[QUOTE="Piika-äiti";26131463]Minä varmaan antaisin ensimmäisen kesän olla aika paikallaan ja samalla katsoisin ja arvioisin mitä toimintoja meidän pihalla harrastetaan ja halutaan harrastaa ja tekisin niistä listaa. Katsoisin myös miten perhe hakee luontaisia polkuja toiminnoista toiseen ja voisin niitä vähän merkitä johonkin isoon, summittaiseen pihakarttaan.
Syksyn tullessa ja pihasuunittelijoiden kiireiden loppuessa (ja hintojen laskiessa talvihinnoiksi) kutsuisin elokuussa sen suunnittelijan paikalle ja tekisimme silloin suunnitelmat. Valtaosan kasveista ja perennoista voi istuttaa myös syksyllä vaikka isoilla ystävätalkolla syyskuun puolessa välissä.
Minä olen siis tositositumpelo pihamaalla, ja tumpelouden lisäksi myös superallerginen itikoille ja muutenkaan puutarha ja piha eivät ole minun juttu. Suosin perennoita ja tulevana kesänä aion laittaa paljon koristeellisia ja suureksi kasvavia lehtikaaleja...[/QUOTE]
Tuo viimeinen osio oli kuin mun suusta!
Unohdin tuohon aloitukseen lisätä sen, että ruoppaus tehtiin jo toissakesänä. Annettiin viime kesän maan kuivua mutalammikosta. Eli luultavastikaan en malta sinne syksyyn asti odottaa, kun jo yhden kesän on ollut niin kamalan näköistä.