40+ ODOTTAJAT, vol 2

Mulla oli ekassa raskaudessa tuota että kädet ja jalat puutui, ihan hereillä ollessakin kädet oli ihan pökkelöt enkä esim. voinut tehdä käsitöitä lainkaan. Mulle sanottiin että johtuu turvotuksesta jota oli silloin melko reippaasti, painaa kuulemma hermoja jotenkin. Onko sulla Myy kovasti turvotusta? Tohon oksennusongelmaan vois olla apuna jos pystyisit nostaa sängyn pääpuolta ylöspäin, ehkä sun mahaportti on löystynyt tai jotain raskauden myötä. Mun oli viimeksi aika hankala hengittää pitkällään joten appiukko teki korokkeet sängyn jalkojen alle ja se kyllä auttoi.

ON ei erikoista. Päänsärky tulee ja menee mutta syytä ei oo kekesitty, muuta kun lihasjumi. Pitäis vain koittaa jumpata mutta kun ei "muista". Ehkä sekin vaikuttaa kun oon nyt jumittanut sisällä päivätolkulla, pitäisi raahautua ulos mutta kun neiti ei oikein lumessa touhuamisesta perusta niin tuntuu tyhmältä puistoilla tai mitään.
 
Morticiaei oo oikeestaan turvotusta,aamusin sormet pikkusen kankeet mut en oo muualla huomannu että ois.Nukun kahdella tyynyllä että ois pääpuoli ylempänä mut en sit tiijä auttaako se,nyt ylävatsa aivan sairaan kipeä,Rennietä oon joutunu ottaa vaikka ei oikeen kunnon närästysoireita oo mut auttaa ainakin hetkellisesti.
 
PikkuMyy, puutuuko sinulta kaikki raajat vai vain toispuoleisesti? Itelläni on sellaista, että herään kun jommankumman puoleinen käsi on puutunut, vaihdan kylkeä, yleensä liian nopeasti kait kun kouraisee niitä kohdun kiinnikkeitä ja uni jatkuu. Myöhemmin yöllä voin herätä uudelleen kun sit se toinen käsi on puuduksissa. Ite oon aatellu sen johtuvan nukkumisasennosta, mutta kyllä mulla tuota turvotustakin on.

MrsBree, ihana masu sinulla. Mikä se viikkomäärä on, jonka jälkeen annetaan syntyä jos on syntyäkseen? 35?

Minä sain viimeksi neuvolassa sen kotimittauksen sokereista seurakseni. Viikko kun tuli täyteen sitä hommaa lähetin taulukon tädille. Ylityksiä oli aamun paastoarvoissa ja aamupalan jälkeisissä arvoissa. Neuvolatädin opastuksella vaihdoin kaurapuuron ruisleipään ja kevensin muutenkin aamupalan kokonaismäärää. Samalla iltapalani ovat nyt proteiinipitoisempia ja muutenkin syön päivän mittaan enemmän rasvaa ja proteiineja, eli siis vähemmän hiilihydraatteja. Tämän on minulla auttanut sokeriarvoihin ja yllättäin myös närästykseen. Tuota vaivaa minulla ei ole ollut tämän ruokavalion muutoksen jälkeen. Sitä itsekin ihmettelen.
 
MrsBree onpa mukava, jotta pikkinen viihtynyt vielä kohtupesäisessä - Jaksuja kovasti:heart:

Puutumiseen..miulla puutuu monasti toinen käsi yöllä jos tyyny huonosti ollut pään alla(nukun kyljelläni)..mieskin valittaa samaa aika ajoittain - hän tosin pitää käpäliään tyynyn/pään alla,;) mie siinä sivulla.
 
Huomenta.
Verikokeissa eilen käyty. Ja kilppari arvo ei ollu kuin 0,66. Olin ihan varma, että se on yli kolmen, kun syksyllä oli jo 3,6. Ja oireitakin on. Mulla ei siis ole lääkitystä. Nää oireet sit varmaan liittyy raskauteen:( En muista, että ois ollu muissa raskauksissa. Kovasti odottelen, että tää etominen loppuis. Menis pari viikkoo tosi nopeasti. Maaliskuun alusta on vasta se sokerirasitus.
Mitä taavi166 syöt päivällä, kun mulla on se pahaolo oikeestaan enemman iltapäivällä. Jotain syömävinkkejä haluaisin tähän olotilaan.
 
viidenmamma Minä en noista kilppariarvoista ymmärrä yhtään mitään, enkä ko. sairaudesta. Ilmeisesti tuo arvosi 0,66 on hyvä? Mutta siis tarkoitan, että kun nyt alan luetteleen omia syömisiäni ja konsteja, jotka minulla ovat auttaneet, pätevät vain minulla, eikä minulla ole ollut koskaan ongelmia kilpirauhasen kanssa. Mutta kun tuo paha olo noin kokonaisvaltaista ja vieläkin sinun harminasi, niin yritän auttaa. Kokeilla voit.

Aamupalasta puhuinkin jo tuolla aiemmin, siitä ei sen enempää. Syömisvälini pyrin pitämään kolmessa tunnissa, max neljä tuntia. Aamupala 7, lounas 11 (heti tuli se neljä tuntia!), pieni välipala 14, päivällinen 17 ja iltapala 20. Noista tuo välipala jää joskus pois, silloin tulee syötyä päivällinen aiemmin.

Lounaalla syön yleensä perunaa ja jotain lihaa, aina salaattia ja salaatinkastiketta. Ruokajuomaksi vaihdoin piimän maidon tilalle. Leipää en ruoan kanssa syö, jälkkärinä hedelmä. Välipalana on usein maustamaton viili, hedelmä tai päivällistä salaattia, joka on siis ihan perussalaattia -tai kaalia + kurkku, tomaatti, joskus juusto. Päivällinen ei ole useinkaan ns. kunnon ruokaa, vaan teetä, ruisleipää, kinkulla/juustolla + salaattia, kurkkua, tomaattia. Joskus vähän tuhdimpaa, esim. munakas kinkulla tai pannukakkua. Iltapala vaihtelee oikeestaan päivällisen mukaan, jos päivällinen tuhdimpi, iltapala kevyempi. Mutta aina niitä proteiineja.

Kaiken kaikkiaan olen vähentänyt hiilihydraattien määrää päivän aikana ja lisännyt rasvan ja proteiinien käyttöä. Rasvaa saan mm. leivän päällä, pähkinöistä, avokadosta, pestosta ja paistamiseen käytän rypsiöljyä. Proteiineja saan mm. lihasta (erityisesti broileri), maitotuotteet, raejuusto, juusto leivän päällä ja kananmunasta. Pullaa, suklaata, karkkia en syö ollenkaan tai siis hyvin, hyvin vähän, sillä siitä tulee minulle paha olo, syy varmaankin niissä sokereissa. Leipien kuitupitoisuuden katson myös tarkkaan, vaalea leipäkään ei minulle uppoa.

Kuulostanpas minä varsinaiselta terveysintoilijalta. Mitä siis en todellakaan ole. Minulla tämä rd on aiheuttanut tuon sokereista johtuvan pahan olon ja sen takia yritän viilata syömisiäni.
 
Taavi166 ei tää pahaolo siitä kilpparista johdukaan, vaan niistä sokereista minäkin sen tiedän johtuvan, varsinkin iltapäivällä. Minä en voi olla edes kolmea tuntia syömättä. Mulle ei riitä välipalaksi pelkkä hedelmä tai jogurtti. Pakko otta leipää useampi pala. Se on kyllä ollu myös vaaleeta, täytyis vaihtaa se pelkästään ruisleipään, mutta se jo tympii muutenkin.
Mulla on noita lihas- ja nivelkipuja, aiemmin oli tosi paljon hiustenlähtöä, mut ei tällä hetkellä niin kauheesti. Huono muisti, ei pelkästään nyt raskaudessa, vaan yleisesti ja muitakin vajaatoimintaa viittaavaa.
Nyt täytyy taas lähtee ottamaan leipäpalasia. vatsa kurnii siihen malliin:D

Viidenmamma 9+3
 
viidenmamma, lataa siihen leivän päälle levitteen lisäksi kinkkua ja/tai juustoa, jos vaan tykkäät kananmunasta niin sitä myös. Ja sen lisäksi se viili ja hedelmä. Syö siis muutakin kuin leipää(=hiilihydraattia) välipalana. Tuon kananmunien syönti minunkin on täytynyt opetella uudestaan, sillä kun on turhan negatiivinen maine. Vaaleissa leivissä on myös niitä, joissa on ihan mukavasti kuitua, esim. fazerin ruispaahto. Jos se tuntuu liian tummalta, aloita vaikka 6gramman kuitupitoisuudella.
 
Heissan!

Tänään taas käyty kontrollissa (35vk 5pv) ja kaikki ok. Painoarvio oli nyt n. 2500g, en tiedä onko pikkunen vähän hidastanut kasvua vaiko lääkärin mittauksessa heittoa, kun viimeksi 2 viikkoa sitten se oli jo 2300g...voiko olla että vain 200g kasvanut 2 vkossa? Oma paino oli pysynyt samassa kuin 2 vkoa sitten. hyvä niin :)

Otettiin vauvan sydänkäyrät ja kaikki näytti myös siinä ok (..ja jolla kai myös mitataan mahd. supistelujako?) Mä en oikein saanut selville miksi niitä nyt otetaan, mutta sanoivat klinikalla, että nyt katsotaan joka viikko ne sydänkäyrät loppuun saakka. Kuulemma täällä ihan normi meininki...? Siis osaisko joku selostaa sen sydänkäyrän tarkotuksen ?

Myy Mulla kans aikamoista puutumista etenkin käsissä, jos on jäänyt jotenkin kehon alle jumiin. ollut siis jo ennen raskautta ja nyt vielä enemmän, ei tarvi ku pitää kättä vähän aikaa pään yläpuolella ja jo puutuu. Ja nyt lisäksi sormet aamuisin ihan turvoksissa ja sormien nivelet ihan s-i-k-a kipeät :( Aamuisin tuntuu että ei pysty sormia koukistamaan, kun on niin jumissa. Aikansa menee sormijumpatessa ennenkuin ne alkaa taas toimia. kuulemma tämäkin aika yleinen raskausvaiva, joka kai johtunee puristuksiin jääneistä hermoista....?

Mitäs muuta pitikään sanoa....buuh, ei enää muista...
Noh, hyvää viikonloppua kaikille :wave:
 
Heissan taas,taavimusta tuntuu että jäsenet puutuu enemmän sillon jos nukun selälläni ja kädet enemmän kuin jalat.Nyt on sit ollu viikon ajan tosi rasittava ylävatsakipu ja kivut alavatsassa ja nivusissa vaan yltyy,varsinkin kun nousen sängystä tai sohvalta ja en muista että oon raskaana :D
Neitokainen potkii ihanan vilkkaasti ja nyt on potkut tuntunu tuolla alhaalla,mikä ei oo kyllä hirveen ihanaa,tuntuu että menee pissi housuun :)Mittasin just mahan ympärysmitan ja sain kammottavan lukeman 107 senttiä jo nyt!!!Mitähän se on toukokuussa?
Nyytillä ikää 24+1
 
pikkumyy onkohan sulla samanlaista häpyluun kipua mitä mullakin, oli ehkä kovimmillaan just noihin samoihin aikoihin. nyt mulla hiukan helpottanut, liekö lantio ja liitokset avautunut jo sillon pari kuukautta sitten niin kovasti. Eli mulla oli kans pahimmillaan just silleen, et hyvä kun pääsi sohvalta ylös tai yöllä sängystä vessaan kun tuntu, että paikat vaan repeää. Ja kääntyminen yöllä sängyssä oli työn ja tuskan takana, mutta kun opin pitämään jalat yhdessä kun kääntyy, niin se helpotti kääntymistä. Mulla ihan kuului sellanen lonksahdus kun joku luu tuolla lantion alueella lonksahti kun kääntyi :(

Nyt sen osalta tilanne on vähän parempi, ei oo enää niin kamalia kipuja, tosin jos kävelee päivän aikana paljon tai touhuaa, niin sen kyllä illalla ja yöllä vessaan noustessa tuntee liitoksissaan ;) Nyt on ehkä suurimpana vaivana just tämä sorminivelten jumitus. Näköjään vaivat tulee yks kerrallaan :)

Tässä muuten linkki artikkeliin just noista häpyluun kivuista. Itellä ainakin natsas ihan just nuo kivut ja oireet.
Pubic Pain

P.S mun mahan ympärys on 113cm :D
 
Täällä on tosiaan ollut hiljaista.
Odotusrintamalla kaikki hyvin. Flunssa alkaa pikkuhiljaa olla paremmalla puolella. Öisin olen joutunut pian kaksi viikkoa lämmittämään kuumaa hunajavettä kun on tullut kauhea yskänpuuska, eikä ole pystynyt jatkamaan unia ilman kuumaa juotavaa..viime yönä sitten nukuin jo aamuu asti sikeästi! Tähän asti ruokahalu on ollut kehno, on pitänyt väkisin syödä jotain ettei tule huono olo. No nyt se on muuttunut, koko ajan on nälkä ja syön melkein koko ajan jotain. Huomasin just miten päivät on ihanasti pidentyneet, kyllä se kevät sieltä tulee!!
Oletteko ostelleet jo paljon vauvalle tavaroita?? Mä en vielä mitään.Pitäis alkaa vaunuja katselemaan. Ihan pieniä vaatteita on jonkun verran, kun olen kaikki isompien lasten vaatteet säästänyt, mutta on kiva ostaa pikkaselle jotain uuttakin
:heart:
 
Täällä ei mitään erikoista, masu kasvaa ja asukas toivottavasti voi hyvin. Vasta vajaan kk päästä on rakenneultra jossa toivottavasti selviää kumpi tuolla masussa köllii. Sen jälkeen "päästän itseni irti" ja alan shoppailla vauvanvaatteita. :)
 
Morticia juuuuh, päästä vaan ittes irti sitten rakenneultran jälkeen ja shoppailekkin koko ihanuuden edestä!!


tupuna mukava, että tauti alkaa hellittämään:) itsellänikin sitkeä flussa ollut melkein 2vko:a:snotty:..nyt jo helpottaa hieman täällähin.
Nyt vain ihanille vankkuriostoksille reippaana ja pääset kuivaharjoitttelemaan sitten kotosalla - se mukavaa!;):heart:


ON..mie piinailen kovasti omassa kuumeilijat pinossani, tänään Kp19/Kp25-28
Jotain haaluakin haalumpaa viivasta mukamas testissä näin eilen, vaikka vasta dpo7:D..silmä kattos näkeepi mitä haluaa..


Pi k k a s e n sellainen olo(huuuuih, uskallanko edes kirjoittaa..)että olisi tärppi voinut käydä..masu tuntemuksia - koviakin.
Eilen yllättäin kesken syönnin oksensin(mahatautiko?)lämmöt nousi 0.2C astetta lisää myöskin eilen..semmottii taasen, kattellaan&haaveillaan hetki vielä..:rolleyes:

Mukavan muikeita olosia kaikille!!
 
Viimeksi muokattu:
Itse raskaus sujuu täälläkin ilman ihmeempiä. Sellainen kävi, että noiden sokeriseuranta-arvojen ylitysten takia terkkari laittoi minulle lähetteen äitipolille. No sieltä suuresta ja mahtavasta laitoksesta tuli sitten lappu, että koska ylitykseni ovat vähäisiä ja yksittäisiä ei mitään toimenpiteitä tarvita. No höh, sanoin minä. Toisaalta olin tyytyväinen kun ei tarvinnutkaan rampata sadan kilometrin päähän, mutta sitten toisaalta miksi tuollaisia raja-arvoja asetetaan, jos niistä ei pidetä kiinni. No, ens viikolla on neuvola, jos täti osais selittää.

Mur-murillahan jännää on, täytyykin käydä lukasemassa onko aamulla tullu uusia uutisia.
 
Mur-mur sullahan onkin jännät päivät menossa! Muistan miten itsekkin oli aina loppukierrossa kuin tulisilla hiilillä, ja just tärppikierrosta kiinnittymistuntemukset oli aika selvät...ainakin näin jälkikäteen ajatellen.
Olo kuin vatsatauti tulossa, vatsa sekaisin ja molemmista päistä tuli, kovat kouristelut. Sitä kesti noin tunnin ja sit vähän helpotti. Mulla oli käytössä Donna-ovistesti. Ajattelin sitten kokeilla,että näyttääkö se myös raskauden, kun siitä paljon puhutaan...ja sitä sitten ahkerasti käytin ja näyttihän se ovista, siis alkaneen raskauden jo ennen kuin tein varsinaisen raskaustestin.
Mulla olis rakenneultra 25.2. Kiva päästä vauvaa katsomaan, toivottavasti kaikki on hyvin!
Tupuna71 18+0
 
Tsemppiä mur-mur, jospa se vihdoinkin olis sinun vuoro.

Erikoinen tuo Taavin sokerijuttu, luulis että kuitenkin olis tarkemmin tutkittu kun kerta raja-arvot ylittyivät. Kerrohan sitten minkä selityksen terkkari asialle antaa.

Mulla taitaa vihdoin olo reipastua. Eilen kiskoin miehen koko vaatekaapin sisällön ulos ja lajittelin kamppeet poisheitettäviin ja kaappiin jääviin. 2/3 lähti UFF:iin tai kirpparilaatikkoon odottelemaan, jo tuli kivasti tilaa. :) Tänään järjestelykohteena ovat Ipanan lelulaatikot.

Torstaina olisi sitten Ipanan silmälääkäri, vähän hirvittää miten ihmeessä aikovat tuon ikäisen silmät tutkia. Onneksi mies tulee mukaan niin ei yksin tarvitse kärvistellä.

Morticia 16+5
 
Heips naiset!!!:wave:

Wiiwikin jo "uskaltaa" tulla tänne jännäämään tätä odotus aikaa.Muutaman tutun nimim. tuolta bongasinkin,kun lueskelin teidän kirjoituksia.

Wiiwillä siis ikää jo komeat 43v. LA.on kierron mukaan heinä-elokuun vaihteessa,ultran mukaan syntyisi jo 3 vko.a aiemmin eli jo heinäkuun alussa.

Odotus aika on mennyt kaikin puolin hyvin,ellei km.n pelkoa lasketa(km.3/10) mutta sehän lienee meillä kaikilla päällimäisenä ajatuksena;mutta jospa tästä selvittäisiin maaliin asti,ihan jokainen.:heart:

Leppoisaa ja onnellista odotus aikaa toivottelen teille kaikille!:hug::hug:
 
40 ja plus


20 odottajaa
Nimimerkki............monesko..........LA

  • Teekuppi (40)..........4.lapsi..........25.1.2011
  • Oivikki (42)..............1.lapsi..........22.1.2011
  • sela (41).................4.lapsi..........29.1.2011
  • Naappuli (44)..........3.lapsi..........xx.xx.2011
  • Padmashree (40)....1.lapsi...........9.2.2011
  • vm70....................2.lapsi............13.2.2011 Nkl
  • Little Bear (38).......1.lapsi...........4.3.2011
  • Bugsy (40).............8.lapsi..........22.3.2011
  • MrsBree...(40)........6.lapsi.........27.3.2011
  • Daria10 (40)..........2.lapsi..........13.5.2011
  • PikkuMyy68(42).........3.lapsi...........3.6.2011
  • wabisabi..................
  • ikäneito70................2.lapsi..........22.6.2011
  • taavi166(39)............3.lapsi...........18.7.2011
  • Morticia...................2.lapsi..........25.7.2011
  • Olga70 (40)..............1.lapsi...........26.7.2011
  • Tirlittan1968 (42)...... 2. lapsi.........23.8.2011
  • kurina (43)........ .5. lapsi.........8.5.2011 KOS
  • viidenmamma (40)..... 6.lapsi........6.9.2011
  • Wiiwi67 (43)........... ?.lapsi................7/2011


27 syntynyttä
14 tyttöä ja 13 poikaa
Syntyneet:..............................LA..................Syntynyt

  • Tirulii (41)................1 yht........24.1.10...........22.1.2010 tyttö
  • Äiti murmeli (42).....4 lapsi.......27.1 2010.......1.2.2010, tyttö
  • Johanna68 (41)......4 lapsi.......24.4.2010.......28.2.2010 poika
  • Päikki (41)............2 lapsi.......3.7.2010.........17.6.2010 poika
  • Star (43)...............3 lapsi.......2.7.2010........24.6.2010 tyttö
  • Jadette (40)..........3 lapsi.......6.7.2010.........2.7.2010 poika
  • Hepuli71 (39)..........2 lapsi.......1.7.2010.........8.7.2010 poika
  • Minni (46)..............2 lapsi.......12.7.2010.......12.7.2010 poika
  • Kääkkänä (34)........5 lapsi.......27.7.2010.......15.7.2010 poika
  • Kaislakerttu (43).....3 lapsi.......9.8.2010.........2.8.2010 tyttö
  • Rinja (40)...............x lapsi.......15.11.2010.....5.8.2010 poika
  • vauvatoive10 (43)...3 lapsi........28.9.2010......20.8.2010 poika
  • Miina70 (39)..........4 lapsi.....6.9.2010...........24.8.210 poika
  • Nirzu (42)..............8 lapsi......1.9.2010.........25.8.2010 poika
  • Pinkki69 (40)............1 lapsi.....6.9.2010........6.9.2010 tyttö
  • Roosamaria69 (40)....3 lapsi....17.9.2010........11.9.2010 tyttö
  • miita1969 (40).........3 lapsi......23.9.2010..........20.9.2010 poika
  • tete-a-tete (41).........5 lapsi.....20.9.2010.........21.9.2010 tyttö
  • Unna68 (41)............3 lapsi......18.10.2010........28.9.2010 poika
  • Discovery (40++).....6 lapsi.......10.10.2010.......3.10.2010 tyttö
  • Jannika (39)............1 lapsi......28.11.2010......27.11.2010 tyttö
  • Jääräpää (xx)..........3 lapsi.......02.12.2010.......7.12.2010 tyttö
  • Siiri S(40)..........1. lapsi.......20.12.2010.......22.12.2010 tyttö
  • happihyppy (40)......3.lapsi.......1.2.2011......25.12.2010 tyttö
  • Lokakuu.......1.lapsi.....26.12.2010.....25.12.2010 tyttö
  • Ninni-70 (40).........2.lapsi......25.12.2010.....27.12.2010 tyttö
    [*]minnihiiri68(41).......2.lapsi......22.12.2010.....3.1.2011 poika



Kadonneet lampaat
Metsämamma.(43)..xx lapsi..................LA.21.12.2009
Sukulaku ................2 lapsi...................27.7.2010
Emily67 (42)............1 yhteinen.............xx.xx.xxxx
Surina70(40v.)........x.lapsi............23.12.2010 PS
DolceVita (41)..........5.lapsi..........29.12.2010
Maikki (43)..............2.lapsi..........01/2011

Taustajännäilijät:
Annekristiina, Uudi, Mur-mur ja Riikkaliisa

Vanha ketju:
40+ *odottajat*..+ YES, WE CAN!!! ;)

Vauvautuneet äidit 40 ja plus
Vauvat 0-12kk
 
Viimeksi muokattu:
Mihin mie oon hävinny listalta:|

Mulla tää huono-olo on nyt niistä sokerin heilahteluista. Testasi eilen. Söin ihan karkkeja ja olo oli sitä ennen ihan hyvä. Ja hetken päästä nautittuani pari kourallista namuja tuli ihan kamala olo.:x Kahden viikon päästä on se np ultra, täytyy siellä sanoa asiasta. Saan varmaan mittarin mukaan, niikuin edellisessä raskaudessa taisin myös saada jo ekassa ulrtassa.

Viidenmamma 10+0
 

Yhteistyössä