Yösyönti gallup

Meillä herättiin ekat kuukaudet n. 5 tunnin välein syömään, mutta noin 2 kuukauden iästä alkoi poika nukkumaan 12 tunnin öitä ja korkeintaan kerran syömään siinä välissä. Ei kuitenkaan joka yö. Nyt sama meno jatkuu edelleen, vaikka ikää tasan 1-vuotta. Voi herätä ehkä joka kolmas yö aamuyöstä syömään, ja tosiaan suuttuu jollei maitopulloa saa eli turha edes yrittää tassutella tai hyssytellä muuten. Neuvolassa sanottiin jo puolen vuoden iässä, että tämän ikäiset eivät sitten öisin enää tarvii ruokaa, mutta en näe syytä alkaa vierottamaan ja huudattamaan turhaan. 12 tuntia yössä on kuitenkin pitkä aika ja voihan siinä välissä nälkä tulla, eikä tuo yhden maitopullon antaminen joinakin yönä rasita meidän perheestä ketään, joten mun puolestani poika sen saa niin kauan kuin haluaa... Uskon, että se ajan kanssa jää kuitenkin pois. Tuttia hän ei ole huolinut koskaan, eli sitäkään ei pullon tilalla voi tarjota.
 
Meidän 5kk tyttö saa illalla ennen nukkumaan menoa rintamaidon lisäksi korviketta 100-200ml riippuen kuinka nälkä vielä tissien tyhjennyksen jälkeen on (muuten mennään vielä pelkällä rintamaidolla). Nukkumaan neiti käy n. klo 21 ja yleensä nukkuu heräämättä aamuun asti, klo 6-7 saakka. Silloin tissitellään ja jatketaan vielä unia parin kolmen tunnin verran. Eli siis käytännössä kellon ympäri mennään yhdellä tissittelyllä.
 
meillä tyty viikkoa vaille 4kk,7viikkosesta asti ei enää syönyt yöllä.nukku ilta kaheksasta aamu kaheksaan lähestulkoon joka yö.nyt tuli viikko sitten flunssa,niin nyt onkin sitten syönyt varmaan viitenä yönä klo 03.30. :eek:
 
täällä esikko söi yöllä usein puoleenvuoteen asti sitten yhellä syötöllä mentiin 1 vuoden ikään asti.
-korvikkeella pääasiassa

kaksoset söi yöllä myös usein puoleen vuoteen asti,siitä n.vuoden ikään asti kahella syötöllä.
-korvikkeella.

Neljäs lapsi oli ihan kokonaan tissilapsi,tyttö nukkui ekat 6 kk oikein hyvin,joskus heräsi kerran yössä syömään.Muuten nukkui n.8 h unia putkeen.

Viides lapsi on heräillyt öisin toisinaan,mutta ei ole koskaan syönyt yöllä.
Mies ollut kohta 8 kk pojan kanssa yöt ja ehkä poika ei siks syö yöllä!!
puolet imetyksellä ja puolet korvikkeella menty.
 
Poika 5 kk. Yöunet noin 20.30-8. Syö yöllä tavallisesti 2-3 kertaa. Joulun jälkeen oltiin koko perhe influenssassa, vauva mukaan lukien, ja silloin meni yöt sellaiseksi hulinaksi että söi jopa 5 kertaa yössä parin viikon ajan. Huomaa ettei poika aina nälkäänsä herää, mutta jos jostain muusta syystä valvoskelee pidempään (kuten kipeänä yskiessään), niin lopulta ei rauhoitu takaisin nukkumaan muuten kuin rinnalla. Imetän, ja kiinteitä poika syö puuroa aamuin illoin sekä soseita 1-2 kertaa päivässä.
 
Poika reilu 8kk, ei syö enää öisin. Aiemmin aina vähintään kahden tunnin välein joka yö. Meillä oli tassuttelu-unikoulu vähän vajaa 7kk ja yösyötöt loppuivat. Kahden yön levottoman yön jälkeen ei ole tissiä kaivannut. Tosin nykyään sitten heräilyjen syynä hampaat, liikkuminen ym....
 
Meillä esikoinen söi ekat 2kk 1-2 kertaa yössä ja sen jälkeen poika nukkui 8-9 tuntia putkeen ja heräsi aamukuudelta syömään ja jatkoi unia vielä 9-10 asti. Poika alkoi syömään 3kk ikäisenä kiinteitä kun maito ei pitänyt tarpeeksi nälkää ja varmaan maidon vähyyden vuoksi lopetti itse tissin syömisen 8kk ikäisenä.
Tyttö nyt 7kk ja syö muutaman kerran yössä. Illalla yhdeksältä syö puuron, 21.30-22 nukkumaan ja syö tissiä. Herää yleensä 1 aikoihin syömään ja luultavasti noin 3-5 aikoihin herää syömään ja jos sattuu heräämään yöllä eikä saa unta vaikka laitan tutin niin annan tissiä kun ei rauhotu muuten ja näin nukahtaa äkkiä. En ole oikeestaan ihan varma mihin aikaan ja kuin monta kertaa syö kun tyttö nukkuu vieressä niin ei tule katottua kelloa ja en välttämättä herää edes kunnolla. Aamulla sekä illalla puuro maistuu oikein hyvin,päivällä soseet melko huonosti, tänään meni kasvissosetta teelusikallinen :( . 5½kk ikäisenä alettiin maistelemaan soseita.
 
meillä poika nyt reilu 3kk:n ikäinen,
syö 200ml velli/maitoa n.23.00
heräilee sit syömään siinä 4 ja 5:n välillä(joskus menee 6:n)
ja korvikkeilla mennään,lisänä maissivelli :)

ihan alussa syötöt oli 2 tunnin välein
 

Yhteistyössä