Minna, 40, palasi kuntosalille vain kaksi viikkoa synnytyksestä: ”Tuntuu ihmeelliseltä, miten hyvin olen jaksanut”
Tuore äiti ja fitnessharrastaja Minna Ahmonsaari aloitti säännölliset treenit miltei heti vauvan synnyttyä. Millaista on treenaaminen raskauden jälkeen?
Vuosi sitten entinen kilpaurheilija Minna Ahmonsaari, 40, odotti esikoistaan. Raskausaika koetteli hänen kehoaan, vaikka odotus sujuikin pääpiirteissään hyvin.
Ensin väsymys ja huono olo vaivasivat pitkään. Sitten raskauden aikainen painonnousu sai vanhan jalkavaivan ärtymään. Lopulta kävelemisestä ei tahtonut tulla mitään.
– Jalkani on leikattu, eikä se kestänyt kertyneitä raskauskiloja. Jouduin lopettamaan liikunnan harrastamisen lähes kokonaan, koska jalka kipeytyi kovasti.
Vaivoista huolimatta Minna yritti käydä kuntosalilla koko raskausajan, joskin epäsäännöllisesti.
Lue myös: Vaikuttaako raskaus liikuntaan? Vältä näitä lajeja, suosi taas näitä
– Tuntui, että muut raskaana olevat nauttivat kävelemisestä, kun itse koitin vain vyöryä eteenpäin. Olin tottunut olemaan hyvässä kunnossa, mutta yhtäkkiä tunsin itseni todella kömpelöksi. Tuntui kauhealta, kun oma liikuntakyky rajoittui, Minna muistelee.
Minnan vointi oli sen verran kehno, että hänen oli vaikea jaksaa töissään syömishäiriöyksikön sairaanhoitajana.
Äitiyslomalle jäätyään hän alkoi treenata säännöllisesti kuntosalilla. Minna huomasi, että saliharjoittelu oli yksi harvoista asioista, joita hän pystyi raskausvatsansa kanssa tekemään.
– Päätin, että kun selviäisin raskaudesta, ryhtyisin panostamaan itseeni ja treenaamaan oman vointini mukaan.
Loppuraskauden ajan Minnan vointi pysyikin melko hyvänä.
– En kokenut raskausaikana kriisejä kehoni muutoksista, koska olen tottunut fitnessurheilun parissa siihen, että keho on muuttuvainen.
Minna sanoo, että raskaus ja synnytys ovat vain lisänneet hänen ylpeyttään omaa kehoaan kohtaan.
– On upeaa, että nainen pystyy kantamaan lapsen, palautumaan siitä ja jatkamaan elämää.
Synnytys kuin oppikirjasta
Minna on kuntoillut aktiivisesti nuoresta lähtien. Kuntosalilla treenaamisesta hän innostui parikymppisenä.
Hän kisasi fitnesskisoissa vuosina 2010–2012 ja kouluttautui harrastuksen innoittamana personal traineriksi.
Minna uskoo, että hänen kuntoilutaustastaan on ollut hyötyä myös synnytyksessä. Synnytys käynnistyi pari päivää ennen laskettua aikaa.
Minna sinnitteli pitkään kotona supistusten kanssa. Sairaalaan hakeuduttuaan hän pelkäsi, ettei synnytys olisi sittenkään vielä käynnissä.
– Kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Pelkäsin, että kyseessä olisi väärä hälytys ja minut lähetettäisiin kotiin.
Synnytys oli kuin olikin käynnissä.
– Voi olla, että treeni, jonka tein samana iltana edesauttoi synnytyksen käynnistymistä.
Synnytyskipujen keskellä Minna keskittyi ajattelemaan hengitystään. Tapa on hänelle kuntosalilta tuttu, sillä hän on huomannut hengityksen tukevan myös saliharjoittelussa.
– Mietin synnytyksen käynnistyessä, että tämä voi tuntua siltä, että henki meinaa lähteä, mutta kestän sen kyllä sitten lopulta. Urheillessakin on joskus mentävä äärirajoille, siksi tällainen itseni psyykkaaminen on minulle tuttua puuhaa.
Minna synnytti pienen pojan toukokuussa 2022. Poika sai lempinimen ”Muskeli”. Hyvä synnytyskokemus on ollut Minnalle suuri ilonaihe.
– Synnytykseni oli kuin oppikirjasta. En tuntenut minkäänlaista stressiä sen aikana.
Raskauden jälkeen treenipolulle
Minnan keho alkoi raskauden jälkeen palautua nopeasti ennalleen. Hän ei kuitenkaan halunnut kiirehtiä salille, vaan kuunnella kehonsa viestejä rauhassa.
– Vaikka kehoni tuntui palautuvan nopeasti, halusin käydä synnytyksen jälkitarkastuksessa ennen kuin ryhtyisin treenaamaan kunnolla. Minua peloteltiin raskauden aikana vatsalihasten erkaumalla, mutta onneksi minulle ei tullut sellaista.
Lue myös: Erkaumapuhe sai äidit pelkäämään liikuntaa – usein turhaan
Jälkitarkastuksessa ei ilmennyt mitään estettä kuntoilun aloittamiselle, joten Minna päätti käydä synnytyksestä palautumista käsittelevän verkkovalmennuksen. Sieltä hän sai vinkkejä kuntoilun aloittamiseen raskauden ja synnytyksen jälkeen.
Ensimmäistä kertaa kuntosalille hän meni vain kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen.
– Minulla oli kova motivaatio treenaamiseen, Minna toteaa.
Kuva: Tuomas Hämäläinen / VESTIGEVISIONS
Kuntoilu lähti valmennuksen ansiosta hyvin käyntiin. Minna ja hänen miehensä päättivät ryhtyä käymään salilla kolme kertaa viikossa. Minna hankki itselleen valmentajan, jotta treenit käynnistyisivät varmasti kunnolla.
– Käymme mieheni kanssa salilla vuoropäivinä, koska emme ole halunneet jättää pientä vauvaa kuntosalin lapsiparkkiin. Mieheni hoitaa vauvaa kotona, kun menen salille. Lopulta kyse on vain yhdestä tunnista iltaisin, eikä se ole kovinkaan pitkä aika.
Kuntosaliharjoittelun lisäksi Minna käy vauvan kanssa kävelyillä. Raskausajan jalkakipu on kadonnut kokonaan kehon palauduttua entisiin mittoihinsa. Vauvan kanssa kotona puuhaillessa pientä liikettä tulee tehtyä huomaamatta.
Minna on tyytyväinen, että päätti aloittaa treenaamisen pian synnytyksen jälkeen. Liikunta on ollut hänelle tärkeä henkireikä ja voimavara vauvanhoidon keskellä.
– En ole niinkään miettinyt raskauskiloista eroon pääsemistä. Tärkeämpää on päästä hyvään kuntoon. Haluan olla jaksava vanhempi. Tavoittelen treenaamisella mahdollisimman hyvää kuntoa ja teräksistä ulkomuotoa.
”Pidän vauvaa paljon sylissäni”
Minna täytti juuri 40 vuotta. Hän tietää, että ikänsä vuoksi hänen on tehtävä nykyään entistä enemmän töitä kuntonsa eteen.
– Vaikka olen harrastanut ulkonäkökeskeistä lajia ja lisää lihasta -ajattelu tulee minulta luonnostaan, ulkonäkö tuntuu tällä hetkellä sivuseikalta, joka tulee treenatessa ikään kuin kaupan päälle.
– Tavoittelen ennemminkin sitä, että jaksaisin mahdollisimman pitkään tässä elämässä, Minna toteaa.
Hän oli 39-vuotias saadessaan pitkään odotetun esikoisensa puolisonsa kanssa. Minna on jaksanut vauvan kanssa paremmin kuin olisi ikinä uskonut. Vauva-ajan hyvistä puolista puhutaan hänen mielestään aivan liian vähän.
– Luulin, että vauvavuosi olisi ihan kammottava, mutta meillä on mennyt todella hyvin. Ei ole ollut synnytyksen jälkeistä masennusta tai koliikkivauvaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Ajoittaiset huonosti nukutut yötkään eivät ole häirinneet arkea, sillä Minna on luonut vauvan kanssa oman rytminsä.
– On tuntunut suorastaan ihmeelliseltä, miten hyvin olen voinut ja jaksanut, vaikka olen jo nelikymppinen pienen vauvan äiti.
Vauva-aika on tarjonnut hyvän tilaisuuden miettiä rauhassa, mitä haluaisin elämässäni tehdä. Ennen vauvan syntymää ja syntymän jälkeen Minna suoritti avoimessa yliopistossa psykologian kursseja.
– Olen suorastaan henkistynyt vauvan kanssa kotona ollessani.
Imettäminen tuotti Minnalle aluksi haasteita, vaikka lähtikin vähitellen sujumaan.
– Säädimme imuotteen kanssa pitkään ja minusta tuntui, etten ikinä voisi imettää sujuvasti julkisella paikalla. Onneksi se lähti kuitenkin pikkuhiljaa käyntiin.
Tärkeänä tukena arjessa on ollut vauvan isä, jolla on entuudestaan kokemusta vanhemmuudesta.
– Miehelläni on kolme aikuista lasta. Hän on ollut järjen äänenä silloin, kun tunnen epävarmuutta. Hän on kehottanut minua ottamaan rennosti. Siitä on ollut suuri apu epävarmuuksieni selättämisessä.
Minnan elämänarvot ovat menneet äitiyden myötä monin tavoin uusiksi. Hän kertoo ajattelevansa nykyään kaikissa valinnoissaan lastaan.
– Haluan olla äiti, jolle lapsi voi tulla kertomaan mitä tahansa. Toivon, että voin tukea häntä kasvamaan omaksi persoonakseen.
– Teen kaikkeni luodakseni lapselleni turvallisen kiintymyssuhteen. Pidän vauvaa paljon sylissäni. Uskon, että turva ja läheisyys kantavat häntä pitkälle.
Lue myös: Susanna lähti kaksin vauvan kanssa 9 päivän hiihtovaellukselle
Jaa oma kokemuksesi