40+ so what (vol. 3)

...olen kyllä kuullut, että aina ei sykettä ei nähdä vielä näilläkään raskausviikoilla ja minusta kyllä lääkärikin varmasti senkin takia halua odottaa vielä. Minäkin mietin samaa kuin Matsalu eli vaikuttiko sikiö kooltaan viikkoja vastaavilta.
 
pyrstötähti
jaksamista ja miehellesi myös, jospa kuitenkin alkio on vielä niin pieni ettei siitä ihan sykettä näekään voihan se olla niinkin ja kuitenkin kun lääkärikin haluaa vielä olla varma. Sitä mietin että näkyikö ollenkaan että vastasiko aikaa koko. Ompa tämä hirveän surullinen uutinen olin ihan varma että saadaan iloinen ultrakuva tuliaisiksi. Mutta ei vielä kaikki toivo ole heitetty. Voimia kovasti että huominen olisi parempi jo.
 
nyt vauhtia kosmoksen pyörteisiin ja sinulle voimia tähän odotukseen, joka varmaan palkitaan. En jaksa enään ensimmäistäkään pettymystä teidän odotuksen suhteen. Ei voi olla totta. :headwall: :headwall:

samoin matsalulle voimia huomiseen. Toivotaan että sumutusjuttu olisi onnistanut.


Tiirulille peukutukset.

Tädin saavuttaneille halit. :hug:

Itselläni ei enään haamun haamua testeissä viikkoon ja hb 151 joten raskaus jossain hurlumhei kaukana. Vanhaa plussa ne testit viestittävät näköjään pitkään. Sain uuden vaki työpaikan vuoden vaihteesta ja onneksi en raskaana, kun moraali minulla niin yltiöpäisen korkea.

mimmimamma

 
heippaus ja kiitos myötäelämisestänne! :hug:

Niin se ruskuaispussi ihmetytti lääkäriä eniten, hän ei ole kokenut näissä varhaisultrissa vaikka on pätevä lääkäri myöhemmän vaiheen tutkimuksissa raskausaikana. Eli ruskuaispussi iso ja sikiö pinempi, siinä he keskenään pohtivat mikä piti olla niiden koko suhde/eli ero keskenään, lopputulokseen eivät tulleet, mittasi kyllä sikiön, mutta ei kertonut minulle kokoa, ja en osannut siinä enää mitään kysyäkkään, kun tilanne oli kaiken kaikkiaan outo, kun lääkäri oli jotenkin niin epävarma..

Soitan tänään HCG arvon neuvolaan, näin ainakin uskon tekeväni..en tiedä, mitä muita vaihtoehtoja on? Kohdunulkoinen toinen raskaus? rypäleraskaus? En tosiaan tiedä..

Niin jos lapsellinen voisi olla jälleen ystävällinen ja laittaa minulle linkin, mistä pääsen katsomaan niintä alkuraskauden ultrakuvia, pystyn vähän vertaamaan, miltä kohdussani näytti.Kyllä siellä sikiö ja ruskuaispussi on, mutta tärkeintä ei havaittu :heart:

Töihin siis miettimään muita asioita. :heart:

Ps niin sain pitää oman virkapaikkani, kun täällä tehdään laaja koko työkaupunkimme organisaatiomuutos, ja oli vaarassa, että joudun toiseen kohteeseen tai me kaikki 800 oman alamme haltijaa olimme vaarassa menettää oman työpaikkamme ja saada siirron muualle.Vaikea selittää, mutta työpaikka jatkuu siis samassa paikassa ensi vuonnakin! :heart:

Ps mieluummin kuitenkin odotan sen viikon, koska ilmeisesti tämä on se minun/meidän viimeinen raskauteni/raskautemme :heart:

Voikaa hyvin ja plussailkaahan! :heart: :flower:

Rva Pikkumyy ja OnniEmmi :heart:
 
Juuri kun lakkasin eilen iltapäivällä päivystämästä koneen ääressä, oli Pikkumyyn surullinen viesti tullut. Kumma juttu. Jotenkin sitä on ultraan mennessään valmistautunut iloisiin uutisiin, ja huonojenkin mahdollisuus on jossain takaraivossa, mutta että tällainen epävarmuus... Paljon vaaditaan nyt toivoa ja kärsivällisyyttä äidiltä ja isältä, mutta sitä teillä taitaa riittääkin.

Minulta on keskeytynyt yksi raskaus viikon 9 tietämillä (tuli ulos kylläkin vasta kuukautta myöhemmin), ja muistan, että sillä sikiöllä oli jo selvästi kädet ja jalat ultrakuvassa. Tosin ne eivät enää vilkutelleet ja potkitelleet äidille ja isälle. Sikiön ulkonäkö alkaa juuri noilla viikoilla muistuttaa ihmistä.

Ehkä viikon päästä kaikki muuttuu iloiseksi taas.

Tässä pinossa ollaan kyllä perimmäisten kysymysten ääressä. Missä muualla nainen voi puhua yhtä avoimesti toiveista ja epärealistisistakin haaveista, myötäelämisestä ja kateudesta, ikääntymisestä ja luopumisesta, vastoinkäymisistä ja menetyksistä?

Itselläni näyttää olevan huono päivä tulossa. Esikoinen on laiska koulussa ja muutenkin saamaton, ja yritämme häntä viimeiseen saakka tukea ja kannustaa. Viime yönä kirjoitimme yhteistyössä kirjallisuusesseetä yhteen asti, kun siitä ei muuten olisi tullut mitään. Nyt on mies vihainen minulle, kun passaan liikaa poikaa. Eikä siinä kaikki. Aamukuudelta sain kuulla kunniani myös pojan suusta, kun olin kuulemma pannut väärät housut luvatta pyykkiin. :(
 



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

haave3 (39)................kp3/28...............?................3.
kenzie64 (44).............kp5/28-29.........yk4............4.
Solakka Silakka (39)..kp5/26-27.........yk2............1.
Matsalu (44)................kp6/24-25.........IVF?..........1.
Nuusku (43).................kp6/28..............?................4.
Päikki (40)..................kp9/27...............y1,5v.........2.
Minni007 (44) .............kp11/28.............yk5...........2./1.yhteinen
pääpilvissä (45)..........kp18/25-43.......?................1.yhteinen
Taikakuu (40)..............kp18/27-32.......?................2./1.yhteinen
Plättä (44)...................kp21/28-30.......?................7.
velmuliina74 (34).......kp21/24-30......yk2........... 6./1.yhteinen
mimmimamma (46).....kp23/27.............y6v...........4.
touhu tenava (45).......kp23/27-30.......y3v............6.
AinoEmilia (44)...........kp25/31-34.......?................4./1.yhteinen
Saara10 (41)..............kp25/28.............yk?............1.
liiza (42)......................kp31/28............yk5.............4.
Kirsikka68 (40)...........kp41/28-39.......?................5.

tirulii (40) "tuubat pois".kp28/?. PAS 21.11. (pp11).1./1.yht.
nillanilla (41) "yksityisyrittäjä"......kp32/ 28-30.INS 17.11....1.
einiinvaan (42) toipuu km:stä....kp?............yk1..........3.
babo67 (41) piuhat katki..kp33/29-31..PAS?/09..5./1.yhteinen

Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/26 = 8,58 Pino alkanut 21.2.2008 --> 20.12.2008 mennessä "tavoite" = 7 - 8 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, reilusti "alaikäiset" ja poistuneet)



Mukana myös:
Pinon päivittäjä lapsellinen67
Taustajännäilijät Karpalo67, äippä67, pyrstötähti , Pilvenpyörä, vilmaville,ikiemo, Pömppöli ja baby5


"Kadonneet lampaat", ilmoitelkaahan itsestänne
Pennanen (41)............kp70/29-32........y0,5v........2.
Höpisijä (42)...............kp114/28............?...............3.
Elina67 (40)................kp?.......................?...............1.
ruujakengu...................kp133/28...........?...............3.
Mussukka67 (40)........kp187/29...........yk11........2./1.yhteinen
Hellu1...........................kp?/?...................?...............3.
[/i]

[/color] Pinon jättäneet: gitte, annastiina, Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61



Plussanneet

eli yrjöklubilaiset:


torpeedo (42)....17.4.2008..kp24....yk1..LA 31.12.2008

Mari66 (41)......9.6.2008....kp37.....y1,5v..LA 8.2.2009

päivänkakkara67 (41)..11.7.2008..kp40......................

mimuli (42).....30.7.2008...kp29..........yk4..LA 8.4.2009

äittä-67 (40).......15.9.2008....kp29.....yk1......................

Rva Pikkumyy (43)..24.10.2008..kp28..yk2..LA 4.7.2009


[/b]





40+ SO WHAT (VOL. 2)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1091269
YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1. http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636
 
Pikkumyy Olen todella pahoillani, toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin. Ja pitää sanoa, että olet kyllä ihaltavan järkevä ja rauhallinen. Mietin sellaista mahdollisuutta, että muistaakseni joskus kerroit, että sulla on taaksepäin kallistunut kohtu ja useinhan sen takia vauvan sykkeen löytäminen voi olla vaikeaa.
 
Olen pahoillani puolestasi. En malta nyt olla kommentoimatta, koska jotenkin sinun tilanteesi muistuttaa paljon omaa tilannettani aikaisemmin. Minullahan oli ekaluokkalaiseni jälkeen kolme keskenmenoa, se ero oli, että sinä raskaudut nopeammin kuin minä.
Sen haluan sanoa, että jos tämä raskaus keskeytyy, niin kyllä sulla ihan hyvät mahdollisuudet on se oma vauva saada. Minulle sanottiin sairaalassa kolmannen keskenmenon aikaan, että ihan hyvin mulla on asiat, kun kerran tulen raskaaksi, että joku kerta se natsaa sitten. Itse olin vihainen tuosta kommentista, vaikka lohduttaahan tämä nainen yritti, sanoinkin että mitä tämmöisillä raskauksilla tekee, kun matto sitten vedetäänkin pois jalkojen alta. Mutta oikeassahan hän oli, jos olisin luovuttanut niin mulla ei olisi tuota ihanaa pientä 1-vuotiasta nyt. Pää siinä kyllä meinas hajota, keskenmenot ovat henkisesti aika rankkoja, ainakin minulle olivat. Viimeisen keskenmenon jälkeen meno peräti 2 vuotta ennenkuin tulin sitten vielä raskaaksi. Keskelle kamalaa painajaista, kun toisella aikuisella lapsellani oli todella vaikeaa, ja minä elin niissä tunnelmissa, vähäisellä sekstailulla tämä pieni sitten sai alkunsa ikäänkuin salaa.
Toivottavasti et loukkaannu sanomisistani, uskon vaan niin vahvasti että te onnistuisitte vauvan saamaan, meillä yli 4-kymmpisillä se vaan on usein mutkien takana.
Mutta, ehkä sitten viikon päästä saat kuitenkin hyviä uutisia, koita jaksaa sinne asti, eihän sitä koskaan tiedä näistä mystisistä raskausasioista, miten asiat etenee!
Tsemppiä sinulle ja miehellesi, ja tietysti muillekin palstalaisille toivotaan että kaikki menisi parhain päin!
 
Vielä toisenkin kerran virtuaalihalauksia Pikku Myylle! Toivomme kaikki parasta, mutta jos nyt käy huonosti, älä vielä luovuta. Tulet tosiaan niin helposti raskaaksi, että onnistumisen mahdollisuuksia vielä on.

Oma napa: estradioliarvo osoitti, että sumut eivät olleet täydelleen tehonneet eli hyvin pientä hormonaalista aktiivisuutta oli. Mutta koska Synarelan annostusta lisättiin perjantaina, se ylisuuri rakkula oli kuivunut pois. Eli HOIDOSSA PÄÄSTIIN ETEENPÄIN!

Sitten tulikin tenkkapoo: lääkäri kehotti piikittämään aamuisin, jotta saadaan ikäänkuin yksi lisäpäivä munasolujen kasvattamiseen siltä varalta, että punktio on jo ensi viikolla. No minä tietysti luulin, että huomisaamusta alkaen. Mutta kun tutkin papereita, ekaksi piikkipäiväksi olikin merkitty jo tämä päivä!

Mulla ei tietysti ollut mukana mitään piikkivehkeitä. Eli siis syöksyin töihin aamun ensimmäiseen tapaamiseen, siirsin pikaisesti toista eteenpäin ja siinä välissä kaahasin kotiin ja iskin piikin mahamakkaraan. Hiukka käsi tärisi! Ja sitten äkkiä taas töihin seuraavaan tapaamiseen.

Mutta pääasia, että ollaan nyt tässä. Nyt tarvii enää jännittää, kasvavatko solut, saadaanko punktio tehtyä, hedelmöittyvätkö ne, lähtevätkö jakautumaan, tuleeko mitään siirrettävää, saadaanko jotain pakkaseen. Kun kaikki tämä on täristy läpi, parhaassa tapauksessa pääsee jännittämään, alkaako raskaus. Ja jos päästään siirtoon asti, raskauden todennäköisyys siitä vaiheesta eteenpäin on siis se 5 %. Väillä ajattelen, että kyllä me olemme hulluja...



 
pyrstötähti
oikeesti piti olla v...alkunen lause mutta kun ollaan niin synkillä ja vahvoilla vesillä ei viitsi. Jos sikiö olisikin nuorempi niin sitten ei näkyisikään mutta myyllä on kai itsellään jokin tunne ettei kaikki ole oikein, 9 viikkoisella on jo pienet raajatkin ja sydän, itkettää ajatellakkin koko asiaa.

Itse istun samassa paikassa 5 vuoden jälkeen ja mietin että kun jätin tämän mökin niin koko elämäni muuttui,kohtasin uuden miehen ja menin uusiin naimisiin ja tämä hrlumhei sai alkunsa. Telkkaristaki tulee joku kirkkojkuoro Porvoosta joten lähes pyhä tunnelma vallitsee k,un odotan isoa joukkoa jotka taitavat olla juhlatunnelmissa,ihanaa kun saan etken hengähtää ja tehdä omiani.

Matsalun rumba saa mut haukkomaan henkeäni mihin kaikkeen me naiset ryhdymme, aina kun katson peilistä keski-ikäistä vartaloani josta irvistää pitkä tuoreehko leikkausarpi,kuin keisarinleikkaus se muistuttaa minuakin omasta via dolorosastani. Noh ehkä en muutenkaan olisi Playboyn kuuminta kamaa joten olkoon.

Yhdessä vaan pakerretaan eteenpäin ja jaksetaan aina vaan toivoa parastaja pelätä pahinta. Toivonkipinä kaikkien hituisten alkujen ja pienen pienten alkioiden puolesta, niin käy kun on parrein ja säädetty.
 
...tarvitaan rutkasti meidän ikäryhmämme vauvahaaveilussa! Jotenkin itsekään en osannut ensin edes pelätä keskenmenoa, kun en nuorena niitä ollut kokenut. Keskenmenot ovat yleisiä ja meidän pinossamme valitettavasti vieläkin yleisimpiä. Meille vasta kahdeksas kerta toi tuloksen ja silloinkin raskausaika oli jatkuvaa jännitysnäytelmää. Sen verran raskaita menetykset olivat, että keskimmäinen tytär lähes rukoili minua lopettamaan turhat yritykset, nyt hän on kuitenkin erittäin onnellinen ja ylpeä isosisko. Psyyke on kovilla ja minulle helpointa oli synnyttäminen - hymyilin koko synnytyksen ajan helpotuksesta. Meidän onnistunutta raskautta sävytti muutama niin iso verenvuoto, että ei olisi tullut mieleenkään muu kuin keskenmeno. Minähän olin jo varannut kaavinnan ja sikiö oli kuitenkin sinnikkäästi elossa, joten vuoristorata oli melkoinen. Kovasti toivon Pikkumyylle ihmettä ja todellakin raskaudut niin helposti, että toivo ei minusta mahdollisen menetyksen jälkeen ole ollenkaan vielä menetetty. Ihailtavan rauhallisin mielin vaikutat olevan! Minulle tuli mieleen, kun mainitsit joskus kohtusi olevan taaksepäin kallistunut. Mahtaisiko se vaikuttaa ultraan?
Meidän pinon naiset ovat vahvaa tekoa. Matsalun aamuinen tarina on hulvattoman hauska. Pikkumyykin jaksaa sinnitellä töissä. Jälkeen päin ajatellen mietin itsekin miten coolisti pidin itseni töissä kasassa vauvakuumeillessa. Kaksi keskenmenoa sain töissä kesken oppitunnin ja vessassa itkettyäni jatkoin tunteja yrittäen hillitä itseni. Vahvan naisen syndrooma. Toisaalta on tarve olla välillä heikko ja jaksamaton.....
NILLA NILLA Miten tämänpäiväinen testailusi????
Kovasti onnea ja voimia pinolaisille!
 
Heissan..sain hcg arvot tänään, eli 47000 eiliseltä , se on ainoa asia , mikä tällä hetkellä varmasti, istukka toimii, mutta se ei yksin riitä..eli odotellaan.

Kiitos tuestanne kaikille edelleenkin! :heart: :flower:

Rva Pikkumyy ja OnniEmmi :heart:
 
Pikkumyylle voimia!

Juu Kenzie, minäkin luulin, että jos ihmeen kaupalla joskus onnistun raskaaksi tulemaan, kyllä varmaan kaikki sitten menisi hyvin. Väärässäpä olin. Samaten kuvittelin lapsettomuushoidoista, että kun niihin lähtee, se nyt ainakin sujuu kuin suoraan potilasohjeesta lukien. Tuumasin, että kunhan kokaistaan huvin vuoksi pari kertaa, sielunhoitomielessä. Enpä olisi siinäkään voinut enempää väärässä olla! Nyt on puoli vuotta oltu hoidoissa ja kertaakaan ei ole päästy punktioon saati sitten siirtoon asti. Ja syyt ovat kaikki sellaisia, mitä en tiennyt ennen hoitoon lähtöä voivan olla olemassakaan. Sielun lääkitsemiseen tämä homma ei sovi ollenkaan. Lääkärillä on aikaa aina 10 minuuttia kerrallaan eikä siinä hoideta tasan tarkkaan mitään muuta kuin munasoluja.

Mä piikitän nyt nahkaani lääkettä hintaan 300 ?/pva. Jos rahalla voisi ostaa lapsen, tämä varmaan nyt onnistuisi...
 
Nyt on apteekista käyty hakemassa apteekin oma raskaustesti, aamulla pääsee sitten testi hommiin. Tätiä ei näy vielläkään ja kroppassa ei sellaista tuntemusta että menkat alkaisi. Suklaata ei ole tehny mieli eikä vessan siivousta suoritettu. Nyt kp 32 siittä laskien 2 päivää myöhässä. En tiedä mitä tässä pitäisi ajatella.. :whistle:

Toivottelen kaikille mukavaa iltaa sekä onnea omiin tilanteisiin
 
Rva pikkumyy: Nyt en suostu kyllä vielä uskomaan mitään huonoja uutisia. Olen vedonnut kaikkiin ylimpiin voimiin että se :heart: syke sieltä viikon sisään löytyy. Kirjoitin jopa joulupukillekin että ei tartte tuoda tähän taloon mitään lahjoja, vaan nopeaa sitkeää sykettä Pikkumyyn kohdun sisään ja pinolaisille plussia r-testeihin, ihan jokaiselle. Tosin Nillanilla taitaa saada kyllä plussansa jo pikkujoulu lahjana, hirmusti jännittää odottaa testaamistasi.




 
Mari66: olin juuri lenkillä ja ajattelin mielesäni, mitä sinulle kuuluu, kun ei ole pitkään aikaan mitään kuulunt, mutta siinähän sinä oletkin ja varmaan hyvää kuuluu! :flower:
Kiitos, olisihan se niin hienoa, jos syke löytyisi, mutta kyllä se sitten on maailman kahdeksas vai yhdeksäs ihme? :heart:

Nillanillalle: Onnittelut testaukseen: Apteekin oma on todella hyvä testi, on antant plussat monet kerrat..tosin jatko minulla vähän huononpuoleinen ollut, mutta paljon Onnea siis testaukseen!

Heissan taas! :heart: :wave:
 
Täällä on tapahtunut ikäviä. Paljon lohtuhalauksia kaikille sitä tarvitseville ja varsinkin Pikkumyylle.: voi kun se olisi väärä hälytys. Toivottavasti Matsalu onni kääntyy kunnolla hymyilemään teille. Ja Nillanillalle peukut ja varpaatkin pystyssä.

Itsellä alkoi töissä tosi rankka vaihe ja lisäks vielä opinnot painaa päälle. Siitä huolmatta ehtii täs ajatella vielä näitä lapsiasioitakin. Kyllä minäkin Matsalun lailla ajattelin alussa naivisti, että sen kun vain menee hoitoihin, niin johan on pian raskaana. Niinhän ne tuntuvat varsinkin yksityiset klinikat mainostavan. Vaan sehän on meissä se vika, kun ollaan niin vanhoja. Vai miten se menikään. Ja kun vielä vähän odotellaan, niin ainakin kaikki on ohitse. Ajattelee hän, joka odottaa ja odottaa viestiä julkiselta, mutta eihän sitä kuulu ei näy (aikaa on jo kulunut kaks kertaa niin paljon kuin minulle sanottiin).

Kaikesta huolimatta: jaksetaan vielä hetki, niin johan alkavat päivät pidentyä!
 
No, lisään vielä, että minä en ole koskaan uskonut, että lapsettomuushoidoilla kovin helposti raskaaksi tulisi. Mutta siihen kyllä uskoin, että edes yrittämään pääsisi. Mutta katsotaan nyt, ehkä tämä tästä vielä paremmaksi kääntyy.

Älkäämme unohtako tässä hulinassa luomuyrittäjiä, peukut pystyn heillekin!
 
Kyllähän minä täällä taustalla roikun vähintään joka toinen päivä - en osaa olla pois täältä, enkä ole oikein löytänyt omaa pinoa tuolta odottajien puolelta.

Lyhkäisesti omaa napaa, vatsa on kasvanut sen verran että tällä viikolla oli pakko ottaa ekan kerran äitiyshousut käyttöön. Muuten olen voinut tosi hyvin, voisi jopa todeta olevani elämäni kunnossa. Pari viikkoa olisi vielä töitä ja sitten alkaisi talviloma jolta jään suoraan äitiyslomalle. Ehkä pikku hiljaa olisi korkea aika uskaltaa jo hankkia vauvallekin jotain.

En kiusaa teitä näillä omilla jutuilla enempään, vaan ihan oikeasti into pingeenä odotan hyviä uutisia tänne omaan pinooni.

t. Mari
 
Huomenta kaikille
Nukuin huonosti yöllä, alitajuisesti mietin tätä testi asiaa.. Nyt on testi tehty, negaa näytti. Testiviiva tuli heti kirkaasti näkösälle ja ei sitten muuta. Onkohan mulla menkat vain oikeesti myöhässä tosi pitkä kierto tulee, kaikki jännityshän heijastuu kroppaan ja sitä myötä menkkoihin. Nyt sitten odotellaan vaan :whistle:
 
Pikainen käynti...lukea kyllä monesti ehtii, mutta ei kirjoittaa.

Kiva kuulla Matsalun tilanne on se että pääsitte yrittämään vielä tänä vuonna.

Pahoittelut nillanillalle, olin jo ihan varmaa, että nyt sieltä se plussa tulee.

Kiva kuulla Marin kuulumisia, olen iloinen puolestasi. Mullahan olisi ollut sua viikkoa aikaisemmin la jos nää jutut menis niinkuin elokuvissa.

Oma jaksaminen on nyt kovilla, haluaisin oikeesti heittää pyyhkeen kehään ja antaa olla. Olen melko täynnä km:iä, testauksia, ultrauksia, "pakkorakasteluja", piinaviikkoja jne jne. Olis niin kiva vaan olla ja elää...

 

Yhteistyössä