Vauvan terveys 14.11.2020 Päivitetty 16.11.2020

Millainen on paras tutti? Asiantuntija kertoo näkemyksensä pyöreästä muotitutista

Paras tutti on sellainen, jota ei käytetä liian pitkään, näkee hammaslääketieteen tohtori Juha Varrela. Kannattaa kuitenkin suosia tietynlaisia tutteja.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

Vanhempien kesken liikkuu kuulopuhetta pyöreiden Bibs-tuttien haitallisuudesta lasten hampaille. Kyseiset tutit ovat tällä hetkellä melko suosittuja, ja niihin törmää usein esimerkiksi vaikuttajien Instagram-kuvissa. Kauniin ulkonäön lisäksi tutin suosion salaisuutena lienee puskaradiotieto, että merkillä olisi paras tutti sellaiselle vauvalle, joka muutoin vieroksuu tutinkäyttöä.

Tutti puhuttaa säännöllisesti somen eri vauvaryhmissä. Professori, hammaslääketieteen tohtori Juha Varrela Turun yliopistosta kertoo, ettei Bibs-tutti välttämättä ole muita tutteja haitallisempi.

– Laadukasta tutkimusnäyttöä eri tuttimerkkien vaikutuksista ei ole, sillä asiaa on vaikea tutkia kokeellisesti. Kaikilla tuteilla on haitallisia vaikutuksia, jos niitä käytetään liikaa ja liian pitkään, Varrela sanoo.

Pyöreäpäisistä tuteista on oma varoituksensa Terveyskirjastossa. Sen mukaan erityisesti pyöreämallinen tutti voi pitkäaikaiskäytössä johtaa avopurentaan. Terveyskirjaston takana on Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, joka on maan suurin tieteellinen yhdistys.

Paras tutti on litteä ja pehmeä

Vaikka kaikki tutit voivat aiheuttaa ongelmia, tietynlaiset tutit ovat suositellumpia kuin toiset.

Tutin imuosan tulisi mielellään olla litteä ja suora. Lisäksi paras tutti on sellainen, että sen imuosa on pehmeä ja kokoon painuva.

Terveyskirjaston mukaan pyöreäpäinen tutti lisää avopurennan riskiä.

Terveyskirjaston mukaan pyöreäpäinen tutti lisää avopurennan riskiä.

Molemmat suositukset liittyvät vauvan kielen asemaan. Pyöreäpäinen tutti painaa kieltä alaspäin enemmän kuin litteä tutti, ja jäykkä imuosa pitää helpommin kielen alhaalla kuin pehmeä tutti.

– Kielen yhtenä tehtävänä on täyttää suuontelo. Jos kieli ei olekaan siellä, riskinä on, että leuat eivät kasva niin paljon leveyttä kuin niiden pitäisi. Tämä puolestaan voi johtaa siihen, että hammaskaari ylhäällä jää vähän kapeaksi, jolloin hampaat eivät mene oikein toisiinsa nähden eli syntyy ristipurenta.

Tutti voi myös aiheuttaa painetta etuhampaisiin ja painaa yläetuhampaita ulospäin. Puhkeavat tai juuri puhjenneet vauvan hampaat on helppo työntää väärään asentoon.

Lisäksi, jos lapsi imee intensiivisesti kovaa tuttia ja tutti on pitkään käytössä, suulakeen voi jäädä jopa jälki.

– Lapsen luusto on hyvin muokkautuvaista.

Oleellisinta on, kuinka paljon tuttia käytetään

Varrelan mukaan on parasta, että tuttia ei käytettäisi päivittäin kovin monta tuntia. Esimerkiksi vauvan nukahtaessa tutin voi ottaa pois hänen suustaan.

– Itsetkin vanhempana tiedän, että tutti voi olla hyvin tehokas rauhoittamiskeino, mutta myös muita keinoja kannattaa olla käytössä.

Hammaslääkäriliiton mukaan tutin käyttöä voi alkaa vähentää 6–8 kuukauden iässä. Tällöin monilla lapsilla puhkeaa ensimmäiset hampaat.

Paras tutti on litteä ja pehmeä.

Onko paras tutti luonnonkumia vai silikonia – kummallakin on puolensa. Luonnonkuminen saattaa olla pehmeämpi, mutta jotkut lapset voivat olla sille allergisia.

Varrela näkee, että viimeistään noin vuoden iässä tai kun lapsi alkaa juoda mukista, on hyvä alkaa rajoittaa tutin käyttöä.

– Noin vuoteen asti lapsella voi olla vahva imemisen tarve, mutta sen jälkeen tutin imeminen alkaa olla ennemmin tapa.

Suositusten mukaan tutista tulisi luopua viimeistään silloin, kun lapsi täyttää kaksi vuotta.

– Jos tutti jätetään ajoissa pois, ollaan turvallisilla vesillä purentaongelmien suhteen. Jos käyttö puolestaan jatkuu kahden vuoden yli, ongelmien riski kasvaa.

Mikäli lapselle on kehittynyt tutin vuoksi ristipurenta tai muu ongelma, se on kuitenkin myöhemmin korjattavissa. Varrelan mukaan nykyisillä hoitomenetelmillä pysyviä haittoja ei useimmiten jää.

– Mutta aina on parempi, jos ongelmia ei synny eikä hoitoihin tarvitse kuluttaa aikaa ja rahaa.

.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X