"vieras"
Tuon 2. kohdan allekirjoittaisin. Ehkä 1. kohdankin (vaikka itse saisin nykyisellään enemmän kuin tuon mukaan), mutta vain siinä tapauksessa että se ei ajaisi pakkoon viedä vauva pian päivähoitoon jotta perhe tulee toimeen.
3. kohta on minusta väärin. Mitä se haittaa, jos lapsen tekee varhaisemmassa vaiheessa työuraa? Minusta lastentekemistä vanhemmalle iälle ei saisi yhteiskunnan taholta enää yhtään lykätä. Töitä ehtii tehdä myöhemminkin, mutta naisen hedelmällisin ikä on jo ohitettu kun ura on saatu luotua.
Ennemminkin tahtoisin, että lasten saamista opiskeluaikana tuettaisiin paremmin. Opintojen ja perheen yhteensovittaminen on usein huomattavasti helpompaa kuin työssäkäynnin ja perheen. Olen itse nähnyt ja kokenut, että ainakin yliopisto-opiskelussa lapsen saaminen jouduttaa opintojen edistymistä ja sitä kautta varhaistaa työelämään astumista.