Lonkkaluksaatio: Sijoiltaan menevä lonkka on vastasyntyneelle kivuton mutta hoitoa vaativa kiusa
Synnynnäinen lonkkanivelen sijoiltaanmeno, eli lonkkaluksaatio, on joskus hankala tunnistaa. Se vaatii useiden viikkojen hoitojakson mutta paranee yleensä hyvin.
Monella vauvalla on syntyessään löysät lonkat. Se johtuu usein hormoneista, jotka tekevät niin äidin kuin vauvankin kudokset joustaviksi – ja syntymän mahdolliseksi.
Aina kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hormoneista. Muutamalla prosentilla vauvoista on synnynnäisesti löysä lonkkanivel, joka ei tahdo pysyä paikallaan.
Tätä lonkkanivelen sijoiltaanmenoa kutsutaan myös lonkkaluksaatioksi, vaikka varsinainen lonkkaluksaatio on hyvin harvinainen. Siinä reisiluun pää ei ole lantioluiden muodostamassa lonkkamaljassa edes vauvan ollessa lepoasennossa.
– Yleisempää on, että nivel on löysä, lonkkamalja matala tai reisiluun pään asento hieman poikkeava. Tällöin se putoaa pois paikaltaan, kun vauvan kääntää selälleen ja polvet kohti kattoa mutta menee taas paikoilleen, kun lonkkaa loitonnetaan, kertoo lastenortopedi Topi Laaksonen Uudesta lastensairaalasta.
Toisilla vauvoilla reisiluun pää pysyy maljassaan asentoa vaihdettaessa, mutta se on työnnettävissä pois paikoiltaan.
– Tällöin lääkäri voi saada liikkeellä aikaan sen, että tämä niin sanottu reisiluun pään nuppi tulee hetkellisesti ja osittain ulos lantion kupista. Lähes kaikilla lonkan löysyydestä kärsivillä vauvoilla reisiluun pää kuitenkin on lonkkamaljassa silloin, kun vauva lepää, Laaksonen kuvailee.
Keskustele: Lonkkaluksaatio: vertaistukea ja kysymyksiä käytännön asioista arjessa
Lonkkaluksaatio yleisempää tytöillä
Lonkan löysyys ja sen sijoiltaanmeno on tyttövauvoilla poikia yleisempää. Sen riskiä lisäävät myös muun muassa vähäinen lapsiveden määrä, monikkoraskaus sekä perätila.
– Oikeastaan kaikki sellaiset syyt, jotka lisäävät ahtautta kohdussa, Laaksonen sanoo.
Lonkkaongelmien esiintyvyydessä on jonkin verran vaihtelua vauvojen etnisen taustan mukaan. Löysyyttä esiintyy enemmän maissa, joissa vauvat on perinteisesti kapaloitu polvet yhteen. Se on puolestaan harvinaisempaa kulttuureissa, joissa vauvoja kannetaan kantoliinassa jalat levällään.
– Ei ole täyttä varmuutta, johtuuko tämä kulttuurista, eli siitä, miten vauvaa hoidetaan heti syntymän jälkeen vai genetiikasta, Laaksonen toteaa.
Lonkan löysyys ja taipumus sen sijoiltaanmenoon kulkee jossain määrin myös suvussa. Se saattaa liittyä esimerkiksi kudostyyppiin, joka antaa helpommin periksi.
– Joskus lonkkaluksaatio voi olla seurausta jostakin oireyhtymästä. Siksi lonkan löysyydestä kärsivät vauvat tutkitaan perusteellisesti lastenpoliklinikan ensikäynnillä. Useimmiten siihen ei kuitenkaan liity muita diagnooseja, kertoo Laaksonen.
Lue myös: Lapselle vakuutus? Lukijat kertovat: ”Vikaa ei ole vakuutuksessa vaan hinnassa”
Lonkkaluksaation hoitona tavallisesti kuuden viikon lastahoito
Synnynnäinen lonkan sijoiltaanmeno, eli lonkkaluksaatio, on vauvalle kivuton. Toisinaan sen havaitseminen voi olla haastavaa, sillä ainut löydös saattaa olla hieman tavallista huonommin loitontuva lonkka.
Jos lääkärillä herää vauvan kotiinlähtötarkastuksessa epäilys lonkan löysyydestä tai sijoiltaanmenosta, vauva ohjataan Uudessa lastensairaalassa lastenortopedin arvioon.
– Tämä tapahtuu vasta pari viikkoa myöhemmin, jotta kudoksiin vaikuttavat hormonit ovat ehtineet poistua vauvan elimistöstä. Hormoneista johtuva lonkkanivelen löysyys ehtii usein korjaantua siihen mennessä, Laaksonen toteaa.
Lonkan hoito riippuu ongelman vaikeusasteesta. Valtaosa vauvoista hoidetaan lastalla tai valjailla, jotka asettavat vauvan jalat leveään sammakkoasentoon. Tällöin reisiluu on asennossa, jossa lonkkanivel pysyy aloillaan, ja sekä reisiluun pää että lonkkamalja kasvavat nivelen ollessa paikallaan.
– Me käytämme lähes poikkeuksetta lastaa, jossa vauva on kuusi viikkoa. Puolivälissä lasta vaihdetaan tarvittaessa suurempaan, kertoo Laaksonen.
Hänen mukaansa vanhemmat usein säikähtävät sitä miltä lasta näyttää, vaikka hoito on vauvalle kivuton. Lasta- ja valjashoito eivät pyri samanlaiseen liikkumattomuuteen kuin vaikkapa kipsaus. Tarkoitus on, että lapsi pystyy heiluttelemaan lonkkaa jonkin verran hoidon aikanakin.
Usein perheille on harmillisinta se, että vauvaa ei voi kylvettää lastahoidon aikana.
– Iho jäisi kosteaksi ja kosteus hautoisi ihoa. Niinpä kuusi viikkoa pitää pärjätä lappupesuilla. Neuvomme myös tuplavaippasysteemin, jossa yksi vaippa on ihon ja lastan välissä ja toinen, isompi vaippa laitetaan lastan yli pitämään ensimmäinen vaippa paikallaan, kuvailee Laaksonen.
Lue Annasta: Tällainen on tavallinen päivä lastensairaalassa – pääsimme Vilho-vauvan, Valman, 5, ja Lindan, 6, mukaan osastolle
Lonkkaluksaation varhainen hoito antaa hyvän ennusteen
Lonkan löysyyden, sijoiltaanmenon ja varsinaisen lonkkaluksaationkin ennuste on yleensä hyvä. Kun lonkat hoidetaan jo vastasyntyneenä, niistä tulee normaalit, eikä ongelmia myöhemmin esiinny.
Jos vauvan lonkan löysyys ja osittainen sijoiltaanmeno jäisivät hoitamatta, seurauksena olisi reisiluun pään liukuminen lonkkamaljassa, ja se johtaisi maljan muotoutumiseen vääränlaiseksi. Tällöin lonkka voisi alkaa oireilla lapsen ehdittyä 10–12 vuoden ikään, ja siinä olisi kuluman merkkejä.
Jos taas kyse on varsinaisesta lonkkaluksaatiosta, jossa reisiluun pää ei ole ollenkaan paikoillaan, tilanne johtaisi hoitamattomana jalkojen pituuseroon ja huomattavaan ontumiseen.
– Onneksi meillä on hyvä neuvolajärjestelmä, jossa vauvan lonkat tarkistetaan useaan otteeseen. Tapaukset, joissa lonkan sijoiltaanmenoa ei ole huomattu varhain, ovat yksittäisiä, tuumaa Laaksonen.
Jaa oma kokemuksesi