Viime vuoden vauvauutisia siivitti suora puhe – Nämä suomalaisjulkkikset saivat vauvan vuonna 2023
Tässä kertauskurssi vuonna 2023 syntyneistä julkkisten vauvoista.
Vuoden vaihduttua on hauskaa ottaa katsaus menneeseen ja muistella, mitä tapahtumia vuoteen on mahtunut. Ainakin suomalaisjulkkisten perhe-elämässä on riittänyt käänteitä, koska moni eturivin kuuluisuus sai perheenlisäystä vuonna 2023.
Vauvauutisten ohella monet julkisuuden henkilöt ovat kertoneet avoimesti raskauteen ja synnytykseen liittyvistä haasteista. Esimerkiksi meteorologi Anniina Valtonen on puhunut julkisuudessa lapsettomuushoidoistaan ja laulaja-näyttelijä Maria Ylipää raskauden rasituksista.
Kaksplus teki koosteen vuoden mieleenpainuvimmista vauvauutisista. Katso listasta, muistitko kaikki!
Roni ja Airi Bäck
Suosikkitubettaja Roni Bäck ja hänen puolisonsa, ex-sulkapalloilija Airi Bäck saivat esikoisensa alkuvuodesta 2023. Pariskunta meni naimisiin heinäkuussa.
Jo vauvan odotusaikana Roni ja Airi kertoivat, että lapsi pidetään julkisuudelta piilossa. Tulokkaasta on silti julkaistu joitain otoksia, joissa hänen kasvonsa eivät näy.
Maria Ylipää
Laulaja-näyttelijä Maria Ylipää ja hänen muusikkomiehensä Matti Pentikäinen saivat kolmannen lapsensa vapun tienoilla. Kuopuksen syntyessä Maria oli 41-vuotias, mutta ensimmäisen kerran hän tuli äidiksi ollessaan 26-vuotias ja toisen kerran 32-vuotiaana.
Marian mukaan kolmas raskaus oli keholle koetus. Lapsen synnyttyä hän kirjoittikin somessa: ”Raskauden ja synnytyksen piina on ohi!”
Kimi ja Minttu Räikkönen
Entinen F1-kuljettaja Kimi Räikkönen ja hänen vaimonsa Minttu Räikkönen saivat kesäkuussa kolmannen lapsensa, Grace-tyttären. Entuudestaan pariskunnalla on kaksi kouluikäistä lasta: vuonna 2015 syntynyt esikoinen Robin ja vuonna 2017 syntynyt Rianna-tytär.
Uutinen raskaudesta nousi sekä valtakunnalliseksi että kansainväliseksi uutiseksi tammikuussa. Tarkkasilmäiset huomasivat, että Minttu oli vihjannut mediassa jo ennen raskausuutisen julkistamista, että perheen lapsiluku ei välttämättä ole vielä täynnä.
Aku Hirviniemi ja Sonja Kailassaari
Näyttelijä Aku Hirviniemi ja juontaja Sonja Kailassaari saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa heinäkuussa. Humoristisessa somejulkaisussaan he tituleerasivat tulokasta ”kesäkääryleeksi”.
Alun perin sekä Aku että Sonja jakoivat kuvan. Sittemmin Aku on vetäytynyt Instagramista, ilmeisesti loppuvuoden häirintäkohun seurauksena.
Alina Tomnikov ja Lauri Laukkanen
Näyttelijä Alina Tomnikov kertoi elokuussa, että perheeseen on ”vähän aikaa sitten” syntynyt vauva. Lokakuussa Alina kuvaili Anna-lehdelle äitiyden muuttaneen hänen elämäänsä huomattavasti.
Tuija Pehkonen ja Eero Ettala
Juontaja Tuija Pehkosen ja ex-lumilautailija Eero Ettalan perhe kasvoi nelihenkiseksi elokuussa, kun parin toinen lapsi tuli maailmaan. Esikoinen on puolestaan syntynyt vuonna 2020.
Tuija kertoi kärsineensä raskaudessa hyperemeesistä eli poikkeuksellisen voimakkaasta raskauspahoinvoinnista.
Ville ja Hennariikka Niinistö
Europarlamentaarikko Ville Niinistö ja hänen puolisonsa Hennariikka Niinistö saivat syyskuussa kauan odottamansa yhteisen lapsen. Vauva syntyi keskosena kahta kuukautta ennen laskettua aikaa.
Ennen raskauden julkistamista ja vauvansa syntymää Niinistöt kertoivat julkisuudessa avoimesti vaikeuksistaan saada perheenlisäystä. Villellä on aikaisemmasta liitostaan kaksi lasta.
Kasmir
Muusikko ja laulaja Kasmir, oikealta nimeltään Thomas Kirjonen, tuli toistamiseen isäksi syyskuussa. Hänen ja Julia-puolison esikoislapsi syntyi 2021.
Kasmir on pitänyt yksityiselämässään matalaa profiilia. Hän on kuitenkin julkaissut silloin tällöin lapsistaan kuvia, joissa heidän kasvojaan ei näy.
Mikko ja Beata Leppilampi
Näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi ja taitoluisteluvalmentaja Beata Leppilampi saivat toisen poikansa syksyllä. Sattumoisin Gabriel-vauvan syntymäpäivä on sama kuin Mikko-isällä eli 22. syyskuuta.
Leppilampien perheeseen kuuluvat myös vuonna 2021 syntynyt Kaspian-poika sekä Mikon 18-vuotias Lilia-tytär.
Laura Lepistö
Entinen kilpataitoluistelija ja nykyinen yrittäjä Laura Lepistö synnytti toisen lapsensa joulukuussa. Julkisuudessa Laura kertoi synnytyksen kestäneen vain pari tuntia.
Lauralla ja hänen puolisollaan Tommi Huovisella on entuudestaan Robin-poika, joka syntyi 2021.
Anniina Valtonen
Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu meteorologi Anniina Valtonen synnytti esikoisensa joulun alla. Hän ei ole julkaissut pienokaisesta kuvia suurelle yleisölle.
Raskausaikana Anniina kertoi julkisuudessa avoimesti siitä, että tie raskaaksi tulemiseen ei ollut hänelle helppo. Lapsi sai alkunsa koeputkihedelmöityksellä vuosien yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen.
Jaa oma kokemuksesi