Alkoholistien lapsia?

Moikka kaikille!
En tiedä onko oikea paikka tällaiselle keskustelulle, mutta kokeillaan.
Olen siis esikoisesta haaveileva nainen, jonka äitiyshaaveita varjostaa tumma pilvi.
Taustana kertoisin, että minulla ja veljelläni oli turvallinen ja hyvä lapsuus. Ja meillä oli maailman paras äiti. Painosanalla oli...
Vuoden 2013 tammikuussa sain soiton kouluun. Huomasin kesken luennon, että kaupunkini yliopistosairaalan numerosta soitetaan. Vastasin. Ja silloin maailma romahti. Äitini oli vetänyt yliannostuksen parasetamolia ja viinaa. Maksa paskana. Elinaikaa tämä päivä.

Nyt tuosta on kulunut 2 ja puoli vuotta ja äitini on yhä elossa. Mutta millä hinnalla... Ennen niin viimeisen päälle laitetusta, huolehtivasta ja tunnollisesta äidistä on tullut muistisairas alkoholisti. Elämän määrää vain viina. Itsemurhayrityksiä takana jo kaksi. Molemmat epäonnistuneita. Kuin ihmeen kaupalla vuoden taistelun jälkeen sain hänet hoitokotiin, järjestin edunvalvonnan ja sain asiat mallilleen. Mutta tuossa kyseisessä hoitokodissa on sääntö: ei alkoholia. Äitini piti lupauksensa ja oli juomatta. Kunnes nyt kärähti kolmannen kerran ja saa häädön.
Mitkään maailman kirosanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, mitä tällä hetkellä tunnen. Kaikki työ hukkaan ja minkä takia? Alkoholin...
Nyt haaveilen mieheni kanssa esikoisesta ja toivoisin että äitini voisi olla yhtä hyvä mummo lapsellemme kuin oli aikanaan äiti meille. Miten paljon se sattuukaan, kun ymmärtää ettei se tule olemaan mahdollista??

Onko muita alkoholistien lapsia, joilla myös omat lapset/ lapset haaveissa? Miten olette pitäneet isovanhempiin yhteyttä?

 

Oi voi mikä tragedia! Olen todella pahoillani!

Onneksi sait viettää hyvän lapsuuden. Sen pohjalta osaat olla hyvä äiti kun olet hyvän äidin mallinkin saanut .

Itselläni on appiukko alkoholisti. Mummo, hänen puolisonsa taas aivan mahtava mummo ja upea persoona. Meillä ei anneta lapsia hoitoon heille esim. mökille koska on mahdollisuus että appi juo. Ja sen varaan lasketaan aina. Siis mitään ei lasketa apen varaan.

Kaksi muuta hyvää isovanhempaa ovat lapsemme saaneet. (Oma isäni on jo kuollut).

 

Sain täydellisen äidin mallin kotoa lapsuudessa ja todella toivon että pystyn olemaan omalle lapselleni kaikkea sitä, mitä äitini joskus oli meille
Suurta surua vain tunnen, kun tiedän etten hänen kanssaan voi jakaa enää samalla tavalla asioita, kun mitä voisin, jos hän olisi ennallaan :/

 

Mitä sille räjähtäneelle maksalle tapahtui?

 

Täytyy vaan hyväksyä, että isovanhemmat (alkkikset) näkevät lapsenlapsiaan rajoitetusti. Minun oli tosin helppo hyväksyä asia kun vanhempani joivat jo omassa lapsuudessani.

 

Mä oon katkaissut välit täysin omiin vanhempiini. Mitäpä mä paskalla kun ei peltoakaan ole..
Eikä sureta yhtään. He ovat valintansa tehneet ja mä en sitä miksikään olisi voinut muuttaa.

Enkä kyllä olisi jaksanut nähdä edes vaivaa mitään katkaisuja tai muita järjestellä. Ei alkoholisti raitistu kuin omasta tahdostaan.

 

Itse kasvoin myös "normaalissa" perheessä, kunnes teini-iässäni äiti masentui ja alkoholisoitui.

Itse olen täysin kieltäytynyt alkoholista, ja onnekseni mieheni on absolutisti myös.

Äitiyteeni oman äitini alkoholismi ei ole vaikuttanut, poistanut mahdollisuuden tukiverkkoon minun puoleltani toki, mutta onneksi mieheni puolelta löytyy mummoja/vaareja enemmänkin.

Olen äitini kanssa vielä väleissä, ja usein selvinä kausina lapsetkin tapaavat häntä.

 

Pakkohan se on myöntää, että vaikuttaahan se omaan vanhemmuutteen ja epävarmuuteen kun on ollut paskat lähtökohdat, eikä ketään keltä kysyä, miltä mikäkin pitäisi tuntua. Lapsuus oli aika kohtuullista, silloin juominen rajoittui pääasiassa pyhiin ja viikonloppuihin, siksi kai en ole jouluihmisiä. Äiti sai raivareita aika helposti ja lukkittautui moneksi päiväksi makuuhuoneeseen, itselläkin noita raivareita tulee toisinaa, yritän kovasti skarpata, että olisin parempi äiti omille tytöilleni, en kuitenkaan aina siinä onnistu. Kannan paljon huonoa omaatuntua omasta käytöksestäni, näen niissä paljon äitiäni. Välejä ei äitiini juurikaan ole, lapset eivät tunnistä häntä mummoksi, vaikka tästä päivästä maailman tappiin asti olisi juomatta, niin lapsia en hänelle uskoisi, toki voisi valvotusti tavata heitä.

AP:llä paremmat lähtökohdat kun on ollut hyvä lapsuus, mutta jos jokin kaihertaa mieltä, niin kannattaa käydä viimeistään raskausaikana keskustelemassa asioista ammatti ihmisten kanssa, niin ei kasva niistä kauheita mörköjä, kuten minulla.

 

En ole missään tekemisissä mutsin kanssa koska tuhosi lapsuuteni ja nuoruuteni mädäntyköön helvetissä huora.

 

Sun täytyy hyväksyä ettet voi äitiäsi pelsstaa jos hän ei halua apua. Osa aikuiseksi kasvamista ja vanhemmista irtautumista on se että annat heidän elää omaa elämäänsä ja sinä elät omaasi.

Tiedän että ajattelet että kun vaan tarpeeksi rakastat ja hoidat kaiken kuntoon niin äitisi paranee mutta todellisuudessa paapominen vaan pahentaa tilannetta ja mahdollistaa ryyppäämisen.

 

Olen pahoillani tilanteestasi.

Mun vanhempien alkoholiongelma ei ole noin ikävässä mittakaavassa, mutta silti isäni ei koskaan ole yksin lasteni kanssa ja äitinikin aika rajallisesti. Säännöt on selvät ja tapaaminen oli pitkään vain valvottua, tällä hetkellä luotan äitiini niin että hän voi hoitaa lapsi joskus (mutta en esim. jättäisi lapsia sinne vappuaattona tms.). Hänellä ei lähde homma lapasesta vahingossa mutta hänen käsityksensä kohtuullisesta alkoholinkäytöstä lasten aikana on eri kuin omani.

Eli ratkaisu: selvät ääneen lausutut säännöt (lasten seurassa ei olla päihtyneenä, piste) ja valvotut tapaamiset. Ja rakenna tukiverkostoasi muihin suuntiin, jos omaan äitiisi et voi tukena luottaa. Sisarukset, miehen perhe, ystävät, muut omat sukulaiset, neuvola...

 

Meillä on sellainen tilanne, että lapseni eivät voi nähdä lainkaan isäänsä. Isän alkoholinkäytön ja mielenterveysongelmien takia lastensuojelu hyväksyy vain valvotut tapaamiset, joihin isä ei ole suostunut. Lopputulos on se, etteivät lapset enää näe isäänsä ollenkaan.

Se on hirveän surullista ja vaatii kyllä sopeutumista. Hänen aikuisetkaan lapset eivät oikein jaksa olla enää hänen kanssaan tekemisissä, yksi ei halua edes kuulla hänestä mitään. Lapsenlapsia hänellä ei tietääkseni ole vielä.

Harmillinen tilanne tuollainen. Tuntuu että ihminen valitsee tässä alkoholin lastensa sijasta.

 

Meillä anoppi ja appi ovat alkoholisoituneita. Appivanhemmat ovat eronneet jo vuosikymmeniä sitten ja alkoholi ongelma on vain kasvanut eläkevuosina. Asumme kaukana anopista ja meidän käynnit ovat melkein tyystin loppuneet, koska viina ja alkoholistimiehet ovat tärkeämpiä kuin lapsenlapset. Mies ei halua kuulla tai katsoa päihtynyttä äitiään. Lähellä asuvaa isäänsä mies käy tervehtimässä ehkä kerran kuukaudessa lasten kanssa. Kummallekaan isovanhemmalle ei lapsia voi päästää yksin, eikä tuo viinanhuuruinen sekoilu kiinnosta meitä - joten olkoot.

Sanoisin, että sinun täytyy surra se suru, että et saa sellaista isovanhempaa, kuin olisit toivonut. Et voi pakottaa tai käskeä äitiäsi - hän elää ja tekee itse omat ratkaisunsa. Voit vain tukea ja olla läsnä - jos voit. Todennäköisesti hän tulee menehtymään alkoholiin, mutta se on hänen päätöksensä. Kuten myös se, että hän lopettaa juomisen. Sinun on itse tehtävä oma surutyö ja päätökset oman elämäsi suhteen!

 

Isäni on alkoholisti. Ainoa keino pärjätä asian kanssa on se, etten pidä yllä minkäänlaisia yhteyksiä. Hän tosin ei koskaan ollut hyvä isä, joten minkäänlaista välittämistä välillämme ei ole muutenkaan. Voin vain kuvitella miten kauheaa tuo on, kun aidosti rakastaa äitiään, mutta äiti ei vaan kykene pitämään huolta itsestään.