Ystävistä

Kertokaapas minulle,miten te kolmekymppiset saatte ystäviä tai edes hyvän päivän tuttuja? Ja miten saatte pidettyä entiset ystävyyssuhteet?

Viime aikoina muuttunut monen kanssa välit etäisiksi,vaikka mielestäni syy ei ole minussa,vaan minä olen ollut se aktiivisempi osapuoli.
Ja uskokaa tätä asiaa on mietitty joka kantilta,mutta selkeätä syytä ei löydy.

Lisäksi olen yrittänyt tutustua yhteen jos toiseenkin ihmiseen,mutta jostain syystä eivät vain halua olla kanssani tekemisissä.
Ja kuitenkin olen ihan tavallinen,rehellinen,luotettava,huumorintajuinen ystävä.

 

Mä olen saanut työn kautta yhden ystävän ja monta hyvän päivän tuttua.Tämäkin ystävyys syntyi samanikäisten lastemme kautta.Nyt on kyläilty puolin toisin muutaman kerran. Vielä on vähä semmosta tutustelua.
Avoimessa kerhossa joskus kävin tytön kanssa,mut siellä oli jo omat porukat eikä niihin päässy mukaan.

 

Mulla on sama ongelma kuin ap:lla... Työn kautta saadutkin ystävät menetin kun jouduin jäämään sairaslomalle 4kk ennen laskettua aikaa. Siitä ei töissä tykätty...

 

Minä olen varmaan jo vähän luovuttanut monen muuton seurauksena. Suomessa on tosi vaikea saada ystäviä. Ihmiset eivät ole kovin sosiaalisia. Uutena joutuu aina olla itse se aktiivinen osapuoli. Olen kyllä aina saanut tuttuja uudella paikkakunnalla. Nyt viimeisen muuton seurauksena en enää ole jaksanut edes vaivautua pyrkimään porukkaan mukaan. Kai olen jo kyllästynyt. Ei kovin vastavuoroista, kun toisilla on jo tuttuja, ja esim. kotiin ei pyydetä, vaikka itse pyytää. Vähän sama juttu lasten kanssa. Ei kutsuta vastavierailulle, kun itsllä on jo paljon tuttuja ja kavereita.

Juttelen aika paljon ihan vieraillekin ihmisille, kun liikun lasten kanssa. Ja miehelle. Lapset eivät onneksi ihan pieniä enää, joten heistäkin seuraa kivasti. =)

 

Minäki olen alkanu jutella vieraille, se on jotenkin helpompaa nyt kun on lapsi. Moni tulee ihastelemaan poikaa ja hän puolestaan alkaa aina esim kassajonossa "iskemään silmää" ja tekemään itseään tykö jos joku vain viitsii häntä vilkaistakin. Samoin meidän koira on tosi söötti ja ihmiset lähestyvät meitä usein senkin vuoksi. Ja minä olen muutaman kerran yllättänyt itseni höpöttämästä jotain esim kassaneidin tai pankin tädin kanssa, ihan kuin ne eläkeläiset joita itse olen aikaisemmin tavannut asiakaspalvelutyössä.

 

Minä olen saanut monta uutta ihanaa ystävää vapaaehtoistyön kautta! Menin vain mukaan Mll:n paikallisyhdistyksen toimintaan ja sieltäpä on löytynyt monia samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia äitejä. Sain myös itselleni kivan harrastuksen. Suosittelen lämpimästi tätä tapaa!!!

 

\

Minä olen saanut monta uutta ihanaa ystävää vapaaehtoistyön kautta! Menin vain mukaan Mll:n paikallisyhdistyksen toimintaan ja sieltäpä on löytynyt monia samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia äitejä. Sain myös itselleni kivan harrastuksen. Suosittelen lämpimästi tätä tapaa!!!

En usko kokeilevani tätä. Pahimmat pienet piirit tuntuvat olevan tuossa MLL:n menossa. Sivusta seurannut kun työssä (palkka) mukana olevat tappelevat työstä ja omasta vallasta... ja ne tärkeiden lapset jotka asuvat MLL:n puistossa huomataan. Omiltani ei edes nimiä kysytä.

 

Asiaa puhutte!

Aikuisena on todella vaikea ystävystyä! Tuntuu, että jos ei ole nuorena onnistunut solmimaan "elämänkestävää/kestäviä" ihmissuhteita, niin sellaisia on enää vaikea rakentaa aikuisena.

Itse ainakin melko usein ihmetellyt sitä, että mikä minussa mahtaa olla vikana, kun en ystäviä ole onnistunut ympärilleni "hankkimaan". Joskus se on vain niin raskasta, kun ei ole lörpöttelyseuraa.

Etenkin nyt pienen vauvan kanssa kotona on melko yksinäistä.

Jos joku haluaa juttuseuraa 35-vuotiaasta 6 kk-ikäisen vauvelin äidistä, niin meiliä saa laittaa osoitteeseen minni.kissa@suomi24.fi

 

Meikkis on hirvee lörpöttelijä (ei juoru-mielessä) vaan tykkään jäädä "suustani kiinni" tuntemattomien kanssa.
Ja vinon pinon ystäviä olen saannut myöskin kirjeenvaihto-palstalta.

 

Viimeisimmät tuttavuudet olen saanut äitiysvalmennuksesta ja synnäriltä. Eihän se ole niin helppoa tuo ystävystyminen,mutta onneksi ystäviä/kavereita on. Vanhat ystävät ovat pysyneet hyvin mukana menossa.

Lisää meiliseuraa ois kyllä aina kiva saada, pistäkää osoitteita, jos haluatte ahkeran meilikamun =)

 

\

\

Minä olen saanut monta uutta ihanaa ystävää vapaaehtoistyön kautta! Menin vain mukaan Mll:n paikallisyhdistyksen toimintaan ja sieltäpä on löytynyt monia samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia äitejä. Sain myös itselleni kivan harrastuksen. Suosittelen lämpimästi tätä tapaa!!!

En usko kokeilevani tätä. Pahimmat pienet piirit tuntuvat olevan tuossa MLL:n menossa. Sivusta seurannut kun työssä (palkka) mukana olevat tappelevat työstä ja omasta vallasta... ja ne tärkeiden lapset jotka asuvat MLL:n puistossa huomataan. Omiltani ei edes nimiä kysytä.

Onpa ikävä kuulla, että sinulla on tuollaisia kokemuksia! Viestisi on kyllä aika sekavan, joten en ihan ymmärrä sanomaasi. Mitäpä jos menisitkin itse mukaan toimintaan ja vaikuttamaan, ettei se olisi tuollaista!

Meillä päin Mll:ssa toimivat äidit nimenomaan tekevät kaikkensa, että alueellamme olisi mukavaa toimintaa lapseperheille ja että kaikki kokisivat olevansa tervetulleita mukaan toimintaan!

 

Joo, kun en itsekään oikein tiennyt mikä kanatappelu oli menossa, kireä tunnelma MLL:n työntekijöiden välillä, joten en osaa selostaa. Sellaista nahistelua.

Ja tosiaan, puiston työntekijät puhuvat vain sellaisille lapsille, joiden vanhemmat ovat aamusta iltaan joka päivä puistoilemassa tai muuten itsekin toiminnassa mukana, ulkopuoliset ei kiinnosta.

En halua tukkia mukaan väkisin minnekään, ja työntekijöillä tuntuu jo nyt olevan vaikeuksia mahtua samaan rinkiin. Heitä varmaan liikaa jo nyt...

 

Mutta nämä Mll:n palkatut työntekijät ovat ihan eri asia kuin vapaaehtoistyössä mukana olevat äidit! Ihminen, joka lähtee vapaaehtoisesti omalla ajallaan ja kustannuksillaan tekemään töitä yhteiseksi hyväksi, on jotain muuta kuin vallasta taisteleva "leipäpappi".

 

Tiedän tunteen erittäin hyvin..
:/

 

Jatkuva muúttaminen lapsuudessa teki syvän vaikutuksen ja niinpä tutustuminen uusiin ihmisiin on itselleni ollut pitkään työlästä. Vasta nyt olen huomannut olevani itse aktiivisempi ihmissuhteiden luomisessa. Kun vain lörpöttelee kaikille halukkaille, niin kummasti niitä tuttavia tulee. En jää odottelemaan vastavierailukutsuja, vaan nautin siitä että meillä käy väkeä ja itselläni on juttuseuraa monessa paikassa. Tästä tuttavien joukosta sitten ajan myötä erottuvat ne mahdolliset ystävät.

 

Olen siinä mielessä onnekas, että minulla on muutama hyvä ystävä lapsuudesta ja nuoruudesta. Olen kyllä sellainen ihminen, ettei minun ole aina ollut helppo tutustua kunnolla uusiin ihmisiin. Mutta sekin piirre on vain helpottunut mitä vanhemmaksi on tullut. En varsinaisesti hae ystäviä, vaan olen oma itseni, ja jos joku tykkää ja juttu alkaa luistaa, niin siinähän on vaarana vaikka ystävystyä =)

Nykyään asun sellaisella seudulla, että täällä voi höpötellä kaupan kassan kanssa, apteekissa, postissa niinkuin mummeli konsanaan.

 

\

Nykyään asun sellaisella seudulla, että täällä voi höpötellä kaupan kassan kanssa, apteekissa, postissa niinkuin mummeli konsanaan.

Tuo on niin totta Etelämpänä käydessä tuntee itsensä juntiksi toimiessaan niin kuin täällä aina. Jos oikein kovasti tulee asioilla käytyä, ei kyllä muuta seuraa päivällä tarvitsekaan.

 

Nykyään asun sellaisella seudulla, että täällä voi höpötellä kaupan kassan kanssa, apteekissa, postissa niinkuin mummeli konsanaan.
[/quote]

Joo,minäkin tykkään käydä Valintatalossa kun siellä on niin mukava henkilökunta =)

 

Meillä on Salessa Seija-kassa

 

\

Kertokaapas minulle,miten te kolmekymppiset saatte ystäviä tai edes hyvän päivän tuttuja? Ja miten saatte pidettyä entiset ystävyyssuhteet?

Mie olen selkeästi huomannut sen, että samanlainen elämäntilanne yhdistää ihan hurjasti. Että ihan sama meillä naisilla tämä äitiys ja synnytys jne...kuin miehillä armeija...niitä kokemuksia vaan jaetaan ja jaetaan. Mie olen lasten "kautta" saanut muutaman todella hyvän ystävän, ja vanhojen lapsellisten ystävienkin kanssa tulee pidettyä yhteyttä. Totuus miun kohdalla vaan taitaa olla se, että lapsettomien kanssa ei niin paljoa ole juuri nyt yhteistä....vaikka toki yhteyttä pidän heihinkin. Jutut on sitten kyllä ihan eri juttuja, kuin vain näitä lapsijuttuja...ja toisaalta se on ihana asia, että voi puhua ihan jostain muusta kuin aina vain näistä lapsista.....
Että kamalan kaksipiippuinen juttu tää on.
Ja tuohon kaupoissa ym. puhumiseen: tervetuloa etelä-karjalaan. Täällä haastetaan linkkarikuskin, kaupankassan,pankkineidin, ja postipaten kanssa ihan sujuvasti, kun kohdalle osutaan. Tai ainakin mie haastan! =)
Osasinkohan ollenkaan tuoda pointtiani oikein esille?? =)

 

\

Tiedän tunteen erittäin hyvin..
:/

Samat fiilikset

 

Heh, täällä villissä lännessä katsotaan kyllä tosi pitkään kun alkaa VIERAIDEN IHMISTEN kanssa kommunikoimaan ihan tosta vaan, ja vielä selvin päin! En ole täältä lähtöisin ja hiljattain asuin muutaman vuoden Kuopiossa (ihana paikka!!! puuttui vain meri...) joten ehkä se on saanut minut tällä tavalla riehaantumaan.

 

no nyt lähtee vähän rönsyilemään mutta menköön...entäs sitten täällä meilläpäin Läntisellä uudellamaalla asustellaan pienessä kylässä isossa kunnassa Täällä on ihan ok käydä "asioilla",kaupan kassat esim ei katso hitaasti jos heittää muutaman ylimääräisen sanan...mutta naapurit on vähän outoja...emäntä kyllä tervehtii yleensä,isäntä-reppalainen luikkii piiloon ettei vaan tartte morjestaa(alkoi oikeen huvittaa tossa yks päivä kun luikki takas autotalliin mistä oli just tulossa,pahaksi onnekseen huomasi että menen kohta ohi)ja talon aikuiset pojat samanlaisia kaapissakasvatettuja.Mä en vaan voi ymmärtää mikä #&%?$!* siinä on niin vaikeeta naapuria tervehtiä?Mut on sentään kasvatettu hyville tavoille,naapureita tervehditään jos ei muuta höpötellä(enkä kyllä höpöttelekkään,säästä korkeintaan).No,kaikella se minäkin päätäni vaivaan

 

Joo, naapurit onkin sitten ihan toinen juttu. Meilläkin on muutaman vuoden tuossa asustanut yksi perhe. Se mies kyllä pakon edessä tervehtii, mutta muija....se menee vaikka toiselle puolen tietä, jos huomaa mun lähestyvän. Eikä tosiaankaan olla ikinä edes tervehditty. Taidan olla aika hurjan näköinen, kun mua tarvii noin pelätä :ashamed:

 

Minä olen saannut ystäviä täältä, etsin ystäviä palstalta. Luulin ettei se voisi onnistua, mutta onneksi olin väärässä!
Naapurit eivät suostu kanssani tutustumaan, taidan myös olla pelottava.