Eron vaikutus lapseen (tutkimus)

Tiedossahan tämä on ollut vissiin.

Mutta tästä ei oikein passaa puhua koska ihmiset tuntevat syyllisyyttä.

Sama koskee ydinperhe käsitteen rikkoutumista luulen.

Mä taas meinasin juuri kirjottaa, etten aio edes lukea kyseisen linkin sisältöä koska mulla ei ole mitään tarvetta syyllistää itseäni eron takia...

 

Itse olen käynyt läpi vanhempieni eroamisen ja kärsin masennuksesta sen seurauksena, joka todettiin kyllä vasta vuosia sen jälkeen. Kärsin vanhempieni erosta kauan. Vaikka vanhempani erosivat sovussa eikä meillä vanhemmat tapelleet mistään. Tiedän kuitenkin millaista se on, enkä missään tapauksessa halua omien lasteni kokevan samaa, edes sitä "hyvää eroa" jollainen vanhemmillani oli. Pysyn siis niin kauan mieheni kanssa kunnes lapset ovat aikuisia, vaikka liitossa ei olekaan enää mitään muuta syytä pysyä yhdessä. Tähän on kuitenkin yhdessä lähdetty ja se hoidetaan kunnialla loppuun asti. Sovittu näin mieheni kanssa.

Sua ei sitten tosiaan olla osattu tukea noissa tunteissasi. Vaatii paljon puhumista, lapsen kuuntelemista, läheisyyttä ja positiivisuutta vanhemmilta lapselle, jotta erosta selviäisi.

Kuule, kyllä olen saanut kaiken tarvittavan tuen, mutta minkäs sille voi jos isä melkein kuin hävää meidän elämästä eron jälkeen! Ei häntä ennen eroakaan oikein ollut, mutta.. Ja jos äiti ei olisi halunnut erota ja oli itsekin aivan liian väsynyt kaikkeen.Ymmärrän äitini toimintaa silloisessa tilanteessa, hän teki parhaansa meidän lasten eteen erotilanteessa ja sen jälkeen. Ja meillä oli paljon paljon puhmista, läheisyyttä ja huolenpitoa, äiti todella piti huolta meistä lapsista, mutta ei itsestään riittävästi! Ja ymmärsin kyllä miksi vanhempani erosivat, sillä se kerrottiin meille ja siitä puhuttiin. Vaikka todellinen asiantila erosta onkin kerrottu vasta nyt aikuisena -lapsena ei sitä olisi voinut ymmärtääkään. Olen selvinnyt erosta, mutta se mitä se vaatii silti lapsilta -kuten esim toisen vanhemman luona vierailu, ei ole kenenkään lapsen etujen mukaista! Itse inhosin yli kaiken sitä jatkuvaa poukkoilua isälle, vaikka meidän ei ollut pakko mennä, saimme siis valita ja kävimme todella harvoin isämme luona. Ero on silti lapselle elämän mulistava asia, jota ei pidä väheksyä. Itse sen tiedän. Enkä siis missään nimessä halua omien lapsieni kokevan mitään samaa. Joten ehkä ei kannata sanoa sellaisiin asioihin mitään, mistä ei oikeasti tiedä sen enempää.

No ethän todellakaan ole saanut isältäsi tarpeeksi tukea jos kerran tunnet että isäsi katosi elämästäsi! Tokihan se on hyvin traumatisoivaa ja vaikeuttaa pahasti erosta ylitsepääsemistä. Joten olen yhä sitä mieltä, ettet saanut tarpeeksi tukea.

Mähän siis täsmälleen tiedän mistä puhun, itsekin sen kokeneena. Mun kokemus oli päinvastainen enkä koskana tuntenut menettäneeni kntaktiani isään.

 

Useimmat vanhemmat tiedostavat tämän vastuun, ja raatavat pitkää päivää vain jotta voivat elättää perheensä, ja tinkivät esim. omasta seksielämästään turvataakseen lastensa ehjää elinympäristöä.

Tripod, olet nyt vähän tekopyhä. Sinähän olet sitä mieltä, että jokainen mies pettää ja että mies ei kykene hillitsemään himojaan. Ja samaan syssyyn selität, miten seksielämästä on tingittävä lasten takia. Pettävä mies ei petä vain vaimoaan vaan myös lapsia.

Olen sanonut että useimmat pettävät (sukupuolesta riippumatta) ja on vanhempien vastuu käsitellä nämä tilanteet tavalla joka ei turhaan hajoita perhettä.

Vastustan siis palstalla vallitsevaa kerrsta-poikki -menttaliteettia, mutta en kehota ja kannusta ketään pettämään.

 

Tottakai huomaavat, aivan kuten huomaavat että vanhemmat raahaavat niska limassa vaikka työt ei maistu. Lapset eivät kuitenkaan kärsi tai tunne syyllisyyttä, vaan mieltävät vanhempien tekemät uhraukset ehdottomaksi rakkaudeksi.

ainoa mitä mä sain siitä kun tajusin isäni paneskelevan ympäriinsä ja äidin sietävän sitä ettei perhe hajoa, oli se että tunsin sääliä äitiä kohtaan ja vihaa isää kohtaan joka kohteli äitiä huonosti ilman että äiti oli edes tehnyt mitään pahaa :/

Lapset kun kuulevat keskusteluja joita käydään kun oletetaan lasten nukkuvan...

Näin on. Mä olen onnellinen siitä että isä ja äiti eros. En ikinä kaivannut isää kotiin, lapsenkaan. Mutta mun vanhemmat toisaalta osasivat erota varsin nätisti, lapsia ajatellen.

 

Kuule, kyllä olen saanut kaiken tarvittavan tuen, mutta minkäs sille voi jos isä melkein kuin hävää meidän elämästä eron jälkeen! Ei häntä ennen eroakaan oikein ollut, mutta.. Ja jos äiti ei olisi halunnut erota ja oli itsekin aivan liian väsynyt kaikkeen.Ymmärrän äitini toimintaa silloisessa tilanteessa, hän teki parhaansa meidän lasten eteen erotilanteessa ja sen jälkeen. Ja meillä oli paljon paljon puhmista, läheisyyttä ja huolenpitoa, äiti todella piti huolta meistä lapsista, mutta ei itsestään riittävästi! Ja ymmärsin kyllä miksi vanhempani erosivat, sillä se kerrottiin meille ja siitä puhuttiin. Vaikka todellinen asiantila erosta onkin kerrottu vasta nyt aikuisena -lapsena ei sitä olisi voinut ymmärtääkään. Olen selvinnyt erosta, mutta se mitä se vaatii silti lapsilta -kuten esim toisen vanhemman luona vierailu, ei ole kenenkään lapsen etujen mukaista! Itse inhosin yli kaiken sitä jatkuvaa poukkoilua isälle, vaikka meidän ei ollut pakko mennä, saimme siis valita ja kävimme todella harvoin isämme luona. Ero on silti lapselle elämän mulistava asia, jota ei pidä väheksyä. Itse sen tiedän. Enkä siis missään nimessä halua omien lapsieni kokevan mitään samaa. Joten ehkä ei kannata sanoa sellaisiin asioihin mitään, mistä ei oikeasti tiedä sen enempää.

No ethän todellakaan ole saanut isältäsi tarpeeksi tukea jos kerran tunnet että isäsi katosi elämästäsi! Tokihan se on hyvin traumatisoivaa ja vaikeuttaa pahasti erosta ylitsepääsemistä. Joten olen yhä sitä mieltä, ettet saanut tarpeeksi tukea.

Mähän siis täsmälleen tiedän mistä puhun, itsekin sen kokeneena. Mun kokemus oli päinvastainen enkä koskana tuntenut menettäneeni kntaktiani isään.

Samat mietteet minullekkin tuli. Varsinkin tuosta, että isän luokse meneminen oli inhottavaa.

 

Useimmat vanhemmat tiedostavat tämän vastuun, ja raatavat pitkää päivää vain jotta voivat elättää perheensä, ja tinkivät esim. omasta seksielämästään turvataakseen lastensa ehjää elinympäristöä.

Käytännössä tämä vaatii fantan vastustamaa "oman elämän" uudelleenpriorisointia.

En yhäkään ole samaa mieltä! Vanhempien ei tarvitse tyytyä rakkaudettomaan liittoon lasten takia. Lapset kyllä huomaavat sen VAIKKA KUINKA arki toimisi..

Tottakai huomaavat, aivan kuten huomaavat että vanhemmat raahaavat niska limassa vaikka työt ei maistu. Lapset eivät kuitenkaan kärsi tai tunne syyllisyyttä, vaan mieltävät vanhempien tekemät uhraukset ehdottomaksi rakkaudeksi.

Tämä rakkaus antaa lapselle erinomaisen mallin ja halun tarjota samaa omille lapsilleen. Jos ei itse ole kokenut tätä, voi olla vaikeata nähdä että ydinperhe on uhrausten arvoinen.

Tähän verrattuna on erityisen haitallista jos lapsi pitää pelätä että perhe/arki hajoaa joka kerta kun äidillä on pinna kireällä..

Enpä voisi olla enempää eri mieltä tästäkään! Mä olen juuri sen, jonka ystävä käy terapiassa ja yrittää opetella antamaan vain lasten takia liittoon jääneille vanhemmilleen anteeksi sitä, että joutui kasvamaan tunnekylmässä kodissa. Ei riitoja eikä kiukuttelua, mutta tyhjää tunnepuolella. Häntä molemmat vanhemmat palvoi ja rakasti, mutta toisiaan kohtaan olivat vain kohteliaita.

Ei, ystäväni ei koskaan pitänyt sitä normaalina eikä arvostanut heidän uhraustaan. Hän tuntee paljon vihaa siitä, että joutui kasvamaan tuollaisessa kodissa.

 

miettien esim seitsemän vuotta selibaatissa miestä joka on läpeensä jo katkeroitunut.

Mistä niin päättelet? No hyvä on, myönnetään... Mutta toinen juttu on että uskotko tosiaan että antaisin lasten huomata sitä mitenkään?

 

Vaihtoehtoina ei ole lasten hyvä TAI aikuisen hyvä. Nimittäin jos koti ei ole enää onnellinen, ei vaihtoehtoa oikeastaan ole. Lasten ehkä ennen niin 'onnellinen' koti on jo kadonnut.

Tavoitetila on tietenkin että kaikki ovat onnellisia, mutta vanhemmat pitää silti olla valmiit tinkimään omasta onnellisuudestaan, sillioin kun tämä on lasten edun mukaista. Esimerkkinä tilanne jossa vanhempien välinen rakkaus on kadonnut, mutta lasten arki toimii ja molemmat vanhemmat osallistuvat kasvatukseen.

Useimmat vanhemmat tiedostavat tämän vastuun, ja raatavat pitkää päivää vain jotta voivat elättää perheensä, ja tinkivät esim. omasta seksielämästään turvataakseen lastensa ehjää elinympäristöä.

Käytännössä tämä vaatii fantan vastustamaa "oman elämän" uudelleenpriorisointia.

Peesi?

 

Itse olen käynyt läpi vanhempieni eroamisen ja kärsin masennuksesta sen seurauksena, joka todettiin kyllä vasta vuosia sen jälkeen. Kärsin vanhempieni erosta kauan. Vaikka vanhempani erosivat sovussa eikä meillä vanhemmat tapelleet mistään. Tiedän kuitenkin millaista se on, enkä missään tapauksessa halua omien lasteni kokevan samaa, edes sitä "hyvää eroa" jollainen vanhemmillani oli. Pysyn siis niin kauan mieheni kanssa kunnes lapset ovat aikuisia, vaikka liitossa ei olekaan enää mitään muuta syytä pysyä yhdessä. Tähän on kuitenkin yhdessä lähdetty ja se hoidetaan kunnialla loppuun asti. Sovittu näin mieheni kanssa.

Sua ei sitten tosiaan olla osattu tukea noissa tunteissasi. Vaatii paljon puhumista, lapsen kuuntelemista, läheisyyttä ja positiivisuutta vanhemmilta lapselle, jotta erosta selviäisi.

Kuule, kyllä olen saanut kaiken tarvittavan tuen, mutta minkäs sille voi jos isä melkein kuin hävää meidän elämästä eron jälkeen! Ei häntä ennen eroakaan oikein ollut, mutta.. Ja jos äiti ei olisi halunnut erota ja oli itsekin aivan liian väsynyt kaikkeen.Ymmärrän äitini toimintaa silloisessa tilanteessa, hän teki parhaansa meidän lasten eteen erotilanteessa ja sen jälkeen. Ja meillä oli paljon paljon puhmista, läheisyyttä ja huolenpitoa, äiti todella piti huolta meistä lapsista, mutta ei itsestään riittävästi! Ja ymmärsin kyllä miksi vanhempani erosivat, sillä se kerrottiin meille ja siitä puhuttiin. Vaikka todellinen asiantila erosta onkin kerrottu vasta nyt aikuisena -lapsena ei sitä olisi voinut ymmärtääkään. Olen selvinnyt erosta, mutta se mitä se vaatii silti lapsilta -kuten esim toisen vanhemman luona vierailu, ei ole kenenkään lapsen etujen mukaista! Itse inhosin yli kaiken sitä jatkuvaa poukkoilua isälle, vaikka meidän ei ollut pakko mennä, saimme siis valita ja kävimme todella harvoin isämme luona. Ero on silti lapselle elämän mulistava asia, jota ei pidä väheksyä. Itse sen tiedän. Enkä siis missään nimessä halua omien lapsieni kokevan mitään samaa. Joten ehkä ei kannata sanoa sellaisiin asioihin mitään, mistä ei oikeasti tiedä sen enempää.

No ethän todellakaan ole saanut isältäsi tarpeeksi tukea jos kerran tunnet että isäsi katosi elämästäsi! Tokihan se on hyvin traumatisoivaa ja vaikeuttaa pahasti erosta ylitsepääsemistä. Joten olen yhä sitä mieltä, ettet saanut tarpeeksi tukea.

Mähän siis täsmälleen tiedän mistä puhun, itsekin sen kokeneena. Mun kokemus oli päinvastainen enkä koskana tuntenut menettäneeni kntaktiani isään.

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

 

Vaihtoehtoina ei ole lasten hyvä TAI aikuisen hyvä. Nimittäin jos koti ei ole enää onnellinen, ei vaihtoehtoa oikeastaan ole. Lasten ehkä ennen niin 'onnellinen' koti on jo kadonnut.

Tavoitetila on tietenkin että kaikki ovat onnellisia, mutta vanhemmat pitää silti olla valmiit tinkimään omasta onnellisuudestaan, sillioin kun tämä on lasten edun mukaista. Esimerkkinä tilanne jossa vanhempien välinen rakkaus on kadonnut, mutta lasten arki toimii ja molemmat vanhemmat osallistuvat kasvatukseen.

Useimmat vanhemmat tiedostavat tämän vastuun, ja raatavat pitkää päivää vain jotta voivat elättää perheensä, ja tinkivät esim. omasta seksielämästään turvataakseen lastensa ehjää elinympäristöä.

Käytännössä tämä vaatii fantan vastustamaa "oman elämän" uudelleenpriorisointia.

Peesi?

Fanta ei mitenkään vastustanut elämän uudelleenpriorisointia, vaan muistutti että elämä on tässä ja nyt. Voit olla hyvä vanhempi ja muistaa myös itsesi ja oman onnesi.

 

Fanta ei mitenkään vastustanut elämän uudelleenpriorisointia, vaan muistutti että elämä on tässä ja nyt. Voit olla hyvä vanhempi ja muistaa myös itsesi ja oman onnesi.

Aivan niin =) *kiittää suomennoksesta*

 

Käytännössä tämä vaatii fantan vastustamaa "oman elämän" uudelleenpriorisointia.

No tuollaista en ole kirjoittanut. Joku muuhan siitä omasta elämästa alkoi kirjoittaa ja minä peräänkuulutin sitä, että elämää, sanotaan sitä nyt sitten omaksi elämäksi, (vaikka se oma on siinä yhtä tarpeeton määre kuin uusavuttomuudessa se uus). sitä elämää ei voi laittaa odottamaan, vaan sitä eletään ihan koko ajan nyt, joka sekunti.

Tässä on siis vain kyse sanavalinnoista ja sanojen merkityksestä ( kuten jankkausketjuissa yleensä )?

Oman elämän "hyllylle laittaminen" on käytännössä samaa kun "uudelleenpriorisointi", eli sitä että tingitään henkilökohtaisesta vaatimustasosta ja odotuksista, koko perheen ja lasten hyvinvoinnin takia.

Parhaassa tapauksessa mieltää nämä uhraukset mieluisiksi, eikä koe että on onneton vain koska ei ole omaa aikaa, rahaa, tai koska parisuhde ei tunnu yhtä intohimoiselta kuin ennen lapsia.

 

Fanta ei mitenkään vastustanut elämän uudelleenpriorisointia, vaan muistutti että elämä on tässä ja nyt. Voit olla hyvä vanhempi ja muistaa myös itsesi ja oman onnesi.

Nimenomaan näin! Ei hyvä vanhemmuus tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa täysin omat tarpeensa. Ja hyvä vanhempi voi olla etävanhempanakin, tapa vain on eri kuin ydinperhevanhemmilla.

 

Niin sitä piti sanomani, että kun ketjussa on sanottu, että "jatketaan sitä ns omaa elämää kun lapset ovat isoja" Minusta siinä joku kyllä mättää, sitä omaa elämäähän tässä, eikä mitään muuta, eletään joka ikinen päivä ja eikö sitä pitäisi elääkin tässä ja nyt, tänään ja huomenna, eikä sitten joskus.

Eli mielestäsi on väärin muuttaa elämänsä prioriteetit ja onnellisuuden määritelmää, pelkästään lasten takia? Elämä on elettävä maksimoiden henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ja onnellisuuden tunneta, välittämättä lasten tarpeista.. koska näitä nautinnollisia elinpäiviä on niin rajallisesti?

Fanta ei sanonut näin, Tripod. Rauhoituhan nyt ja lue ihan rauhassa ennen kuin vedät johtopäätöksiäsi (aika villejä vielä!). Se, että aikuinen elää elämäänsä eikä suostu nielemään onnettumuuttaan, ei tarkoita sitä etteikö voisi lapsien hyvinvointi olisi silti tärkein asia mittarissa.

Miksi mielestäsi ei voi olla olemassa hyvää balanssia? Tilannetta, jossa esekä vanhempi voi elää ja onnellinen ja samoin olla lapset?

Jos perhe ei ole enää ole onnellinen (mikä olisi ideaalitilanne), miksi ei saisi etsiä toista ratkaisua (joka ei ole lapsille mitenkään paha)?

Vaihtoehtoina ei ole lasten hyvä TAI aikuisen hyvä. Nimittäin jos koti ei ole enää onnellinen, ei vaihtoehtoa oikeastaan ole. Lasten ehkä ennen niin 'onnellinen' koti on jo kadonnut.

Peräänkuulutan vanhempien velvollisuutta TEHDÄ kodista onnellinen. Kyllä kuule moni onneton avioliittokin voidaan muuttaa onnelliseksi tai edes tyydyttäväksi jos se eteen nähdään tarpeeksi vaivaa. Ongelma vain on, että ennemmin murjotetaan, ja osoitetaan mieltä kun annettaisiin anteeksi ja oltaisiin armollisia toisia kohtaan. Onnellisuuden eteen nimittäin voidaan tehdä paljonkin työtä, sillä ilmaiseksi sitä ei ainakaan saa. Onellisuus ei ole annettava asia, vaan jokainen luo sen itse ajattelu- ja menettelytavoillaan

Sarjassamme hyödyttömiä neuvoja sulta.. Se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu kovinkaan usein tuo väkisin onnelliseksi tekminen. Toisekseen se ei myöskään onnistu yksin vaan vaatisi kummankin panoksen. On kohtuutonta ja nurinkurista ajatella että tällaisella mentaliteetilla yhtäkkiä saataisiin erot loppumaan!

No aivan! Missä olen väittänyt, että vain toisen osapuolen tulee tehdä töitä?!? Kuten täällä on aikaisemminkin sanottu, vaatii se kummaltakin työtä.

Mutta miksi siis haukkua eroavia perheitä? Useissa perheissä yksi osapuoli haluaa erota enemmän kuin toinen.......

Hetkinen... En ole missään haukkunut eroavia perheitä. Olen vain sanonut mielipiteeni avioeroista. Olen itse nimittäin myös eronnut ja rankkaa se pienille aina on, toimivat vanhemmat sitten kuinka fiksusti vain. Toivon myös, ettei heidän tarvitsisi käydä omissa liitoissaan avioeroa läpi. Miksi eriävät mielipiteet täytyy aina kokea haukkumisina?

Miksi sitten peräänkuulutat vanhempien velvollisuutta tehdä kodista onnellinen eroketjussa? Tuollainen velvollisuus onkin kyllä olemassa, mutta jos pariskunta on niin onneton että haluaa erota, taitaa olla vähän myöhäistä. Hyvä neuvo sinällään kun suhteessa ja kodissa on toivoa ja tahtoa bielä olla yhdessä. Mutta kun eroa halutaan, ei sitä onnellisuutta kotiin kyllä saa luotua. Vaikka äiti olisi kuinka hymyileväinen ja rento lasten kanssa, niin lapset kyllä tietävät missä mennään.

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

 

Tässä on siis vain kyse sanavalinnoista ja sanojen merkityksestä ( kuten jankkausketjuissa yleensä )?

Oman elämän "hyllylle laittaminen" on käytännössä samaa kun "uudelleenpriorisointi", eli sitä että tingitään henkilökohtaisesta vaatimustasosta ja odotuksista, koko perheen ja lasten hyvinvoinnin takia.

Parhaassa tapauksessa mieltää nämä uhraukset mieluisiksi, eikä koe että on onneton vain koska ei ole omaa aikaa, rahaa, tai koska parisuhde ei tunnu yhtä intohimoiselta kuin ennen lapsia.

Uhrautuminen on minun vokabulaariossani myös näitä melkeinpä tarpeettomia käsitteitä
=)

Mutta minusta tässä puhutaan melko marginaalisista tapauksista, että olisi pilvin pimein pariskuntia, joitten sopuisa yhteiselo sujuu mitä mainioimmin, pystytään olemaan hyviä kumppaneita, huolehtimaan lapsista, uhrautumaan heidän vuokseen, mutta silti ei olla rakastavaisia tai seksikumppaneita? Kuinka usein tilanne on tämä? Eikö usein ole kyse (jos avioeroa harkitaan) niistä sovittamattomista ristiriidoista, joitten vuoksi yhteiselämä on mahdotonta? Jos asiat ovat hyvin, eihän silloin erota.

Mutta kuten sanottu, minä ajattelen tästä asiasta ilmeisen eri tavalla kuin sinä, tripod, mutta eihän se mitään haittaa?

 

Käytännössä tämä vaatii fantan vastustamaa "oman elämän" uudelleenpriorisointia.

No tuollaista en ole kirjoittanut. Joku muuhan siitä omasta elämästa alkoi kirjoittaa ja minä peräänkuulutin sitä, että elämää, sanotaan sitä nyt sitten omaksi elämäksi, (vaikka se oma on siinä yhtä tarpeeton määre kuin uusavuttomuudessa se uus). sitä elämää ei voi laittaa odottamaan, vaan sitä eletään ihan koko ajan nyt, joka sekunti.

Tässä on siis vain kyse sanavalinnoista ja sanojen merkityksestä ( kuten jankkausketjuissa yleensä )?

Oman elämän "hyllylle laittaminen" on käytännössä samaa kun "uudelleenpriorisointi", eli sitä että tingitään henkilökohtaisesta vaatimustasosta ja odotuksista, koko perheen ja lasten hyvinvoinnin takia.

Parhaassa tapauksessa mieltää nämä uhraukset mieluisiksi, eikä koe että on onneton vain koska ei ole omaa aikaa, rahaa, tai koska parisuhde ei tunnu yhtä intohimoiselta kuin ennen lapsia.

Omasta vaatimustasostaan kyllä tingitään, ihan varmasti sen tietää jokainen vanhempi. Sä puhut eri asiasta kuin erosta nyt.

Näytätä kuvittelevan, että eroratkaisut tehdään tuosta vain kun ei enää huvita olla yhdessä. Kauempana todellisuudesta et voisi olla. Kaikki erot, jotka olen nähnyt, ovat olleet rankkoja päätöksiä ja ne on tehty painavista syistä. Huomaisit, jos tuntisit empatiaa ja tarjoaisit apua eroavalle. Näkisit mitä oikeasti tapahtuu ja tunnetaan.

Kyllä itseään vanhempana voi uhrata ja SILTI SILTI SILTI voi olla itsekin onnellinen. Usko mua, se on aina mahdollista.

 

Tässä on siis vain kyse sanavalinnoista ja sanojen merkityksestä ( kuten jankkausketjuissa yleensä )?

Oman elämän "hyllylle laittaminen" on käytännössä samaa kun "uudelleenpriorisointi", eli sitä että tingitään henkilökohtaisesta vaatimustasosta ja odotuksista, koko perheen ja lasten hyvinvoinnin takia.

Parhaassa tapauksessa mieltää nämä uhraukset mieluisiksi, eikä koe että on onneton vain koska ei ole omaa aikaa, rahaa, tai koska parisuhde ei tunnu yhtä intohimoiselta kuin ennen lapsia.

Uhrautuminen on minun vokabulaariossani myös näitä melkeinpä tarpeettomia käsitteitä
=)

Mutta minusta tässä puhutaan melko marginaalisista tapauksista, että olisi pilvin pimein pariskuntia, joitten sopuisa yhteiselo sujuu mitä mainioimmin, pystytään olemaan hyviä kumppaneita, huolehtimaan lapsista, uhrautumaan heidän vuokseen, mutta silti ei olla rakastavaisia tai seksikumppaneita? Kuinka usein tilanne on tämä? Eikö usein ole kyse (jos avioeroa harkitaan) niistä sovittamattomista ristiriidoista, joitten vuoksi yhteiselämä on mahdotonta? Jos asiat ovat hyvin, eihän silloin erota.

Mutta kuten sanottu, minä ajattelen tästä asiasta ilmeisen eri tavalla kuin sinä, tripod, mutta eihän se mitään haittaa?

Peesi. Uskomatonta miten ei tajuta sitä kuinka rankkaa suhteessa silloin on kun ero alkaa lähestyä.

On täydellisen eri asia jos on seksitön kumppanuus tai sellainen suhde kuin tuolla selibaatti-isällä.

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Mä luulen että on muutamakin. Mä oon kirjoittanut pari viestiä mutta en tuota. Voi nyt laittaa nimen, en vain ajatellut laittavani enempää viestejä.

 

miettien esim seitsemän vuotta selibaatissa miestä joka on läpeensä jo katkeroitunut.

Mistä niin päättelet? No hyvä on, myönnetään... Mutta toinen juttu on että uskotko tosiaan että antaisin lasten huomata sitä mitenkään?

nokun olet myöntänyt sen aiemminkin.. siitä päättelin mutta siis tarkoitin sitä että jos vuosia ja vuosia kerää sitä katkeruutta sisälleen ajatellen vain lapsia ja eroaa kun lapset on isoja ei siitä katkeruudesta pääsekään välttämättä enää eroon ja koko loppuelämä menee siitä pilalle. mä en usko että sä pääsisit panemalla eroon siitä mitä olet sisällesi padonnut. vaikka sun lapset ei huomaisi mitään sun tunteista niin tuskin he myöskään haluavat että olet onneton.

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Meitä on näköjään kaksi vieras-nimimerkillä..

 

Fanta ei mitenkään vastustanut elämän uudelleenpriorisointia, vaan muistutti että elämä on tässä ja nyt. Voit olla hyvä vanhempi ja muistaa myös itsesi ja oman onnesi.

Nimenomaan näin! Ei hyvä vanhemmuus tarkoita sitä, että pitäisi unohtaa täysin omat tarpeensa. Ja hyvä vanhempi voi olla etävanhempanakin, tapa vain on eri kuin ydinperhevanhemmilla.

no aamen. :flower:

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

 

Niin sitä piti sanomani, että kun ketjussa on sanottu, että "jatketaan sitä ns omaa elämää kun lapset ovat isoja" Minusta siinä joku kyllä mättää, sitä omaa elämäähän tässä, eikä mitään muuta, eletään joka ikinen päivä ja eikö sitä pitäisi elääkin tässä ja nyt, tänään ja huomenna, eikä sitten joskus.

Eli mielestäsi on väärin muuttaa elämänsä prioriteetit ja onnellisuuden määritelmää, pelkästään lasten takia? Elämä on elettävä maksimoiden henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ja onnellisuuden tunneta, välittämättä lasten tarpeista.. koska näitä nautinnollisia elinpäiviä on niin rajallisesti?

Fanta ei sanonut näin, Tripod. Rauhoituhan nyt ja lue ihan rauhassa ennen kuin vedät johtopäätöksiäsi (aika villejä vielä!). Se, että aikuinen elää elämäänsä eikä suostu nielemään onnettumuuttaan, ei tarkoita sitä etteikö voisi lapsien hyvinvointi olisi silti tärkein asia mittarissa.

Miksi mielestäsi ei voi olla olemassa hyvää balanssia? Tilannetta, jossa esekä vanhempi voi elää ja onnellinen ja samoin olla lapset?

Jos perhe ei ole enää ole onnellinen (mikä olisi ideaalitilanne), miksi ei saisi etsiä toista ratkaisua (joka ei ole lapsille mitenkään paha)?

Vaihtoehtoina ei ole lasten hyvä TAI aikuisen hyvä. Nimittäin jos koti ei ole enää onnellinen, ei vaihtoehtoa oikeastaan ole. Lasten ehkä ennen niin 'onnellinen' koti on jo kadonnut.

Peräänkuulutan vanhempien velvollisuutta TEHDÄ kodista onnellinen. Kyllä kuule moni onneton avioliittokin voidaan muuttaa onnelliseksi tai edes tyydyttäväksi jos se eteen nähdään tarpeeksi vaivaa. Ongelma vain on, että ennemmin murjotetaan, ja osoitetaan mieltä kun annettaisiin anteeksi ja oltaisiin armollisia toisia kohtaan. Onnellisuuden eteen nimittäin voidaan tehdä paljonkin työtä, sillä ilmaiseksi sitä ei ainakaan saa. Onellisuus ei ole annettava asia, vaan jokainen luo sen itse ajattelu- ja menettelytavoillaan

Sarjassamme hyödyttömiä neuvoja sulta.. Se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu kovinkaan usein tuo väkisin onnelliseksi tekminen. Toisekseen se ei myöskään onnistu yksin vaan vaatisi kummankin panoksen. On kohtuutonta ja nurinkurista ajatella että tällaisella mentaliteetilla yhtäkkiä saataisiin erot loppumaan!

No aivan! Missä olen väittänyt, että vain toisen osapuolen tulee tehdä töitä?!? Kuten täällä on aikaisemminkin sanottu, vaatii se kummaltakin työtä.

Mutta miksi siis haukkua eroavia perheitä? Useissa perheissä yksi osapuoli haluaa erota enemmän kuin toinen.......

Hetkinen... En ole missään haukkunut eroavia perheitä. Olen vain sanonut mielipiteeni avioeroista. Olen itse nimittäin myös eronnut ja rankkaa se pienille aina on, toimivat vanhemmat sitten kuinka fiksusti vain. Toivon myös, ettei heidän tarvitsisi käydä omissa liitoissaan avioeroa läpi. Miksi eriävät mielipiteet täytyy aina kokea haukkumisina?

Miksi sitten peräänkuulutat vanhempien velvollisuutta tehdä kodista onnellinen eroketjussa? Tuollainen velvollisuus onkin kyllä olemassa, mutta jos pariskunta on niin onneton että haluaa erota, taitaa olla vähän myöhäistä. Hyvä neuvo sinällään kun suhteessa ja kodissa on toivoa ja tahtoa bielä olla yhdessä. Mutta kun eroa halutaan, ei sitä onnellisuutta kotiin kyllä saa luotua. Vaikka äiti olisi kuinka hymyileväinen ja rento lasten kanssa, niin lapset kyllä tietävät missä mennään.

Tämä ketjun aihe on tutkimus, jonka mukaan lapsen etu on pääosin elää ehjissä perheissä, eikä tämä ole siis mikään "eroketju". Mielestäni oma näkemykseni on ollut täysin tämän ketjun aiheen kanssa linjassa. Paljon voitaisiin tehdä tämän asian eteen, mikäli kummallakin vanhemmalla löytyisi tahtotilaa sen toteuttamiseksi. Myös niissä tilanteissa, kun on jo ajauduttu kriisiin. Mutta en jaksa enää keskustella tästä aiheesta. Omalla kohdallani tuon artikkelin lukeminen aiheutti paljon ajatuksia omasta historiasta ja käytöksestäni nykyisessä suhteessa. En tiedä luitko sinä sitä, jos et, niin suosittelisin lukemaan.

Elikkä heippa vaan!

 

En minäkään isääni kaivannut eron jälkeen kun ei hän aikaisemminkaan ole ollut meidän elämässä sen enempää. Joten ero ei vaikuttanut varsinaisesti meidän lasten elämään millaan tavalla. Eikä isä suhteeseeni. Siis jos ero yleensä kuitenkin on niin, että se isä onkin yhtäkkiä poissa normaalista elämästä. Meillä ei niin ollut. Joten.. Minä kuitenkin sain apua ja tukea, joten en ole kokenut menettävä yhtään mitään isäni osalta vanhempieni eron takia. Mutta tiedän millaisia seurauksia sillä on. Ja onneksi meillä ei isään ollut totuttu normaalissa arjessa, sitten vanhempieni ero olisikin voinut olla traumatisoiva ja ylitsepääsemätön. Sitä se ei kuitenkaan ole missään vaiheessa minulle ole ollut. Enkä mitään sellaista myöskään missään vaiheessa sanonut. Älä oleta, kun et kerran voi tietää!

Tuota onko teitä kaksi "vieras" nickillä? Vai sinäkö tuossa aikaisemmin kerroit, että kärsit vanhempiesi erosta kauan ja kärsit masennuksesta?

Niin ja siis kyllähän lapset kärsivät joka tapauksessa vanempiensa erosta kauan, jos ja kun vanhempiensa luona kuitenkin vierailevat/asuvat vuoraviikonloppuisin/viikoin.. Että kyllä se kuitenkin on lapsi, mikä liikkuu siinä vanhempiensa välillä. Sitä tarkoitin kärsimisellä. Vaikka meillä sitä olikin vain vähän -siis isän luona vierailuja.
Ja kärsin masennuksesta myös, joka puhkesi eron seurauksena, mutta olenkin aina ollut aika arka ja ujo, joten siihen vaikuttivat myös eron lisäksi uudelle paikkakunnalle muutto, koulun ja kaikkien kavereiden vaihtaminen.. Monta asiaa monessa, ei vain pelkkä vanhempieni ero. Selvenikö? Vai mitä ajoit takaa?

Niin siis jos muuten selviää erosta paremmin niin tuo liikkuminen isän luona ei nyt ole mitenkään erityinen kärsimys. Ihan normaalia elämää siitä tulee hyvin nopeasti eikä mitään tuskaa.