**^Elokuun Epelit 2012^ MEIDÄN KUU!!**

Samunäiti Sijainen on kyllä, mutta ollut jo koko kesän mittailemassa. Hän sai jopa niinkin korkean luvun ensiksi kuin 39-40cm. Haki sitten paikalle kokeneen henkilön tarkastamaan mittaustuloksia kun noin paljon oli tullut lisää. Tämä henkilö mittaili sitten aikansa moneen kertaan, tuumasi vatsan olevan todella ylhäällä ja hänkin sai sen 38-39 senttiä siihen nauhaan valitettavasti. :/ Tämä kokeneempi neuvolatäti sitten myös tunnusteli vatsaa ja ihmetteli sitä vauvan asentoa ja lausui epäilyksensä perätilasta. Vauvan liikkeet ja vatsanmuoto, sekä sykkeet viittasi kaikki siihen ettei pikkuinen ole enää rt. Pääsen ultraan pikkuista moikkailemaan, positiivistahan se se on :) Hieman vain meinaa huolestuttaa tuo väärinpäin olo. Jospa nyt on vain käynyt virhearviointi ja kaikki onkin ok! Hikka nimittäin tuntui ainakin eilen ihan tuolla toisessa päässä todella alhaalla, ja pikkuinen on aina ennen ollut pääalaspäin, myös viimeksi ultratessa perjantaina.

Jäädään odottelemaan!

Kuolaako muut unissaan? Mulla on nyt viime aikoina tullut tästä ihan hirveä ongelma, tuntuu että ämpäri sais olla huulen alla roikkumassa kun tyyny on ihan märkä kun herään. :LOL: En ole koskaan elämässäni kuolannut näin paljon.

Tsempittykset kaikille kohta jakaantuville, ja iso kiitos kertomusten laittajille! :)
 
edelleenkään ei ajatus oikeen kulje kommentoimaan mitään juttuja täällä..

Mutta tosiaan...

7.8 klo 8 meni lapsivedet, klo 12 alko supistukset heti viiden minuutin välein.. puol neljän aikois tultii sairaalaan ja olin sillon kolme senttiä auki, no siitä sitten tarkkailu huoneeseen missä sitten lojuttiin kipeiden supistusten kanssa, puol 11 illal otin viimein lihakseen jotakin kipulääkettä.. mut ei siitä kyllä apua juurikaan ollut.. edelleen supistuksen viiden minuutin välein ja paikat auki 4 cm.. ei oikeen tahtonu edistyä.

no sitten kahen aikois taidettiin siirtyä synnytys saliin, siinä vaiheessa olinkii jo 7cm auki, edelleen supistukset viiden minuutin välein :D sitten lopusta ajoista ei ookkaa mitään tietoa, poika synty 3.01 että tunnin verran olin salissa.. loppu avautuminen tapahtu sen verta nopee..

kohdunkaulan puudutteen sain, mut ei se kyllä auttanu yhtää, että ilokaasulla oikeestaan mentiin :)

pikkusen limakalvoille tuli nirhaumia, mut ei mitään repeytymiä, vaikka kaverin päänympärys oli 37cm :D

tänään sitten selvis että iholla bakteeri tulehus niin joutu poika eri osastolle hoitoon :( päivän tai kaks näillä näkymillä siellä :(

Eli 39+4 synty poikanen <3

jepatin ja muru 1pvä
 
Täällä ei oo sateeton päivä ja kauheen kylmäkin on. :/ Aamulla piti jo villasukat ettiä kaapin pohjalta. :D

Onpas moni saanu jo oman pienen syliin, paljon onnea siis kaikille! Synnytyskertomuksia luen minäki mielellään. Oon välillä lukenu muualtaki synnytystarinoita. :)

Viime yönä tuli ensimmäistä kertaa pariin otteeseen supistuksia pienen selkäsäryn kanssa ja nyt päivälläkin pari supistusta ollut. Jokohan sitä kohta alkais tapahtumaan. :p Yks päivä tuli sellasta kirkasta limaa ja tänään tuli kellertävää, onkohan limatulppaa ???? Johan se huomenna kuitenki ois SE päivä jota tässä ollaan ooteltukkii, eli poskus rv 40!! :D Häntäluu on mullakii ollu välillä kipeän oloinen, jotenkin yön aikana kipeytyy ja onkin aamun sitten hellänä.

Väsymys painaa täälläkin. Pitkästä aikaa on vähän pirteämpi olo, muut päivät mennyt makoillessa sohvalla/sängyllä. :D Mutta huomenna näkee onko hemoglobiini lähtenyt laskuun vai väsyttääkö muuten vain. Rautatabletteja kyllä otan vielä joka kolmas tai jokatoinen päivä.

Tuo kaukalopussi alkoi kiinnostaa täälläkin. Tuntus et ois paljon helpompi vaihtoehto kuin ihan toppapuku. Sais tuon pussin laitettua vaunuihinkin. Voi siis olla että tääki mamma hankkii ton.

Mut jospa huomenna sit lisää kuulumisia neuvolan jälkeen.

nansku: ja muru 39+6 :heart:
 
Pakko kirjoittaa sektiosta....
Minä olen viisi lasta synnyttänyt alakautta ja nyt tämä kuudes tuli maailmaan sektiolla.
Synnytykset ovat olleet suhkot helppoja, paitsi eka. Kestäneet 3-12t. Alakautta synnytyksessä
on se ihana puoli kun vauva syntyy niin kipu unohtuu.
Nyt vauva oli perätilassa. Sain valita haluanko synnyttää tai sektion, Ajattelin pääseväni helpolla
ja valitsin sektion. Leikkaus oli helppo, ei kipua... mutta sen jälkeen:mad: viikkoon en pystynyt hyvin kävelee ja eka wc reissu....yhtä tuskaa...sen muista vieläkin, ei ole unohtunut niinkuin kipu synnytyksissä. Yhtään lasta en vapaaehtoisesti sektiolla synnyttäisi enään.....
Sairaalassa oli kyllä kipulääkettä oksynormia....siitä tuli kauheat painajaiset, en pystynyt nukkumaan, jos nukahdin niin lentelin....
Jos vauva olisi ollut vieressäni en olisi pystynyt hoitamaan, nythän oli kaksi viikkoa keskolassa. Vieruskavereni synnytti samana päivänä ja lähti kotiin seuraavana päivänä, vauva myös keskolassa. Synnytys oli kestänyt kolme päivää....

Kaksi viikko söin buranaa ja ibuprofeenia, viikko oli kivutonta....nyt kipu palannut , jos tekee äkkinäisiä liikkeitä.
Mutta onneksi vauvalla kaikki hyvin nyt....se on tärkeintä

Dolma72 ja melisa 4vko
 
Surusilmät täällä kans yks yökuolaaja! :LOL: Mutta lohduttaudun sillä, että ainakin nukun leuat rentona enkä narskuttele hampaita... :D

(.) Täällä alkoi mahakivut, mutta en oikeen tiedä oisko vain maha sekaisin. Ja nyt en siitä jaksais tämän enempää välittää, koska kai mä sitten huomaan jos pitää vaikka synnyttämään lähteä. Jotenkin tässä alkaa tuntua kaukaiselta koko synnytys kun kestää ja kestää. :D Tuntuu, että oon varmaan loputtomiin raskaana.

Minea ja maha-asukki 40+4
 
Kaukalon lämpöpussista: Se on siis tosiaan pienempi kuin vaunuihin laitettava. Itse ostin aikanaan huutiksesta Emman lämpöpussin. se ei oo mikään mielettömän paksu, itse en mitään untuvaista halunnut kun ajattelin että se on autossa liian kuuma. Ja kun ostatte kassia niin kannattaa miettiä onko teijän turvakaukalossa 3 vai 5-pistevyöt. Mulla esim. tuo Emman pussi oli semmonen että kun sen asensi kaukaloon niin vyöt piti käyttää irti ja pujottaa paikalleen, eli 5-pistevöisessä turvakaukalossa sitä ei pystynyt irrottamaan siitä vauvan kanssa. Joissakin malleissa on avattavat tarrat niin että kaukalon turvavyöt saa helposti pujotettua pois pussista, mutta tuossa Emmassa ei tosiaan niitä ollut. Nyt on kyllä 3-pistevöinen turvakaukalo ettei samaa ongelmaa oo.
 
Hei te viisaat.

Meillä on turvavyö kiinnitteinen kaukalo autoon. Tänään sitten sovitettiin vielä sitä toiseen autoon varmuuden vuoksi.
Millaisessa asennossa kaukalo pitää olla, siis kaltevuudeltaan? Mun autoon kaukalo kokeiltiin ostovaiheessa ja myyjä kerto penkkien olevan todella hyvin suunniteltu juuri tuolle kaukalolle. Eli pitääkö kaukalon olla enempi ns. pystyasennossa kuin vaakatasossa/makaavassa asennossa? En muista sovitusvaiheesta mitään enää kun aikaa on useampi kuukausi.
Oman auton penkeissä se jää melko pystyyn jos asettaa penkin istuinosan mukaisesti ja jos kääntää enempi vaakaan niin sitten jää jalkopään/penkin istuinosan väliin tyhjää... Yritin etsiä kuvia mut huonoin tuloksin.
Ymmärsiköhän kukaan tuosta mitään?!
 
Jepatin Kiitos synnytystarinastasi.:)

Dolma72 Kiitos kokemuksistasi! :)

Häntäluukivusta Todella harmi, että muillakin sitä on ollut, paljon tsemppiä teille!

Haituliina Teillä on selvästi menossa isompi remppa kuin meillä, vaikka on täälläkin porattu, sahattu ja naulattu ja viikonloppuna meteli jatkuu, kun mies tekee lisää hyllyjä. Mies tosin teki isommat työt ennen kuin haki minut uuteen kotiin. Vaaveli onkin ollut todella tyyni tähän mennessa, on varmaan tottunut taustameluun, kun meillä on riittävästi katsottu olympialaisia... Pidän peukkuja, että saatte kodin mukavaan vaiheeseen ennen pikkuisen tuloa!:)

ON Päätin kuunnella terkkaa ja otin kipulääkettä. Sain suureksi yllätyksekseni lähes 2 tuntia ilman kipua ja sen jälkeenkin häntäluu on ollut hieman parempi. Olo olikin lähes eufoorinen sen 2 tunnin ajan, aivan mahtavaa! Vauvan möyrinnät kyllä tuntuivat sinäkin aikana ja pikkuinen möyhensi juuri sitä aluetta. Ehkä Vintiö pikku hiljaa suunnittelee exit- strategiaa.;)

Paljon tsemppiä kaikille!:)
 
  • Tykkää
Reactions: Haituliina
Surusilmät, mulla kans kuola valuu aina kun nukahdan, ihan sama yöllä tai päivällä. Mulla on pieni pyyhe aina joko tyynyllä tai tyynyn vieressä, jolloin siihen voi pyyhkiä poskensa, tai vetäistä se märän tyynyn ja posken väliin. En oo aiemmin elämässäni ollut kuolaaja. Ihme oire tuokin :) Ja kuule, mulla kans sf-mitta on viimeaikoina aika nopsaan kasvanut, mutta baby kuitenkin normiasennossa. Viime viikon neuvolassa olin just hikan takia varma, että on kääntynyt perä edelle. Hikka tuntui ihan rintojen alla. Ei ollut kääntynyt. Peppu se siellä pomppi hikan tahtiin.

Luckygirl, toiveeni toteutui, avoimet "lävet" on tänään saatu umpeen ja loput lattiavalut kuivumaan... kaikki on edelleen mahdollista. Ehkä sun vauva sitten on säästynyt pahimmilta melujärkytyksiltä, tai mun vauva on vaan herkempi tapaus.

Voi apua noita häntäluukipuja, varmaan todella hankalia :(. Itsellä vain sellaista perus alapäähellyyttä.
 
dolma kiitos sektio kokemuksesta. olen miettinyt tuota leikkauksen jälkeistä kipua, mutta se tuntuu todella pieneltä verrattaen siihen mitä joutuisin käymään päässäni läpi alatiesynnytyksen vuoksi. toivon että kivut hellittävät aikanaan ja yleisen paranemis jakson aikana mitä kerrotaan (1-2kk).

jepatin kiitos synnytyskertomuksesta, aika hurjalta kuulosti kyllä. ja toivottavasti bakteeri asia ei ole vakavimmasta päästä ja pääsette nopeasti kotiutumaan ja lapsen paranemaan :)

ninzi tohon sun kysymykseen on vaikea vastata, sen näkee parhainten kun se lapsi on kyydissä kaukalossa että miten sen kuuluu olla. :D toivottavasti joku nyt osais fiksummin vastata!

kotiuduttiin juuri espoon suunnilta, nyt haaveilen jostain höttö iltapalasta kuten vaikka nuudeleista ja isosta lasista jotain hyvää mehua ja parkkeeraan takamukseni sohvalle enkä tasan nouse siitä hetkeen vaikka mikä ois.
 
  • Tykkää
Reactions: Ninzi ja nuppusuu
Vaunut noudettu tänään kotiin, on ne kyllä hienot :) Kissoista toinen yrittää kovasti sinne pyrkiä, oli käynyt jo mylläämässä meidän kauppareissulla vaikka laitoin siihen villatakin päälle ettei menis. Mitäköhän tästä vielä tulee.. Ensi viikolla vielä lähetään ostamaan kaikki loput tarvikkeet yms mitä vaan tarviikaan, ni sit sais tyyppi jo tulla :heart:

Huomattiin tänään, että anopilla ollut mun miehestä sama laskettu aika kun mulla :) Tosin mies on syntyny etuajassa. Hassu sattuma.

eteisessä vaunuja lykkivä inieh ja tyyppi 37+3
 
Mulle syntyi pikkuinen vuosi sitten elokuussa kiireellisellä sektiolla, koska synnytys pysähtyi. Sektiosta jäi niin hyvät kokemukset, että menisin mielummin uudestaan siihen, kuin synnyttäisin alakautta. Olin toki aika kipeä muutaman päivän, mut särkylääkkeet auttoi, eikä niitäkään tarvinnut pitkään syödä. Vessassa käynti oli hivenen haastavaa, mut ei sitäkään loputtomiin kestäny. Arpi parani tosi hyvin, nykyään navan ja arven välinen iho on tunnoton.
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Täällä on vauva pyörinyt masus koko päivän ja varmaan puskenut itsensä alas, kun kävely ei onnistu ja kamala paineentuntu alhaal. Huomenna sit ois 40+0!! Vois jo tulla :)

Mä en haluais sektiota, mut sillekään ei sit voi mitään jos niin käy. Tärkeintä, että vauvalla kaikki hyvin! Itse olen muistaakseni syntynyt sektiolla..

Meidän kissa rakastaa myös rattaita, haluaa nukkua siel, mut otin sieltä patjan pois ni eipä mene enää :). Ei se muuten haittaid, mut nois sfinxeis on se huono, kun ne erittää niin paljon sellasta rasvaa, ja kaikki paikat ruskeina!! Koira taas pelkää rattaita, saa nähdä miten ulkoilu toimii!

Synnytystarinoita on kiva lukea! Niistä saa jotenkin voimia :) eikä mieti niin paljoa tulevaa, kun kaikilla on omat tarinansa :).

Tsemppiä kaikille loppumetreille :). Mä niin haluaisin vauvan jo syliin!
 
Mulla ois sellanen ohje sektiosta, että älkää missään nimessä vain sektion jälkeen kainostelko piereskelyn suhteen :D Siis jos ilmaa on tullakseen, niin antakaa tulla. Vatsalihakset kun katkaistaan, niin sitä pierua ei saa punnattua pihalle ja jos sitä kaasua pidättelee ja odottaa että on soveliasta piereskellä, niin se sitte kyllä kostautuu. Nim. kokemusta on ja jumalauta, että kadutti ku olin muka niin hienona, ettei auttanut päästellä ku oli vieraita naapuripetiläisellä. Että sellasta :D


Sektiokokemuksia jos joku haluaa lukea, niin oma kokemukseni sektiosta oli tosiaan, että leikkaustapahtuma on aika rauhallinen (elektiivisessä) ja sitten kannattaa varautua melkoiseen hytkyttämiseen, kun vauvaa autetaan ulos. Sektion jälkipäivät on kyllä ne kaikkein hankalimmat. Itse sain panadolia ja ihmettelen tätä oxynormin antoa, koska se on voimakas opiaatti, joka ei välttis ole hyväksi imetyksen kannalta, mutta no ehkä käytäntö on sitten sairaalassa ollut tämä. Ei mullakaan mitään traumoja siitä itse toipumisajasta ole jäänyt, mutta sektio on silti minulle peikko, johon en missään nimessä halua. Mikä lie sitten aiheuttanut itselleni tämän tunteen.

Alkuviikon jälkeen kun tunsin niitä poksumisia tuossa etupuolella ja ilmeisesti se oli vauvan kiinnittymistä mulla on ollut tosi tiukka olo. Siis aivan kun olisin puhkeamassa keskivartalosta. Mulla ei ole aikasemmista ollenkaan tällasta ollut, joten olen ihan ihmeissään tämänkin tuntemuksen kanssa. Koko lantion seutu on kuin tulessa ja vauva pään liike aiheuttaa todella kipeät pistot. Issias myös ilmottelee säännöllisesti. Eli avot. Kun vielä kk tässä voi hyvinkin mennä, niin voi olla että kypsymisaste täyttyy täälläkin.

Henkisesti raskas päivä takana, koska jouduin hankkimaan äidilleni pakkolähetteen hoitoon itsetuhouhkailuiden takia. Nyt sitten pitäs alkaa siivoamaan hänen kämppäänsä, koska se on häiriintyneen mielen tuhoama, siihen ei tosin päivä riitä. Oletteko koskaan katsoneet sitä himohamstraajat ohjelmaa. Sellainen siivousurakka löytyy sieltä, tosin erikoisimmilla piirteillä. Mutta häätyy yrittää saada jotain aikaan, koska synnytyksen jälkeen aion unohtaa koko homman ja keskityn vain vauvaan ja itseeni. Sellainen on meidän mummi, ei paljon lapsenlapsia odottele :kieh:

Kuolaaja
löytyy täältä, mutta olen aina kuolannut joten ei ole mikään raskausjuttu. Oli muka nolo aikoinaan, kun ekaa kertaa nukuin mieheni vieressä hänen kämpässään ja kun herättiin, niin meikäläinen oli sitten kuolannut siihen lakanalle 20cm halkaisijaltaan läikän. Taas kun kuvittelin, että olen hieno lady, joka ei eritä mistään mitään.

rv 37+4
 
Tää on nyt saikulla ainakii tän yön. Ei ollu supistukset vielä saanu mitään aikaan, mut pitäävät yön yli mut täällä. Sain kipupiikin joku aika sitten mut vielä ei helpotusta näy.. no mut enpä tän enempää viiti puhelimella kirjotella..
 
Pumppa voimia tilanteeseesi! Itsellänikin ollut läheinen samassa tilassa joten osaan jotenkin kuvitella miltä susta tuntuu. Harmi että nyt joudut stressaamaan kun olet viimesilläsi raskaana :(

Täällä ollaan vielä yhdessä kasassa. Eilen ei tullut kun muutama supistus. Nyt kuitenkin heräsin n. tunti sitten taas supistuksiin. Otin melkein heti pari panadolia että jospa ne vaikuttis ja sais vielä nukuttua. Eilen tuli limatulppa illalla. Joku kyseli että minkälainen se on. Itekin olin miettinyt että tunnistanko sitä sit jos tulee mutta mulla muistutti ainakin sellasta hyytelöä, jota en ole ennen kyllä alapäästäni nähnyt tulevan että ei voinut erehtyä :LOL: Ehkä siis ne edellisyön supistelut jotain sai aikaan kun limatulppa irtos :)

nansku tsemppiä supisteluiden kanssa. Mäkin tässä mietin että jospa vauva tänään syntyis niin olis täsmällinen kaveri :) Toivotaan että sun tilanne edistyisi vähän nopeempaa tahtia kun mulla :D

Scarlett ja sissi 40+0!!!! :heart:
 
Nanskulle tsempit täältäkin!

Ja valitusta.
Oma olo on ihan hirveä. Kuin jyrän alle jäänyt.
En saa öisin nukuttua ja se stressaa. En jaksa valvoa yöllä. En halua nukkua päivisin.
Viime yö meni niin mukavasti, vessassa ravasin tuhat kertaa, ei väsyttänyt ja uni tuli vasta 4-5 aikaan ja heräsin puol 7. Vatsa painaa ja hyvää asentoa ei löydä sitten millään. Pakko kai muuttaa päivärytmiä niin että nukkuu päivän ja on yön hereillä.
Tänäkin aamuna oon ollu niin väsyny että itkettää vain, pakko lähteä lepäilemään. :(

Puutuuko muilla lonkka jos nukutte liian kauan samalla kyljellä? Tommonenkin tullut riesaksi, kipu on kamala jossei herää sitä kylkeä vaihtamaan ajoissa. :/

Joku myös kirjoitteli jokin aika sitten vessaongelmista Taitaa vauva olla mullakin melko alhaalla ja painaa jotenkin rakkoa sillä välistä vessassa käyminen sattuu ja saa tiristää ihan kunnolla että saa kaiken ulos. :O Alussa kyllä kulkee mainiosti mutta loppuvaiheessa ei sitten millään. :LOL::stick:

Nyt alkaa virallisesti mulle riittää tämä raskaana olo, vauva voisi syntyä, kiitos.
 
Rekisteröidyin vielä viime metreillä. Olen silloin tällöin lukenut viestejä, mutta itse en ole mikään kovin "innokas" kirjoittamaan. Mutta siis LA on 21.8, vaikka molemmissa ultrissa se on ollut 17.8 niin sitä ei ole lähdetty siirtämään. Synnäri on TYKS ja pikkuprinsessa on tilauksessa. Lapsi on ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen. Odotusaika on mennyt hyvin ensimmäisen 20 viikon pahoinvoinnin jälkeen.

Vauva on koko ajan ollut pienen kokoisen oloinen, mutta synnytystapa-arviossa selvisi, ettei se niin pieni olekaan, vaan oli silloin jo 3,3 kg ja painoarvio 21.8 oli 3,9 kg. On kuulemma pitkä tyttö. Jonkinmoisia supistuksia on ollut siloin tällöin, muttei mitään kovin kivuliasta. Meillä on 3 koiraa ja niiden kanssa olen jaksanut ainakin pienimuotoisesti harrastaa vielä toistaiseksi. Viime viikonloppuna pyörähdettiin vielä näytelmäkehässä ja tiistaina metsässä hakutreeneissä. Lenkit on kyllä lyhentyneet.

Meillä alkaa olla kaikki vauvantarvikkeet kasassa, jotain vaatteita pitäisi vielä pestä. Synnytys jännittää kovasti, etenkin jos ipana on kovin suuri. Pikkusiskolla on kaksi pientä lasta ja ilman sen suurempaa "vikaa" molemmat on mennyt keisarinleikkaukseen 12 tunnin synnytyksen jälkeen, kun eivät vaan arvioista huolimatta ole mahtuneet syntymään.

Onnea kakille nyytin syliin jo saaneille ja muille tsemppiä viimeisiin viikkoihin!
 
Viimeksi muokattu:
Pumppa Paljon voimia! Sinulla on iso urakka ja varmasti raskas etenkin nyt. Yksi läheiseni on käynyt vastaavaa läpi. Tsemppiä.:hug:

nanskulle Tsemppiä, kerrohan kuulumisia, kun siltä tuntuu. Toivottavasti saat kipupiikistä apua.

Scarlett89 Jospa teille tulee täsmällinen vaaveli, jännää.:)

Surusilmät Lepäile, jos vain pystyt. Voimia tarvitaan.

Haituliina Ihanaa, että remppa on siellä edistynyt!:) Kerron sitten, että millaisen sokin vauva saa, kun mies poraa ihan lähellä... eiköhän meillä vauvalla ole ollut hyvä tuuri pahimman metelin suhteen.

Lonkan puutumisesta Minulla todellakin puutuu, jos en vaihda kylkeä tarpeeksi usein. Ja niin ei todellakaan aina tapahdu.

ON Anoppi soitteli eilen ja oli aivan kauhuissaan, koska hänen kännynsä akku oli tyhjentynyt päivän aikana ja hän olikin aivan varma, että vauvamme on syntynyt sillä aikaa, emmekä päässeet kertomaan hänelle...Piti kertoa, ettei mitään ole tapahtunut. Eilen illalla mies taas pohti, että koskakohan hänen isyyslomansa alkaa...eli rakkaanikin jo kovasti odottelee vaavelin saapumista. Ja omat oireet ovat vain pientä jomotusta ja vauvan pään liikkeiden tuntumista; meidän vaavelilla taitaa olla kova pää... sen verran tuntuu. Jospa jotakin alkaisi jossakin vaiheessa tapahtumaan.

Paljon voimia ja tsemppiä kaikille!:)

Luckygirl & Vintiö 39+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Haituliina
Pumppa Voimia raskaaseen tilanteeseen! Älä kuitenkaan liikaa uuvuta itseäsi asunnon kanssa, sosiaalipuolelta voit myös kysellä mahdollisuutta raivaussiivoukseen, jos omat voimat masun kanssa eivät riitä. Toivottavasti pahin on ohi ja äitisi saa nyt tarvittavaa apua tilanteeseensa.

kuolaamisesta enpä ole tajunnutkaan ajatella tota raskausoireeksi, mutta nyt pari kk oon kyllä kuolannut unissani, mitä en normaalisti tee. Ihmeellisiä asioita sitä kropassa tapahtuu :LOL:

lonkan puutumisesta mulla kans kipeytyy/puutuu lonkat siitä kyljellään makoilusta. Vissiinkin leveä lantio syynä. Odotan tosi paljon sitä, että pääsen taas nukkumaan mahallaan! Pienet ilonaiheet mullakin :)

Eilen ja yöllä on supistellut välillä kipeästikin, mutta valitettavasti yhä epäsäännöllisesti. Semmoista menkkamaista kipua. Kohdunsuulla ei ikävä kyllä ole muutoksia tapahtunut, sormelle kokonaan auki, pehmeä, mutta kanavaa yhä se 2 cm. Tylsää. Eilen irtosi taas limatulppaa, ei siitä kyllä voi erehtyä. Semmoista ällöä paksua keltaista liimaa muistuttavaa mönjää, yök! Tänään on sitten täynnä 38 viikkoa, minkä kunniaksi tänään ohjelmassa SSS, josko sais sillä jotain aikaan. Seksiä onnistuin jo saamaan heti aamusta, seuraavaksi sitten suursiivous ja illalla sauna. Todennäköisesti saan itseni tällä vaan kipeäksi, mutta yrittänyttä ei laiteta ;)

Saraella + masu 38+0
 

Yhteistyössä