Perhe myi omaisuutensa ja muutti Afrikkaan toteuttamaan isän unelmaa – muuttokuormassa oli lähinnä leluja, jotta tytär ei ikävöisi kotiin
Peter Griffin eli vuosia uskossa, ettei koskaan voisi ryhtyä ammattilentäjäksi silmälasiensa vuoksi. Lopulta unelma kuitenkin toteutui Tansaniassa tärkeän työn parissa.
Lentäminen oli Peter Griffinin, 36, urahaave jo kauan sitten. Se ei kuitenkaan toteutunut omien resurssien sekä tuen puuttumisen takia. Yksi syy haaveen toteuttamatta jäämiseen oli myös väärinkäsitys siitä, ettei silmälaseja käyttävä voisi toimia lentäjänä.
Niinpä Peter opiskeli mediatekniikan insinööriksi ja työskenteli pitkään IT-alalla. Unelma lentäjän ammatista eli kuitenkin yhä Peterin mielessä ja lopulta hän hankki yksityislentäjän lentolupakirjan.
Samaan aikaan toinenkin haave – ihmisten auttaminen lähetystyön kautta – oli alkanut kyteä Peterin ajatuksissa. Loppuvuodesta 2021 kaksi unelmaa viimein yhdistyivät, kun Peter muutti perheineen Tansaniaan MAF-järjestön kautta.
– Tutustuin MAF Suomeen jo vuonna 2014. Kävi ilmi, että heidän kauttaan voisin hyödyntää lentämistä ja olla samalla avuksi sellaisilla alueilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja maantiet saattavat puuttua kokonaan. Suoritin vaadittavan ammattilentäjän lupakirjan ja valmistuin vuona 2020. Olisimme Päivi-vaimoni kanssa halunneet lähteä jo silloin, mutta koronan takia lähtöä piti hieman siirtää, Peter kertoo.
Kun mahdollisuus viimein aukesi, myi Griffinin perhe lähes koko omaisuutensa. Runsaaseen kymmeneen matkalaukkuun pakattiin pääasiassa vaatteita sekä perheen tuolloin viisivuotiaan Emma-tyttären leluja.
– Pelkäsimme, että Emma kärsisi koti-ikävästä ja siksi otimmekin hänelle paljon tuttuja leluja mukaan. Iloksemme hän kuitenkin sopeutui muutokseen nopeasti ja oli meistä eniten innoissaan. Hän on ottanut uuden elämän Tansaniassa seikkailuna.
Arkea Afrikassa
Eniten Emma on nauttinut siitä, ettei pihalle mentäessä tarvitse pukea haalareita tai kura-asua päälle, vaan shortsit ja t-paita riittävät. Griffinin perheen kotipuutarhassa on oma pieni uima-allas, jossa he viettävät paljon aikaa yhdessä.
– Puutarhassamme kasvaa myös banaaneja, mangoa ja appelsiineja. Se on täällä hyvin yleistä. Hedelmät ovatkin täällä tosi edullisia, samoin viljatuotteet. Liha puolestaan on yhtä kallista kuin Suomessakin. Kalaa on haastava löytää, eikä maitotuotteita käytetä, paitsi maitoa teessä. Suurin ero Suomeen ovat kaupat. Ne ovat täällä tosi pieniä ja on käytävä todella monessa kaupassa, jotta saa kaikki ruokaostokset tehtyä, Peter kertoo.
Toinen suuri ero Suomeen verrattuna on Peterin mukaan liikenteessä: liikenne on kaoottista ja onnettomuuksia sattuu paljon. Yleiseltä turvaluokitukseltaan Tansania on turvallisin Afrikan maa. Silti ulkona ei ole suositeltavaa liikkua yksin pimeän laskeuduttua eikä lasten suositella menevän yksin kouluun. Ei edes, vaikka koulurakennus sijaitsisi 300 metrin päässä kotoa, kuten kansainvälinen koulu, jota Emma käy.
– Koulumatkat taittuvat pyörällä yhdessä aikuisen kanssa. Koulussa opiskellaan samoja aineita kuin Suomessakin, mutta kieli on englanti. Emmalle tämä ei ole ollut ongelma, sillä hän on kaksikielinen: hän lukee ja kirjoittaa sekä suomeksi että englanniksi.
Arki-iltapäivisin Emma käy iltapäiväkerhossa tai viettää aikaa ystäviensä kanssa. Emma on kokeillut myös harrastaa jalkapalloa sekä sirkuskoulua. Viikonloput ovat sekä Peterillä että viestintätyötä MAF:ssa tekevällä Päivillä vapaat. Silloin perhe lähtee usein retkelle tutustumaan Tansanian ainutlaatuiseen luontoon.
– Olemme käyneet kuumavesilähteessä uimassa ja kansallispuistossa omalla autolla ajelemassa ja katselemassa eläimiä. Emma oli innoissaan erityisesti kirahveista, mutta apinoita oli hänestä turhan paljon joka paikassa, Peter hymyilee.
Tansania on vienyt Griffinin perheen sydämen, ja he toivovatkin voivansa asua maassa vielä pitkään. Peterin työkomennus MAF:lla kestää neljä vuotta, jonka jälkeen on oleiltava puoli vuotta Suomessa muun muassa sosiaaliturvan takia. Tämän jälkeen neljän vuoden sopimuksen voi uusia.
Raskasta, mutta palkitsevaa työtä
Peterin pääasiallinen työ on lennättää lääkäreitä ja sairaanhoitajia pieniin kyliin pitämään äitiysklinikkaa, jonne vauvat sekä odottavat ja jo synnyttäneet äidit saapuvat terveystarkastukseen sekä rokotettaviksi jopa 3– 6 tunnin kävelymatkan päästä.
– Käytännössä klinikat ovat lentokentän vieressä puun katveessa. Siellä neljä, viisi sairaanhoitajaa ja lääkäriä hoitaa yhden päivän aikana jopa 200 äitiä ja vauvaa. Pimeällä täällä ei saa lentää, joten auringonlasku on meidän aikarajamme.
Joskus klinikalle voi tulla huonokuntoinen äiti tai vauva, joka tarvitsee sairaalahoitoa. Syitä sairaalahoidolle voi olla esimerkiksi äidin raskausmyrkytys. Silloin Peter lähtee heti kuljettamaan potilaita läheiseen isompaan sairaalaan, jossa vaativampaa hoitoa tarvitsevia potilaita on mahdollisuus hoitaa.
– Täällä sairaanhoito on ihan hyvällä tasolla. Ei niin hyvä kuin Suomessa, mutta monia pystytään kuitenkin auttamaan isommissa sairaaloissa. Sairaaloissa on sängyt ja kaikki välineet ovat steriilejä.
Klinikoita järjestetään täsmällisesti kuukausittain, mutta joskus Peterille saattaa tulla puhelimitse ilmoitus kiireellisestä ambulanssilennosta. Silloin lähtö on mahdollisuuksien mukaan saman tien.
– Kerran saimme tiedon 25. viikolla raskaana olevasta äidistä, jonka ennenaikainen synnytys oli todennäköinen. Lennätimme hänet nopeasti Arushaan, jossa on maan parhain keskoshoito. Saimme myöhemmin tiedon, että sekä äiti että vauva selvisivät ja voivat nyt hyvin. Tällaiset tapaukset tuovat voimaa jatkaa, Peter kertoo.
Aina tarinat eivät kuitenkaan ole näin onnellisia. Joskus lentoa ei voida suorittaa turvallisuussyistä ja silloin potilaiden selviämismahdollisuudet ovat heikommat. Toisinaan potilaat voivat menehtyä myös avusta huolimatta.
– Nämä ovat niitä pahimpia. On kuitenkin tärkeä muistaa, että me teemme kaikkemme. Enempää emme voi, Peter toteaa.
Kun Peter raskaan työpäivän jälkeen pääsee kotiin, Emma on usein häntä innoissaan vastassa ja pyytää leikkimään. Yleensä Peter suostuu, vaikka olisikin aivan loppu. Hän tietää, että pysähtyminen pieneen leikkihetkeen tyttären kanssa on parasta vastapainoa työlle.
Jaa oma kokemuksesi