti. Eli sinniä siihenkin.

Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoakin.

Ja emäntä ulos talosta säännöllisesti, niin ei seinät ja lastenhoito ole koko elämä.

 

\

Moi ystävät!

Ensinnäkin: tuhannet kiitokset vastauksistanne ja kaikista hyvistä neuvoistanne ja - noista haleista. Ne lämmittivät ja auttoivat meitä käsittämättömän paljon!!

Nyt ovat asiat alkaneet muuttua. Tein nimittäin niin, että näytin vaimolleni tämän keskustelupalstalle lähettämäni kirjeen ja siihen tulleet vastaukset.

Vaimoni reaktio oli tosi yllättävä. Hän katsoi minua pitkään, vähän nolonakin, ja sanoi sitten - ystävällisellä ja sovittelevalla äänellä -, että "olenko MINÄ todellakin ollut TUOLLAINEN sinua kohtaan?"

Olen nimittäin koko ajan lapsen syntymän jälkeen kannustanut vaimoani tekemään asioita myös kodin ulkopuolella. Olen toivonut, että hän kävisi kavereittensa kanssa ulkona tuulettumassa, alkaisi harrastaa jotakin itselleen mieluisaa, lähtisi vaikka pienelle matkalle (laskettelemaan, kylpylään, minne tahansa...) ystävineen, ja jos siltä tuntuu, menisi vaikka töihin - tai vaikka vain yksinään kävelemään ja rannalle istuskelemaan...

Mutta mikään ei ole häntä kiinnostanut eikä yksikään ehdotukseni ole häntä kiinnostanut.

Olen myös varmaan tuhansia kertoja yrittänyt keskustella ystävällisesti ja rakentavasti ajatuksistani, tunteistani ja tarpeistani sekä vaimoni tunteista, ajatuksista, toiveista ja tarpeista hänen kanssaan.

Vaimoni EI kuitenkaan ole KERTAAKAAN suostunut vastaamaan ja keskustelemaan, vaan on aina linnottautunut mykkäkoulun taakse.

Tämä keskustelupalsta aiheutti kuitenkin täyskäännöksen elämällemme. Kirjoitukset pysäyttivät vaimoni (hän sanoi, että heräsi nyt jonkinlaisesta horroksesta ja sokean itsekeskeisyyden tilasta) ja teidän vastauksenne saivat hänet ymmärtämään sen, kuinka pielessä asiat meillä ovat olleet. Eniten hän huolestui lapsestamme pitkään jatkuneen, kiukkuisen käytöksensa takia.

Olemme toimineet nyt niin, että käännyimme ensin suvussamme olevan kokeneen lastenpsykiatrin puoleen ja pyysimme häneltä apua. Hänen ehdotuksestaan laadimme mm. perhe-elämällemme uudet, pitävät "säännöt".

Kumpikin meistä kirjoitti itselleen kaikkein tärkeimmät toiveet, tarpeet ja periaatteet paperille. Sovimme, että otamme nämä asiat jatkossa aina huomioon lasta ja kotia hoitaessamme. Eli; ojennamme kätemme puolin ja toisin ja kunnioitamme ja tuemme toisiamme.

Jo nyt on tapahtunut niin, että välimme ovat selvästi rauhoittuneet ja hieman parantuneet. Myös lapsi on siirretty (eikä ollenkaan ongelmitta!!!) nyt nukkumaan lopultakin omaan vuoteeseensa. (Lastenpsykiatrin ehdoton "vaatimus"). Olen myös saanut osallistua lapseni hoitoon ja jo yhden kerran vaimoni on ystävineen ollut teatterissa sekä ulkona syömässä.

Olemme vielä jollakin tavalla"vereslihalla" ja kuin toipilaita pitkän ja rankan sairauden jäljiltä, ja paljon on vielä tehtävä ennen kuin asiat ovat kunnossa.

Uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin. Ellei nyt ihan heti, niin varmasti ajan kanssa. Kysehän on vain meidän kummankin vanhemman yhteisestä, tinkimättömästä halusta ja kyvystä tajuta pienen, puolustuskyvyttömän lapsemme paras.


l

:heart: Ihanaa etä olet valmis tekemään noin paljon suhteenne eteen!!Loistavaa!!Suomen miehenalut,ottakaahan oppia!!Haleja sinne!

 

sä olet mikko kyllä ihan todellinen MIES! ihaltavaa että tollasia miehiä on olemassa!!