Vauvahaaveet 05.03.2022 Päivitetty 28.08.2023

Ovulaatiotesti selvittää, milloin on mahdollista tulla raskaaksi – ei kuitenkaan sovi ehkäisyyn

Ovulaatiotestistä voi olla apua muun muassa silloin, kun kuukautiskierto on epäsäännöllinen.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Munasolu irtoaa yleensä noin 12–14 vuorokautta ennen kuukautisten alkamista. Munasolu on hedelmöittymiskelpoinen noin 12–24 tuntia ovulaatiosta, joten raskautta toivovan aikaikkuna on kohtuullisen lyhyt.

Lue myös: Hedelmöittyminen – voiko alkion kiinnittymisen tuntea?

Ovulaatiotestit ovatkin löytäneet tiensä apteekkien ja markettien hyllyille. Niitä saa myös verkkokaupoista.

Päivä ennen ovulaatiota keho alkaa tuottaa LH-hormonia eli lutenisoivaa hormonia. Kun LH-hormonin pitoisuus on huipussaan, sitä seuraavat kuukauden 2–3 otollisinta päivää tulla raskaaksi.

Siittiöt säilyvät hedelmöityskykyisinä 3–4 vuorokautta ollessaan naisen kohdussa. Niin siittiöiden olisi hyvä päästä kohtuun jo ennen ovulaatiota mutta myös sen jälkeen, jos toive raskaudesta on olemassa.

On nimittäin havaittu, että raskaus voi alkaa jopa 5–6 päivää ennen ovulaatiota olleista yhdynnöistä.

Säännöllisiä yhdyntöjä olisi hyvä olla pari päivää kuukautisten loppumisen jälkeen, jos raskautta toivoo. Pelkkään ovulaatiotestiin ei siis kannatta luottaa.

Lue myös: Kaksplussan ovulaatiolaskuri kertoo ovulaatiopäiväsi ja laskee hedelmällisimmän ajankohdan raskaaksi tulemiselle

Ovulaatiotesti voi auttaa, jos kuukautiset ovat epäsäännölliset

Ovulaatiotesti auttaa selvittämään LH-hormonipitoisuudessa tapahtuvan nousun, jota seuraa ovulaatio. Myös estradiolihormonia mittaavia testejä löytyy.

Testien hintahaarukassa on suurta vaihtelua. Esimerkiksi digitaalisista testeistä voi joutua pulittamaan lähemmäs 50 euroa. Niissä testiliuskoja on yleensä mukana 1o kappaletta yhdessä pakkauksessa.

Edullisemmasta päästä ovat noin 14 euron suuruiset testipakkaukset. Ne sisältävät yleensä 7 testiliuskaa.

Ennen varsinaista testaamista olisi suositeltavaa selvittää muutaman kierron ajan kuukautiskierron keskimääräinen pituus. Jos kierron pituus ei ole selvillä, voi ensimmäisen testin tehdä 11 päivänä kuukautisvuodon alkamisesta.

Testipakkaus sisältää yleensä useamman testiliuskan, jotta ovulaatiotestin voi toteuttaa useana päivänä, kunnes LH-huippu löytyy. Testi suositellaan tehtäväksi aina samaan kellonaikaan perättäisinä päivinä, jotta huippulukema ei jäisi piiloon.

Testipakkauksissa yleensä muistutetaan, että testi ei sovellu ehkäisykäyttöön.

Lue myös: Sammakko raskaustestinä – näin raskaus todennettiin mummon nuoruudessa

Ovulaatiotesti: kuvassa munasolu ja siittiö

Vaikka kaikki edellytykset raskaudelle ovat kunnossa, on 25 prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi yhden kuukautiskierron aikana.

Kuinka ovulaatiotesti tehdään?

Suurin osa testeistä toimii samankaltaisella periaatteella kuin kotona tehtävät raskaustestit: Testiliuskaa pidetään joko virtsasuihkussa tai sitten virtsa otetaan talteen purkkiin, johon testiliuska kastetaan.

LH-hormonin pitoisuus on suurimmillaan päivällä, joten testin tekeminen kannattaa tähdätä päiväsaikaan. Jos nauttii paljon nestettä ennen testin tekemistä, voi se vaikuttaa tulokseen, sille runsas juominen laimentaa virtsaa.

Testipakkauksen ohjeissa kerrotaan, kuinka pitkään tuloksen valmistumista tulee odottaa ja milloin tulos ei enää ole tulkitsemiskelpoinen. Ohjeet kannattaa siis lukea tarkasti.

Lähteet: Terveyskyla.fi: Raskauden alkaminen, Kotitesti.fi

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X