Kasvatus 26.11.2020

Varhaiskasvatuksen maskisuositus tuli voimaan pk-seudulla – kirjava todellisuus näkyy lasten vanhemmille

Varhaiskasvatuksen maskisuositus näkyy päiväkotien arjessa vaihtelevasti. Ketään ei voi sanktion uhalla pakottaa maskin käyttöön.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock
2 kommenttia

Pääkaupunkiseudun kunnissa astui maanantaina voimaan varhaiskasvatuksen maskisuositus. Suositus perustui pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän linjauksiin. Pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen, ja suositus on yksi keino hillitä viruksen leviämistä.

Maskin käyttöä suositellaan mahdollisuuksien mukaan nimenomaan päiväkotien sisätiloissa.

– Kyse on maskisuosituksesta, joka koskee kaikkia. Liikkuvat työntekijät on suosituksessa vielä erikseen mainittu, koska he voivat potentiaalisesti levittää virusta useammalle henkilölle, kommentoi Vantaan varhaiskasvatuksen johtaja Sole Askola-Vehviläinen.

Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi sijaiset, päiväkotiapulaiset, työharjoittelijat ja päiväkodin johto.

Koska kyseessä on suositus eikä maskipakko, maskin käyttämättömyydestä ei koidu sanktioita. Ketään ei voi pakottaa maskin käyttöön.

Pk-seudulla saman kaupungin sisälläkin näkyvät kirjavat käytännöt. Kaksplussan tietojen mukaan vanhempi saattaa lapsen viedessään nähdä kasvomaskin jokaisella työntekijällä, mutta toiseen päiväkotiin astuttaessa maskeja ei näy välttämättä yhdelläkään kasvattajalla.

– Pyrimme siihen, että maskeja käytetään kattavasti kaikessa toiminnassamme. Toki ymmärrämme, että koko henkilökunta ei suhtaudu maskien käyttöön samalla tavalla, joten variaatiota yksiköiden välillä saattaa esiintyä, Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila sanoo.

–  Jokainen arvioi itse, että suojeleeko lapsia ja muita työntekijöitä ja käyttääkö maskia, kuten on suositeltu. Vaikka kyse on ”vain” suosituksesta, jokaisen kannattaa nyt kantaa oma vastuunsa, Askola-Vehviläinen toteaa.

Kasvomaskin sijaan osa henkilökunnasta saattaa myös käyttää visiireitä, ainakin Espoossa.

– Terveydellisistä syistä tai pienimpien lasten kanssa toimittaessa henkilökunta voi halutessaan valita visiirin, Virpi Mattila kertoo.

Varhaiskasvatuksen maskisuositus pyrkii kolmeen tavoitteeseen

Maskin käytöllä pyritään suojaamaan sekä päiväkotien lapsia että henkilöstöä. Lisäksi sillä pyritään ennaltaehkäisemään tartuntaketjujen syntymistä. Kolmantena tavoitteena on ennaltaehkäistä karanteeniin asetettavien henkilöiden määrää, jotta henkilöstöä riittäisi varhaiskasvatuksen tarpeisiin.

”Lääkäri arvioi tapauskohtaisesti, asetetaanko maskia käyttäneet karanteeniin vai ei.”

Ennen kuin maskisuositus oli päiväkodeissa ja kouluissa voimassa, erittäin suuri määrä lapsia ja opettajia ja muuta henkilöstöä asetettiin karanteeniin, jos päiväkodeissa ja kouluissa ilmeni koronatartuntoja.

Maskin käyttäminen ei kuitenkaan takaa täysin sitä, ettei karanteeneja jatkossa asetettaisi eikä virus pääsisi leviämään päiväkodeissa.

– Vantaan tartuntatautiviranomaisen näkemys on se, ettei maski ole sataprosenttinen suoja, Askola-Vehviläinen kertoo.

– Jos koronapositiivinen, oireeton työntekijä on käyttänyt maskia ja muillakin on ollut maskit, ei kuitenkaan ole täysin varmaa, ettei kukaan työntekijöistä joudu karanteeniin. Tartuntatautilääkäri arvioi tapauskohtaisesti, asetetaanko maskia käyttäneet henkilöt karanteeniin vai ei.

Toisen asteen oppilaitoksissa työntekijöiden maskisuositus on kuitenkin hillinnyt karanteeniin asetettavien henkilöiden lukumäärää.

– Toivotaan tietysti, että maskit vähentävät karanteenin tarvetta, jotta meillä on tarpeeksi työntekijöitä päiväkodeissa ja saamme pidettyä varhaiskasvatuksen käynnissä.

Varhaiskasvatuksen maskisuositus pyrkii mm. siihen, että päiväkodeissa riittäisi henkilökunta.

Kasvomaskin käytöllä pyritään suojaamaan sekä päiväkotien lapsia että henkilökuntaa koronatartunnoilta.

Kasvomaskin käyttö päiväkodissa on häiriö vuorovaikutukselle

Varhaiskasvatuksen maskisuositus on saanut arvostelua siitä näkökulmasta, että pienille lapsille kasvojen ilmeet ovat erittäin tärkeitä. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola totesi aiemmin Kaksplussalle, että pieni lapsi on todella haastavassa tilanteessa, kun aikuinen peittää maskilla kasvonsa.

”Vuorovaikutuksesta menetetään nyt paljon, mutta terveys on etusijalla.”

Askola-Vehviläinen tunnistaa tämän.

– Tilanne ei ole toivottava. Varhaiskasvatuksessa ollaan hyvin lähellä lapsia, vuorovaikutus on likeistä. Se, että lapsi näkee aikuisen kasvot kokonaan, on tärkeää, hän sanoo.

– Vuorovaikutuksesta menetetään nyt paljon, mutta terveys ja pandemian hillitseminen ovat etusijalla. Koronatilanne on nyt erittäin vakava.

Maskit voivat olla myös pienistä lapsista outoja ja pelottavia. Sole Askola-Vehviläinen kuitenkin uskoo, että moni lapsi on jo ehtinyt tottua kasvomaskeihin.

– Lapset näkevät tällä hetkellä maskeja joka paikassa. Esimerkiksi Vantaalla vanhempia on jo jonkin aikaa suositeltu käyttämään maskia, kun he tuovat lapsensa päiväkotiin sisälle.

Artikkelia täydennetty klo 8:50.

Kommentit (2)

”-Toivotaan tietysti, että maskit vähentävät karanteenin tarvetta, jotta meillä on tarpeeksi työntekijöitä päiväkodeissa ja saamme pidettyä varhaiskasvatuksen käynnissä.”
Tämähän se on tietenkin tärkeintä, henkilökunnan turvallisuus sivuseikka. Sijaistamme myös toisissa ryhmissä, jotta saamme mahdollisimman paljon kontakteja. Joulun välipäivinä menemme toiseen päiväkotiin saamaan lisää kontakteja. Mutta tärkeintähän on varhaiskasvatuksen pysyvyys…

Kyllä meillä käytetään maskeja. Sinnikkäästi vaikka ne kamalia ovatkin kaikista. Pari lasta pelkäsi alkuun maskikasvoja. Ja totta on että häiritsee kohtaamista peittämällä puolet naamasta.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X