Meillä oli tollaista 4 ensimmäistä kuukautta. Jatkuvaa itkua ja mikään ei auttanut, kaikki mahdollinen kokeiltiin. Ja meillä väsyi kaksi, joten se, että olet jaksanut näin pitkälle on isojen aplodien arvoinen.
Ensimmäiseksi vie lapsi lääkäriin. Et lähde sieltä vastaanotolta ennen kuin on lähetteet tarvittaviin tutkimuksiin. Me tehtiin näin, kun alkuun kanssa ei sanottu muuta kuin, että vauvat itkee. Mies löi nyrkin pöytään. Oltiin kanssa aivan rikki eikä kukaan välittänyt vaikka sanoin, että oikeasti heitän ton seinään tai jätän johonkin, että ei tartte kuunnella.
Ainakin isojen keskussairaaloiden/yo-sairaaloiden lastenosastoille otetaan vauvoja nukkumaan, jos vanhemmat on totaalisen loppuja. Kysy/vaadi myös tätä itsellesi; vauvaa on hyvässä hoidossa ja sinä saa nukkua edes yhden yön.
Sen lisäksi, että haet vauvalle apua, kerrot sille lääkärille, miltä SUSTA tuntuu. Kerrot ne negatiivisetkin tunteet ja sanot, että olet ns. aivan finaalissa. Mä en tehnyt tätä ja masennuin, pitkäksi aikaa ja vaikeasti.
Eli apua tarvitsette te molemmat. Vauva tarvitsee sinua ja sinut on saatava kuntoon, jotta jaksat antaa vauvalle mitä tarvitsee. Ja sinulla on oikeus nauttia pienestä kääröstäsi.
Kaikille, jotka selittää täällä jotain kantoliinoista, vauva lähellä pitämisestä ja ehdottaa jotain happihyppyjä ja lenkkejä ja "lähtee vaan ulos vaunuilla" -kommentteja, niin ei tiedä millaista sinulla on ja meillä on ollut. Eikä se, että mies on mukana tai joku mummo tai mummu auta siihen pätkääkään, jos ne on joskus muutaman tunnin, kun se show on joka päivä tunnista toiseen samanalainen. Yöllä meilläkin vauva nukkui 5-6 tuntia ja päiväunia joitakin toveja jossain eli vrk:n uni jäi n. 10 tuntiin. Tämäkään ei saanut neuvolan väkeä hätkähtämään. On kuulemma erilaisia nukkumistarpeita. Joo joo. Eikä ne huutelijat tiedä millaista se äidille on, kun melkein vihaa vastasyntynyttään/parin kuukauden ikäistä vauvaansa, jota on odottanut ja haluaisi rakastaa. Kuten sanoitkin, ei tämän palstan kommentit ainakaan auta näitä väsyneitä äitejä. Se, että jonkun lapsi huutaa 2-3 tuntia illassa ei ole mitään sen helvetin keskellä, mikä meilläkin oli.
Meidän lapsella siis oli maitoallergia, joka jo väistynyt.
Jos RAKASTAT itseäsi ja vauvaasi, mene terveyskeskukseen jo tänään. Etkä suostu lähtemään ennen kuin saat apua. Se pelko, että tulee jotain merkintöjä johonkin rekisteriin tai sossun tädit tulee hakemaan lapsen pois, ei pidä paikkaansa. Aika karuista tunteista minäkin kerroin eikä kukaan edes puhunut, että vauva voitaisiin ottaa pois.
Minä ainakin välitän sinusta, vaikka en tunnekaan ja haluan ihan oikeasti sanoa, että hae apua.