Kirjoitinkin äsken omasta tilanteestani. Juttuhan on se, että minulla on mies ja suhde tasapainossa. Emme asu yhdessä, mutta olemme seurustelleet reilut 3 vuotta ja mietimme yhteenmuuttamista. Minä olen huomannut, että olen salaa alitajunnassani haaveillut raskaudesta, ilmeisesti pidemmänkin aikaa. Nyt vaan tänä iltana, tuli sellainen olo, että miksi ettei? Olen aiemmin ajatellut, että elämäntilanteeni takia en voisi yrittää lapsen saamista, mutta toisaalta kuka sen määrittelee, että mikä on se oikea elämäntilanne? Sanottakoon vielä, että isona ongelmana on minun psyykeongelmani johon joudun syömään lääkkeitä ja jotka joutuisin lopettamaan raskauduttuani ja se, etten ole työelämässä. Myöskään mies ei ole tällä hetkellä töissä, mutta uskon, että löytäisi tästä kaupungista helpostikin töitä jos vaan olisi "pakko". Itse en kykene tällä hetkellä ainakaan kokopäiväiseen työhön.
Eli psyykevaivat+lääkkeet ja rahatilanteemme.. Ne on niitä jotka oikeastaan ovat estäneet edes miettimästä lapsen hankkimista.