ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - Elokuussa

unikuu108
neuvola oli tänään. mäkin pelkään että tää on jotenkin jättikokoinen kun nyt on jo isompi kuin ekasta ikinä. vaikka kiloja on 2 vähemmän.. argh..
terkka yritti lohdutella kokeilemalla että aika sirolta vaikuttaa..
mut neuvolakuulumiset:
kiloja tullut nyt 7,2 ekasta punnituksesta. eli 79kg.
122/85 oli verenpaine. hemppaa ei otettu. fundus 33. (esikosta oli 32 suurimmillaan viikkoa ennen syntymää.
ei osannut sanoa liikkuiko vielä. veikkaan ettei ole kiinnittynyt.muuten kaikki normaalisti.
ahdistaa vaan kun on alkanut jostain syystä pelottaa ja jännittää.
antoi ajan ensi viikolle,ihan sympatia-ajan. muuten olis ollut laskettunapäivänä.
 
Mä oon jotenkin ihan pihalla nykysin teidän jutuista, kun en ehdi lukea (jostain kumman syystä) enää niin paljoa näitä kun ennen ja kun oon nyt keskittynyt enempi tuonne Facebookin puolelle.

Huomenna tää mamma saa sektiotikit pois, jee jee =) Ja haavakin alkaa olla jo parempi, enää en tarvi kun 1-2 särkylääkettä per päivä.

Niin ja huomenna ajattelin käydä pikaisesti myös kaupungilla shoppaamassa jotain pieniä vaatteita pojulle. Arvatkaa kuka ei siis ollut ostanut 50-56cm vaatteita ollenkaan!
Poika on jotenkin säälittävä noissa isoissa kamppeissa. Onneks mies kävi eilen ostamassa muutaman bodyn ja puolipotkarit kokoa 50cm ja nekin on kyllä sille aika isot. Voi toista :ashamed:

Huomista varten pitääkin sitten pumpata maitoa jemmaan, että pojat pärjäävät kotona ilman äippää :D Ne pärjää niin hienosti kahestaan, että oikeestaan mä oon vaan maitobaarin omistaja. Onneks noi mun "Arla ja Ingman" tuottaa aika hyvin tuota maitoa :D

Anna333
Tsemppiä kovasti :heart:

Ja suuren suuret onnentoivotukset vauvaantuneille :) Ihanaa kun muutkin pääsee pikkuhiljaa nauttimaan tästä äitiydestä. On oikeesti kyllä ihanaa aikaa :)

outiko & pikkumies 5 vrk
 
Piulille :heart: :heart: onnittelut leijonanpennusta!!Nasullekiitos tosta synnytyskertomuksesta!Ja suuren suuret myötäelämiset tosta täyttymyksestä sulle ja miehelles!!Elän samanlaista aikaa varmaan kohta mäkin...
Kikka89Mopsit on aivan ihania tuhisijoita!Ne on niin symppiksiä koiria.Kiva rotu,jos haluaa pienemmän koiran!Miks 7 v. mopsi voi olla vanha?Eiks pienimpien rotujen hauvat elä yleensä pitkälle toistakymmentä vuotiaiksi?Ainakin noi terrierit yleensä pruukaavat elää,mitä tiedän.Tietty niitä kremppoja ja vaivoja tulee:kuulo,näkö,ym.aistit saattavat mennä jo.

Ranga tangakiitti kertomuksesta!Mut nopeaa toimintaa oli sulla ollu pojan saaminen.Mua vaan pelottaa,jos ne kivut on ihan helvetillisiä ja ihan taukoamatta kestää tuntikaudet.Vaikka kyllä mulla just siitä kokemusta onkin:viime kevään (-08)keskenmenossa mä kärsin tommosta tuskaa kotona omassa sängyssä n. 3 tuntia ihan putkeen.. |O Sain ed.iltana polilla semmosen kivan pillerin...siitä kyl varoitettiin ja särkylääkereseptinkin sain,mut ne lääkkeet oli ihan karkkia..
OutikoKiva kuulla et teillä vauva-arki jo lähteny sujumaan ja ihanaa et oot parantunu sektiosta etkä joudu pahempia kipuja enää kärsimään.Hyvä,jos sulla maitoa riittää!Tulispa täälläki sit ku tarttee.Mul ei tuu mitään vielä vaik puristan nänniä :whistle: Kokeilin eilen sitä sun Nipple-massage -juttua tuloksena pari-kolme kipeätä supistusta!Sentään puol tuntia hieroin per nänni.Heh oisko uskonasia enemmänki?

Nyt pitää perata vielä yks laatikollinen vauvan vaatteita ja kattoo mitä niistä menee huomenaamulla pyykkiin ja sais vielä kuivua ulkona raikkaassa ilmassa ku hyvää säätä on luvattu huomisekski...
 
Tervehdys taasen! :wave:

Ja onnittelut vauvaantuneille :flower: Ja kiitokset synnytyskertomuksista, niitä on mukava lueskella. =)

maria-s Mulla käynnistettiin kakkonen Cytotecilla raskausmyrkytyksen takia. Sain suun kautta puolikkaan pillerin 10 aikaan aamulla. Kätilö totesi, että pyytää lääkäriltä luvan laittaa seuraavan annoksen kohdunsuulle koska tarkoitushan on saada synnytys käyntiin. Kahden aikaan tuli uuden annoksen kanssa, mutta sitä en enää saanut koska supisteli hyvin jo. Tais olla paikat aika kypsät ja valmiit... :LOL: Mutta mun mielestä niillä supistuksilla ei ollut eroa "luomusuppareihin", ykkönen ja kolmonen ovat syntyneet ihan luomusti. ;) Katsotaan miten tämän nelosen kanssa käy. Neljän aikaan sitten siirryin synnytyssaliin ja 18.02 pikku prinsessa oli maailmassa.Ekan synnytys kesti 9h41min, kakkosen 4h2min ja kolmosen 5h7min.

Kyselin kilppariarvoja taas, eilen kävin verikokeella ja yllätys, yllätys päin peetä ovat edelleen. Nyt ei ollut nlalääkäri paikalla joten täti joutui kysymään joltain muulta lääkäriltä mitä tehdään ja nyt muuttu lääkitys sitten kunnolla. Ja lisäksi joku jopa kiinnitti huomiota siihen, että molemmat arvot (T4V ja TSH) laskevat. Kun normaalissa vajaatoiminnassa TSH nousee ja T4V laskee. Lääkäri täytyy varata kunhan vauva on tullut ulos niin tutkitaan tarkemmin missä vika. Toivottavasti vauva on kuitenkin kunnossa :/

Anoppi tuli tänään avuksi marjoja poimimaan ja nyt on kolme ämpäriä odottamassa mehustusta. Huomenna täytyy taas laittaa kattila porisemaan. Oli kiva poimia marjoja kun sormet puutuu koko ajan. Tai kirjottaa tietokoneella kun sormenpäissä ei ole tuntoa. Tänään sormien tila ei ole oikeen normalisoitunut missään vaiheessa. Eilen illalla tuli kunnon menkkajomotukset saunan jälkeen, mutta laantuivat sitten tietenkin.

Näissä mietteissä tänään Ritsanampuja rv37+2
 
Onnittelut kaikille vauvautuneille :heart: :flower:

Ja tsemppiä loppurutistukseen muille :hug: Olette mielessä vaikka en niin useasti kirjoittelekaan.

Meillä elämä rullaa päivästä toiseen, vauvan kanssa olo helpottuu koko ajan. Nyt jo osaa vähän lukea tuota pientä ihmistä. Vaatteisiin hukutaan täälläkin aika lahjakkaasti, 50cm on täytynyt käydä ostamassa kun 56cm on ihan telttoja tuon päällä. :D Kova on neiti syömään kunhan vauhtiin pääsee. Yöllä joutuu tökkimään hereille, muuten herää jo oma-aloitteisesti :) Tänään käytiin vaunuttelemassa ja ostettiin mulle samalla vihkisormus :)

Lippu korkealla naiset!!

Vilma ja Elma 7 vrk
 
Onnea vauvaantuneille ja kiitokset synnytyskertomuksistanne!

Täällä sitä hikoillaan ja odotellaan, että jotain taas tapahtuisi. :) Mies lähti taas vissiin juomaan, tiedä sitten paljonko juo. Ei enää jaksa kiinnostaa.. :/ Jos ei luottamusta ole, sitä ei silloin ole vaikka kuinka yrittäisi..

Vilmav2 onnea sormuksesta! :D Oot sen ansainnutkin synnytyksen jälkeen! :)

Mietin kans tuota hoitomaksun suuruutta, ei sen pitäisi kuulemma olla kovinkaan suuri. Eikä niin sanotusti väliäkään, jos vain hoitavat sitten äidin ja vauvan kuntoon. :) Joku kattohan siinä oli, jos tulee esim.keskonen tai joutuu muista syistä olla pitkään sairaalassa. Onko teillä muilla tietoa asiasta? Tietääpi varautua, jos se onkin suurempi summa kuin luulin.. Yksin tätä asiaa kuitenkin hoidan.

Vilvoittavaa iltaa kaikille!

Vaavitar + tintta
 
Onnea vauvaantuneille mm. Treelolle, Tokalle ja Piulille!! :flower: :hug:

Mulla oli tänään neuvola ja kaikki ok. Kiloja olin ottanut 1100g viikossa -ei huono!! :D

Aivan poikki, en jaksa kirjoitella.

Luminella ja matkustaja 39+4
 
Iltaa täältäki. Kasassa ollaan edelleen...

Neukkulassa käyty ja ikävä kyllä joudun sinne taas huomenna menemään :(
Nuo verenpaineet alkanut kohota joka viikko :eek: Tänään oli 131/93
Ja nyt neuvola täti jo sanoi että jos se päänsärky josta eilen kärsin tulee tänään uudelleen niin polille soittoa ja vaikka käymään siellä. Vaan eipä se pää nyt ole oikeestaan kipuillut, ainakaan kovasti.
Eilen jo supisteli kipeesti ja säännöllisesti ja aika tiheesti tunnin ajan illalla... Vaan siihen se sit jäi :( Mies jo oli ihan intona että NYTKÖ? mutta ehei...
Sitten vielä kyselin neuvolassa tänään mikä käytäntö on sitten lasketun ajan jälkeen jos menee yli niin täällä meilläkin se yliaikais kontrolli on vasta 41+5 ja olin jo ihan kauhuissani, että jos tää vauva painaa nyt sen 4 kiloa... niin mitäs se sitten jo painaa??! Neuvola täti oli sitä mieletä, että kun olin kuitenkin sen 168cm pitkä ja lantio ulkoa katsottuna normaalin kokoinen niin epä suhtaa ei ole ja sieltä syntyis sellanen 4300g vielä hyvin... Jahas.. No kai sieltä sitten sellainen mahtuu.
Itseä kyllä huolettaa tuo verenpaine... Ja siihen lisäksi proteiinia 1+ ja päänsärky... norsumaiset turvotukset... Ja ne ei vaan reagoi... Kun musta tää vauva alkaa olla jo tarpeeksi iso jotta voisi syntyä... Kun tosiaan painoarvio oli viikko sitten se 3,9kg.
Kai mä kohta menen sinne äippäpolille ja istun lattialle ja huudan etten lähde sieltä enää ilman vauvaa :LOL: Tai sitten mä vaan odotan kiltisti? :ashamed:

Onnittelut vauvautuneille! Nimiä ei taas muista... :ashamed:
Synnytystarinat ja neuvola kuulumiste ja muut luettu... :wave:
Pää ei vaan taas toimi, joten ei oikeen osaa kommentoida.
Paitsi Anit jäi mieleen raivoamis-jutuillaan :LOL: Musta toi oli oikeesti ihana! Siis tietty, saa ja pitää näyttää tunteensa! Ja jos ei heti tajua niin oma vika sitten kun "joutuu" kuuntelemaan raskaana olevan naisen raivoa :D
Täälläkin lievää kiukkua havaittavissa. Ja OnSiisKevät myös meillä isännän mielestä mä alan olla varmaan ärsyttävä, se ei taida vaan sitä mulle kertoa :D Jotta en sitten olisi vielä ärsyttävämpi!

Joo o... Ei kai siinä sit hittoakaan...
Citilda ja PikkuTyyppi (joka ei kai vaan aijo syntyä) 38+4
 
unikuu108
mä olenkin pojan kanssa kaksin sunnuntai-iltaan asti kun mies on assemblyssä. mikäs tässä. kerkeen ommella vaatteita ja siivota ja käydä retkillä kaksin ennen vauvan syntymää..
 
Äh, täällä taas turvotukset nousi iltaa kohti. Mulla meinaa myös päätä särkeä ja välillä huimaa vähän. En tiiä onkohan se normaalia täs vaihees raskautta, kun ei mulla edellisistä oo tällästä ollut.. No, onneksi aamulla on se neuvola, niin täytyy siellä jutella tästä.

Mies kävi kaupassa ja toi pari litraa mansikoita :p Täytyy niitä napostella vielä iltapalaksi, niin ehkä alkaa taas turvotus laskemaan. Oon juonutkin varmasti yli pari litraa vettä tänään, mutta ei oikein meinaa mitään tulla ulos.. Ehkä sitä kuitenkin hikoileekin normaalia enemmän tälläsillä kuumilla ilmoilla..

maria-s, tsemppiä siihen tulevaan käynnistykseen sulle :) Onneksi sairaalassa kuitenkin on niitä kivunlievitteitä muitakin, kun pelkkiä särkylääkkeitä. Jos ehdit saamaan jotain, niin ne varmasti helpottaa myös.

Citilda, jaksamisia sulle :hug: Kuullostaa aika hankalilta nuo sun oireet, ja jos vauvakin on jo arvioitu noin isoksi. Toivottavasti se pian syntyy sieltä :)

RangaTanga 38+4
 
Kiitos kaikille osanotoista kissan johdosta... Sillä mä olen itseäni lohduttanut että pääsi ilman kärsimystä lähtemään.. Kuten joku mainitsikin kissat ei pahemmin kipujaan valittele.. Eräs kissani jouduttiin lopettamaan aikanaan pitkälle edenneen syövän takia.. Eloisa tapaus oli siihen asti kunnes lakkasi syömästä ja juomasta.. Vietiin lääkäriin ja totesi että kasvain tuntui suolien ympärillä aivan selvästi ulospäin.. ja mitään ei katti ikinä valittanut...

Olipas surkeasävyinen aloitus :eek:

Täällä vaan odotellaan lähtöä.. Ei taas mitään oireita.. Oon niiiin niiiin kade teille jotka voitte tänne synnytyskertomuksia jo laittaa... ONNEA VAUVAANTUNEILLE!!!! :heart: :heart:

Tänään oli neuvola.. Toivottavasti viimeinen... Kaikki hyvin.. Oli sijainen, joka sanoi että melko alhaalla tuntuu pää.. Jotenkin jäi semmoinen olo niinkuin se olisi "ylempänä" kuin viimeksi.. Varsinainen terkka kun sanoi sen olevan jo miltei kokonaan lantion sisällä.. Mutta eikai se sieltä takaisin voi nousta, eihän :headwall:

Ei jaksais enää päivääkään tän raskauden "riemuja" Alakertaa vihloo, närästää, toinen jalka menee välillä hetkeksi tilttiin kunhan ensin on sattunut nivuseen aivan kauheesti hyvän aikaa..Ei pysty nukkuu jne.. Ei kyllä oo kovin hehkeä olo muutenkaan.. Valivali...

Aika kärsimättömän oloinen ilmapiiri on viimeisten sivujen aikana leijunut tässä ketjussa... Ihan kuin me odottettais tapahtuvaksi jotain kovasti :LOL:

Nyt mie meen iltapalan laittoon...

(kateellinen&kärsivä) Minerva

 
Paljon onnea kaikille vauvan jo saaneille :heart:

Me kotiuduttiin tänään Tampereelta, oli tosi kiva reissu ja kyllä me taidetaan sinne viimeistään vuodenvaihteen jälkeen muuttaa :) Tyttö tykkäs pikkukakkosen puistosta kun eihän täällä ole puistoissa noin paljon laitteita :) vaikka onkin jo koululainen.....

Mun turvotus ja paineet alkoi tosin eilen pahenemaan mutta tänään taas paineet laskussa, maanantaina neuvola ja ensi torstaina taas ultra.... ja joka päivä supistelee enemmän tai vähemmän.... =)

elokuussa09 36+5 (laskinkohan nyt oikein ) :D
 
Mulla hoitopäivämaksu sairaalassa oli 30,30e vuorokaudelta. Olin siellä ti-su ja lasku oli jotain 181e, kummaltakin siis äidiltä ja vauvalta :) Perhehuoneet ei rempan takia S-joella ole käytössä, mut siitä olis tullut 30e lisämaksu/vrk. Maksukatto on 590e. Mulla meni melkein rikki se nyt kun on saanut juosta lääkärissä koko ajan.
 
Citilda en olis uskonu tätä loppuaikaa niin hermoja raastavaks. :D monet kerto kuinka sit lopussa alkaa oleen tosi vihanen, pidin sitä ihan legendana :D

Vaavitar vai on teillä mies taas omilla teillään. Jaksamista. :hug: Meillä tilanne on rauhallisempi, koputus* (toivottavasti pysyykin nyt lopun aikaa).

Onko muuten teillä jotka ootte synnyttäneet jo kaikki turvotus poissa?

meen kohta maate ja alan lukee uutta Vauvaa. :)
 
Täällä vielä :wave:

Onnea taas vauvaantuneille :heart: :heart:

Ite oon koittanut synnytyksen unohtaa pariksi päiväksi ja suht hyvin oon onnistunut. Tänään tehtiin semmonen 5km vaellus aika mäkisessä maastossa ja vaikka loppu otti vähän koville oli sen jälkeen ihana fiilis ja tuo meidän 4v poikakin reissun jakso, joten ei mamma kehannut valittaa. Huomenna äitin pieni lähteekin mummilaan ja vietetään miehen kanssa vähän laatuaikaa. Käydään leffassa, syömässä ja mitä nyt mieleen juolahtaa. Päätettiin, että ootellaan vaavia vasta viikon päästä syntyväksi, ni eiköhän tuo tule muuttamaan vanhempiensa suunnitelmat, yleensä niillä on sellanen tapana :LOL:

Merkkailen kaikki luetuksi ja olette ajatuksissa, haleja kaikille tuskailijoille ja meille kaikille supistuspuhureita oikein roimasti :)

Permis ja Veikko 38+3
 
Huhhuh mikä päivä... Minun piti lähteä aamupäivästä äitini kaveriksi viemään porukoiden kissa lopetettavaksi :'( Herralla oli ikää jo 17 vuotta ja nyt hirveä ikävä vaikka ei itse enää kotona asukkaan. Tuntunut ettei itkustakaan tule loppua, johtunee osaltaan näistä hormooneista.. Joku toinenkin oli joutunut täällä luopumaan lemmikistään :hug:

Lisäksi selä on nyt tämän viikon ollut niin kipeä ( sitäkin näyttää olevan liikkeellä) Kamala paineen tunne alaselässä jatkuvasti, sitten välillä vihlaisee niin että tuntuu että lyyhistyy siihen paikkaan, onko nämä nyt supistuksia? Öisin ei saa nukuttua ja mies kulkee lämmittämässä kauratyynyä, minua taas harmittaa kun toinen on lomalla eikä saa levätä, kun kohta yövalvomiset kuitenkin alkaa... maanantaina vasta neuvola, mutta eihän siellä tälle särylle mitään voida...
Muuten olo olisi suht hyvä, turvotusta on jonkin verran mutta ei nyt niin pahasti kun ei ole ollut ukkosilmoja..
Ihania vauvakuvia ja synnytystarinoita olitte jaksanut taas laittaa, kiitos niistä :)
Muratti ja maha-asukki 38+0 *pokspoks*
 
Vaavittarelle haleja siipan viihteellä käymisen vuoksi. Ei kuulosta kivalta :(

Muratille osanotto vanhempiesi kissan takia :'(

Sairaalan vuorokausimaksusta tuli mieleen että jos yöllä tulee lähtö, kannattaa jos mitenkään mahollista niin kirjautua sisälle vasta puolenyön jälkeen. Jos nimittäin menee vaikka viittä vaille kakstoista, joutuu tästäki päivästä maksaan kokonaisen vuorokauden maksun. Mulla on kolmesti käyny niin onnellisesti että ku yöllä lähettiin matkaan niin kello oli yli puolenyön.
 
ONNEA PIULI :flower:

lisää vauvoja.. meillekkin kai jo syyskuussa.. *ai mitenniin pessimisti?* :whistle:



vaavitar: sä oot onneksi niin vahva nainen et selviät helpommin yhden kuin kahden vauvan kans yksin.. sä et ole se joka menettää tässä eniten.. mut senhän sä tiedätkin.. näin mäkin ajattelin silloin tammikuussa kun erosin, ja se pätee yhä. :hug:
 

Yhteistyössä