älkää te sektioäidit tulko synnytysgalluppeihin häröilemään, kiitos!!

  • Viestiketjun aloittaja näin on
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voiheih:
Mites tosiaan sellaiset kuten minä, jotka on vuorokauden yrittäneet normaalia alatiesynnytystä, kunnes lopulta on päädytty kiireelliseen sektioon pitkittyneen synnytyksen ja ahtaan lantion vuoksi. Ja oli muuten vihonviimeinen hetki sektiolle, koska nytkin oli lapsen henki jo vaarassa. Voisitko rakas ap määritellä, olenko minä synnyttänyt siis ollenkaan mielestäsi, vai tekikö tuo viimeinen tunti koko yritykseni aivan mitättömäksi :/

Mulla muuten on niin ahdas lantio, että mun ei enää anneta synnyttää alakautta itseni ja tulevan lapseni turvallisuuden vuoksi. Joten meidän toinen lapsi tulee syntymään sektiolla, ihan syistä joihin en voi vaikuttaa.
yritit parhaasi, mutta synnytys keskeytettiin leikkaukseen. ei siitä kannata huonoa itsetuntoa olla. mutta vauva leikattiin ulos, ei synnytetty. :)
Eli nyt on siis virallisesti vahvstettu ettei myöskään imukuppivauvoja ole synnytetty vaan ne on vedetty ulos. Hyvä logiikka muuten :xmas:

Eli ryhmiä on nyt ainakin kolme: ulos leikatut, ulos vedetyt ja sitten synnytetyt. Onkohan vielä muita...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja voiheih:
Ok, niin arvelinkin, etten mielestäsi ole synnyttänyt lainkaan. No, ei voi mitään. Ite en kyllä pysty ajattelemaan niin että se puuttumaan jäänyt ponnistusvaihe erottelisi kokemukseni synnytyksestä.
tietäisit kyllä jos olisit ponnistanut vauvan ulos.
mutta ei se ihmistä huonommaksi tai paremmaksi tee, miten vauva ulos tulee. :)
 
as
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voiheih:
Mites tosiaan sellaiset kuten minä, jotka on vuorokauden yrittäneet normaalia alatiesynnytystä, kunnes lopulta on päädytty kiireelliseen sektioon pitkittyneen synnytyksen ja ahtaan lantion vuoksi. Ja oli muuten vihonviimeinen hetki sektiolle, koska nytkin oli lapsen henki jo vaarassa. Voisitko rakas ap määritellä, olenko minä synnyttänyt siis ollenkaan mielestäsi, vai tekikö tuo viimeinen tunti koko yritykseni aivan mitättömäksi :/

Mulla muuten on niin ahdas lantio, että mun ei enää anneta synnyttää alakautta itseni ja tulevan lapseni turvallisuuden vuoksi. Joten meidän toinen lapsi tulee syntymään sektiolla, ihan syistä joihin en voi vaikuttaa.
yritit parhaasi, mutta synnytys keskeytettiin leikkaukseen. ei siitä kannata huonoa itsetuntoa olla. mutta vauva leikattiin ulos, ei synnytetty. :)
Eli nyt on siis virallisesti vahvstettu ettei myöskään imukuppivauvoja ole synnytetty vaan ne on vedetty ulos. Hyvä logiikka muuten :xmas:

Eli ryhmiä on nyt ainakin kolme: ulos leikatut, ulos vedetyt ja sitten synnytetyt. Onkohan vielä muita...
kuule kyllä äidin pitää ponnistaa vaikka imukuppi olisi apuvälineenä. ei todellakaan voi vaan maata paikoillaan ja lepäillä, niinkun sektiossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja as:

Niin se sektiohan kun onkin vaan pelkkää lepäilyä ja onnessaan loikoilua alusta loppuun.
 
cukkis
mietittekö koskaan kun alotatte näitä että monesti äidit ei olisi edes halunneet sektiota ja leikkausta vaan se on ollut pakko tehdä vaikka kuinka olisi hallunnut synnyttää alakautta-...nää kyllä loukkaa ja sektio on on todella vaarallinen operaatio....joten ei leikitä ja kinastella tälläisillä asioilla.
 
Mistäs tiedät, että sektiossa makoillaan? Mitäs jos sektiota on edeltänyt ponnistusvaihe (mikä ei ole tuottanut haluttua tulosta)?
Mulle on ihan sama miten kukin on synnyttänyt, mutta nyt kun annoit ajattelemisen aihetta noilla ulos leikkaamisillasi niin eihän imukuppisynnytys sittenkään taida olla ihan oikea synnytys, sehän on ulos vetäminen. Alankin rinnastamaan sen sektioon.
Kiitos kun muutin ajattelukantaani :flower:
 
no mitä se äiti tekee sektiossa paitsi makaa? mitä? makaa täysvartalopuudutus päällä ja katselee kun kaikki muut tekevät jotain, että vauva syntyisi.

imukuppi on apuvälineenä synnytyksessä, sektiossa taas lääkäri tekee kaiken eikä äiti mitään.
 
näi
Alkuperäinen kirjoittaja Jessica Rabbit:
No sä aapee itse synnyttänyt sektiolla? Ajattelin kun niin hyvin tunnut siitä tietävän.
et osaa vastata kun kysyn että mitä äiti sektiossa tekee? puudutettuna makaamista ei voi sanoa tekemiseksi.

eikä sektiolla synnytetä, sektio on kirurginen operaatio. synnytys taas luonnollinen tapa vauvan syntyä, äidin ponnistusvoimien avulla.
 
No samaan kategoriaan ne menee mulla tämän valaistumisen jälkeen. Eli ei synnytyksiin molemmat. Vain ne ketkä ovat puhtaasti ponnistaneet ilman puudutuksia ja eppareita ovat synnyttäneet oikeasti, koska onhan joku leikannut sen epparin kun äiti on vain maannut paikallaan. Mutta hei, ne jotka on itse leikanneet epparin voisi mennä tuohon oikeasti synnyttäneiden kategoriaan, vai mitä? :flower:

Mun pitää nyt alkaa sisäistää tätä mun uutta ajattelumallia.
 
vieras
Synnytys on tietenkin vain se pieni hetki kun punnaat sen lapsen itse ulos. Kaikki, mikä tapahtuu ennen sitä on vain lepäilyä ja paikoillaan makoilua.

Itsekin olen synnyttänyt vain kerran, vaikka kaksi lasta onkin. Esikoinen otettiin imukupilla. Sitä ennen vain lepäilin ja makasin paikoillani, kunnes imukuppi tungettiin toosaan ja niin minusta tuli äiti vaikka en synnyttänytkään. Toisen pungersin sentään itse.
 
voiheih
Alkuperäinen kirjoittaja cukkis:
mietittekö koskaan kun alotatte näitä että monesti äidit ei olisi edes halunneet sektiota ja leikkausta vaan se on ollut pakko tehdä vaikka kuinka olisi hallunnut synnyttää alakautta-...nää kyllä loukkaa ja sektio on on todella vaarallinen operaatio....joten ei leikitä ja kinastella tälläisillä asioilla.
Tästä samaa mieltä.

Itse halusin yrittää alatiesynnytystä, vaikka synnytystapa-arvioissa oli arvioitu mun lantio melko ahtaaksi. Pitkän ja raskaan yrityksen jälkeen lopulta oli tehtävä kiireellinen sektio. Ei sille asialle mitään voinu, enkä kyllä todellakaan pysty itse hyväksymään sitä, että joku tulis sanomaan, ettei sitä laskettaisi lapseni synnyttämiseksi. Sektio oli vielä koko synnytyksessä se selkeästi traumaattisin vaihe, josta jäi eniten paranneltavaa myöhemmäksi. Joten voi kun oliskin ilman sitä onnistunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näi:
Alkuperäinen kirjoittaja Jessica Rabbit:
No sä aapee itse synnyttänyt sektiolla? Ajattelin kun niin hyvin tunnut siitä tietävän.
et osaa vastata kun kysyn että mitä äiti sektiossa tekee? puudutettuna makaamista ei voi sanoa tekemiseksi.

eikä sektiolla synnytetä, sektio on kirurginen operaatio. synnytys taas luonnollinen tapa vauvan syntyä, äidin ponnistusvoimien avulla.
En osaa vastata, enhän mä ole sektiolla synnyttänyt. Oletko itse?
 
:attn: eikös muuten oo ihan sama miten se vauva ulos tulee kunhan terveenä tulee? Itelleni tehtiin rv 42+2 päätös sectiosta kun supistukset eivät lähteneet käyntiin ja oli häpyluun murtuma aikaisemmin joten lääkäri teki päätöksen leikkauksesta eikä hän lähtenyt edes käynnistään joten olisin halunnut alatie synnytyksen mutta lapsen edun mukaista oli sectio ja samalla tavalla tulen saamaan seuraavatkin lapseni eikä tämä ole minun päätettävissä vaan lääkäreiden koska he ajattelevat LAPSEN etua.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Mistäs tiedät, että sektiossa makoillaan? Mitäs jos sektiota on edeltänyt ponnistusvaihe (mikä ei ole tuottanut haluttua tulosta)?
Mulle on ihan sama miten kukin on synnyttänyt, mutta nyt kun annoit ajattelemisen aihetta noilla ulos leikkaamisillasi niin eihän imukuppisynnytys sittenkään taida olla ihan oikea synnytys, sehän on ulos vetäminen. Alankin rinnastamaan sen sektioon.
Kiitos kun muutin ajattelukantaani :flower:
no mitä se äiti tekee sektiossa paitsi makaa? mitä? makaa täysvartalopuudutus päällä ja katselee kun kaikki muut tekevät jotain, että vauva syntyisi.

imukuppi on apuvälineenä synnytyksessä, sektiossa taas lääkäri tekee kaiken eikä äiti mitään.

Eli tosin sanoen voisikin muotoille että imukupin avustuksella olevat synnyttäneet, mutta vain puoliksi, niinhän? Eihän siinä äiti tee itse koko työtä, vaan lääkäti joutuu auttamaan?
 
tossuliini
Mä en ole koskaan arvostellut äitejä joille on tehty sektio, koska niitä on monia eri syitä minkä takia se sektio tehään. Enkä myöskään arvostele äitejä jotka imettävät pitkään (ite en voinut nuorempaa imettää kuukautta kauempaa) enkä muutenkaan tällasista asioista rupea ketään arvostelemaan. Ap sä voisit kyllä nyt jo kattoo ittees peilistä ja mennä ittees ja miettiä mitä tulikaan päästettyä suustasi tai kirjoteltua. Toi on aika typerää tollanen, sori ap en voi olla sun kanssas samaa mieltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Mistäs tiedät, että sektiossa makoillaan? Mitäs jos sektiota on edeltänyt ponnistusvaihe (mikä ei ole tuottanut haluttua tulosta)?
Mulle on ihan sama miten kukin on synnyttänyt, mutta nyt kun annoit ajattelemisen aihetta noilla ulos leikkaamisillasi niin eihän imukuppisynnytys sittenkään taida olla ihan oikea synnytys, sehän on ulos vetäminen. Alankin rinnastamaan sen sektioon.
Kiitos kun muutin ajattelukantaani :flower:
no mitä se äiti tekee sektiossa paitsi makaa? mitä? makaa täysvartalopuudutus päällä ja katselee kun kaikki muut tekevät jotain, että vauva syntyisi.

imukuppi on apuvälineenä synnytyksessä, sektiossa taas lääkäri tekee kaiken eikä äiti mitään.

Eli tosin sanoen voisikin muotoille että imukupin avustuksella olevat synnyttäneet, mutta vain puoliksi, niinhän? Eihän siinä äiti tee itse koko työtä, vaan lääkäti joutuu auttamaan?
Miksi mä en ajatellut tuota! Puolisynnytys :kieh:
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä