Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Silloin viimeksi kun yritin raskautta niin hirveästi yritin tunnustella tuntemuksia. Oli sitä tuntevinaan yhtä jos toista, mutta kun se nega tuli niin pettymys oli valtava. Sitten seuraavalla kierroksella olin niin keskittynyt hoitamaan itseäni mm. tarkistin ruokavaliotani, join greippimehua ja jostain luin että punaviini auttaa alkiota kiinnittymään niin minähän kipaisin alkoon ostamaan pienen pullon punkkua jota tissuttelin useampana iltana, kävin hieronnassa jne... tietoisesti yritin olla ajattelematta tuntemuksia. Välillä onnistuin, välillä en.

Jes! Hännät pitäisi saada siksi kun niitä tarvitaan. Labroja ei tavita ja suostumuskin on vielä voimassa. Ovis testit hankittu ja muutama raskaustesti myös. Oih! Nyt vaan ne kuukautiset. Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi on hommia että ei kerkeä ajattelemaan paljoa.
 
Minulla on nyt viikko inseminaatiosta. Eilen aamulla nousi lämpö ja on edelleen reilu 37. Yleensä lämpöni on 36 pintaan. Väsyttää myös, toivottavasti en ole tulossa kipeäksi. Viikko ja kaksi päivää vielä. Sitten saa kuulemma testata, lääkärin mukaan. Ihmettelin, onko testit niin herkkiä, että näkyisi jo pari viikkoa inseminaatiosta. Toisaalta, silloin alkaa menkat, jos on alkaakseen, joten saa nähdä ehdinkö edes testiä tekemään. Onko tuo kaksi viikkoa ja kaksi päivää joku yleinen suositus?
Ymmärtääkseni suositus on testata silloin, kun seuraavien kuukautisten pitäisi alkaa. Minulla tuo aika ovulaatiosta kuukautisiin on yleensä 16-18 päivää, mutta en minä aina niin kauaa jaksanut odottaa. Minulla plussa näkyi testissä jo 10 päivää inseminaation jälkeen. Joillain plussa näkyy vasta virallisena testipäivänä - yksi kaverini kertoi, että hänellä oli nega vielä silloinkin, vaikka vauva siitä lopulta tuli.

Minulla yhdessä kierrossa olivat kuukautiset myöhässä, vaikka testi näytti negaa, ja silloin sain ohjeen odottaa vielä viikko lisää ja sitten tehdä raskaustesti uudestaan, ja jos se olisi edelleen nega eikä kuukautisia kuulu, olisi pitänyt aloittaa lääkitys, jolla kuukautiset aloitetaan. Sanoivat, että nuo hormonit saattavat sekoittaa kiertoa sen verran, etteivät kuukautiset tulekaan ajallaan, eikä tuossa tilanteessa kuukautisten poisjäänti tarkoita aina raskautta sekään.

Jos käytössä on irrotuspiikki, esim. Pregnyl, irrotuspiikin hormonit voivat antaa plussan raskaustestiin ensimmäisen viikon ajan pistoksesta, joten silloin on turha testata.
 
Onnistuminen on todella paljon kiinni ajoituksesta ja hormoneista (joko omista tai lääkkeinä otetuista) ja onhan mukana onneakin :) Mulla tärppäs heti ekassa inssissä, mutta se meni kesken jo viikon jälkeen. Toinen inssi tehtiin liian aikaisin. Ovistesti näytti plussaa, vaikka ovis ei ollut vielä lähelläkään. Kolmas inssi tehtiin juuri oikeaan aikaan, mutta silloin ei käytetty lugesteronia, jota taas ekalla ja tokalla kerralla käytettiin. Mulla kun tiputteluvuoto alkoi jo muutamaa päivää ennen menkkoja ihan normaalistikin. No, neljännellä kerralla ajoitus oli täydellinen ja luget tukena se sitten tärppäsi.

Mun esikoinen on parisuhteessa syntynyt koeputkivauva ja suosittelen kyllä katsomaan inssit ensin loppuun. IVF:ssä se piikittäminen ja ne hormonimäärät vaikuttavat oloon, eikä se munasolujen keruukaan mukavaa ole. Sitten on vielä se mahdollisuus ettei munasoluja saadakkaan tarpeeksi, tai ettei ne hedelmöity, tai kiinnity, ja isot rahat ovat menneet hukkaan.

Mä pidin hoidossa kuukauden parin taukoja tarkotuksella, oman henkisen jaksamisen takia. Piinaviikot kun on tosi raskaita. Ja ihan yhtä raskasta se on IVF:ssä.

Kaikenlaisia tuntemuksia piinaviikkoihin mahtuu kyllä. Varsinkin ekan inssin jälkeen mulla oli alavatsa tosi kipeänä. Sitten oli noita nipistelyjä ja rintojen arkuutta yms. Kyllähän sitä kaikkea saa itelleen kehitettyä kun tarpeeksi miettii :) Eikä miettimättä voi olla, vaikka yrittäisi. Ne oikeat raskaustuntemukset tuli sitten vasta paljon positiivisen testituloksen jälkeen.

Mulle on lääkäri aina sanonut, että kahden viikon päästä inssistä voi testata, eli silloin kun menkkojen pitäis alkaa. Älkää käyttäkö niitä halpoja liuskaraskaustestejä! Mä käytin, ja ihan vahingossa huomasin sen haamuplussan siinä testissä kun olin jo heittämässä tikkua roskiin. Ja samanlaista haamua näytti neljä päivää. Eka testaus päivä oli perjantai ja vasta maanantaina tajusin ostaa apteekin raskaustestin, joska sitten näyttikin ihan kunnon plussaa, kun liuskatesti yhä vaan näytti hailakkaa viivaa jota sai suurennuslasilla etsiä. Ovistesteinä ne kyllä toimi mulla tosi hyvin. Ja onhan ne halpoja, kun testejä kuitenkin kuluu.

Voimia piinailijoille.
 
JES! Kuukautiset! Hmmmm.... Nyt kierto oli vain 25 päivää... Harmittaa nyt kun en ole kesällä laskeskellut kiertoja. Todennut vaan että nyt tuli. Pihkura! Toivottavasti ei ovulaatio nyt osu lauantaille. Laskujen mukaan osuisi, mutta viimeksikin mun omat laskut oli päin honkaa.
 
Aivan huikean hieno juttu Agrafiina. Todella paljon onnea .
Mulla ei käynyt ihan niin hyvin, sillä menkat alkoi . Otti kyllä tosi koville ja aikamoisia itkukohtauksia on tullut koettua. Vaikka sen tietää että on tosi pieni todennäköisyys että ensimmäisellä tärppää, niin kyllä sitä vaan ihan hirmusesti odotti ja toivoi, että nyt se onnistuu. No ei auta jäädä tuleen makaamaan... Uudet siimahännät on tänään varattu ja follikkeli ultra aika lääkärille. Eli häntä pystyyn ja rohkein mielin kohti uutta yritystä .
 
Kun miettii todennäköisyyksiä, niin yllätyin todella, että tämä minun kohdalla näin hyvin alkoi. Sinäkin Marketta82 tulet varmasti perässä, se on vaan ajan kysymys. Syksy menee nopeasti ja sen aikana ehtii tarvittaessa yrittää useamman kerran. Sitten tulee joulu, ja jos kaikki menee hyvin, odotat sinäkin silloin lasta. Toivottavasti aiemmin kuin myöhemmin :)
Kiitos Agrafiina kauniista sanoista .
 
Molemmilla kerroilla olen saanu yhden varhaisultran julkisella puolen. En tiedä johtuuko se rankasta ivf-hoitotaustasta, ja tällä toisella kertaa varmaan kkm:kin vaikutti.. Viime vuonna alkaneessa näkyi syke rv7+5 ultrassa ja tän jälkeen jäin odotteleen seuraavaa eli np-ultraa 12+3. No sillon sitten todettiin alkioiden (identtiset kaksoset) kuolleen jo joskus 8+ eli olin noin kuukauden kantanu pelkkää kuollutta mukana kuvitellen olevani "onnellisesti raskaana"...koska en halua ikinä enää tätä tilannetta, käyn tarvittaessa vaikka joka viikko klinikalla ultrassa jos ja kun siltä tuntuu, jotta ainakin tietää suht pian jos taas käy huonosti.
 
Viimeksi muokattu:
Onko mitään tietoa, minkä hintainen tuo yksityisellä puolella tehtävä varhaisultra noin suunnilleen on? Entä miten nuo raskausviikot lasketaan? Joidenkin tietojen mukaan viikot aletaan laskemaan jo siitä kun edelliset kuukautisen ovat alkaneet ja joidenkin mukaan siitä, milloin hedelmöitys on tapahtunut?
 
Täällä r-uä on kelakorvauksen jälkeen 90e, sitä ennen jotakin 120e luokkaa. Korvaus näissäkin anotaan ilmeisesti jälkikäteen.
En tiedä insseistä tai muista mutta pakastealkion siirroissa lasketaan niin että siirtopäivä = rv2+0 ja lisätään vielä alkion ikä, eli esim. 6 päiväsellä blastolla siirrossa ois rv2+6. Kaikissahan näissä hoidoissa tiedetään hedelmöitysaika normaalia tarkemmin, oisko se insseissä 2+0 sillon kun siittiöt on laitettu sinne?
 
Raskausviikot lasketaan ihan alkuun edellisten kuukautisten perusteella. Jos jostain syystä tiedetään hedelmöityspäivä (kuten hoitoja käyneilllä yleensä tiedetään), niin sitten käytetään sitä. Ja sitten kun on käyty ultraäänessä ja saatu selville sikiön koko, määritellään laskettu aika ja raskausviikot sen perusteella.

Minulla kuukautisten alkamispäviä antoi eri lasketun ajan kuin hedelmöityspäivä, joten minulla laskettu aika määriteltiin niin, että inseminaatio oli 2+0. Ultrissa koko on vastannut viikkoja, joten laskettua aikaa ei ole tarvinnut muuttaa.

(Niin, ja jos kysymyksesi koski sitä, että Clearblue sanoo 1-2 viikkoa raskaana, vaikka todellisuudessa silloin ollaan jo viikolla 3-4, niin Clearblue on väärässä, raskausviikot 1-2 ovat aina ennen hedelmöittymistä.)

Keskenmenoista sen verran, että suurin osa keskenmenoista tapahtuu ensimmäisen kolmanneksen aikana, ja siksi mm. ensimmäinen neuvolakäynti on vasta ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella, koska niin moni raskaus menee kesken ennen sitä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 15% todetuista raskauksista menee kesken, mutta tästä ei vain puhuta yleisesti.
 
Agrafiina, tuo edellinen plussa tuli 3.ivf:n pas:ista ja tän jälkeen km jälkihoidossa (tyhjennys ja vielä kohdun huuhtelu kun kaikki ei tullu ulos) meni useampi kuukaus. Tänä vuonna siirrettiin alkuvuodesta 2 blastoa ja 4.ivf tuoresiirrossa 2 alkiota, kaikista negaa. Nyt yli vuoden jälkeen plussa tuon hoidon ainoasta pas:ista, syke nähty mutta vaaraviikot menossa ja oireiden vähenemisen perusteella huono aavistus tästäkin takaraivossa, että on käyny/käy samoin. Siis kaukana varsinaisesta onnistumisesta vielä...
En tiedä kuvittelenko mutta tuntuu niinkun km:t ois tavallistakin yleisempiä näissä (ivf) hoidoissa.
 
Agrafiina, ennen kuin nouset aamulla ylös sängystä syö jotain. Minulla se auttoi huonoon oloon. Söin suolakeksejä, cream crackereitä tai välipala kesin.

Minulla on hymynaaman metsästys käynnissä. Lääkärin mielestä se oisi pitänyt tulla ennen viikonloppua, mutta ei vielä näkynyt. Nyt jännätään huomis aamua.
 
  • Tykkää
Reactions: Marketta82
Eilen käyty ultrassa ja kaikki hyvin! Kokokin vastas nyt viikkoja 8+5 (vielä ei siis olla likikään oireettomampia [?] viikkoja), varhasemmasssa oli 2 päivää jäljessä.
Lääkärin mukaan oireita saattaa olla vähemmän myöhemmissä raskauksissa vaikka ekassa ois ollu rajumpiakin. Mullahan tää on 3. jos se viime vuoden kesken mennykin lasketaan.
 
Onnea teille, joilla on nyt tärpännyt.

Minä otin kaikki mahdolliset seulat, koska haluan tietää lapsestani mahdollisimman paljon etukäteen. Jos jotain vikaa löytyy, niin mieluummin tiedän siitä hyvissä ajoin ennen synnytystä, jotta osaan varautua. Minua tietämättömyys stressaa enemmän kuin ikävistä asioista tietäminen.
 

Yhteistyössä