Ajatteletteko koskaan, että teille on jossain sielunkumppani?

Joo, uskon et on. Ne tulee vastaan elämässä, osa jää siihen ja osan kanssa tiet eroaa. Niin tai näin ne jättää lähtemättömän jäljen sydämmeen.

 

Luulin kerran kohdanneeni hänet. Keskustelimme asioista henkisellä tasolla sillä tavalla, jolla en ole koskaan keskustellut kenenkään muun kanssa.

Myöhemmin olen analysoinut, että olin itse vain niin hukassa silloin (ja teinikin kaiken lisäksi, mikä selittää jotain), että suhteemme tuntui äärimmäisen eheyttävältä. Tämä ihminen katosi elämästäni ja petti luottamukseni.

Minulla on mies, jota rakastan yli kaiken, mutta samanlaista henkistä kokemusta en ole hänen kanssaan kokenut kuin mitä tämän "sielunkumppanini", joka sittemmin tosin osoittautui harhaksi.

 

Pahalta vaikuttaa. Luultavasti ei.

 

En mä ole oikein ikinä tajunnut tuota sielunkumppanuusjuttua. Tuntuu joltain huuhaahöpinältä. Kai mä vaan olen jäänyt jostain paitsi. Siihen johonkin oikeaan kyllä uskon.

 

[QUOTE="mies";23019280]Mulla oli sielunkumppani mutta menetin hänet kun asiat oli niin vaikeita... Nyt ajattelen häntä kokoajan ja mikään ei tunnu miltään... Antaisin mitä tahansa jos vaan saisin olla hänen kanssaan. Ilman mitään showta mikä siitä aina syntyy...[/QUOTE]

Sun olisi tehtävä ratkaisu asian suhteen. Tuollainen on tosi kuluttavaa eikä elämässä pääse eteenpäin. Joko ollaan tai sitten unohdetaan ikuisesti. Ja kaksi toiselleen sopivaa selvittää kyllä showt.

 

Jos sielunkumppanuus on sitä, että toisen kanssa voi olla täysin oma itsensä esittämättä mitään, niin silloin mieheni oli sitä. Hänen kanssaan kaikki asiat vain tuntuivat luontevilta ja oikeilta. Hänen kuolemansa vei minulta ystävän ja rakkaan.

 

En usko, että sellaisia jotenkin mystisellä tavalla erityisen sopivia on olemassa. Tottakai, toiset ihmiset ovat enemmän sopivia kuin toiset, mutta parisuhteessa joskus vastakkaisuudetkin täydentävät toisiaan. Ja mitä näihin "kaipasin x-vuotta, mutta emme voi olla yhdessä" -juttuihin tulee, luulen, että se saavuttamattomuus juuri selittää osan siitä erityisyyden kokemuksesta. Ei arjessa kukaan ole hohdokas koko aikaa.

 

Ja mitä näihin "kaipasin x-vuotta, mutta emme voi olla yhdessä" -juttuihin tulee, luulen, että se saavuttamattomuus juuri selittää osan siitä erityisyyden kokemuksesta. Ei arjessa kukaan ole hohdokas koko aikaa.

Tottakai. Meillä oli sitä yhteistä arkea kaksi vuotta ennen eroa ja kaipaus on ollut syvää 15 vuotta sen jälkeen. Mutta tiedän että emme koskaan enää palaa yhteen.

 

Kyllä mä haluan uskoa niin. Ja joka kerta kun tapaan uuden kiinnostavan ihmisen tai tutustun vanhaan tuttuun paremmin, ajattelen että voisiko se olla juuri hän. Ja joka kerta saa pettyä. On mulla yksi naiskaveri, jonka kanssa ollaan oltu samoilla leveleillä 24 vuotta, mutta ajattelin nyt miehiä tässä.

 

Sun olisi tehtävä ratkaisu asian suhteen. Tuollainen on tosi kuluttavaa eikä elämässä pääse eteenpäin. Joko ollaan tai sitten unohdetaan ikuisesti. Ja kaksi toiselleen sopivaa selvittää kyllä showt.

Kaipa ne asiat järjestyy jos on järstyäkseen...

 

Uskon mutta eri asia onko sitä mahdollista löytää. Ei ole sanottua että hän on tällä paikkakunnalla saati Suomessa. Voi olla että meillä ei ole edes yhteistä kieltä.

 

Itse koen, että sielunkumppaneita on useita. En ajattele, että sielunkumppanuudessa tarvitsee olla mitään seksuaalista tai rakkaudellista eli sielunkumppanina voi olla myös oman sukupuolen edustajia. Sielunkumppaniksi lasken erittäin hyvät ystävät, jotka ymmärtävät minua täysin, tuntevat minut ja ovat ajatuksiltaan varsin samankaltaisia. Olen esim. tavannut "miespuolisen minän", jota sanoisin sielunkumppanikseni mutta parisuhteeseen en häntä voisi kanssani kuvitellakaan..

Luonnollisestikin myös puolisoni tulee olla sielunkumppani, mutta myös sen rakkaudellisuuden kohdatessa suhteessa.

 

kyllä, päivittäin ajattelen... enkä tiedä tulenko koskaan tapaamaan sielunkumppaniani?

 

Mä taas pelkään (ja toivon), että joskus jossain tapaa sielunkumppanin ja jos se onkin mies niin ihastun siihen.

 

On varmasti, kaikki eivät vain sitä kohtaa.

 

En uskonut ennen ja sitten kohtasin sielunkumppanin. Tai olkookin sitten ihminen jonka kanssa on helppo jutella, joka hetkessä tietää millä tuulella olen jonka kanssa voi keskustella pelkällä katseella jne. Ja hän tuntee aivan samoin. Elämä hänen seurassaan on todella mukavaa mutta myös kuluttavaa kun liikutellaan niin suuria tunteita. Uskon että ihmisellä on useita sielunkuppaneita. Ne voi olla samaa tai erisukupuolta. Mieheni ei ole sielumkumppanini.

 

[QUOTE="joo";23019993]se, jonkinlainen sielunkumppani, tai mikä sana nyt sopiva onkaan.
Tunnettu n.15 vuotta, mutta en koskaan häntä saa "omakseni". Kukaan muu ei ole lähelläkään häntä ja sitä tunnetta, jos joskus (hyvin harvoin) voimme hieman aikaa yhdessä viettää.
Tämä on raastavaa.. Joskus on aikoja, että tuntuu että olen oppinut elämään asian kanssa, välillä taas haluaisin itkeä ja huutaa, miksi asiat eivät voisi olla toisin...[/QUOTE]

ja välillä käy mielessä, et jos olis tehnyt kaiken toisin...

 

En. Mutta en mä saa suhdetta toimimaan yksin, molempien pitää uskaltaa. Mä en voi kuin odottaa, että jos se joskus olisi riittävän vahva olemaan mun kanssa, tässä on nyt mennyt jo viitisen vuotta tempoillessa .. eikä loppua näy. Kukaan muu ei vaan tunnu miltään, en rakastu, ihastun vähän joskus, mutta tunne menee aina ohi ja tää yksi ihminen on mielessä joka päivä. Seikkaillaan toistemme ajatuksissa irti pääsemättä.

Tunnistan tuon. Ei kaikki sielunkumppanit päädy yhteen, ja oma aviopuoliso on hyvin harvoin sielunkumppani. Sen ketä rakastaa ei tarvikaan olla sielunkumppani. Aviopuoliso voi kyllä sellaiselta tuntua, ja siksi moni niin luulee. Eikä tämä ole mikään kisa siitä, kumpi on parempi Ei sielunkumppania tarvitse edes rakastaa, sitä vain tietää, että häneen on pidettävä aina yhteyksiä, ja silloin tällöin nousee huoli siitä mitä toiselle kuuluu.

Itselläni "suhde" sielunkumppaniin on kestänyt 12 vuotta. Mies on tahollaan naimisissa ja niin minäkin. Rakastan omaa elämänkumppaniani, enkä voisi kuvitellakaan hänen jättämistään. Mulla ja sielunkumppanillani on eri tiet, ja se pitää vain hyväksyä, vaikka aikoinaan se oli vaikeaa. Ajoittain jompi kumpi laittaa viestejä tyyliin "onko kaikki ok".

Sielunkumppanin muuten tunnistaa heti siitä epätodellisesta tunnelmasta joka syntyy, kun toisen kohtaa. Se on hyvin lähellä ihastumista/rakastumista ensisilmäyksellä, mutta ei kuitenkaan tunnu samalta. Jälkimmäinen on ihanaa, sielunkumppanin kohtaamisessa on jotain "spookya". Olen kokenut molemmat

 

Tunnistan tuon. Ei kaikki sielunkumppanit päädy yhteen, ja oma aviopuoliso on hyvin harvoin sielunkumppani. Sen ketä rakastaa ei tarvikaan olla sielunkumppani. Aviopuoliso voi kyllä sellaiselta tuntua, ja siksi moni niin luulee. Eikä tämä ole mikään kisa siitä, kumpi on parempi Ei sielunkumppania tarvitse edes rakastaa, sitä vain tietää, että häneen on pidettävä aina yhteyksiä, ja silloin tällöin nousee huoli siitä mitä toiselle kuuluu.

Itselläni "suhde" sielunkumppaniin on kestänyt 12 vuotta. Mies on tahollaan naimisissa ja niin minäkin. Rakastan omaa elämänkumppaniani, enkä voisi kuvitellakaan hänen jättämistään. Mulla ja sielunkumppanillani on eri tiet, ja se pitää vain hyväksyä, vaikka aikoinaan se oli vaikeaa. Ajoittain jompi kumpi laittaa viestejä tyyliin "onko kaikki ok".

Sielunkumppanin muuten tunnistaa heti siitä epätodellisesta tunnelmasta joka syntyy, kun toisen kohtaa. Se on hyvin lähellä ihastumista/rakastumista ensisilmäyksellä, mutta ei kuitenkaan tunnu samalta. Jälkimmäinen on ihanaa, sielunkumppanin kohtaamisessa on jotain "spookya". Olen kokenut molemmat

"Spooky" on hyvä ilmaisu. Siltä se juuri tuntuu. Minulle tuli olo jota en osaa edes kuvailla kun kohtasin sielunkumppanini. Tajusin heti että tuosta en pääse eroon. Sielunkumppannii ei ole rakastettuni enkä oikeastaan edes pidä hänestä mutta tiedän mitä hän ajattelee ja tekee ja mitä hän milloinkin aikoo. Kiusallisinta on, että hän mitä ilmeisemmin tuntee ja tietää samoin minusta.

 

Mun mies on kyllä myös mun paras kaveri, mutta ei sielunkumppani (niin kuin minä sen asian miellän). Mä en usko että mulla edes voisi olla miespuolista sielunkumppania, tai jos olisi, niin en mä varmaan voisi hänen kanssaan kuitenkaan olla muuta kuin vain ystävä. Mun toiseksi paras kaverini on varmasti mun sielunkumppani, niin ainakin luulisin.

 

"Spooky" on hyvä ilmaisu. Siltä se juuri tuntuu. Minulle tuli olo jota en osaa edes kuvailla kun kohtasin sielunkumppanini. Tajusin heti että tuosta en pääse eroon. Sielunkumppannii ei ole rakastettuni enkä oikeastaan edes pidä hänestä mutta tiedän mitä hän ajattelee ja tekee ja mitä hän milloinkin aikoo. Kiusallisinta on, että hän mitä ilmeisemmin tuntee ja tietää samoin minusta.

Totta, sielunkumppanin kanssa toimii jopa telepatia. Se tuntee toisen luonteen täysin, vaikka ei olla yhdessä eletty, eikä edes seurusteltu Tää "oma" tapaukseni naureskelee luonteelleni ja tosiaan tietää aina mitä ajattelen ja aion sanoa, vaikka yritän pitää äänen viileänä ja neutraalina... Eikä me tosiaankaan edes tapailla tms. Joskus harvoin puhelimessa puhutaan

Nyt en tiedä, pitäiskö puhua parisielusta tms., sielunkumppaneita voi olla useita...Mutta heidän kohdallaan kuvio on kyllä tämä sama

 

[QUOTE="vieras";23020891]Joo, uskon et on. Ne tulee vastaan elämässä, osa jää siihen ja osan kanssa tiet eroaa. Niin tai näin ne jättää lähtemättömän jäljen sydämmeen.[/QUOTE]

Näin. Minä tavannut elämässäni kaksi tällaista miestä, toisen ollessani 17v, toisen 23v (jolloin olin jo kihloissa nykyisen mieheni kanssa). Nyt nelikymppisenä ajattelen molempia usein, kummankaan kanssa en ole ikinä varsinaisesti seurustellut, mutta suurta rakkautta silti ollut puolin ja toisin molemmat.

 

Totta, sielunkumppanin kanssa toimii jopa telepatia. Se tuntee toisen luonteen täysin, vaikka ei olla yhdessä eletty, eikä edes seurusteltu Tää "oma" tapaukseni naureskelee luonteelleni ja tosiaan tietää aina mitä ajattelen ja aion sanoa, vaikka yritän pitää äänen viileänä ja neutraalina... Eikä me tosiaankaan edes tapailla tms. Joskus harvoin puhelimessa puhutaan

Nyt en tiedä, pitäiskö puhua parisielusta tms., sielunkumppaneita voi olla useita...Mutta heidän kohdallaan kuvio on kyllä tämä sama

Telepatiasta on suorastaan kiusallisia kokemuksia. Minkälaisia kokemuksia teillä on? Puhutteko niistä?

 

En ajattele.

 

Mulla on sielunkumppani...mielestäni...joka ei ole mieheni. Tiedostetaan asia molemmat tämän miehen kanssa, eli tietyllä tavalla rakastamme toisiamme aina ja myös hän pitää minua sielunkumppaninaan. Meidän kemiat ei vain romanttisella tavalla kohdanneet, kokeiltiin kyllä aikoinaan...kipinä puuttui ihan totaalisesti.
Rakastan omaa miestäni mielettömästi, enkä koskaan vaihtaisi häntä kehenkään...meillä kemiat kohtaa niin romanttisella kuin muullakin tavalla...miehen ei tartte olla mun sielunkumppani ollakseen se kaikkein rakas. <3