Lastenpsykologi muistuttaa välttämään: ”Vanhemmuuden tyypillinen erhe on pyrkiä elämään omia toteutumattomia unelmiaan lasten kautta”
Vanhempi toivoo lapsen innostuvan jalkapallosta tai lukemisesta – mutta miten toimia, jos kiinnostuksen kohteet eivät kohtaakaan?
Moni vanhempi haaveilee, että saisi jakaa lapsensa kanssa omat tärkeät harrastuksensa tai että lapsi innostuisi leikkimään leluilla, jotka olivat omassa lapsuudessa vanhemman suosikkeja.
Jos sitten käy niin, että kiinnostuksen kohteet eivät osukaan yksiin jälkikasvun kanssa, saattaa harmittaa, tai jopa surettaa.
Vanhemman ja lapsen erilaiset luonteet ja toiveet onkin aihe, joka nousee monesti esiin lastenpsykologien vastaanotoilla.
– Vanhemmat peilaavat helposti omia persoonallisuuden piirteitään lapseensa, Jenny Halin kertoo. Hän työskentelee lastenpsykologina Mehiläisellä.
– Sen hyväksyminen, että emme olekaan samanlaisia, on prosessi, joka voi viedä aikaa – ja jolle myös saa antaa aikaa. Temperamenttierot, eli jos lapsi on esimerkiksi vilkas kun taas itse on rauhallisempi, herättävät eniten epämukavia pärjäämättömyyden ja epävarmuuden tunteita. Niiden käsittelyyn voi tarvita apua.
Lue myös: Lapsuus, kun äiti oli pieni: 8 asiaa, joita et ikinä antaisi oman lapsesi tehdä
Vaihtoehtoja kannattaa tarjota mutta väkisin puskeminen ei hyödytä
Kun lapsi haluaa aloittaa koripalloharrastuksen ja itsellä kaikki pallot ovat aina livenneet käsistä, ensimmäinen ajatus voi olla toiveen torjuminen.
Parasta olisi kuitenkin suhtautua niin, että on valmis oppimaan uutta – ja nähdä mahdollisuus siinä, että myös lapset voivat opettaa meitä aikuisia eikä vain toisinpäin.
– Harrastukset eivät myöskään lopulta ole niin kamalan vakavia asioita. Niissä voi heittäytyä mukaan lapsen maailmaan, Halin rohkaisee.
”Harrastukset eivät ole niin kamalan vakavia asioita.”
Jos lapsi ei joillekin harrastuksille tai leikeille syty, väkisin puskeminen ei ole eduksi. Halin kuitenkin kannustaa tarjoamaan monenlaista tekemistä lapselle.
Varsinkin jos lapsi ei osaa itse tuoda esiin tai tule kertoneeksi mielenkiinnonkohteistaan, niiden etsiminen jää vanhemman vastuulle.
– On hyvä tuoda vaihtoehtoja, näyttää erilaisia leikkejä ja kokeilla harrastuksia. Pakottaminen kuitenkin vaikuttaa kielteisesti vanhemman ja lapsen suhteeseen.
Voi olla myös paikallaan miettiä, miksi lapsen innostaminen johonkin harrastukseen tuntuu itsestä niin valtavan tärkeältä.
Kenties vastaus löytyy omasta lapsuudesta, jos silloin ei esimerkiksi saanut sitä harrastaa, vaikka olisi halunnut. Vanhemmuuden tyypillinen erhe on pyrkiä elämään omia toteutumattomia unelmiaan lasten kautta.
– Kannattaakin pysähtyä ja avoimin mielin miettiä, miksi toimin näin, Halin ehdottaa.
Joskus yhteinen pelituokio voi olla paikallaan.
Keskity myönteiseen suhteessa – ja puhu siitä lapselle
Lapsen erilaisuuden herättämiin harmituksen tunteisiin ei kannata jäädä jumiin, vaikka ne tunteet onkin hyödyllistä tunnistaa itsessään.
”Sillä on tapana lisääntyä, mihin kiinnitetään huomiota.”
– Se ei varmasti edesauta lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Silloin, kun pyrkii löytämään parempaa yhteyttä lapseensa, on hyvä kiinnittää huomiota siihen, mikä meitä yhdistää. Aina löytyy jotakin, jossa kokee olevansa samalla aaltopituudella oman lapsensa kanssa, Halin korostaa.
Sillä on tapana lisääntyä, mihin kiinnitetään huomiota. Parempi on keskittyä asioihin, mistä voi nauttia lapsessa eikä jossitella, mikä olisi voinut mennä toisin.
– Jos jää kiinni siihen tunteeseen, että olemme kovin erilaisia lapsen kanssa, varmasti se tunne myös vahvistuu.
Samalla saa olla itselleen armollinen ja ajatella, että esimerkiksi yksikin leikki, joka molempia innostaa, riittää. Jatkuvasti päivien mittaan ei tarvitse ärjyä saalistavana dinosauruksena, jos se leikki on täysin väkisin puurtamista.
On tärkeää myös huomata, miten asioita sanallistaa lapselle, koska lapsen persoonallisuus ja minäkuva kehittyvät kiintymyssuhteissa.
– Sanallista ja huomaa lapsessa sekä teidän suhteessanne ne myönteiset asiat, Halin ohjeistaa vanhempia.
Jaa oma kokemuksesi