7 syytä, miksi on ihanaa saada syysvauva
Keksitkö vielä lisää perusteluja?
Toivotun lapsen syntymä on aina ihana asia vanhemmille, tapahtui se mihin vuodenaikaan tahansa. Tähän juttuun listasimme kuitenkin seitsemän syytä, miksi on erityisen ihanaa saada juuri syysvauva.
Lue myös: 7 syytä miksi kesällä on ihanaa olla raskaana
1. Pääset ehkä halvemmalla
Kun kohdussa kasvaa syysvauva, vatsa on pyöreimmillään aikaisintaan loppukesästä. Se tarkoittaa, ettei odottavan äidin tarvitse ostaa erikseen talvitakkia tai toppahousuja, jotka mahtuvat päälle.
Sitä paitsi lastentarvikkeet maksavat keväällä ja kesällä enemmän kuin muina aikoina. Syysvauvalle hankinnat ehti tehdä tätä myöhemmin, jolloin voi säästää jopa satoja euroja.
2. Äiti voi päästä muutenkin helpommalla
Jos laskettu aika on syksyllä, kesähelteet eivät osu loppuraskauden tukalimpiin tunnelmiin saati alkuraskauteen, kun pahoinvointi on voimakkaimmillaan. Turvotuskin voi olla vähäisempää kuin heillä, jotka ovat viimeisillään kesällä.
Raskausaika sujuu turvallisissa tunnelmissa sikäli, että syyskuuhun mennessä ei ole ollut liukasta moneen kuukauteen. Ainakin Etelä-Suomessa saa useimmiten nauttia samasta luksuksesta vielä lokakuussa.
3. Syysvauva on valonpilkahdus pimeässä
Syksyllä aletaan mennä kohti vuoden pimeintä aikaa. Sateessa ja pimeässä on ihanaa käpertyä kotoilemaan! Niinpä vauvakuplasta saa nauttia kaikessa rauhassa, ja ehkäpä pienokaista ihastellessa syksyn pimeys jää taka-alalle.
4. Talvella syysvauva on helppoa pukea
Vastasyntyneen kääriminen toppavaatteisiin on ihanan helppoa! Ainakin verrattuna kahdeksankuisiin ja sitä vanhempiin vauvoihin, jotka rimpuilevat minkä ehtivät.
Sekin on kätevää, että syysvauva ei synny keskelle hellejaksoa. Esikoisen vanhemmalle on helpotus, ettei tarvitse pähkäillä heti kaiken muunkin ollessa uutta, miten vauva suojataan auringolta ja kuumuudelta asianmukaisesti.
5. Harrastuksiin pääsee heti, kun haluaa
Syysvauvan kanssa on ihanaa viettää vauvakuplaa kotona. Sitten kun vauvauinti tai jokin muu harrastus tulee ajankohtaiseksi, ryhmiin voi ilmoittautua muitta mutkitta. Toista se on alkuvuoden vauvoilla, joiden harrastusmahdollisuudet jäävät useimmiten tauolle kesän ajaksi.
6. Syysvauva on parhaassa iässä ensi kesänä
Ensimmäisenä kesänään syysvauva on ihanassa iässä! Hän osaa jo hieman liikkua eteenpäin ja haluaa uteliaasti tutustua maailmaan. Ensimmäisenä kesänään syysvauva voi jo hieman herkutella marjoilla sekä nauttia ulkoilusta ja kesäkeleistä ihan eri tavalla kuin vastasyntynyt.
Lue myös: Tiesitkö? 5 hauskaa faktaa lokakuun lapsista
7. Lastensynttärit ovat otolliseen aikaan
Kerran syysvauva, sen jälkeen aina syksyn lapsi. Ja sehän tarkoittaa, että kouluiässä kaverit ovat maisemissa, kun vietetään synttäreitä!
Sen sijaan kesällä syntyneet joutuvat varautumaan lapsena siihen, että kaverit ovat kesälomamatkoilla eivätkä välttämättä pääse osallistumaan juhliin.
Anna.fi: Onko elokuu kesä- vai syyskuukausi? Kaivelimme säätilastoja, ja tässä vastaus
Jaa oma kokemuksesi