Kasvatus 14.03.2021 Päivitetty 01.10.2024

Voiko vanhemman näkeminen alastomana häiritä lasta? Monessa perheessä saunotaan murrosiän jälkeenkin yhdessä

Asiantuntijoiden mukaan suomalainen sauna- ja uimahallikulttuuri lisää lapsen ymmärrystä siitä, että ihmisiä on monenlaisia ja kaikki kehot ovat arvokkaita. Lapsen toivetta yksityisyydestä tulee kuitenkin kunnioittaa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock
4 kommenttia

Alastomuus kotioloissa perheen kesken tai uimahallin saunassa ei ole mikään juttu – ei ainakaan Suomessa.

Näin monet sukupolvet ovat tottuneet ajattelemaan. Yhtenäiskulttuuri on kuitenkin taakse jäänyt ilmiö, eikä saunominen ole enää peseytymisen ehto, kuten ammoisina aikoina.

Selailen pohjoisamerikkalaisen Parents-median Instagram-tiliä, kun eteeni lävähtää teksti: ”Is it ok for your kids to see you naked?” Onko vanhemman alastomuus lapsen edessä ok?

Amerikkalaista hapatusta, ajattelen ensin. Sitten muistan pohtineeni ohikiitävän hetken, onko suomalainen suhtautuminen alastomuuteen varmasti hyväksi lapsille.

Asiantuntija näkee asiassa paljon myönteistä.

– Jos lapset tottuvat pienestä pitäen siihen, että kehossa ei ole mitään salattavaa tai hävettävää, tämä asenne säilyy helpommin aikuisuuteen. Aikuisena on helpompi heittäytyä seksuaalisuuteen ilman kehohäpeää, toteaa Väestöliiton kehotunnekasvattaja Henriikka Kangaskoski.

Hänen mukaansa kulttuurissamme alastomuus on edelleen luonnollista useimmille ihmisille.

– Käymme aika vapaasti perhesaunassa tai saunomme ystävien ja työkavereidenkin kanssa. Myös uimahallissa ollaan alasti oman sukupuolen pesutiloissa.

Saunakulttuuri kasvattaa erilaisten kehojen hyväksyntää

Kangaskoski toteaa, että suomalainen sauna- ja uimahallikulttuuri avartaa lapsen näkemystä ihmiskehosta.

– Lapsi näkee erikokoisia, -värisiä ja -muotoisia ihmisiä. Se kasvattaa ymmärrystä siitä, että ihmisiä on monenlaisia. Kaikki kehot ovat hyviä ja arvokkaita, Kangaskoski sanoo.

Media antaa yhä 2020-luvullakin usein kuvan yhdenlaisesta ”oikeasta” kehosta. Miehillä pitäisi olla lihaksia ja naisilla tiimalasivartalo.

– Jos tämä kuva on lapselle ainoa malli hyväksytystä vartalosta, se aiheuttaa paineita ja ahdistusta.

Kangaskoski muistuttaa, että vaikka lapsi ei näkisi aikuisen alastomuutta, hänellä on siitä varmasti paljon kysymyksiä ja kuvitelmia.

– Jos alastomuutta näkee vasta myöhemmin seksissä, se voi myös kummastuttaa tai jopa pelottaa.

Vanhemman alastomuus eikä myöskään lasten ole kaikissa kulttuureissa suotavaa. Suomessa on kuitenkin totuttu ajattelemaan, että hyväksyvä ja kunnioittava suhtautuminen alastomuuteen kasvattaa tervettä suhdettä kehoon.
Lapselle on tärkeää, että kehoon liittyvistä asioista voi keskustella kotona häpäilemättä ja lasta kunnioittavasti. © iStock

Voiko vanhemman alastomuus häiritä isompaa lasta?

Perheissä saatetaan saunoa yhdessä sekasaunassa siihen saakka, kunnes lapsi tulee murrosikään. Monet saunovat yhdessä senkin jälkeen, ellei oma tai vanhemman alastomuus häiritse nuorta.

– Tärkeintä olisi tiedostaa, että perheissä on erilaisia kulttuureja, ja että näistä asioista ja ylipäätään rajojen tunnistamisesta ja kunnioittamisesta on tärkeää oppia puhumaan, Väestöliiton Poikien Puhelimen Anders Hulden sanoo.

Yhteissaunominen puhututtaa usein Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.

– Nuoria, noin 12–14-vuotiaita poikia mietityttää usein, kun heille tulee saunassa erektio ollessaan siellä yhdessä äitinsä tai siskonsa kanssa. Pojat kysyvät, että onko se ihan normaalia. Siinä iässä on ihan tavallista, että alaston ihmiskeho saa aikaan erektion, nuorten seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntija Maria Nikunlaakso sanoo.

Jos vanhemmat huomaavat alastomuuden aiheuttavan nuoressa tai lapsessa kiusaantumista, asia kannattaa ottaa puheeksi. Silloin voidaan yhdessä sopia kodin säännöistä ja kunnioittaa lapsen näkemystä.

– Voidaan esimerkiksi sopia, missä tiloissa kukakin saa olla alasti ja missä pidetään vaatteet päällä. Annetaan nuorelle mahdollisuus esimerkiksi saunoa yksin tai vain samaa sukupuolta olevien perheenjäsenten kanssa.

Ei kuitenkaan ole tarpeen olettaa nuoren puolesta, että yhteissaunominen pitäisi lopettaa siksi, että on tullut tiettyyn kehitysvaiheeseen.

– Keskustelu on tässä avainasemassa.

Myös pienten lasten toiveita siitä, että he haluavat yksityisyyttä tai rauhaa, on syytä kunnioittaa.

– Joissain perheissä käydään vessassakin niin, että pienet lapset ovat mukana. Toisaalta pienetkin lapset saattavat haluta olla vessassa rauhassa tai vaihtaa vaatteensa piilossa muiden katseilta. Tällöin oven sopii olla kiinni, ja aikuisen tulee pyytää lupa päästä sisään, Kangaskoski toteaa.

Vessa- ja pukeutumisrauhan turvaaminen käytännössä on usein hankalaa päiväkotiympäristössä tai esimerkiksi koulun liikuntatunneilla. Siihen pitäisi kuitenkin pyrkiä, että kaikilla on oikeus yksityisyyteen.

Kuvakirjat eivät menneet läpi Sveitsissä

Kaikkialla alastomuuteen ei suhtauduta yhtä mutkattomasti kuin Suomessa. Väestöliiton asiantuntijat ovat huomanneet, ettei kaikissa maissa ole otettu järjestön tuottamaa materiaalia vastaan sellaisenaan.

– Materiaaleissamme on paljon kuvia, joissa aikuiset ja lapset ovat alasti esimerkiksi saunassa tai suihkussa. Monissa muissa kulttuureissa aikuisten alastomuus on kauhistus, jota ei lapsille saa näyttää, ei edes vauvoille, Hulden sanoo.

Muun muassa Sveitsissä lasten kirjasarja jäi kääntämättä.

– Sveitsissä olisi haluttu kääntää kehotunnekasvatuksen kirjasarja, mutta ilmeisesti sen sisältämän alastomuuden takia sitä ei käännetty. Mielenkiintoista olisikin keskustella sellaisten kulttuurien edustajien kanssa, jotka pitävät alastomuutta paheksuttavana. Miksi he ajattelevat näin?

Lue myös: Suomessa vauvatkin saunovat – Lääkäri: ”Lapsen pitäisi itse osata ilmaista, kun olo on tukala”

Kommentit (4)

Ukrainasta kotoisin oleva tyttöystäväni järkyttyi kuullessaan, että käyn 8-vuotiaan tyttäreni kanssa yhdessä pesulla. Kulttuurishokki oli melkoinen. Yritin selittää, että Suomessa perheen kesken käydään pesulla myös isien ja tyttäriensekä äitien ja poikien kesken. Ainakin niin pitkään kuin yksilöistä tuntuu asia ok:lta.

Iso on ongelma kouluikäisillä kun uimahalliin tullaan jo kotona puetussa uimapuvussa ja se sama uimapuku on yllä altaaseen asti. Miten tässä toteutuu uimahallin säännöt hygieniasta??? Ja tämä on nähty ihan livenä. Ei huhupuheita!!!

Tässä artikkelissa on asiavirhe. Kehohäpeä ei liity vaatteisiin tai alastomuuteen suoraan.

Vanhempien kuuluu opettaa lapsille miten yhteiskunnassa käyttäydytään ja siksi pukeutua ja mennä saunaan erikseen. Ei ole mitään ideaa olla aikuiseksi saakka perhesaunassa ja sitten ihmetellä, kun ei yhteiskunnassa saunotakaan kaikki yhdessä alasti.
Sen jälkeen väitetään, että pukeutuvat kokevat kehohäpeää tai aiheuttavat sitä.

Kehohäpeä tulee siitä, jos kehoa halveksitaan tai kohdellaan kaltoin. Kehoaan voi hävetä muiden tai omien ajatustensa vuoksi. Median kautta voi muodostua kehohäpeä. Siinä ei vaikuta tippaakaan se miten äiti tai isä kasvattaa lastaan pukeutumaan. Toki siinä tilanteessa voi tehdä leimaamista, alentamista ja häpäisemistä. Nämä teot ovat kuitenkin väärin teki sen sitten missä tilanteessa hyvänsä, vaatteet päällä tai ilman.

Meidän teini tulee saunaan vanhempien kanssa jos haluaa. Ollaan juteltu että hänellä on vapaus tulla tai olla tulematta ja kaikki vaihtoehdot ovat ok. Usein on löylyseurana. Oma äiti teki siinä ollessani 8v jaon saunavuoroihin ja suhtautui aika jyrkästi perhesaunaan/vaatetukseen kotona. Meillä kyllä kaikki kulkevat kotona vähän niin ja näin pukeutuneena eikä olla moksiskaan. Kavereiden eteen menen vaatteet päällä.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X