Avuttomat naiset

Mä pidän itsestäänselvänä, että jos on joku leikkaus, niin kumppani on mukana saattamassa leikkaussaliin ja valmiina odottamassa, kun leikkaus loppuu.
Loukkaantuisin aikalailla, jos itselläni olisi jokin leikkaus eikä kumppani olisi ihan fyysisesti paikalla tukemassa.
No okei, tietysti jos toisella sattuisi juuri silloin olemaan esim. järkyttävä vatsatauti tai korkea kuume, niin silloin olisi jäätävä kotiin ja mentävä yksin leikkaukseen.
Mutta noin muuten, kyllä todellakin pitäisi olla mukana - ja olisin tietysti itsekin, jos kumppanilla olisi leikkaus tmv.
Leikauksien jälkeen mut on viety joko heräämöön tai osastolle ja ei sinne voi vierailijoita/omaisia tulla häiritsemään.
Jos osastolla pitää olla pidempää niin normi vierailuaikojen puiteissa kyläilee.
Leikauksia odotetaan aulassa joka on vain leikkauspotilaille joten ei sinnekään ole muilla asiaa.
Se sun kumppanis voi heittää sut etuovelle ja tulla samasta paikasta hakemaan sut ja siinä se onkin.
 
Hmm nyt en muista, mutta sitä on arveltu että hän yritti illuista eroon ja kritisoi heitä. Siitä on aikaa kun luin tuosta.
Aa. Löysin lauseen jossa JFK, 9 päivää ennen murhaansa, sanoi paljastavansa presidenttikautensa lopussa jonkun kansallisen juonen, joka orjuuttaa ihmisiä. Tuota viimeistä puhetta on sanottu illuminati-puheeksi joka kostautui hänelle.

"There's a plot in this country to enslave every man, woman and child. Before I leave this high and noble office, I will expose that plot."
 
vierailija
Luin sivun 1 ja sivun 7. Kommentoin niiden, ja aloituksen pohjalta.

Olen itsenäinen nainen, pystyn tekemään päätöksiä, käymään yksin kaupassa, lasten kanssa kaupassa, elokuvissa....

Mies on ollut ultrissa, kahden lapsen lähes joka nla käynnillä, synnytyksissä perhehuoneessa, käydän yleensä yhdessä kaupassa, kylissä, tapahtumissa...

Koska tykätään viettää aikaa yhdessä ja perheenä. Jopa ultrat ja neuvolat on pieni yhteinen breikki keskellä työpäivää. Kyse ei ole kenenkään avuttomuudesta.
 
Pey
Niin, en tiedä olenko muutenkaan tavallinen nainen.

Tää aloitus on lajia "nainen on naiselle susi." No, tässä asiassa olen sitten susi. Hau. Eiku uuuuuuu.
Mutta kun ärsyttää jotkin naisten jutut.

Vielä itsestäni, että ei jotkut illuketjut ja Raamatunhistorian tutkimiset ihan perinaisellisimpia mielenkiinnon kohteita ole.
Mutta silti olemus mulla on perusnaisellinen ja iloitsen olla nainen.
Et ole naisena kyllä millään tavalla erikoinen. Perus kitkerä jankuttaja olet.
 
Pey
Koska kun synnytyssupistukset alkaa, on ihan turvallisuusjuttu että isä on kuskina. Vauvan syntymän ja alkuvaiheiden jälkeen isä palaa kotiin autolla, vierailee sit sairaalassa ja hakee 2-3 päivän jälkeen äidin ja vauvan kotia.
Mitä se ukko sinne tunkee vierailemaan? Näkeehän se vauvan kotonakin sitten. Olisit mennyt taksilla kotiin. Mutta ei, piti mies raahauttaa sinne synnärille ja vielä useita eri kertoja.
 
En tiedä onko näillä samaisilla naisilla pyrkimystä siihen että muutenkin kaikki elämässä pitää tehdä yhdessä.
Siis se on hieno juttu, ja koulussa panostetaan yhteistyöhön jne.
Mutta ehkä joskus asiat sujuisivat nopeammin ja sujuvammin kun ihminen tekisi itse. Keskitie ehkä tässä paras.
 
kyllä sulla joku ongelma näkyy olevan.
Ei. Siis on hyvä jos mies itse haluaa kaikkeen osallistua.

Mutta olen nähnyt semmoisia pariskuntia joissa mies on hölmistyneenä mukana, ja ärsyttää että naisen pitää repiä se ukko työmaalta mukaan jonkun idyllin takia vaikka pärjäisi itse. Ja siis miehet ovat itse asiaa ihmetelleet, enkä usko että ne samaiset miehet esim. joitain ultrakäyntejä ihmettelisi eli osallistuvat kuitenkin tärkeimpiin juttuihin.
 
vierailija
En tiedä onko näillä samaisilla naisilla pyrkimystä siihen että muutenkin kaikki elämässä pitää tehdä yhdessä.
Siis se on hieno juttu, ja koulussa panostetaan yhteistyöhön jne.
Mutta ehkä joskus asiat sujuisivat nopeammin ja sujuvammin kun ihminen tekisi itse. Keskitie ehkä tässä paras.
Mä en ihan totta ymmärrä. Mä tiedän, että on olemassa tuollaisia kaikkeen vittuuntuneita akkoja - ja ukkojakin, jotka syytää katkeraa valitusta toisten käytöksestä. Miksi, en tiedä. Tämäkään ruikuttaja ei vaan tunnu tajuavan, että rajansa kaikella.
 
vierailija
Mä en ikinä tajua tätä, miksi joka asiaan on poikkeus siinä kohtaa missä tämä aloittaja tekee just mitä lystää. Se vaan on aina niin vitun väärin, kun ihan kaikki toisetkin ihmiset toteuttaa omia mielihalujaan.
 
Mitä se ukko sinne tunkee vierailemaan? Näkeehän se vauvan kotonakin sitten. Olisit mennyt taksilla kotiin. Mutta ei, piti mies raahauttaa sinne synnärille ja vielä useita eri kertoja.
Vähän eri asia miehen kannalta nähdä oma lapsi joko ultrassa tai syntyneenä, kuin käydä joka neuvolassa kuuntelemassa kun terkka antaa ruokailuohjeita.

Niin et vastannut että käytkö miehen työterveystarkastuksessa?
 
Mä en ikinä tajua tätä, miksi joka asiaan on poikkeus siinä kohtaa missä tämä aloittaja tekee just mitä lystää. Se vaan on aina niin vitun väärin, kun ihan kaikki toisetkin ihmiset toteuttaa omia mielihalujaan.
Mä kuuntelen mun miestä. Ne avuttomat naiset ei aina tunnu tajuavan että kaikilla miehillä ei ole ihan maailman paras aika revetä johonkin neuvolaan tai kauppareissulle eli ajattelevat vain itseään.
Mun mies hakisi mulle vaikka kuun taivaalta mutta on kehunut että onneksi en ole kaikessa häntä tarvitseva, koska meillä olisi arki aika jumissa silloin.
 
vierailija
Ei se nyt auta tätä sun pannukakuksi lytistynyttä aihettas, että sä alat vetää siihen Peyn, joka on täysin viaton. Koeta pysyä asiassa. Koeta edes käyttäytyä ihmisiksi. Ei tuollainen kyyläys siitä kuka minnekin ajaa, ole normaalia. Anna toisten ajaa, mitä se sulle kuuluu. Itsekin olet ukkos kyydissä tuon tuostakin. Eikö sulla vittu ole omaa ajatustoimintaa sen vertaa, että voisit kirjoitella oikeita aloituksia?
 

Yhteistyössä