Vauva 24.05.2022 Päivitetty 29.05.2023

Omistatko tämän vauvan purulelun? Poista heti käytöstä – Tukes varoittaa hengenvaarallisuudesta

Isossa-Britanniassa vauvan purulelu aiheutti lapsen tukehtumiskuoleman.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ohjeistaa, että kuvassa näkyvä vauvan purulelu on poistettava välittömästi pienten lasten käytöstä. Kyseinen purulelu aiheutti pienen lapsen tukehtumisen Isossa-Britanniassa.

Alla lelu on vielä kokonaisuudessaan näkyvillä.

vauvan purulelu

Tämä vauvan purulelu on vaaraksi pienokaiselle.

Lapsi tukehtui, kun lelun sienenmallinen yläosa kääntyi ylösalaisin niin, että siitä muotoutui kupin mallinen. Lakkiosa oli kääntynyt menehtyneen lapsen tapauksessa tavalla, joka tukki nenän ja suun.

Lue myös: Kuva: Pienen pieni delfiini turpoaa jättimöykyksi, myös vatsassa – Tukesin ylitarkastaja listaa 5 vaarallisinta lelua

Purulelun vastuutahoksi ilmoitetaan ulkomaalainen verkkokauppa-alusta. Tukes huomauttaa, että sen toimivaltuuksiin esimerkiksi takaisinvedon suhteen kuuluvat ainoastaan Suomessa toimivat myyjät ja maahantuojat.

Ulkomaisten myyntialustojen kuitenkin kerrotaan poistaneen kyseisen purulelun myyntisivut pois käytöstä.

Lue myös: Saitko vuoden 2021 äitiyspakkauksen? Unilelu voi olla vaarallinen – tarkista tuote välittömästi

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X