joko olisi aika
Pakko saada nyt avautua johonkin, kun ahdistaa niin kovasti.
Olemme mieheni kanssa hieman alle kolmekymppisiä ja vielä lapsettomia. Molemmilla opiskelut ohi ja vakituiset työt. Itselläni on jo jonkin aikaa ollut aika kova vauvakuume ja olen miehelle asiasta yrittänyt aina välillä vihjailla ja jopa ihan suoraankin puhua. Omasta puolestani olisin siis ihan valmis jättämään ehkäisyn pois. Mies kuitenkin heittää homman aina vitsiksi, kun yritän asiasta keskustella. Viimeksi homma päättyi siihen, että miehen mukaan "sun päätöshän se on" tms. Minusta kun tämän pitäisi olla yhteinen päätös, jos ehkäisy jätetään pois! Tätä yritin myös miehelle selvittää, mutten tainnut ihan onnistua. Olen yrittänyt olla painostamatta, mutta kyllä tässä nyt neljän yhteisen vuoden jälkeen alkaa vähitellen odottelemaan edes sitä kihlasormusta.
Eilen sitten taas olimme käymässä miehen kotipuolessa, jossa oli myös miehen sisko lapsensa ja ison mahansa kanssa. Siinä sitten kun mieheni leikki kummilapsensa kanssa, niin miehen isä heittää minulle "vitsillä", että "kyllä teidänkin nyt S. pitää alkaa noita jo hommaamaan". Tämä ei ollut ensimmäinen kerta ja jokainen on mielestäni liikaa. Olisi tehnyt mieli tokaista, että niin kauan kuin poikasi ei saa edes kihloja ostettua, niin ei kai tässä mitään lapsia voi harkita. Jotenkin tulee vaan niin paha mieli noista vihjailuista, koska pidän kyllä lapsista ja niitä haluan, mutta kun ei olla saatu miehen kanssa tätä asiaa puhuttua selväksi. Mitä enemmän lasten hankintaan painostetaan ja hienovaraisesti vihjaillaan, sitä vastenmielisemmäksi koko homma on omassa päässäni muuttumassa. Ja mistä sitä edes tietää, voiko niitä lapsia edes välttämättä saada, kun ei ole koskaan ollut ilman ehkäisyä.
Jotenkin tuntuu, että tämä koko "projekti" on nyt minun päätöksestäni kiinni ja mies ikäänkuin pakenee tilanteesta. Miehen vanhemmat varmasti olettavat, että minä olen se, joka ei vauvaa vielä halua ja siksi mulle täytyy joka välissä tyrkätä miehen kummilapsi syliin ikään kuin siedätyshoitona.
Mitä mieltä olette, pitäisikö minun pyytää miestäni puhumaan vanhemmilleen, että lopettavat nuo vihjailut, että lapsia kyllä tulee sitten kun on tullakseen ja asia on täysin miehen ja minun välinen? En haluaisi pilata hyviä välejä, mutta tämä tilanne ja kommentit alkavat jo oikeasti ahdistaa. Entä mitähän tämän raskausasian kanssa pitäisi ylipäätään tehdä, kun 100% varma olen siitä, että mies kyllä lapsia haluaa, muttei vain pysty tekemään päätöstä. Toisaalta en myöskään voisi tehdä miehelleni sitä, että jättäisin ehkäisyn salaa pois...
Jopa työpaikalla on alkanut tulla vauvauteluja ja jokaikinen kerta olen yhtä pöyristynyt, kuinka törkeitä ihmiset voivatkaan olla...
Olemme mieheni kanssa hieman alle kolmekymppisiä ja vielä lapsettomia. Molemmilla opiskelut ohi ja vakituiset työt. Itselläni on jo jonkin aikaa ollut aika kova vauvakuume ja olen miehelle asiasta yrittänyt aina välillä vihjailla ja jopa ihan suoraankin puhua. Omasta puolestani olisin siis ihan valmis jättämään ehkäisyn pois. Mies kuitenkin heittää homman aina vitsiksi, kun yritän asiasta keskustella. Viimeksi homma päättyi siihen, että miehen mukaan "sun päätöshän se on" tms. Minusta kun tämän pitäisi olla yhteinen päätös, jos ehkäisy jätetään pois! Tätä yritin myös miehelle selvittää, mutten tainnut ihan onnistua. Olen yrittänyt olla painostamatta, mutta kyllä tässä nyt neljän yhteisen vuoden jälkeen alkaa vähitellen odottelemaan edes sitä kihlasormusta.
Eilen sitten taas olimme käymässä miehen kotipuolessa, jossa oli myös miehen sisko lapsensa ja ison mahansa kanssa. Siinä sitten kun mieheni leikki kummilapsensa kanssa, niin miehen isä heittää minulle "vitsillä", että "kyllä teidänkin nyt S. pitää alkaa noita jo hommaamaan". Tämä ei ollut ensimmäinen kerta ja jokainen on mielestäni liikaa. Olisi tehnyt mieli tokaista, että niin kauan kuin poikasi ei saa edes kihloja ostettua, niin ei kai tässä mitään lapsia voi harkita. Jotenkin tulee vaan niin paha mieli noista vihjailuista, koska pidän kyllä lapsista ja niitä haluan, mutta kun ei olla saatu miehen kanssa tätä asiaa puhuttua selväksi. Mitä enemmän lasten hankintaan painostetaan ja hienovaraisesti vihjaillaan, sitä vastenmielisemmäksi koko homma on omassa päässäni muuttumassa. Ja mistä sitä edes tietää, voiko niitä lapsia edes välttämättä saada, kun ei ole koskaan ollut ilman ehkäisyä.
Jotenkin tuntuu, että tämä koko "projekti" on nyt minun päätöksestäni kiinni ja mies ikäänkuin pakenee tilanteesta. Miehen vanhemmat varmasti olettavat, että minä olen se, joka ei vauvaa vielä halua ja siksi mulle täytyy joka välissä tyrkätä miehen kummilapsi syliin ikään kuin siedätyshoitona.
Mitä mieltä olette, pitäisikö minun pyytää miestäni puhumaan vanhemmilleen, että lopettavat nuo vihjailut, että lapsia kyllä tulee sitten kun on tullakseen ja asia on täysin miehen ja minun välinen? En haluaisi pilata hyviä välejä, mutta tämä tilanne ja kommentit alkavat jo oikeasti ahdistaa. Entä mitähän tämän raskausasian kanssa pitäisi ylipäätään tehdä, kun 100% varma olen siitä, että mies kyllä lapsia haluaa, muttei vain pysty tekemään päätöstä. Toisaalta en myöskään voisi tehdä miehelleni sitä, että jättäisin ehkäisyn salaa pois...
Jopa työpaikalla on alkanut tulla vauvauteluja ja jokaikinen kerta olen yhtä pöyristynyt, kuinka törkeitä ihmiset voivatkaan olla...