Ensin Anna-Leena järkyttyi suvun touhuista – sittemmin elämä Espanjassa poiki tärkeitä oivalluksia
Rakastuttuaan paikalliseen mieheen Anna-Leena tiesi, että hän haluaa jäädä Espanjaan. Silti tietyt kulttuurierot tulivat yllätyksenä, kun perheeseen syntyi lapsia.
Aikuiset naureskelivat hyväntahtoisesti Anna-Leena Launosen suunnitelmille. Kymmenenvuotias lomamatkailija oli juuri palannut Aurinkorannikolta ja vannoi, että isona hän muuttaisi Espanjaan.
Kaikkien yllätykseksi Anna-Leena oli tosissaan. Heti lukiosta valmistuttuaan hän hakeutui au pairiksi Sevillaan.
Paikan päällä Anna-Leena tajusi, ettei lukion kursseilta kertynyt kielitaito riittänyt vahvan andalusialaisen aksentin ymmärtämiseen. Lannistuminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto.
– Vuonna 2008 puhelimissa ei ollut sanakirjoja, joten kanniskelin mukanani lakkiaislahjaksi saamaani taskusanakirjaa. Kirjoitin ylös kaikki päivän mittaan kuulemani uudet sanat, jotka opettelin ulkoa ennen nukkumaanmenoa.
Anna-Leena kaavaili, että au pair -vuoden päätyttyä hän palaisi Suomeen opiskelemaan matkailualaa. Toisin kävi.
Rakkaus astuu peliin
Kahdeksan kuukautta Sevillassa asunut Anna-Leena oli 19 ja espanjalainen Andrés 25, kun he tapasivat. Vaikka espanjaksi kommunikointi oli alussa hieman kömpelöä, he rakastuivat toisiinsa palavasti.
Kuukauden seurustelun jälkeen Anna-Leena kävi pääsykokeissa Suomessa. Kesän lopulla tieto opiskelupaikan saamisesta saapui, mutta silloin Anna-Leena tiesi, ettei enää palaisi Suomeen.
– Kaikki vain loksahti paikoilleen. Meillä oli niin kotoisa olo toistemme kanssa, Anna-Leena hymyilee.
Jo suhteen alkuvaiheessa Anna-Leena ja Andrés puhuivat perheen perustamisesta. Molemmat halusivat ehdottomasti lapsia, mutta kuusi vuotta vanhempi mies painotti, että ensin Anna-Leenankin pitäisi hankkia koulutus ja ammatti.
Anna-Leena pääsi opiskelemaan Sevillan yliopistoon kielitieteitä. Joulukuussa 2013 pariskunta osti asunnon ja Anna-Leena alkoi odottaa heidän esikoistaan. Kesällä 2014 Anna-Leena valmistui yliopistosta ja syyskuussa lapsi syntyi.
Siinä vaiheessa Anna-Leena oli 25-vuotias. Hän oli asunut Espanjassa jo vuosia, mutta ensimmäinen kulttuurishokki oli vasta edessä.
Yhteisöllistä perhe-elämää
Sukulaisia kukkakimppuineen alkoi lapata sisään heti, kun Anna-Leena sai siirtyä synnytyssalista osastolle. Vieraita oli enimmillään kaksikymmentä yhtä aikaa.
Tällaistako tämä tulee olemaan, Anna-Leena pohti salaa. Hän yritti imettää vastasyntynyttä samalla, kun seurusteli sukulaisten kanssa.
Andrésin suku oli rynnännyt sairaalaan heti kuultuaan, että synnytys oli käynnistynyt. Yksityisyys jäi haaveeksi kotiutumisen jälkeenkin.
– Ovikello ja summeri soivat taukoamatta. Piti huolehtia, että oluet olivat kylmässä, kahvi kuumana ja tapaksia pöydässä. Olisin tahtonut levätä ja keskittyä vauvaan, mutta jouduinkin kestitsemään sukulaisia ja etsimään mukavaa asentoa rengastyynyllä.
Pahin hullunmylly laantui, mutta eteen tuli uusi järkytyksen aihe. Anna-Leenalle nimittäin valkeni, miten paljon hänen appivanhempansa aikoisivat osallistua vauva-arkeen.
Anna-Leena oli saanut esimakua espanjalaisten appivanhempiensa tottumuksista jo seurustelun alkuvaiheessa, kun hän lomaili puolisonsa kanssa ensimmäistä kertaa suvun vapaa-ajan asunnolla.
– Nousin aamulla sängystä pesemään hampaat ja kun palasin vessasta, anoppini oli sillä välin käynyt sijaamassa vuoteeni, Anna-Leena naurahtaa.
Anna-Leenan ja Andrésin esikoinen Maia oli appivanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. Tuoreet isovanhemmat eivät peitelleet intoaan. He ilmoittivat varanneensa lapselle ristiäispaikan, tulivat päivittäin kylään ja neuvoivat vauvanhoidossa.
Suomalaisessa kulttuurissa kasvaneena Anna-Leena ei ollut osannut varautua niin tiiviiseen yhteydenpitoon. Jälkikäteen muisteltuna, 34-vuotiaana, hän katsoo nuorempaa itseään lempeästi. Silloin tuntui mahdottomalta vastata kaikkiin odotuksiin, nyt monet muistoista huvittavat häntä.
Mieheltään Andrésilta Anna-Leena on oppinut, että Espanjassa vanhemmille ei ole sopivaa inttää vastaan, mutta heidän neuvojaan ei ole pakko noudattaakaan. Lopulta tasapaino Anna-Leenan kaipaaman yksityisyyden ja yhteisöllisen perhekulttuurin välillä löytyi. Myös Anna-Leenan itsevarmuus äitinä vahvistui, kun esikoinen varttui isommaksi ja perheeseen syntyi vielä kaksi lasta.
Aikatauluissa apuna
Kulttuurishokista toivuttuaan Anna-Leena ymmärsi, että hän on onnekkaassa asemassa. Isovanhemmat ovat korvaamaton apu maassa, jossa töistä voi saada potkut sairausloman takia ja äitiysloman pituus on maksimissaan neljä kuukautta.
– Isovanhemmat ovat elämässämme läsnä joka päivä. Ilman heidän tukeaan meillä tuskin olisi kolmea lasta, Anna-Leena pohtii.
Tätä nykyä perheen lapset Maia, Ana ja Andrés ovat 9-, 6-, ja 4-vuotiaita. Toisin kuin monien paikallisten ystävien perheissä, Anna-Leenan puoliso haluaa olla lapsilleen tasaveroinen vanhempi. Kotityöt ja lasten kuskaamiset jakautuvat siis tasan. Arjen järjestelyissä on auttanut se, että kirjanpitäjänä työskentelevä Andrés-isä lähtee töihin aamulla, kun taas Anna-Leena opettaa englantia yksityiskoulussa iltapäivisin.
Espanjassa on julkisia ja yksityisiä kouluja sekä kouluja, jotka ovat osittain yksityisiä ja osittain valtion rahoittamia. Perheen lapset käyvät tällaisessa ”keskikoulussa”, kuten Anna-Leena asian ilmaisee. Opiskelu maksaa viisikymmentä euroa kuussa per lapsi, mutta maksu on vapaaehtoinen.
Esikoulu aloitetaan Espanjassa jo kolmevuotiaana. Perheen lasten koulupäivä kestää yhdeksästä kahteen, ja lounas syödään vasta kotona koulun jälkeen. Aikataulu olisi haastava, jos sekä Anna-Leenan että Andrésin työpäivä alkaisi aamuvarhain ja jos isovanhemmat eivät olisi auttamassa arjessa.
Espanjan ja Suomen eroavaisuudet arjessa
Anna-Leena perheineen asuu 75-neliöisessä kerrostaloasunnossa Sevillassa. Anna-Leena kuvailee asuinaluetta espanjalaisittain tavalliseksi. Perusturvallisuus on kunnossa, mutta suomalaisen näkökulmasta omaisuuttaan saa vartioida tarkoin.
– Aikaisemmin kun asuimme katutason asunnossa, kukkaruukut katosivat ikkunalaudalta joka kerta jo samana päivänä, kun ehdin ne sinne asettelemaan.
Suomen-vierailuilla Anna-Leenan mies puolestaan ihmettelee kerrostalojen häkkivarastoja ja sitä, että ihmiset uskaltavat jättää lastenrattaita rappukäytäviin ja leluja hiekkalaatikoille. Andrés on hämmästellyt, että esimerkiksi suomalaisten kahviloiden terassiviltit lähtisivät Espanjassa nopeasti näpistäjän matkaan.
Suomesta Anna-Leena kaipaa turvallisuutta ja vapautta. Sevillassa ei tulisi kuuloonkaan, että perheen yhdeksänvuotias taittaisi yksin puolentoista kilometrin koulumatkan. Toisaalta suomalaisillakin olisi Anna-Leenan mielestä espanjalaisilta opittavaa.
– Espanjassa leikkipuistossa on ihan ok sanoa tuntemattomalle lapselle, että ei saa törppöillä noin. Suomessa tuntemattomien lasten ohjaaminen tuntuu olevan harvinaisempaa.
Yhteisöllisyyden ohella espanjalainen vieraanvaraisuus ja rentous ovat tehneet Anna-Leenaan vaikutuksen. Ei haittaa, että vieraiden tullessa kotona on vähän sotkuista tai heille katetaan keskenään erilaiset astiat.
Terveiset unelmoijille
Kesäisin lämpötila Sevillassa pysyttelee päivisin 45 asteen tuntumassa. Käytännössä ulkona voi viettää aikaa vain ennen aamukymmentä ja iltakymmenen jälkeen. On itsestään selvää, että lapsetkin osallistuvat illallisille ja muihin myöhäisillan menoihin.
Kesäaikaan Anna-Leenan perhe appivanhempineen pakenee lämpöä maaseudulle, jossa puolison ukki omistaa vapaa-ajan asunnon. Siellä on uima-allas, joten ulkona voi oleilla päivälläkin.
Moni suomalainen haaveilee helteisestä elämästä Espanjassa. Mitä Anna-Leena haluaisi sanoa niille, jotka suunnittelevat vaikkapa vuoden irtiottoa etelään?
– Kohti unelmia vaan! Kaikki aina järjestyy.
Väliaikaisesta muutosta unelmoiville Anna-Leena suosittelee Aurinkorannikkoa, jossa elää aktiivinen suomalaisyhteisö ja jossa espanjan kielen taitaminen ei ole välttämätöntä. Sen sijaan jos haluaa opetella espanjan kieltä ja maistaa täysin toisenlaista kulttuuria, jokin muu kohde voi olla Anna-Leenan mukaan parempi vaihtoehto.
Voihan käydä niinkin, että väliaikaiseksi aiotusta kokemuksesta kehkeytyy elämän uusi suunta. Omaa valintaansa Anna-Leena ei ole katunut.
Jaa oma kokemuksesi