yksinodottavia?

Kiitoksia tervetulo toivotuksesta =)
Pitänee tehdä se uusi testi ihan lähipäivinä.. jännittää.. ihan hyvällä tavalla kyllä. Pettymys tosin voi olla aika iso jos testi näyttääkin miinusta, kun on nyt päästänyt mielikuvituksen valloilleen.
Voisiko mieli tehdä näin hyvän kepposen? että oireet tulee pahoinvointeineen kaikkineen?

Sen verran olen keskustellut mahdollisesti tulevan isän kanssa, että hän tuskin haluaa isyyttä tunnustaa (jos vaatisin niin tunnustaisi vapaaehtoisesti kyllä, mutta en aio sitä tehdä)
Tosin voihan se mieli muuttua... keskustelu kun käytiin "mitä jos kuviteltaisiin tälläinen tilanne"... :saint:

Viipi Tervetuloa! (toivotan, vaikka itsekin löysin tänne vasta eilen )
Onneksi heitit mokoman paskiaisen pihalle!

Hyvää illanjatkoa kaikille!
Javie

 

Neiti Terä, oon kohtalotoveri, itsekin haluan miehen ottamaan edes jotain vastuuta tapahtuneesta, vaikka on suunnitellut ettei aio mitenkään liittyä mihinkään. Ois myös kiva vaihtaa ajatuksia?

 

\

Neiti Terä, oon kohtalotoveri, itsekin haluan miehen ottamaan edes jotain vastuuta tapahtuneesta, vaikka on suunnitellut ettei aio mitenkään liittyä mihinkään. Ois myös kiva vaihtaa ajatuksia?

Mitä tarkalleen tarkoitat vastuun ottamisella? Elatusmaksuja,isyydentunnustamista jne...vai jotain muuta?

 

Tismalleen mainitsemiasi asioita. =)

 

Itse myös tarkoitan noita edellämainittuja asioita. Koko pakettia. Ihan jo sen takia että vaikka mies on nuori (minua vuoden nuorempi, tänä vuonna siis täyttää 22) niin aikuinen kuitenkin! Ja aikuiset ottaa vastuun tekemisistään. Tässä tapauksessa pakolla kun ei muuten.

Red87 pistähän mailia tulemaan vaan Mukava vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa.

Ajatus pätkii..

 

Neiti Terä, laittelen postia tuossa illemmalla, nyt jotain sapuskaa rinnan alle sullakin tooperi, mulla ja

 

\

Neiti Terä, laittelen postia tuossa illemmalla, nyt jotain sapuskaa rinnan alle sullakin tooperi, mulla ja

Ooooh... mun uusi paras ystävä :heart: Laitappas piruuttas kuva vielä koirasta mukaan

 

ziisus että tuli paljon tekstiä, elähän kyllästy Neiti Terä B)

 

Hih! Postia.. äkkiä lukemaan...--->

 

Tsemppiä kaikille yksin odottaville! :hug: olin myös koko raskausajan yksin ja olen edelleen. poika nyt 3 kk:tta. Isä kyllä käy usein katsomassa Mun neuvo on et valitkaa tukihenkilö huolella, mulla oli läheinen jolla kolme pientä lasta ja uskon että oli paras vaihtoehto koska tiesi miltä tuntuu kun omatkin synnytykset tuoreessa muistissa ja osasi tukea oikein oikeilla hetkillä. Semmonen ketä pystyy/jaksaa ollan sun kans sielä sit vaikka 2 vuorokautta... =)

 

Itse aion miehelle ilmoittaa asiasta, mutta en halua enkä toivo hänen sen kummemmin elämäämme sekaantuvan. Hyvästä syystä.

Näin mulla, ja monella muullakin saattaa olla aivan yhtä hyviä syitä olla isää sen kummemmin kuvioihin haluamatta tai isää ei yksinkertaisesti ole (yhden illan juttu tms). Siksi toivoisin että tällä palstalla ei minkäänlaisia syyttelyitä tyyliin "kyllä isällä on oikeus tietää", "ajattele lapsesi parasta" sun muuta heiteltäisi.

Yksinodottajia kun kaikki ollaan niin kaikki ovat varmaan hyvin tietosisia tilanteestaan ja isättömyydestä ja näitä asioita pähkäillessä on ehkäpä muutamalla ainakin mennyt yöunet.

Moraalisaarnaa ja yksipuolisia kommentteja saan minä ainakin livenä ihan tarpeeksi.

 

^Ymmärrän mitä tarkoitat, minulla on taas omat syyni miksi haluan miehen sekoittuvan kuvioihin, ees sen vähän.

Kun minulle sanottiin että ajattele lapsen parasta, sanottiin se siksi että haluttiin minun tekevän abortin. Itsekään en arvostelua tietysti kohdalleni odota, mutta niitäkin on jotka mielellään senkin puolen hoitaa, tai no, osa on jo hoitanutkin osansa mieleni pahoittamisessa. Mutta itse tiedän mitä teen, ainoa asia mitä enää tarvitsen on läheisten ymmärrys ja tuki Olen ainakin henkilökohtaisesti iloinen kaikkien tulevien yksinhuoltajien puolesta, miten tahansa sitten toimivatkaan

 

jaahans, ihan ekana kiva että ollaan saatu porukkaan lisää ihmisiä =)
Mulla kävi nyt sitten niin että otin yhteyttä mieheen kysyäkseni että onko totta että haluaa olla lapsen elämässä jollain tavoin..olin siis puskaradion kautta sellaista kuullut mutta mies itse ei ollut ottanut yhteyttä.vastaukseksi tulla että tietysti haluan olla,onhan se minunkin kullanmuru..
tein selväksi että haluan hänen ottavan myös vastuun vauvasta..eli elarit sun muut..nyt hän olisi innokas tulemaan mukaan myös synnytykseen mutta enpä tiennyt vielä mitä vastata,minun kaksi hyvää ystävääni on nimittäin lupautunut ja uskoisin heidän voivan enemmän tukea minua.
kuitenkaan kun niitä tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi ja on vain niin vaikea antaa anteeksi,ehkä unohtaa voisi...jos minusta on nyt siihenkään.
tilanne on nyt vähän outo,olen siis pitänyt aika matalaa profiilia.
mutta paljon jaksamisia kaikille!

 

Mua ei ainakaan kukaan tutuista oo päin naamaa arvostellu valinnasta, tosin kyllä sellasia viattomia ihmettelyjä oon kuullu muutaman suusta.. "Miten sä sit meinaat pärjätä lapsen kans" ja "sulla tulee kyllä olemaan aika vaikeeta välillä yksin! ym tuon tapaista.
Oma isä oli ainoo joka kännipäissään rv 9 sano et kerkeäisin vielä abortin tekemään ku ei kerran sitä miestäkään oo.. Toki hälläkin on oikeus omaan mielipiteeseensä, mut sillon tuntu pahalta ku just muutamaa päivää aikasemmin saanu tietää et ukko häipyy maisemista ja muutenki kaikki oli ihan uutta ja ihmeellistä. Siinä meniki sit muutama tovi ennenku seuraavan kerran iskän kans juttelin Eilen illalla se taas oli ihan päinvastasissa ajatuksissa, oli kovinki huolissaan siitä etten liiku tarpeeks ja syönkö mä nyt varmasti terveellisesti..
Eikä mun mielestä kaikki halua ees arvostella vaikka hassuja kommentteja välillä heittävätki, ovat vaan oikeesti huolissaan mun jaksamisesta sit ku vauva syntyy! Kyllä mä itekki tajuan et vaikeeta tulee taatusti olemaan, mut eiköhän siitä kunnialla selvitä :flower:

 

Eksyinpäs tänne jutteluja lukemaan ihan vahingossa. Vahingossa ja vahingossa . Olisinpa itsekin reilu 6 vuotta sitten törmänny tälläseen palstaan kun itse esikoista yksin odotin.. Olis ollu kiva lukea muiden samas tilanteessa olevien juttuja.
Haluan sanoa et tulette varmasti pärjäämään vauvojen kanssa kun ne syntyvät jos raskausajan myllerryksestä selviätte. Mulle oli ainakin vaikeaa välillä katsoa rakastuneita pareja jotka odotti innolla yhdessä, olis sitä itsekin halunnu sellaista tukea ja hoivaa. Valmistauduin raskaaseen ja uuvuttavaankin alkuun mutta toisin kävi. Vauvan synnyttyä sitä oli niin onnellinen siitä pikku kääröstä ja vauva täytti päivän ettei sitä muuhun jaksanut ajatuksiaan alussa laittaa. Mä ainakin voin näin jälkeen päin sanoa et olen nauttinut elämästä oman lapsen kanssa alusta asti vaikka kahdestaan oltiin. isä tapasi lapsen vasta 2v ellei lastenvalvoja käyntiä lasketa. välillä on rankkaa mutta niin on ihan 2 aikuisen+vauvan perheissä myös välillä.
Antaisin neuvoksi kuitenkin sen että kannattaa miettiä lapsen suhdetta isään ja siitä kuinka kertoa lapselle isästä. Siis miettiä sitä ajoissa jo raskausaikana. Omalle lapselleni isä on tärkeä vaikka hänellä ei isäänsä kunnon suhdetta ole eikä koskaan ole ollut, tapaavat harvoin. Oma isä on tärkeä vaikka lapsellani on todella hyvä isäpuoli.Mutta koska meillä jokaisella on tarve tietää mistä on tullut niin tieto omasta alkuperästä ja vanhemmista kiinnostaa jo pienenä.
Yksinhuoltajana selviää ja voi olla yhtälailla hyvä olla mutta itselle ainakin oli onni kun tapasin miehen joka hyväksyi lapseni ja halusi jakaa arjen kanssani. En olisi 6vuotta sitten kuvitellut että tulen tulisesti rakastumaan ja menisin naimisiin mutta toisin kävi ja sain kokea tämän ihmisen kanssa myös miltä tuntuu odottaa vauvaa yhdessä.
Voimia teille kaikille ja mukavaaa kevään odotusta! Ps. mullakin oli tooperi silloin 6v sitten kaverina vauvelia odottamassa

 

..Niin vielä tuosta isien kiinnostuksesta meillä ainakin kävi niin että lapsen isä on kasvanut ja aikuistunut näiden vuosien aikana.Liiallinen painostus kannattaa unohtaa mutta hienovarainen yhteydenpito ja kuulumisten kertominen esim kuvien lähettäminen saattaa auttaa asiaan jos haluaa että isä kiinnostuu lapsestaan. Onhan se varsin mielenkiintoista nähdä omia piirteitään pienessä ihmisessä varsinkin jos muita lapsia ei ole. Niin kuin tuossa aikaisemmin oli puhetta niin isättömyys voi tehdä tyhjän tunteen ja lapsen etua ajatellen on lapselle hyvä tietää edes jotain isästään ottaen tietenkin lapsen iän huomioon ja ettei siitä ole mitään uhkaa/vaaraa lapselle.

 

Eksyinpäs: Kiitos rohkaisevista kokemuksen sanoista Vaikka se epätoivo tulevasta välillä iskeekin ja tuntuu että mitenkähän sitä pärjää niin kuitenkin jossain alitajunnassa on varma siitä että hyvin se menee ja pärjään kyllä.

Tooperi on oikeen kiva kaveri odotukseen (yhtään väheksymättä tietenkään tuota sekarotuista herraakaan), puskee sängyssä masuun kiinni ja sohvalla maatessani lepuuttaa päätään masun päällä eikä välitä vaikka pienimmäinen kovasti masusta potkii leukaan

Voisinkin käydä pienet päiväunet koirien kera ottamassa näin sunnuntain kunniaksi Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille odottajille ja muille lukijoille!

 

Itse olen yh sekä yksinodottava tällä hetkellä.

 

Nojaa... Tänne ei todellakaan kuulu hyvää. Vilperillä on kaikki ok, mutta mä vaan itken ja itken... Neuvolapsykologille ei pääse juttelemaan, kun täällä Oulussa näyttävät olevan niin varattuja, että aika menee huhti-toukokuulle.

Ja ex kertoi tästä vauvasta uudelle tyttöystävälle ja nyt tää aikoo erottaa miehen tästä vauvasta.

Tuntuu, että elämä menee ihan päin honkia. Ja yksinäistä on... :'(

 

Viipi, onpas aika erikoista touhua että ei saa aikaa neuvolapsykologille..tai että menee noin kauas.
oisko sulla ollu sit ystäviä tai sukulaisia joille hieman taakkaa laskea?
puhuminen ainakin jonkun verran auttaa..
:hug: voimia.

 

minna, no on mulla vanhemmat, mutta niillä on nyt aviokriisi menossa, joten en haluais jutella niille. Pakko se on soittaa huomenna kriisikeskukseen ja sitä kautta yrittää saaha nopeampi apu. :/

Tuossa ex ilmoitti, että mä en saa nähä tätä uutta äitipuoliehdokasta, jotta totuus ei tulis ilmi, mutta lapsi saa nähä. Ei tuu onnistumaan. Jos haluaa saaha kunnon tapaamisoikeudet, niin mun on tultava toimeen sen naikkosen kanssa.

 

voi harmi,että vanhemmillakin sellainen tilanne..
haluatko siis keskustelu apua kriisikeskuksesta vai ihan jotain konkreettista apua?
entä oisko ysäviä?joku jolle voisit soittaa ja puhua?

 

No neuvolapsykologi sanoi puhelimessa, että kriisikeskuksen kautta saisin ajan jollekkin psykologille. On pakko päästä purkamaan ajatuksia, kun tässä on sattunut vaikka ja mitä.

Onneksi on ystävä, joka jaksaa kuunnella.

 

no onneksi sulla ystävä,mä jo oikeesti ajttelin jos ei ole ketään niin kauhea tilanne!
joo,tässä saa yksin odotellessa eteensä vaikka mitä p,askaa..joten luojan kiitos näistä hyvistä ystävistä jotka ovat olkapäänä!
joo,kannattaa soittaa sinne,ihan hyvä purkaa ajatuksia ulkopuoliselle.

 

Mielellään mä puran ulkopuoliselle ihmiselle. Tuonne kriisikeskukseen saa ajan varmaan samalle päivälle, mutta huomenna on rakenneultra, niin aattelin, että jos sen sais tiistaille, mutta samalle viikolle kuitenkin.

Onneksi neuvolassa on ihana terkkari ja senkin luokse pääsee perjantaina.