Minun tarinani 08.12.2023

Neljän lapsen kotiäiti Riina vannoi, ettei muuttaisi pois 52-neliöisestä kodistaan – mieli muuttui, kun puoliso sai perinnöksi vanhan hirsitalon

Myöhästen perhe pyrkii muuttamaan uuteen kotiinsa vuonna 2025. Siihen pisteeseen pääseminen edellyttää jättiremonttia.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Riina Myöhäsen kotialbumi
4 kommenttia

Joskus suurikin päätös voi kypsyä sekunneissa. Niin kävi Riina ja Pasi Myöhäselle, kun heille selvisi Pasin edesmenneen isoisän testamentin sisältö.

Pasi sai perinnöksi vuonna 1946 rakennetun hirsitalon, lapsuudenkotinsa. Kaksi kerrosta ja noin 140 neliötä – kaikki mittavan remontin tarpeessa. Mitä tehdään, Pasi kysyi Riinalta.

– Sanoin Pasille, että jos kotoamme jonnekin lähdetään, niin sinne. Se on ainoa paikka, minne minä suostun tästä huushollista muuttamaan, Riina muistelee.

Tällä hetkellä Riina ja Pasi asuvat neljän lapsensa kanssa 52-neliöisessä omakotitalossa Kuopion Nilsiässä. Suurperheen pieni koti herätti kiinnostusta mediassa, ja Kaksplussan jutussa helmikuussa 2023 Riina oli vielä vakaasti sitä mieltä, että hän ei muuta minikodistaan minnekään. Mikä pyörsi hänen päätöksensä?

– Tilan takiahan me emme ole muuttamassa, vaan siksi, että se on Pasin lapsuudenkoti, tunnearvoltaan rakas paikka. Ennen kaikkea voimme elää siellä riippumatonta elämää paremmin kuin täällä.

Riippumattomuus on Myöhäsille tärkeä arvo ja unelma, jota kohti he pyrkivät. Myös uusi koti sijaitsee Nilsiässä, joten perhe ei ole muuttamassa kauas.

Valtavirrasta poikkeavia asumisratkaisuja

Myöhästen uusperheeseen kuuluvat Riinan ja Pasin lisäksi neljä lasta: 8-vuotias Roni, 4-vuotias Elle, pian kolme vuotta täyttävä Jami sekä alle vuoden ikäinen Aino.

Nykyisessä kahden huoneen kodissaan koko perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa. Uudessa kodissa perhettä odottavat olohuone, keittiö ja neljä makuuhuonetta. Taloon on rakennettu 1990-luvulla lisäosa, jota Riina kuvailee vessan, kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen yhdistelmäksi.

Myöhästen nykyinen koti, jossa on kaksi huonetta ja 52 neliötä.
Remonttikohde, johon perhe suunnittelee muuttavansa vuonna 2025.

Suihkua tai lämminvesivaraajaa talossa ei entuudestaan ole, eikä suihkua tulekaan. Remontin yhteydessä taloon asennetaan kuitenkin pieni lämminvesivaraaja, jotta käsienpesu helpottuu.

Riina kertoo, että talon ensisijainen lämmitysmuoto on remontin jälkeenkin puu ja vain yläkertaan asennetaan sähköpatterit. Oman kaivon vesi lämmitetään puulla padassa myös jatkossa.

Nykyisessä kodissaan Myöhäset ovat peseytyneet ulkosaunassa, mutta uudessa kodissa on puulla lämpiävä sisäsauna. Se helpottaa Riinan mukaan pikkulapsiarkea.

– Isompien lasten kannalta on myös huippujuttu, että koulukyyti tulee ihan pihan portille, eikä heidän tarvitse kävellä kilometrien matkaa pysäkille.

Muuton myötä perheen vanhin lapsi Roni saa oman makuuhuoneen ja pienemmät sisarukset jaetun huoneen. Riina kuitenkin huomauttaa, että nuorimmat lapset saavat yhä nukkua perhepedissä vanhempiensa välissä niin kauan kuin tahtovat. Yksi makuuhuoneista jää vierashuoneeksi.

Peseytymis- ja kodinhoitotilat sijaitsevat 1990-luvulla rakennetussa lisäosassa.

Koska Myöhäset tähtäävät omavaraisuuteen ja talo käyttövesineen lämpiää puulla, kahden hehtaarin metsäisä tontti on heille iso plussa. Tämänhetkinen koti sijaitsee hehtaarin suuruisella tontilla, mutta pinta-alan tuplaantuminen mahdollistaa Riinan mukaan pienimuotoisen viljelyn ja nykyistä useampien kotieläimien ylläpidon.

Nyt perheellä on kolme kissaa, kaksi koiraa ja yksi kani. Ennen nuorimman lapsensa syntymää Myöhäsillä oli myös viisi lammasta. Riina kaavailee, että he saattavat hankkia taas lampaita, kunhan perhe pääsee asettumaan uuteen kotiin.

Lue myös: Espoolaisperhe muutti maatilalle, jossa ei ollut edes juoksevaa vettä – Nyt arkea rytmittävät kotikoulu ja pyrkimys omavaraisuuteen

Hommaa riittää

Perhe on suunnitellut, että pääsisi muuttamaan uuteen kotiinsa loppuvuoteen 2025 mennessä. Aika tulee tarpeeseen. Hyvä kiteytys talon kunnosta on, että yhdessä makuuhuoneista ei ole edes lattiaa ja ikkunoissa ovat roikkuneet samat verhot yli 50 vuotta.

Talon keittiö näyttää tällä hetkellä tältä.

Tehtävälistalla riittää pituutta: muutama hirsi pitää vaihtaa, lattiat uudistaa, sähköt vetää uusiksi, parannella eristyksiä ja vaihtaa vesipisteen paikkaa keittiössä. Säästääkseen kustannuksissa Myöhäset aikovat tehdä mahdollisimman paljon itse, mutta luonnollisesti remontointi ja sen suunnittelu vaativat sekä rahallista että ajallista panostusta. Siitä huolimatta Riinaa ei ole hirvittänyt ryhtyä urakkaan.

– Olemme varautuneet siihen, että remppa vie kaiken rahan ja ajan. Se on silti sen arvoista, koska tämä on meille niin suuri unelma.

Riina kertoo, että lasten edesmennyt isoukki oli perheelle hyvin läheinen henkilö, jonka luona koko perhe vieraili usein. Siksi muuttaminen juuri ukin entiseen taloon tuntuu merkitykselliseltä.

Olohuonetta.

Nyt Myöhäset pohtivat, pitäisikö nykyinen koti myydä vai laittaa se vuokralle, kun remontti valmistuu. Kahden asunnon loukku ei houkuta, mutta toisaalta tunneside tämänhetkiseen kotiin on suuri.

Häiden suunnittelua

Remonttiprojektin ohella Myöhäset valmistelevat häitään. Riina on ottanut Pasin sukunimen jo vuonna 2019, jolloin heidän ensimmäinen yhteinen lapsensa syntyi.

Alttarille on tarkoitus astella kesäkuun 29. päivänä. Riina kertoo päättäneensä häidensä päivämäärän jo 11-vuotiaana. Tarinaan liittyy koira, joka oli Riinan mukaan lapsuudessa hänen paras ystävänsä.

– Koira menehtyi traagisesti, kun olin 11-vuotias. Sen tarkka kuolinpäivä ei ole tiedossa, joten otin tavaksi muistella sitä sen syntymäpäivänä eli 29. kesäkuuta. Päätin silloin, että menen naimisiin koirani syntymäpäivänä, kun olen löytänyt ihmisen, joka täyttää koirani jättämän tyhjiön.

Varsinaista hääjuhlaa Myöhäset aikovat viettää uuden kodin tupaantuliaisten yhteydessä eli noin vuoden kuluttua häistä.

Lue myös: Pinjan 10-henkinen perhe on lähes omavarainen – Vaikkei sama elämäntapa sovi kaikille, tämän siitä voi ainakin oppia

Mitä avioliiton juridisiin puoliin tulee, somessa aktiivisesti toimiva Riina kertoo seuraajiensa kysyneen häneltä usein, onko hänellä omia säästöjä kerrytettynä avioeron varalta.

Riina ja Pasi ovat sopineet, että hitsaajana työskentelevä Pasi elättää perheen ja vastineeksi Riina hoitaa kotiäitinä lapsia ja kotia. He aikovat jatkaa samaan malliin vähintään siihen asti, että perheen nuorin lapsi aloittaa esikoulun.

– Minua huolestuttaa se, millainen nykyisten parisuhteiden tilanne on, jos lähtökohta on se, että suhteeseen ryhtyessä täytyy olla erorahat valmiina.

Riina kokee, että eron sattuessa raha olisi murheista pienin. Hän tosin myöntää, että monelle muulle raha-asioiden ennakointi olisi erotilanteessa yksi murhe vähemmän. Riina tiedostaa, että eron sattuessa hänelle tulisi taloudellisesti tahmainen alku.

Siitä huolimatta Riina mieltää suorastaan haitalliseksi, että mahdolliseen eroon varautuisi taloudellisesti etukäteen. Hänen näkemyksensä mukaan pahimpaan varautuminen voi jopa kannustaa eroamaan.

– Totta kai Pasin kuuluu ottaa vastuuta taloudesta, koska se on miehen tehtävä. Jos hän ei olisi valmis kustantamaan omien perheenjäseniensä elämää, minkälainen perhe se sellainen olisi? Miksi olla alun alkaenkaan perhe, jos ei halua huolehtia rakkaistaan?

Perheen lapset.

Eropuheet tuntuvat Riinasta kovin kaukaisilta nyt, kun elämässä on meneillään murrosvaihe. Riina sanoo, että hänen elämänsä suurimmat unelmat ovat toteutuneet, jahka hän ja Pasi menevät naimisiin ja perhe pääsee muuttamaan hirsitaloonsa.

Riina on varma, että talosta tulee perheelle loppuelämän koti, jonne aikuistuneet lapset tulevat aikanaan viettämään lomia ja juhlapyhiä.

Lapset mukana remontissa

Lapset ovat osallistuneet talon kunnostamiseen. Lattioiden aukaisun ja muiden pölyisten hommien ajan he pysyttelevät poissa, mutta he ovat auttaneet talon tyhjentämisessä. Parivuotias Jamikin pystyy kantamaan roskia ja laminaatin palasia pois.

Pasi ja parivuotias Jami remonttipuuhissa.

Aino-vauva syntyi huhtikuussa vain viikko ukin kuoleman jälkeen. Isosisarukset ovat ottaneet uuden tulokkaan lämmöllä vastaan.

– Aino on samanlainen hymyilijä kuin sisaruksensakin ja kehittyy aivan huimaa tahtia. Kuukauden sisällä hän on oppinut ryömimään, konttaamaan, seisomaan tukea vasten ja ottamaan vähän askelia tuettuna, Riina kertoo.

Kuulostaa siltä, että taloprojektin loppusuoralle tultaessa myös Ainosta on kehittynyt pätevä apulainen. Siihen asti hän seuraa remontin etenemistä äitinsä sylissä.

Riinan ja hänen perheensä kuulumisia voi seurata Instagramissa tilillä @myohasenmatkassa sekä TikTokissa @riinamyohanen.

Lue myös: Myöhästen 6-henkinen perhe asuu 52-neliöisessä kodissa – Se ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka perheen elämäntyylissä poikkeaa valtavirrasta

Lue myös

Kommentit (4)

Nämä viime ajat puhuu sen puolesta että asuminen on oma ja muista erikseen.voi olla myös omavarainen kun maalla voi kasvattaa kaikki tarvittavat vihannekset ym.itsekkin muuttaisin jos olis rahaa ostaa pikku mökki.korona opetti ihmisille paljon ,ja nut muutoinkin epävarmat ajat monessa suhteessa.jatkan lottoamista ehkä jonain päivänä minäkin ostan mummon mökin.

Ai huhtikuussa Aino vauva syntyi, ja kuukauden päästä siittä oppinu ryömimään konttaamaan seisomaan tukea vasten ja ottanut askelia, vai oppinut nyt kohta 1veenä nuo kaikki? Vähän ristiriitanen teksti..

Lattian kun aukaisi niin samalla (toivottavasti) laittoivat lattialämmitysputket valmiiksi. Vesikiertoinen puulämmitys yhdistettynä aluksi vaikka vain saunan pataan käyttäisi tarvittaessa 2-5 wattia jatkuvaa sähkötehoa pumpulle, plus puut.

Kaikki uusiksi. Tekis uuden viereen mielummin.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X