”On tabu, että päivähoidossa rakennetaan pahuutta” – syntipukki-ilmiö on lapselle erittäin haitallinen
Tutkijan mukaan lapsen huono käytös on kuormittavaa ryhmän toiminnan kannalta, mutta lapsen leimaaminen pahaksi tai ongelmaksi tuottaa vain lisää hankaluuksia.
– Tuo lapsi tekee aina pahaa. Varmaan se on taas tehnyt jotain pahaa. Täytyy varautua, ettei se pääse tekemään mitään pahaa, kasvatustieteiden tutkija Emma Kurenlahti kuvailee ajatuksia, joita päiväkodin henkilökunnalla saattaa olla.
Syntipukki-ilmiössä on kyse siitä, että yksi ryhmän lapsista määritellään ongelmaksi, häiriöksi tai jopa pahaksi. Aina lapsi ei ole edes paikan päällä, kun hän on jollain kumman tavalla syyllistynyt johonkin.
Syntipukki-ilmiö on tunnettu varhaiskasvatuksessa jo vuosikymmenten ajan, mutta aihetta ei ole tutkittu paljon.
– Yksittäiset työntekijät kuitenkin tiedostavat, mitä seurauksia sillä voi olla lapsen kehitykselle, jos kaiken aikaa hoetaan: älä tee, ei saa.
Kukaan ei ansaitse olla syntipukki
Kurenlahti myöntää, että lapsen haastava käyttäytyminen on kuormittavaa ryhmän toiminnan kannalta.
– Mutta lapsen leimaaminen pahaksi ja ongelmaksi voi käynnistää lapsen syrjäytymiskierteen, mikä tuottaa lisää ongelmia ja lisää pahoiksi tulkittuja tekoja, Kurenlahti sanoo.
Hän pitää tärkeänä, että varhaiskasvatuksessa löydetään keinoja, miten samanaikaisesti tuetaan ryhmän toimintaa ja suojataan jokaista lasta leimautumiselta.
Emma Kurenlahti tutkii väitöskirjatutkimuksessaan, miten pahuutta rakennetaan osana kasvatusta – eli miten lapsesta voi tulla paha yhteisön näkökulmasta.
– Tämä on herkkä tutkimusaihe. On tabu, että päivähoidossa rakennetaan pahuutta. Sitä ei kovin mielellään haluta nähdä ja käsitellä, hän toteaa.
Pahoja tekevä lapsi tarvitsee tukea
Lapsi voi alkaa identifioitua pahan lapsen rooliin jo ennen kouluikää.
– Lapsella ei ole kovin hyvä olo, jos hän miettii päässään, miksi häntä pidetään pahana. On todella tärkeää löytää aikaa ja ymmärrystä lapsen pahoiksi tulkittujen tekojen tutkimiseen. Minkä takia lapsi tekee näitä juttuja? Taustalla voi olla aivan mitä tahansa.
Pahaksi leimautuminen herättää lapsessa häpeää, jota hän ei osaa käsitellä ilman turvallisen aikuisen tukea.
– Kasvatuskulttuurissamme on yhä vallalla käsitys, että pahat teot on kitkettävissä pois rangaistuksilla ja sanomalla tiukasti. Maailma olisi tosi helppo, jos riittäisi, että sanoo: nyt loppu. Valitettavasti maailma ei ole niin yksinkertainen. Pahat teot pelkästään lisääntyvät, jos ei nähdä oikeita syitä niiden taustalla.
Lue myös: Eritysherkkä lapsi leimataan helposti hankalaksi – Herkkyyttä ei tarvitse kitkeä
Käsittelemätön häpeä on riski mielenterveydelle. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea pahojen tekojensa synnyttämien tunteiden käsittelyyn. Hän tarvitsee kokemuksen, että hänen tunnemyrskyjään ja aggressioitaan ymmärretään.
Syntipukki on leima, joka voi ajaa jopa syrjäytymiskierteeseen.
Pahat teot johtuvat monesti siitä, että lapsi ei kykene jäsentämään eikä käsittelemään omaa toimintaansa ja siihen liittyviä tunteita. Aikuisen tuella hän voi pystyä löytämään tunteille oikeat nimet, soveliaat tavat toimia sekä keinot, miten tunnemyräkkää voi purkaa muilla tavoilla kuin ilkeilemällä tai toisia satuttamalla.
Kurenlahden mielestä sanaa kiusaaja ei pitäisi käyttää lainkaan.
– Tuo sana syö koko lapsen. On aivan eri asia sanoa lapsi kiusaa kuin lapsi on kiusaaja. Leimaaminen ja ulkopuolelle sulkeminen on tuhoisaa lapsen kehitykselle. On tärkeää, että lapsi saa osallistua yhteiseen toimintaan, vaikka ryhmässä toimiminen olisikin hänelle vaikeaa.
Pahiksen rooli voi kiehtoa
Pahuus on aina kiehtonut lapsia. Lapset haluavat kuulla tarinoita ja leikkiä leikkejä, joissa on pahiksia. Joskus pahojen tekojen syynä voi olla yksinkertaisesti se, että ne tuntuvat hauskalta.
Aikuisten tehtävä on asettaa pahiksen roolin ottamiselle terveet ja turvalliset rajat. Lapsille on tärkeää opettaa perussääntö, että leikissä ei saa satuttaa tai loukata ketään, ei sanoilla eikä teoilla. Pahista voi leikkiä, mutta ei kiusaamalla heikompaa tai yksin jäänyttä.
Kurenlahti toivoo, että pahuudesta puhumisesta tulisi luontevampi osa kasvatusta.
– Käsitykset pahuudesta muuttuvat kaiken aikaa. Ennen lyötiin paha pois lapsesta. Nykyisin se on täysin tuomittavaa toimintaa.
Toisena esimerkkinä Kurenlahti mainitsee jäähypenkin, jota vielä muutamia vuosia sitten pidettiin erinomaisena keinona lasten kasvatuksessa. Nyt jo ymmärretään, että se ei edistä lapsen hyvää kasvua ja kehitystä.
Joskus hyvää tarkoittava kasvatus rakentaa pahaa.
– Kasvatuksessa tuotetaan myös kilpailua, häviäjiä ja pahoinvointia. Toivon, että yhä useammat alkaisivat pohtia, mikä vahvistaa pahaa ja hyvää kasvatuksessa sekä yhteiskunnassa.
Lue myös: Vanhempi! Muista oma esimerkkisi, jotta lapsesta ei tule kiusaaja
Kommentit (5)
Lapsella voi olla pienestä pitäen sankari rooli jossa hän pelastaa, tappelee ja on aggressiivinen. Tämä on nähtävissä lastenohjelmien sankareissa. Tämä suojeleva piirre pojassa voi näkyä ulospäin aggressiivisena ja riehakkaama toimintana joka häiritsee ympäristöä. Tämä piirre lisääntyy mitä hurjempia pelejä ja piirrettyjä lapsi katsoo.
Voisi ohjata lasta kanavoimaan tätä toimintaa hyvään tekemiseen ja rauhoittavaan toimintaan.
Lapsi ei ole koskaan saatana syntyjään, mutta lapsilla, joita hankalasti käyttäytyvä lapsi piinaa, kiusaa ja kohtelee väkivalloin on OIKEUS turvallisuuden tunteeseen päiväkodin aikana. Toki kiusaavia lapsia täytyy tukea ja ymmärtää, mutta kiusaamisen kohteeksi jäävät lapset eivät saa sen takia jäädä sivuun. Minusta huomion pitäisi olla väkivaltatilanteissa heti kiusatuissa lapsissa, eikä siinä, joka kiusaa.
Jos on tiedossa,että lapsi kiusaa muita, en jaksa ymmärtää että se pitää vaan hyväksyä ja ottaa aina vaan mukaan kaikkeen. Kiusatut sysätään tässäkin kiusaajien jalustan alle. Olisi hyvä heidänkin saada kokemuksia tilanteista, joissa saa rauhassa toimia toista pelkäämättä. En ymmärrä, miksi lapsen on pakko oppia siihen, että kiusaaminen, riehuminen ja satuttaminen on ok ja se pitää hyväksyä, ettei tekijä kasva kieroon tai pahoita mieltään.
Jutussa ei sanota, että kiusaaminen tai satuttaminen olisi ok ja se pitäisi hyväksyä. Kyse on 1-5 -vuotiaista lapsista ja syntipukki-ilmiöstä, siitä että päiväkodin aikuiset lakkaavat näkemästä jonkun ryhmän lapsista pienenä lapsena, joka tarvitsee aikuisten turvaa ja huolenpitoa samalla lailla kuin muutkin, ja alkavat sen sijaan nähdä tämän lapsen vain häiriönä, ilkeänä ja pahana. Pienet lapset vasta opettelee. Pitäisikö sun mielestä kolmevuotias, joka osaa huonommin ottaa muut huomioon, heittää vankilaan? Vai mitä ehdotat, jos jutussa kuvattu toiminta eli lapsen kehityksen tukeminen ei kelpaa?
Niin, mun mielestä pitäisi kuitenkin ensisijaisesti ajatella niitä kiusattuja. Jos lapsi kiusaa toisia päiväkodissa, on ymmärrettävää että lasta pelätään. Miltä tuntuu niistä joita kiusataan? Heillänin voi olla muitakin ongelmia mutta eivät silti kiusaa.