Minun tarinani 01.10.2020

Päihdeäitien ensikodissa uran tehnyt Tarja Levo: ”Äidillä voi olla niin suuri häpeä, ettei pysty katsomaan vauvaa”

21 vuotta ensikodin ohjaajana työskennellyt Tarja Levo, 63, todella tietää päihderiippuvaisen äidin haasteet. Nyt eläkkeelle jäätyään Tarja kertoo, mitä ura opetti.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
Suvi Elo

”Yhdessä pelailua, telkkarin katselua ja retkiä. Työ lastenkodissa kuulosti mahtavalta, kun lapsuudenystävän poikaystävä suositteli sitä minulle parikymppisenä.

Todellisuus ei toki ollut näin ruusuinen. Lastenkodissa näin, millaisia seurauksia sillä voi olla, että lapsi elää rajattomissa olosuhteissa eikä kukaan puutu tilanteeseen tai näe perheen hätää ajoissa.

21 vuoden lastenkotiura vakuutti minut siitä, että lapset tarvitsevat kipeästi apua aivan elämänsä alussa. Siksi vaihdoin työpaikkaa, kun Turkuun perustettiin päihdeongelmaisten äitien ensikoti Pinja vuonna 1999.

Pinjan avautuessa päihdeongelmaisten perheiden avuntarvetta kyseenalaistettiin. Sanottiin, ettei täällä Turussa ole huumeäitejä. Sitten yhtäkkiä todellisuus levisi käsiin. Heroiinia ja muitakin aineita liikkui täällä jo silloin runsaasti.

Suurimmalla osalla Pinjan asiakkaista on huumetausta – kohtasin ensikodissa vain muutaman äidin, jonka päihdeongelma liittyi ainoastaan alkoholinkäyttöön. Toisaalta alkoholiongelmaisia äitejä on vaikeampi tavoittaa. Alkoholismin pystyy salaamaan helpommin kuin huumeidenkäytön, joka on laitonta ja syrjäyttää nopeammin yhteiskunnasta. Odottajien alkoholiongelmia jää hirveästi piiloon.”

Päihdeongelma ei synny sattumalta

”Suuri osa asiakkaistani on kokenut elämänsä aikana hyvin rankkoja asioita. Muistan esimerkiksi naisen, jonka kotina toimi polkupyörä. Raskaana oleva nainen nukkui kerrostalojen porraskäytävissä ja peseytyi ja värjäsi hiuksensa talojen saunoissa.

Välillä olen ihmetellyt, miten jotkut ylipäätään ovat hengissä ja selvinneet tänne saakka.

Muun muassa vanhempien päihderiippuvuus, koulukiusaaminen, väkivalta, hyväksikäyttö ja mielenterveysongelmat yhdistävät monia päihderiippuvuudesta kärsineitä äitejä.

Monelta myös puuttuu kokemus turvallisesta yhdessäolosta ja esimerkiksi siitä, millaisia päihteettömät juhlapyhät ovat.

Keskustelimme viime jouluna jouluruoista, ja yksi asiakkaani sanoi, ettei hänen joulupöytäänsä kuulu mikään niistä. Tai ehkä korkeintaan maksalaatikko.

Toisaalta osa Pinjan asiakkaista on niin sanotusti tavallisten perheiden tyttäriä ja poikia, joiden asiat näyttävät paperilla olevan ihan hyvin.

Kaikkia ensikodin asukkaita yhdistää kuitenkin vähintään yksi asia: se että itsetunnossa ja omien tunteiden säätelykyvyssä on joistain syystä aukkoja. Kuntouksen aikana näitä asioita sitten työstetään monin eri menetelmin ja arkea yhdessä eläen.

Kun asiakas alkaa ymmärtää, millaiset asiat ovat vaikuttaneet siihen, että hänelle on syntynyt päihdeongelma, hänelle syntyy motivaatio toimia vanhempana niin, että omalle lapselle kävisi toisin.

Ohjaajien tehtävänä on valaa asiakkaisiin ajatusta, että heihin uskotaan ja he pystyvät olemaan riittävän hyviä vanhempia. Ennen kuin itsetunto kohoaa, ihminen ei voi ymmärtää, että hän on lapsensa tärkein ihminen.”

Monella asiakkaalla ei ole Pinjaan saapuessaan käsitystä siitä, mitä vauvan kanssa pitää tehdä ja miten olla vanhempi. ”Heidän kanssaan opetellaan yhdessä, mitä vanhemmuus konkreettisesti on”, Tarja Levo kertoo.

Äidillä voi olla niin suuri häpeä, ettei hän halua katsoa vauvaa

”Ensikoti Pinjassa on seitsemän paikkaa päihdeongelmasta kuntoutuville äideille ja perheille. En muista urani ajalta monia hetkiä, jolloin vapautunutta paikkaa ei olisi pian täytetty. Toiseen perheen kotiutuessa heidän paikkaansa on jonottanut jo seuraava.

Minulla on usein ollut olo, että olisipa asiakas päässyt tänne jo aikaisemmin. Jokainen päivä, jolloin huumeidenkäyttö jatkuu, voi aiheuttaa lisää vahinkoa vauvalle.

Vieroitusoireista kärsivien vauvojen näkeminen on ollut vaikeimpia hetkiä työssäni. Pinjan ohjaajat ovat usein äitien tukena vastasyntyneiden teho-osastolla, jossa vauvat saavat tarvittaessa oireisiinsa morfiinihoitoa.

Kyllä ne hetket muistaa.

Kerran Tyksissä sanottiin, että tässä on sairain lapsi, joka heillä on koskaan ollut hoidossa. Lapsi tärisi sängyssään, eikä voinut omalle tilalleen mitään. Hänelle oli tahtomattaan käynyt niin. Se on hyvin surullista, kun miettii, kuinka ihania vauvat ovat.

Myös keskolassa elämänsä aloittavien vauvojen äitien kohtaaminen on ollut koskettavaa. Äidillä saattaa olla niin syyllinen olo ja suuri häpeä, ettei hän edes pysty katsomaan vauvaa.

Tällöin minun on pitänyt konkreettisesti kääntää äiti lasta kohti ja sanoa, että vauva on nyt tässä ja hän tarvitsee sinua. Tällaiset hetket ovat olleet liikuttavia itsellekin.

Rankkoina hetkinä hyvä työnohjaus ja ihana työyhteisö ovat olleet pelastukseni. Työkavereille on voinut aina rehellisesti todeta, että koville otti.

Olen myös ammentanut voimaa Eeva Kilven runosta:

Lapseni pöydän ympärillä:

nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu

olemaan hyvä.”

Ensikotin Pinjan piha on päiväkodin omainen.
Ensikoti Pinjan piha on päiväkodin omainen. Tarja Levosta on ihmeellistä todistaa, kuinka elämänsä täällä aloittanut vauva on kotiutuessaan onnellinen pikkutaapero.

Kaikki vanhat asiakkaat eivät tervehdi kadulla

”Olen kohdannut ihmisiä, jotka voivat niin huonosti kuin vaan on mahdollista voida. Silti olen ollut etuoikeutettu, että sain työskennellä Pinjassa.

On ihmeellistä todistaa ihmisten eheytyvän ja nähdä, kuinka nuppu puhkeaa kukkaan. Asiakkaasta tulee ihminen, joka voi hyvin, pystyy olemaan lapselleen vanhempi ja pääsee kiinni yhteiskuntaan. Vauva puolestaan kasvaa ja kehittyy ja on omaan kotiin lähtiessään onnellinen pikkutaapero.

Pidä kiinni -hoitojärjestelmässä mukana olevien ensikotien, kuten Pinjan, tulokset ovat erittäin hyviä. Suurin osa kuntoutuksessa olleista äideistä elää päihteetöntä elämää yhdessä lastensa kanssa. Kaksi kolmesta kuntoutuu niin, ettei lasta tarvitse ottaa huostaan.

Toisaalta olen aina ajatellut, että sekin on voitto, että edes yksi perhe saa uuden alun. Se on tärkeää paitsi vauvalle ja vanhemmille, myös usein koko suvulle. Isoäitien ei tarvitse enää valvoa öisin.

Vaikka suurin osa asiakkaistani on kuntoutunut ja saanut elämästään kiinni, kaikille ei kuitenkaan ole käynyt niin.

Jos päihteiden käytön lopettaminen ei vain ole onnistunut tai ihmisen psyykkinen vointi on ollut niin huono, että vauvan hoitaminen on ollut mahdotonta, lapsi on ollut otettava huostaan. Ne ovat olleet vaikeita tilanteita, kun asiasta on puhuttu vanhemman kanssa.

Tällaiset vanhat asiakkaat eivät välttämättä tervehdi kadulla, vaan kääntävät katseensa pois. Kukaan ei kuitenkaan ole huudellut perään, eikä minun ole tarvinnut pelätä.

Uskon, ettei kukaan kanna minulle kaunaa. Huostaanotto ja kuntoutuksen keskeytyminen ovat vain liian kipeitä haavoja.

Uskon silti, että kaikille jää ajasta kodinomaisessa Pinjassa jotakin hyvää sydämeen. Peruskivi, josta on hyvä jatkaa myöhemmin.”

Muutos on kaikille mahdollinen

”Olen yhä yhteydessä osaan vanhoista asiakkaistani. Koska hoitojaksot ovat Pinjassa tarkoituksellisesti pitkiä, tyypillisesti noin vuoden mittaisia, asiakkaisiin syntyy väistämättä läheisiä suhteita.

Menneenä kesänä vierailin yhden entisen asiakkaan valmistujaisjuhlissa ja toisen häissä. Se on aina kunnia-asia, kun kutsutaan.

Samalla se on merkki siitä, että olen jättänyt ihmisten elämään jäljen.

Minulle pitkä työura ensikodissa opetti ennen kaikkea sen, että muutos on mahdollinen. Mikään tilanne ei ole toivoton, jos ihminen haluaa muutosta.”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X