Vauvan terveys 12.06.2020 Päivitetty 08.12.2020

Kuinka usein vauvaa pitää kylvettää? 8 tietoa onnellisen vauvan kylpyhetkeen

Vauvaa voi kylvettää useasti viikossa, mutta ei mielellään päivittäin. Vauvan kylvettäminen on mukava iltarutiini pienokaiselle ja vanhemmille.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

Pienen vauvan kylvettäminen voi jännittää vanhempia, mutta usein vauvan kylpyhetkestä muodostuu ihana rutiini, josta nauttivat sekä vauva että vanhemmat. Päivittäinen kylpy ei ole suositeltavaa, mutta viikossa on hyvä olla ainakin 1–2 kylpypäivää.

Tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen THL:n Lapset, nuoret ja perheet -yksiköstä vastasi vauvan kylvettämiseen liittyviin kysymyksiin.

1. Voiko vauva kylpeä ennen napatyngän irtoamista?

Kyllä, vauvan kylvettäminen on mahdollista myös ennen napatyngän irtoamista. Napatyngän irtoamista ei siis tarvitse odottaa ennen kuin vauvaa voi ensimmäistä kertaa kylvettää. Kuivaa napatynkä esimerkiksi pumpulipuikon avulla hellästi ja huolellisesti kylvyn jälkeen.

Napatynkä irtoaa yleensä vauvan ollessa 1–2 viikon ikäinen. Napatynkä tarkistetaan vaipanvaihdon yhteydessä. Napa puhdistetaan yleensä kuivalla pumpulipuikolla. Jos napa erittää tai haisee, voi käyttää desinfiointiainetta.

2. Kuinka usein pienen vauvan on hyvä kylpeä?

Vauvaa voi kylvettää 2-5 päivän välein. Päivittäinen kylvetys saattaa kuivattaa vauvan ihoa liikaa.

Kuumeista tai muuten sairasta lasta ei ole hyvä viedä kylpyyn.

3. Miten vauvan kylvettäminen tapahtuu?

Vauvalle hankitaan oma amme, jossa häntä on turvallista kylvettää.

Kylvettäjän otteiden tulee olla alusta alkaen rauhallisia ja varmoja. Parhaiten vauvan hoitoa oppii itse tekemällä. Vauvaa ei saa jättää yksin kylvetystilanteessa.

Kylvettäjä kannattelee vauvan päätä niin, että hänen ranteensa tulee vauvan niskan taakse. Toisella vapaalla kädellä hän voi pestä vauvaa. Pese ensin vauvan kasvot ja etene pesussa päästä varpaiisiin.

Vauvalle varataan myös omia pyyhkeitä ja kylvyn jälkeen vauva kuivataan hellästi ja huolellisesti. Muista kuivata napa, taipeet ja ihopoimut.

Vauvan kylvettäminen on usein mukavaa sekä vauvasta että vanhemmista.

Kylvyn jälkeen vauvan iho kuivataan hellästi.

4. Kuinka kauan vauva voi olla kylvyssä?

Alussa vauvaa kylvetetään vain lyhyen aikaa, kunhan saa hänet rauhallisilla otteilla puhtaaksi. Ensimmäiset kylpykerrat voivat ihmetyttää ja itkettääkin vauvaa.

Alun jälkeen vauva alkaa viihtyä kylvyssä yleensä pidempään ja voi vain nautiskella veden hyväilystä ennen ja jälkeen itse pesun.

5. Mitä hyödyttää vauvan kylvettäminen useasti?

Vesi on vauvalle tuttu elementti ja kylpy rauhoittaa vauvaa. Ammehetki kannattaa ottaa kylpypäivien iltarutiiniksi, ja siihen kannattaa varata riittävästi aikaa. Vauva pitää rutiineista, joten kylpyä voivat edeltää ja seurata aina samat toimet esimerkiksi järjestyksessä iltapala–kylpy–yöasu.

Lisäksi vauva saa kahdenkeskistä aikaa häntä kylvettävän aikuisen kanssa, mikä vahvistaa kiintymyssuhdetta ja varhaista vuorovaikutusta. Juttele vauvalle ja pidä häneen katsekontakti kylvetyksen aikana.

6. Jos vauvalla on atooppinen iho, mitä pitää ottaa huomioon?

Kuivaihoisen lapsen pesuveteen voi lisätä tilkan kylpyöljyä. Taivekohdat kuivataan erityisen hyvin.

Jos iho on hyvässä kunnossa, rasvaa ei tarvita. Kuivalle tai punaiselle iholle ja halkeamiin levitetään ohuelti mietoa ja hajustamatonta lasten perusvoidetta.

Atooppisesta ihottumasta kärsivän vauvan kylvetystä ei tarvitse vältellä, sillä kylvystä voi olla atoopikolle hyötyä.

7. Vaatiiko vauvan kylvettäminen pesuaineita?

Pienen vauvan kylpyvedessä ei käytetä saippuaa, sillä se poistaa ihon omia rasvoja ja kuivattaa ihoa.

Vaipanvaihdon yhteydessäkään peppua ei tarvitse pestä pesuaineella, vaan lämpimällä vedellä huuhtelu riittää. Pesua ei tarvita, jos vaipassa on pelkkää virtsaa.

Hiukset pestään kylvyn yhteydessä vedellä. Vauvan päänahkaan kertyy helposti karstaa. Karstan irrottamiseksi päänahkaan voidaan sivellä perusvoidetta tai kylpyöljyä ennen kylpyä. Aineen annetaan vaikuttaa muutamia minuutteja. Kylvyn jälkeen karstaa rapsutetaan varovaisesti pois vauvan hiusharjalla tai kammalla. Vauvan hiuksia harjataan päivittäin.

8. Miten tunnistan oikean lämpötilan vauvan kylvettämiseen?

Veden tulee olla kehonlämpöistä eli 37-asteista. Lämpötilan voi tarkistaa vesimittarilla. Kehonlämpöinen vesi on miellyttävintä, eikä polta vauvan herkkää ihoa. On hyvä vielä tarkistaa, että hanasta ei tipu kuumaa vettä vauvan päälle. Vauva ei ole tottunut liian kuumaan tai kylmään veteen.

Jos mittaria ei ole käytettävissä, veden lämpötilan voi tarkistaa kyynärpäällä tai pirskottamalla vettä ranteen sisäpinnalle. Nämä ihoalueet aistivat lämpötilan herkemmin kuin sormet.

Vettä on hyvä olla vauvan kylvettämisessä sen verran, ettei ammeessa tule kylmä.

Lue myös: 

Pitääkö pikkulapsen hiukset pestä shampoolla? Kampaaja ja allergia-asiantuntija vastaavat

Maailman oudoimmat vauvaneuvot: Nukuta aina oikealle kyljelle ja kisko joka päivä nenästä

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X