Vanhemmuus 06.06.2016 Päivitetty 30.05.2024

Onko toinen lapsi pakko hankkia? Nämä ovat pienen ja ison perheen edut

Yhteen lapseen tyytyviä vanhempia voidaan pelotella väittämällä, että ainokaisesta kasvaa itsekäs diiva. Selvitimme lapsilukuun liittyvät myytit ja totuudet. Lue, miksi yksi lapsi sopii joillekin perheille, useampi jälkikasvu toisille.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123RF
3 kommenttia

Itsekäs ainoa lapsi on sitkeä myytti

Ainoan lapsen kiukuttelu voidaan panna sisarusten puuttumisen piikkiin. Ainoa lapsi on joskus väheksyvä termi, jolla kuvaillaan vaikeaa ja itsekästä ihmistä.

Asiantuntijat tyrmäävät myytin hankalista ainokaisista. Lapsen käytökseen vaikuttavat paitsi sisarussuhteet, myös muut sosiaaliset kontaktit, lapsen temperamentti ja tapa, jolla perhe ratkoo konflikteja.

Ainokaisuus voi olla jopa etu. Vanhemmilla on aikaa keskittyä lapseen, ja rakkauden ilmaiseminen on eri asia kuin hänen jokaisen oikkunsa tyydyttäminen. Vanhemmilla on enemmän energiaa myös toisilleen, jolloin parisuhde voi paremmin.

Ainokaiselle on järjestettävä lapsiseuraa

Useamman lapsen vanhemmat pääsevät helpommalla, kun lapsi haluaa leikkiä. Ainokaiselle taas pitää järjestää aktiivisesti leikkitreffejä.

Perheisiin erikoistunut psykologi Seth Meyers toteaa Psychology Todayn artikkelissaan, ettei lasta voi velvoittaa viihtymään vain aikuisseurassa. Hän korostaa myös lasten välisen siteen tärkeyttä. Sisarusten välille muodostuu usein ainutlaatuinen kontakti, josta lapset saavat tukea ja turvaa etenkin perheen kriiseissä. Sisarusten riitely kehittää tunteidenhallintaa ja opettaa kompromisseja.

Vuorovaikutus muiden lasten kanssa on Meyersin mielestä niin tärkeää, että vanhempien on varmistettava, että ainoa lapsi saa olla paljon ikätovereidensa kanssa.

Toinen lapsi ei vähennä menettämisen pelkoa

Yhden lapsen vanhemmat voivat pelätä, että lapselle sattuu jotain pahaa. Vanhemmilta saatetaan jopa kysyä, miten he kestävät ajatuksen siitä, että ainoa lapsi kuolisi.

Vanhemmuuden myytteihin pureutunut psykologi Susan Jeffers sanoo Parenting-sivuston haastattelussa, että pelot ja epäröinti kuuluvat vanhemmuuteen. Suurperheiden vanhemmat pohtivat väsyneinä, olisiko lapsia pitänyt hankkia vähemmän. Ainokaisten vanhemmat miettivät, kuka on lapsen tukena, kun vanhemmat aikanaan kuolevat.

Huoli lapsesta on alkukantainen reaktio, joka on aina läsnä jossain muodossa. Toisen lapsen hankkiminen vie pois pelon ainokaisen menettämisestä. Tilalle voi kuitenkin tulla suurempi huoli kahden lapsen pärjäämisestä.

Lue myös: Pelkäätkö liikaa lapsesi puolesta? Näin pääset turhasta pelosta eroon

Sopiva lapsiluku on vanhempien oma asia

Utelut pikkukakkosesta voivat ärsyttää, mutta toista lasta ei kannata hankkia painostuksen vuoksi.

Kysely on erityisen satuttavaa, jos ainoan lapsen saaminen on ollut vaikeaa. Toista lasta ei aina kuulu, vaikka ensimmäinen olisi saanut alkunsa helposti. Hedelmöityshoitojen jälkeen ajatus uusista hoidoista ja pettymyksistä voi olla liian raskas.

Vaikka lapsi toivoisi sisarusta, vanhempien on asetettava oma jaksamisensa ykköseksi. Jos perheen tilanne on henkisesti tai taloudellisesti tiukka, uusi vauva voi imeä viimeisetkin mehut.

Yksilapsinen perhe on perhe siinä missä suurperhe, uusperhe tai lapseton kahden aikuisen perhekin. Lapsilukua tärkeämpää on, että perhe voi hyvin, ja lapsella on turvallinen kasvuympäristö.

Lue myös: Suosikkibloggaaja Demi Aulos: ”Luulin, että yksi lapsi riittäisi Ilkallekin”

Lähteet: Bellybelly, Parenting, Psychology Today, Web MD

Lue myös: Vauvakuumetta? Nämä kysymykset auttavat selvittämään, haluatko lisää lapsia

Kommentit (3)

Meillä on 4 poikaa ja opiskeluun itsekkäästi halunnut tytön. Sitä mitä monessa jutussa ei mainita, on yhteiskunnan vaatimukset lapsille ja perheille. Pojat ovat ihania kyllä ja en heitä vaihtaisi pois, mut peruskoulun käynnin olisin hyvin voinut kertaan jättää. Taistelu näistä tuista koulussa on aivan mahdotonta, en yhtään ihmettele huonojen voimavarojen perheissä, jos väsyy taistelemiseen, sitä saa tehdä jatkuvasti.

Meille on suotu yksi rakas ja hyvä näin. Halusimme nuutaman mutta tällä mennään.
Osaa jakaa omastaan ja lelujaan pienenä. Ei ole sellainen maailmannapa ja kavereita on.
Lellitty ei ole, käytöstavat tietää ja omatoimisuuteen kannustettu heti kun vähänkään yritystä. Hoidossa oli omatoimisempi 2v kun ne 5v. Lapsiluku on jokaisen oma asia ja mietittävä itse eikä kuunneltava muiden painostusta.

Hei äiti vaan! Mihin opiskeluun sä oisit halunnut tytön? ja montako kertaa sä sitten oot käynyt peruskoulun?

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X