40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Ottis
Pikkutirri Voi harmin paikka :'(, kurjuuksien kurjuus, mutt jospa se täti ei sittenkään tulisi. Peukuttelen edelleen. Tulipa tuosta mieleen, ett meillä on vielä posti hakematta ja saattaa olla mulla loorassa 2 digitestiä. En niitä ala kyllä nyt sit varmaan kuitenkaan tuhlailemaan.

WP Oikeassa olet ja alan olla niin neuvoton ton ukkokullan kanssa, etten oikeastikaan tiedä mitä tekisin. En mä siitä luopuakaan haluais, mutt en pärjääkään. Kiitostahan en saanut vaikka terassin öljysin. Hän olis kuulema tehnyt saman kahdessa tunnissa. Ei vaan huomioinut, ett mä käsittelin myös kaiteet ja lattian oikeastaan kahdesti ku kävin erikseen saumat läpi pensselillä. "Olisit ees tehnyt kunnolla jos teet" oli kaiken kattava kommentti. Postiakaan ei ole ukko hakenut ku vihjasin eilen, ett pitäiskö lehtensä siirtää tulemaan toimistolle. Ei suostunut leikkaamaan nurmikkoa ku olen kuulema sanonut, ett hän ei osaa ja voin vaikka vannoa, että ikinä en ole niin sanonut. Ei suostunut irrottamaan terassin lattiasta päätylautaa, ett olisin saanut töpötettyä sienellä lautojen päät, vaan mun piti soittaa velipoika apuun (hän tuli heti). Ihan käsittämätöntä. Miehen puheiden mukaan hän on päättänyt lähteä täältä ja sitä tämä kaikesta kieltäytyminen on. Ai niin juu, sitä lautaa ei voinut irrottaa, kun ei hän täällä osaa, hän osaa kyllä tehdä mökillä ihan mitä vain. Apuja tässä tarvitaan. Jos mä olisin tuollasessa juntturajamassa, mut sais hommata hoitoon. Ja vielä. Kun olin saanut jälkeni siivottua ja kaiken terassilla oordinkiin, keitin kahvit ja ilmoitin miehelle, ett kahvi on valmista. Ei hän juo seitsemän jälkeen. Heh, eikä kello edes ollut seitsemää silloin, mutt homman nimi on, että kaikki on EIIIII!!!!!!!! niinkuin 3-vuotiaalla uhmiksella :mad:.

Sori, ett näitä tänne kirjottelen, mutt eipä ole muutakaan paikkaa tuntojaan purkaa :ashamed:. Lähden tästä, vaikka henki menisi, vielä nurtsin leikkaamaan. Jospa ukko edes väsyis kattomaan tekemisiäni ja lähtis vaikkapa mökille.
 
Viimeksi muokattu:
Ottis..kyllä miustahin miehesi temppuilee kuin pikku lapset.."en/ en halua/en osaa/en viitsi" jne..jne..
Jotenhin sellaista kiussalla tekoahin luettavissa noista jutuistasi miehen puolelta..
..kurjaa on, en paremmin sano..halitus:hug:
 
Ottis
Mur-mur Oikeassa olet. Mies lähti viimein nurtsia leikkaamaan ja näytti ottaneen kuppia kans. Tupaan tuli Peltorit korvilla. Selvä vinkki, ettei kannata yrittääkään puhua. Lähdin mökille ja matkal soitin veljelleen. Kerroin kaiken ja pyysin apua. Itku pääsi ku mökin pihaan ajoin. Nyt rauhallisempi mieli ja pizzaki uunis.. Plussaa on, ett suihkus bongasin ihan pikkiriikkisen vereen vivahtavaa valkkaria. Kiitos, että ootte olemassa. Kauniita unia!
 
Hyviä Öitä munkin puolesta kaikille!!! Ja Ottis erityis halitus sinulle!! Peesaan mur-muria että kisuli sun pitäs nyt ottaa...

Väsyttää ihan sikana kun ei aamulla nukkunu kun sen reilu 3h...

Ja arvatkaa....minä joka niin vannoin etten testaile:LOL: Kävin tänään Cittarista ostamassa testaus arsenaalia lisää...siellä oli sellasta merkkiä kun Pregcheck, ostin 2 liuskatestiä ja yhen puikon...herkkyyksistä ei mitään hajua... no sitten äsken yhen liuskan tuossa dippailin..en oikeen tiiä kuin"pitkästä" pisusta mut oli se vähintään sen 3h, voi olla 4kin...ja kyllä mä siinäkin oon jotain näkevinäni...oonko mä oikeesti oppinu viivanpaikat näkemään???? Vai onko siellä todella jotain pientä tekeillä??? Kyllä noi kaikki haljakat haamulaiset on mun mielestä kuitenkin selvästi punertavia kun että ois vaan "vedellä piirretty viiva"...On tää jännää...:Dmä en oo ees aiemmit tähän pisteeseen päässytkään...Toivotaan ja peukutellaan että se haamulaisen kummin kaima siitä vahvistuisi...:heart:

Ihanaa että olette olemassa...olette tärkeitä ihan joka ikinen!
 
voi sinua pikkutirri, tuollaista salassa meiltä tehnyt - tsot, tsot;)

Kuuleppa jos testiajalla(5min.) näkyy se hailukka viivanen ja on hieman väriähin(viivanpaikka on väritön)..kyllä siellä silloin joku pikkinen kovasti yrittää pesää rakentaa - IHUNAA!!!!

Huomenna aamusta sitten uusi dippaus, jookosta?:wave:

PuuuuPuuuuh sinne testiin puhkun +++++++++++:whistle:

Ps. ne testit on herkkyyttä 25mIU/ml
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos mur-mur:heart: Onhan se huomen aamu pisusta testattava..kyllä tää itteäänkin nyt niin kovasti kiehtoo ja uteloittaa... Mut se että näkykö tässä testiajan puitteissa(3min) mitään ni en mee vannomaan...on tuo nytkin niin hailakka mutta harjaantunut silmä näköjään näkee haluamaansa:D
Kuviakin omalle koneelle otin ja niitä tietsikan ruudulla kattelin...kyllä mä sen viirun siinäkin näin ku katoin aavistuksen vinosta...

Nyt kumminkin nukkuu ja hyvät yöt vielä kaikille!!! Huomisiin!!!
 
Ottis
Oliivitar ja mur-mur, kiitos :kiss:. Kissa olis kiva, viimex tänä aamuna ajattelin, ett pitäis hommata karvainen kaveri ja eilen illalla meinasin jo yhdeltä tutulta kysyä onko pentuja tulossa ;).

Pikkutirri Kaikin mahdollisin raajoin peukutan aamulle jo selvää punaista viivaan :heart:.

ON Kävin veskis ja tuli jo verta pyyhkies, Yes! Viimein piina päättyy =). Ja digitestitki säästy.
Kauniita unosia kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Huomenia!:wave:(täällä sateista sellaista)

Tulin jo kurkistelemaan, olisikohan pikkutirri uittanut testiä?..taitaa vielä mammia kun jäi eiliset uniset lyhyeksi:)

Tuu sitten h e t i kertoilemaan, mitä dippaus näytti - toivon kovasti punaväriä näkyvän:heart:.ja ihuna niitä kuvia olisi meidänhin kattella/tiirailla - kiitos:flower:;)
 
Viimeksi muokattu:
Heippa hei kaikille kuumeilijoille :flower:
Ehkäpä joku vielä mjuistaa miut...?
Tulin tänne fiilistelemään, kun vuosi sitten juhannuksena plussasin ja joka sitten iloksemme myös pysyi 9kk ja nyt tuolla nokostelee sellainen aivan ihanan iloinen reilu 3kk:n ikäinen tytön tylleröinen =)



Puhaltelen kaikille ihanaisille naisille tänne plussatuulia ja sinniä jaksaa pitää uskoa&toivoa yllä :wave:

Little bear ja pikku karhuneiti
 
Itse täällä dippasin aivan blancon:ashamed:..oli jo toiveet hieman nousseet takaisin kun yöllä alkoi tuikkia vasemmalle munasarjaan ja tisuthin arat..

..mutta turhaan haaveilin enää, nyt vain sitä akkan hupakkoa maanantaille sitten..


Plussatuulosia muille kovasti!!!!
 
Kiitos kaunis LB:kiss:

Mie höpsö täälla vaan vielä kuumeilen ja haaveilen..enää osaa yli 2v:n jälkeen luovuttaakkaan:headwall:..tämä olkkarimme ja ihunaiset täällä, tulleet jo niin tärkeiksi.:)

Hullun hommaahan(miun osaltani)tämä enää..
 
Viimeksi muokattu:
pikkutiriiiiii - herätyyyys ja dippaamaaaaan!!!!!:D

..miekö muka kärsimätön?!:whistle:


Omalta kohden tämä ois tässä - tämä kierto.

KN kokeillessa tutuksi tullutta tuhrua ja lämmöthin aamulla jo kovin alhaiset(nytkin)

Eilen dipasin kuulkaas perä 3 testiä!..niii-iiiih:ashamed:

Toisessa iltapäivän dippauksessa on aaaaaavistus jotain haalean punertavaa..otin siitä puikosta testi ikkuna poijjes ja ilmeisesti kuivi niin hyvin, että näkyy siksi..

Kyllä mie olen jotenhin niin varma, että yritystä oli jonkinlaista..miun Progesteron arvoilla ei ainakaan kiinnittyminen taida onnistua ilman tukea(Luget)..ja munasoluthin..on mitä on enää..


Onneksi ei tartte rätti peppusessa hiimailla Jussina:p..ja tänään taidan miehellä tuotattaa alkosta lohtu juomaa(hyi mie!)..sitä Ottiksen tykkäämää Sangriaa!
..ja ihan 2L pönikän!:cool:
 
Huomenia vaan ihanaisille! Ootte kaikki niin rakkaita...

Eipä se viivanen oo vahvistunu:( ja tosi asiahan on että mulla huomenna tulee kierto täyteen joten kunnon aamupisusta sen pitäs näkyä jo selvästi...joten empä tiedä mitä viivan paikkasia piirustelee mut toivo ja usko meni kyllä:(

Harmitus mur-mur sunkin blankosta, toivottavasti Oliivittarella ja kaikilla muillakin näyttäis plussaa ja Putusellakin ois salamatkustaja!!!

Ihanaa Ottis että sun piina päättyi...vaikka se toinen mahollisuus(pieni salamatkustaja)ois kyllä ollu tuhannesti ihanampi!!! Ota se karvanen kaveri, äläkä enää emmi!!! Joka kerta kun tuo meijen kissan kutale hyppää mun kainaloon illalla mä ajattelen sua Ottis...Mullahan on se oma Pikku(koira) joka kyllä ei kissaa lähellekään mua päästä silloin ku ite on siinä, mut illalla kun Pikku on jo menny nukkuu(nukkuu isomman tytön huoneessa) ni silloin tulee kissa mun kainaloiseksi:) on se vaan niin ihana sekin vaikka alkuun olin "vastaan" koko kissan tuloa(tuli miehen mukana)...
 
Ottis
LB Voi ku ihana pikkuinen sinulla :kiss:. Kiva, ett muistat välillä meitäkin =).

mur-mur Olen niin pahoillani negasta :'(. Olis saanut kyllä toisin tämä kierto mennä :hug:.

Mun luokse täti todellakin tuli ja näyttäisi olevan ihan kunnolla läsnä, joten helpotti kummasti. Kyllä rassasikin sitä odotella. Jos päivität listaa tänään, niin mut saa poistaa kp-listalta. Nakkaan itteni tonne taustalle joskus kun maltan taas pidempään koneella istuksia, kiitos :flower:.

Pikkutirri Iiikk! Ku ihan voin kuvitella kuinka ihanalta se sun karvapallo kainaloisessasi tuntuu. Kurjuus, ettei se viiva siitä vahvistunut :( Niin isoja tyttöjä tässä jo ollaan kaikki, ett on helppo luottaa itsekunkin arvioon siitä mikä on lopputulos. Jos ei ihmettä tapahdu, niin sitten paljon parempaa onnea seuraavaan kiertoon eikös vaan?

ON Jotenkin on niin veto pois, ett tuskin teen tänään mitään oikeata 'työtä', kunhan saan ajan kulumaan. Ja ukkohan natkutti heti ekana ku tulin kotiin siitä miten mun veli oli laittanut sen terassin päätylaudan kieroon takaisin. Luulee mun sen tehneen, ja minäpä otinkin syyn hiljaa niskoilleni ja korjasin veljen virheen. Kyllähän se pora munkin kädessäni pysyy =).

Mutt nyt munkkikahville :saint: terassille ja sitten nokka kohti puutarhaa, haen terassille kukkia.
 
Voihan surku pikkutirri:hug:

Tuliko kuiteshin tämän aamun dippaukseen vaaleanpunertavaa haamuviivaa?
..toisillahan se plussa näkyy vahvana v a s t a kierron lopulla!(kun kierto täysi)

Mie vielä hieman peukuttelen..saanko?..d=)b..ainahin pikkasen:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ottiksen munkkikaffeet kuullostaapi oikein herkulliselta!:p

Mie siut(hin) poistelen pyynnöstäsi Kp-listalta..surutus:'(
..ja siirrän taustailijoihin..mie taidan olla viimeinen sitko, joka tänne jää haahuilemaan..

:attn:Uudet kuumeilijat ovat oikein Tervetulleita!:flower::wave:
..kyllähän täällä niitä ihuniahin ylläreitä on olllut ja varmasti vielä tuleehin:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Ninni69

Yhteistyössä