[QUOTE="poikia3";27617740]Mun mielestäni alkoholin antaminen lahjaksi yhtään kenellekään on erittäin kyseenalaista ellei henkilöä tunne. Joku voi olla absolutisti toisella alkoholiongelma. Eli itse näkisin tuossa 2 ongelmaa, alaikäinen ei sitä alkoholia saa kuljettaa ja toisekseen, se lahjan saaja ei välttämättä sitä lainkaan halua.
Meillä on tapana kerätä koko luokalta lahja opettajalle ja avustajille. Ja ovat saaneet tosi hienoja ja mieluisia lahjoja. Esim. viime vuonna saivat Pentikin Poro -kynttilänjalat. Tavaran, jonka varmasti voi antaa myös lahjaksi eteenpäin jos siitä ei tykkää.[/QUOTE]
Meiltä lähtee joka vuosi yhdelle tietylle opelle pullo viskiä - ja tiedän sen arvostetuksi.
Viiniä muille opeille on ollut jouluahjoissa joskus kun sitä ostettu jostain isompi erä.
Tänä vuonna menee "krääsää" eli tuunatut olkilyhteet.
Osa tykäennee ja osa ei.
En ylipäätään ota tuota niin kauhean vakavasti.
Itse tahdon opettaa lapsilleni tällaisenkin muistamisen ja kiittämisen konseptin. Joku toinen ei tahdo ja tuskin hänen lapsensa sen vuoksi yhtään epäkohteliaimmiksi kasvavat. Eli kukin siis tavallaan.