Estrogeeni on raskaudenkin elinehto – näin naishormoni jyllää kehossasi
Omilla elintavoilla voi jonkin verran vaikuttaa estrogeenintuotantoon. Lääkäri kertoo, mitä estrogeenista tulee tietää.
Estrogeeni on niin sanottu naishormoni. Nimitys on osuva, koska ilman estrogeenia naisen vartalolle tyypilliset ominaisuudet ja toiminnallisuudet eivät kehittyisi saati pysyisi yllä.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hanna Savolainen-Peltonen HUSista kertoo, mitä tehtäviä estrogeenilla on ja miten naisen oma toiminta sen määrään vaikuttaa.
Mitä estrogeeni on?
Arkikielessä vilahtelee vain yksi sana, estrogeeni, mutta todellisuudessa estrogeeneja on useita.
– Estrogeenit ovat sukupuolihormoneja, joita useat elimistön solut muodostavat. Biologisesti aktiivisin estrogeeni on estradioli, Savolainen-Peltonen toteaa.
Estradiolista jopa 95 prosenttia muodostuu munasarjoissa.
Naishormonin maineesta huolimatta estrogeenia on myös miehillä, aivan kuten naisillakin on mieshormoni testosteronia.
Munasarjojen lisäksi estrogeenia syntyy esimerkiksi istukassa, rasvakudoksessa, lisämunuaiskuoressa sekä miehillä kiveksissä.
Mitä estrogeeni tekee?
Jotta murrosiässä tytölle kehittyy rinnat ja jotta kuukautiskierto voi käynnistyä, tarvitaan estrogeeneja. Hormoni säätelee kohdun toimintaa sekä kuukautisia.
Kuukautiskierron normaali toiminta on puolestaan edellytys sille, että nainen voi tulla raskaaksi.
Estrogeenin tehtävät eivät kuitenkaan lopu siihen.
– Estrogeeni vaikuttaa lisäksi lukuisiin kudoksiimme, kuten sydämeen ja verenkiertoelimistöön, luihun, rintoihin, ihoon ja limakalvoihin, virtsateihin sekä aivoihin, Savolainen-Peltonen luettelee.
Liikaa vai liian vähän estrogeenia?
Jotkin merkit kielivät siitä, että estrogeenia on liian vähän. Selvin merkki on kuukautisten puuttuminen, mikä vaihdevuosi-iässä on toki luonnollinen ilmiö.
– Lisääntymisikäisellä naisella estrogeenin puute voi käynnistyä esimerkiksi liiallisesta painonlaskusta, joka pysäyttää kehon luonnollisen hormonitoiminnan.
Jos estrogeenia on liian vähän, se ei riitä kasvattamaan kohdun limakalvoa niin, että limakalvo vuotaisi kuukautisten aikana pois.
– Estrogeenin puute voi lisäksi näkyä esimerkiksi kuivina ja hauraina limakalvoina, Savolainen-Peltonen huomauttaa.
Vaiva on tyypillinen paitsi vaihdevuosi-ikäisillä, myös juuri synnyttäneillä naisilla, kun estrogeenitaso hetkellisesti romahtaa.
Liiallisesta estrogeenintuotannosta puolestaan kertovat vuotohäiriöt, kuten välivuodot tai epäsäännölliset vuodot. Vaihdevuosi-iässä tätä voi aiheuttaa hormonilääkitys. Kaiken ikäisillä naisilla myös runsas rasvakudos voi olla vaivan taustalla.
– Vuotohäiriöissä estrogeenin määrä on liiallinen keltarauhashormonipitoisuuksiin nähden.
Elintavat vaikuttavat estrogeenin määrään
Päihteillä on vaikutusta estrogeenintuotantoon. Runsas ja pitkäaikainen alkoholinkäyttö alentaa estrogeenipitoisuuksia.
– Tupakointi puolestaan vanhentaa ja vaurioittaa munasarjoja niin, että munasarjojen estrogeenituotanto hiipuu 1–2 vuotta aikaisemmin kuin naisilla, jotka eivät tupakoi.
Ja vaikka runsaalla rasvakudoksella on haittansa, alipaino tai liika rasitus ei ole hormonituotannolle sen parempia.
– Liiallinen liikunta voi häiritä hormonitoimintaa ja sekoittaa kuukautiskiertoa tai jopa pysäyttää sen.
Rasva on tärkeä estrogeenin lähtöaine. Jos rasvaprosentti tipahtaa liian alhaiseksi, myös hormonitoiminta järkkyy.
Parasta, mitä nainen voi oman estrogeenitasonsa eteen tehdä, onkin huolehtia hyvinvoinnistaan.
– Tasapainoinen liikunta ja terveellinen ruokavalio tukevat normaalia hormonitoimintaa, Savolainen-Peltonen summaa.
Lääkärin pakeilla on aina syytä käydä, jos kärsii kuukautiskierron häiriöistä, hauraista limakalvoista tai jos tytön murrosikä ei käynnisty.
Jaa oma kokemuksesi