Näistä yleisistä synnyttäneiden vaivoista vaietaan – laskeumasta voi kärsiä myös tietämättään
Raskaus ja synnytys ovat keholle iso ponnistus, josta palautuminen vie aikaa. Joskus lasten saaminen jättää pysyvät jäljet naisen kehoon. Kohdun tai emättimen laskeuma ja virtsankarkailu ovat yleisiä, mutta vaiettuja vaivoja.
Synnytyksen jälkeinen olotila ei aina ole erityisen ruusuinen, kun mielialojen lisäksi kehokin usein temppuilee. Kohdun tai emättimen laskeuma ja virtsankarkailu vaivaavat monia synnyttäneitä. Onneksi vaivat kuitenkin useimmiten korjaantuvat itsestään, kun hormonitoiminta käynnistyy ja kudokset palautuvat synnytyksestä.
Kohdun tai emättimen laskeuma vaivaa monia
Monet synnyttäneet kärsivät tietämättään kohdun tai emättimen laskeumasta. Vaiva on yleinen etenkin iäkkäämmillä naisilla, sillä se johtuu tukikudosten pettämisestä ja estrogeenitoiminnan loppumisesta.
– Vaikeat synnytykset, ylipaino, ummetus, synnynnäinen kudosten heikkous ja raskaudet ylipäätään voivat altistaa kohdun ja emättimen laskeumalle, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Anna-Mari Heikkinen.
Jos housut tuntuvat hankaavan haaroista tai alavatsassa on painontunnetta, voi kyseessä olla kohdun tai emättimen laskeuma.
– Laskeuma on emättimen alueella esiintyvä tyrä. Sen syntyessä kudos pettää ja jotakin pullistuu emättimeen. Pullistuma voi jopa tulla ulos emättimestä tai aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta, kipua ja painetta, toteaa Heikkinen.
Laskeuma voidaan korjata leikkauksella
Kohdun tai emättimen laskeumasta aiheutuvia oireita voi helpottaa ja hoitaa itse, vaikka laskeuma ei kokonaan paranekaan ilman leikkaushoitoa.
– Oireet voivat helpottua, kun pullistuvan alueen limakalvot hoidetaan kuntoon estrogeenipitoisella voiteella tai -puikoilla. Pullistuman voi työntää paikalleen erilaisilla renkailla tai kuutioilla. Lantionpohjan jumppa ja laihduttaminen voivat myös helpottaa lievempiä oireita ja ehkäistä niiden syntyä ja pahenemista, Heikkinen jatkaa.
Laskeuman hoidossa saatetaan joutua turvautumaan leikkaushoitoon, jos laskeuman oireet ovat vaikeat, eikä muusta hoidosta ole ollut apua. Laskeumien ja virtsankarkailun leikkaukset ovat Suomen yleisimpiä gynekologisia toimenpiteitä. Esimerkiksi laskeumia korjataan vuosittain noin 4 000 naisella.
Virtsankarkailuun apua lantionpohjan jumpasta
Virtsankarkailu kiusaa monia synnyttäneitä. Jopa puolet naisista kärsii vaivasta satunnaisesti jossain vaiheessa elämäänsä. Virtsankarkailua on monenlaista. Se voi johtua virtsarakon hermojen ärtyneisyydestä tai lantionpohjan tukikudosten heikkenemisestä. Viimeksi mainitussa virtsankarkailu liittyy useimmiten tilanteisiin, joissa ponnistetaan, kuten tuolilta nousemiseen tai aivastamiseen. Ikävä vaiva onneksi yleensä helpottaa tai jopa häviää kokonaan, kun kudokset palautuvat synnytyksestä ja kuukautiskierto normalisoituu.
Lantionpohjan lihasten kunnosta huolehtiminen on erityisen tärkeää raskauden jälkeen. Lantionpohjan lihasjumppa sopiikin ensisijaiseksi hoidoksi virtsankarkailuun. Fysioterapeutin kanssa tehty lantionpohjan jumppa, painonpudotus ja ummetuksen hoitaminen usein helpottavat virtsankarkailua.
Jos oireet ovat erityisen hankalia ja haittaavat tavallista arkea ja sosiaalista elämää, myös leikkaushoitoa voidaan harkita.
– Leikkaushoito saattaa tulla kyseeseen, jos muusta hoidosta ei ole apua, eikä elämäntavoissa (nesteen juominen, muu lääkitys, kahvi, alkoholi) ole korjattavaa. Leikkaus tehdään kuitenkin vasta silloin, kun perheen lapsiluku on täynnä, sillä vaiva voi uusia uuden raskauden myötä.
Lue myös:
10 kysymystä synnytyksen jälkeen, joita et huomannut itse kysyä
Alapää synnytyksen jälkeen – Näin edistät sen paranemista
7 myyttiä lantionpohjan lihaksista – tiesitkö, että niitä voi myös treenata liikaa?
Jaa oma kokemuksesi