35+ äidit

No niin, meidän pikkuiselle tuli nyt sitten räkätauti :( Eilen jätettiin vaunuilut ja saavat jäädä tältäkin päivältä. Harmittaa vähän, sillä oli juuri saanut aikaiseksi päätöksen lähteä sellaiseen perhekerhoon pojan kanssa. Nyt parannellaan ensin poika ja sitten vasta muihin tutustumaan, ettei tartuteta ketään.

Eihän noille mitään voi. Reissulla saattoi olla osuutta asiaan.
 
neeanäiti, miehen siskon kohtua ei pitänyt poistaa, saatiin kursittua kasaan, mutta ehdoton lapsenteko kielto annettiin. :'( Heillä on nyt kaksi tyttöä, ensimmäinen ollut syntyessään normi 4kg, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Tämä toinen arvioitiin pienemmäksi ja sanottiin, että mahtuu tulemaan alakautta. Tyttö vedettiin lopulta imukupilla.

[/b]Metsätontun[/b] pojalle pikaisia paranemisia, toivottavasti ei mene korviin. Onkos kenenkään vauvalla ollut korvatulehdusta? Juliaanalla ei ole ollut, vaikka useampi räkätauti kylläkin.

Koirulia tuossa läähätää. Täytyy käydä viskaamassa se vantaanjokeen, Täällä Hämeessä se jopa kiemurtelee. :D
 
Heipsan tännekin! Nopeasti piipahdan, kun kohta lapset herää päikkäreiltään kuitenkin. =) Tosi paljon tänne kirjoiteltu ja välillä olen vähän käynnyt lukaisemassa, mutta tuntuu ettei ehdi kirjoitella. :ashamed:
Meillä "Toivo" poika kasvaa, 2kk neuvolassa 7495g 60cm mitat ja ihan äidinmaidolla mennään eteenpäin! =) Nukkuu hyvin yönsä ja seurustelee valtavasti! Isosisko on tosi POP ja äipän tisut tietenkin, isillä on taas partaista vetovoimaa! Ihana tämä meidän poitsuli! :heart:
No niin! Tytteli heräs, joten..... :wave:
 
Neuvolassa käytiin viime viikolla, 8 kk neuvola. Eemeli painoi 8350 ja pituutta löytyi 73,2. Seuraava aika annettiin jo reilun kuukauden päähän, koska painon nousemista on seurattava.

Eilen jouduimme käymään pojan kanssa päivystyksessä, kun on rohissut pari päivää kovasti. Hengitteli siellä ventolinea ja saatiin pari annosta kotiin mukaan, lisäksi kortisonia. Toivottavasti paranee pian.

Eemeli on nyt lopettanut yöllä syömisen. Viime yönä heräsi huutamaan vain kerran ja tarjosimme maitoa, mutta ihan vähän vaan otti. Muutenkin öissä on tapahtunut ratkaiseva muutos parempaan päin!

 
5-kuukautisneuvola takana, 73 cm ja 9,7 kg. Kuulemma noin vuotiaan kokoinen vauveli. Yskä ja nuha jatkuvat, joten rokotukset lykkääntyivät. Pukeminen ulos tuottaa nyt päänvaivaa. Flunssaissen pitäisi olla lämmin, mutta tuntuu, että fleecepuvussakin pojalle tulee hiki...

Toivotan Eemelille pikaisia paranemisia!
 
Meilläkin takana 10 kk neuvola.

Neuvolan kommentit: Hyväntuulinen tyttö. Sanoja tapailee, puhetta ymmärtää. Tukea vasten ottaa askelia, konttaa, taputtaa. Kasvaa tasaisesti. Sopusuhtainen.
Paino 9180g
Pituus 71cm
py 45cm

metsätonttuteidän vauveli on kyllä iso, verrattuna meidän neitiin. Paranemisia sinne ja myös Eemelille

Aurinkoista vappua kaikille, hyvää yötä. :wave:
 
Eemeli sai vihdoin kolmatta kertaa lääkärillä käytyään tehokkaammat rohdot, antibioottikuurin ja Ventolinen babyhalerilla annettavaksi. Piti mennä sitten yksityislääkärille, kun ei oikeen tk:sta apua tullut, mutta pojalla on onneksi vakuutus.

Kysyin, voisiko limaisuus johtua siitä, että Eemeli olisi tullut allergiseksi koirallemme, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että ei noin pieni ole altistunut niin paljoa. Apteekissa sanottiin, että tänä keväänä on ollut harvinaisen paljon sitkeää kröhää lapsilla.

Ostimme eilen vappupallon pojalle ja siitä onkin riittänyt riemua, kävimme jo aamulla mummulassa rattaiden kanssa ja pallo oli kiinni rattaissa. Isäntä sai valita pallon ja otti Hello Kitty-kissan.

Herättelin keskustelua toisella palstalla vauvoista, jotka on vaikea saada juomaan. Eemeli kun ei ottaisi mitään nestettä, enkä voi vähentää soseitakaan, koska se ei auta juomiseen mitään, lapsi on vaan kärttyinen. Mutta voi tietysti tuo limaisuuskin vaikuttaa juomiseen, vaikka soseet menevät onneksi todella hyvin.

 
Huomenia kaikille pitkästä aikaa, en olekaan pääsiäisen jälkeen käväissytkään näillä sivuilla, on vaan olevinaan ollut kiirusta

Yritin pikaisesti kahlata pinoa läpi, en jaksanut kuin pari vikaa sivua. Joten en ihan tarkkaan tiedä, mistä kaikesta on ollut puhetta.

Meillä ollut oksennustauti pojalla, aloitti ripulilla, ja samana päivänä oksensi 3-4 kertaa. Ruokaa ei meinattu sinä iltapäivänä saada millään alas, ei edes nestettä, kun maitoa en uskaltanut antaa, se meinaan tuli hetimiten ylös aiemmin. Mutta pakolla pistettiin "ruiskulla" sellaista ravintoliuosta, jossa mukana myös maitohappobakteeria.
No onneksi seuraava yö meni hyvin, söi 3 kertaa, ja annoin jo vähän maitoa joka kerran, kun muuta ei suostunut itsestään juomaan.

Nyt edelleen, parin päivän jälkeen, ei kiinteä maistu kovasti, ehkä puolet normaalimäärästä menee, mutta maitoa sitäkin enemmän, ja kakka on sitä vauva-aikaista... Vai lieneekö vielä ripulia, en osaa sanoa. Jos ei maanantaihin mennessä ole kovettunut, niin varmaan kannattaa käväistä lääkärillä tarkistuttaamassa, ettei ole mitään jäänyt vatsaan häiritsemään...

Meidän puolivuotias on jo pitkiä aikoja konttausasennossa, käsillä ei vielä tajua, mitä tehdä, mutta jalat ottavat konttausaskelia. Ja huuto on välillä kova, kun eteenpäin ei päästä. Ryömii taaksepäin ja ympäri kovaa, eteenpäin menee, jos on mistä ottaa ja tarttua kiinni. Lisäksi istuu pitkiä aikoja itsekseen ja kääntyy istualtaan konttaukseen.

Eikä neuvolassa oltu millään, kun näkivät viimeksi nämä toimet. Todettiin vaan, että ovat niin kehittyneet liikkeet, että antaa mennä vaan.

Ostin meille sellaisen seisomatuolin, jossa leikkipöytä edessä. Voi että sitä pulinan ja juttelun määrää, aina kun siihen leluun pääseen. Ja sillä tajuaa jo liikkuakin jonkin matkaa. Meillähän on toi seisokselu ja askeleet olleet jo viikkoja kuviossa.

Mistä lie tuo poika noin edistyksellinen, ei ainakaan äitiinsä tule, joka on maan rauhallisimpia vauvoja ollut...

No, tässä meidän pikakuulumiset.
Nyt täytyy mennä, tuo poika on keksinyt, että kun ei pääse konttaamaan, niin hän nousee konttausasennosta suorille jaloille, eli "kolmioksi". Ja joskus siinä käy hullustu, kun tasapaino pettää ja kellahtaa suoraan selälleen tai kyljelleen. Ja parku pääsee

Hyvää vapunpäivää ja ennenkaikkea kaunista sellaista kaikille!

Sarppa ja poju (huomenna puoli vuotias)
 
Pakko tulla kertomaan! Juliaana otti tänään ensimmäiset askeleensa. :D Ikää neidillä 10kk. Isoveljensä käveli jo 8 kk ja muut pojat 11-12kk. Nyt tuli sitten enemmän vahdittavaa, mutta on se niin ihanan näköistä tuo vaappuva ankkakävely. :LOL:

onne puolivuotiaaalle sarpan pojulle ja paranemisia tautien kanssa.
 
Tulin vilkaisemaan olisko kellään kuulumisia, ottaa pannuun kun Suomi hävis Usalle. Kyllä osas olla huono säkä. :ashamed:

Meillä on alettu syömään tosi hyvin, hirveä protesti jos ruokaa ei tule äkkiä ja vähän nopeesti. :D Tänään haravoitiin oikein urakalla ja juliaana konttas, kuin duracell pupu haravan perässä. :D :D

Hiljaista täällä tosiaan on, niinkuin anjamarita tuossa huhuili. Ihana kuva Sarasta, on niin hymyileväinen tyttö. Juliaana on tosi vaikea saada nauramaan kuvissa, hauskaa on kyllä kuvanoton jälkeen.

Öitä. |O
 
Käytiin eilen neuvolan paino- ja pituuskontrollissa, kun pituutta oli tullu kuukausi sitten ei juuri mitään niin vielä ylimääräiseen kasvun kontrolliin. Yllätys, yllätys, painoa oli tullu Netalle 2 viikon aikana yli puoli kiloa ja pituuttakin melkein 2 senttiä. Oon kyllä tuntenu kanniskellessa että painoa tullu lisää reippaasti.

Netan paino nyt siis 5730 g (2070 g) ja pituutta 60,7 cm (45 cm)
Hyvin kasvaa ja kehittyy. Kääntyilee, touhuaa lelujensa kanssa pitää lujaa kiinni ettei muut ota, kaikki menee suuhun. Ruokalappukin kun syötän. :D Toisella kädellä saan pitää ruokalapusta ja toisella lapan lapsen suuhun ruokaa. Itsekin syö omalla lusikalla ja hienosti laittaa lusikan suuhunsa. :) ruokaa yleensä lusikassa ja sinne suuhun sen osoittaa melko hyvin. Oon aina antanut aikaisin alkaa harjoittelut. :)

Meidän muksut onkin sitten syöneet itse jo suht hyvin 1,5 - 2-vuotiaina. Helpottaa kun ei tartte syöttää, saa ittekin syödä ruokansa lämpimänä. ;)

Netta syönyt n. kuukauden verran soseita ja nyt aloitin vappuna antamaan puuroa ja hyvin sekin maistuu, pyytää oikein lisää ja aivan tärisee innosta kun näkee että ruokaa on lautasella ja sanon että tämä on sulle. :D

Hyvin kasvaa ja kehittyy =) Rauhallinen ja hyväntuulinen tyttö ja isommat tykkää leikkiä vauvan kanssa ja osallistuvat vauvan hoitoon mm. syöttämiseen ja seuranpitoon. :heart:
Netta nauraa hekottaa kun he oikein hassuttelevat, lapset nauttivat selvästi toistensa seurasta. Ilo on usein ylimmillään kun Netta vastaa hymyyn tai jokeltelee iloisesti.

On mulla suru-uutisiakin. Amerikassa kuoli yllättäen mieheni siskon appiukko eli lasten paappa. Yllättävä äkkinäinen lähtö kuten omalla isällänikin tammikuussa. Nyt on mieheni ja hänen siskonsa menettäneet kumpikin appiukkonsa saman vuoden puolella. :'( Amerikassa kuollut mies oli 78 vuotias.

Elämä on tällaista molempia mahtuu iloja ja suruja. Elämän on silti jatkuttava vaikka suru mieltä painaakin ja välillä iskee isän ikävä ja kaipuu tosi kovastikin. Lasten kanssa tulee päivittäin onnen hetkiä ja raskastakin on välillä kolmen alle kouluikäisen kanssa, mutta olen tosi onnellinen perheestäni. :heart: En olisi uskonut vielä esikoisen synnyttyä että saamme vielä kaksi lasta lisää, niin lujaan se otti saada ensimmäinen.

Elämä voi yllättää! :heart: Öitä teille! :heart: Neeanäiti ja Netta n. 5,5 kk :wave:
 
Moi kaikille! Saanen liittyä joukkoon tummaan? Olen 42-vuotias, tammikuussa syntyneen Laura-tyttösen äiti. Olen huono kirjoittelemaan, ja kun nuo tammikuun toivot vetäytyivät omaan kerhoonsa, tuli suru puseroon, koska olisi ollut hauska lueskella, miten muut saman ikäiset kehittyvät. Täällä olen mielenkiinnolla lukenut Neeanäidin juttuja, hänen vauvansa menee askeleen edellä.
Laura on nyt siis vähän päälle 4 kk, ja kovasti treenaa kääntymistä, vielä tosin onnistumatta. Nyt on tuo liikkumisen lisääntyminen on vähän alkanut ilmeiseti vaikuttaa yöuniinkin, unipussi pomppii joskus korkeassakin kaaressa pinniksessä, ja saattaa jopa heräillä yöllä, mitä ei ole tehnyt enää sen jälkeen, kun täytti 2,5 kk. Laitan hänet nukkumaan klo 20.00, ja on seuraavan kerran herännyt 05-07 välillä. Eilen illalla en meinannut korviani uskoa, kun kympin uutisten aikoihin alkoi kuulua itkua. Ensi viikolla on neuvola, joten ehkä tulee ohjeita ruokailun suhteen, tuntuu nimittäin, että ruokailujen väli vaan lyhenee ja lyhenee. Miten teillä Neeanäiti vaikutti nämä asiat yöuniin ja imetykseen?
 
Tervetuloa Beemer :flower: :flower: Laitoin sinut listaan =)

Meillä ei kummempia, Sara jotain ryömimisen alkeita harrastaa, käsillään siirtelee itseään ja nostelee peppua, mutta ei oikein onnistu yhtäaikaisesti. Sitten pyörii ja kierii. Mutta pääsee kyllä joka paikkaan purkamaan tavaroita Kirjahyllyn alahyllyiltä ym.

Ollaan sitä mieltä että on nyt sanonyt viikon verran että ÄITI.

Itselläni äippäloma loppui huhtikuun lopussa ja pidän nyt vanhoja lomia pois ja menen sitten heinäkuun puolessa välissä töihin. Heinäkuussa tulee kaverin tuttö Kauhajoelta hoitamaan Saraa kolmeksi viikoksi ennenkuin päiväkoti aukeaa elokuun alussa.

Olen tehnyt viikonloppuja keikkaa ja kaverin 17-vuotias tyttö on hoitanut Saraa. Teen aamuvuoroja 7-14. Aamulla mies syöttää ja pukee Saran, sitten vie töihin mennessään hoitoon noin klo 10, haen Saran sitten kolmeen mennessä. Saapahan lähihoitajaopiskelija/lukiolais tyttö vähän taskurahaa.

Aloin tehdä keikkaa siksi, että saadaan vähän loma kassaa kerättyä Turkin reissulle. Mies menee 1.6 kuukaudeksi omalla autolla ja minä ja Sara mennää 7.-21.6. Menen tytön kanssa Alanyaan ja sieltä mies hakee sitten meidät mummolaan, ollaan siellä viikon verran ja palataan sitten takas Allanyaan.

Anja ja Sara n.9,5kk
 

Yhteistyössä