***ESIKOISESTA HAAVEILEVAT*** -plussapuhuuripino

Hali tippuneille :hug: Ja extra iso hali plussanneille! :hug: :heart:

Viime viikonloppuna elettiin ovis aikoja ja se taidettiin pilata ihan tietoisesti.
Pupuilut jäi vähän huonolle mallille. Perjantaina ainoastaan harrasteltiin rakkauden leikkejä makuuhuoneessa. Kummallakaan meille ei oikein riittänyt fiilistä muille päiville. Ja mä en ainakaan pysty nauttimaan seksistä, jos en ole tunteella ja omasta tahdosta mukana juonessa. Tyydyn kohtalooni ja odottelen tädin saapumista tyynen varmasti :/

 
Kopioin itseäni suoraan toisesta ketjusta.

Tänä aamuna testasin, nyt on 30/29-31.. Sellanen todella hailakka viiva tai mahd. viivan paikka sieltä tuli, kun oikein tarkasti katsoi. Toisaalta tuntuu, että vain luulen nähneeni sen. Testi oli herkkyyttä 10, kotitesti.fi:stä tilattu liuskatesti. Eilen tuntui alaselässä välillä lieviä menkkamaisia oireita, muttei ainakaan vielä täti ole saapunut paikalle. En nyt vielä mitään uskalla toivoa, täytynee testailla vaikka lauantaina uudestaan ja katsoa mihin suuntaan se nyt lähtee kääntymään. Aika kuluu vaan niin hitaasti! Toivottavasti saisin iloisia uutisia....

MUOKS. Niistä "oireista" piti laittaa, että mahassa on tuntunut epämääräisiä pieniä kipuiluja ajoittain, ja koko ajan palelee valtavasti. Myös väsymystä on ilmassa. Mutta nämähän eivät mitään meinaa, voivat enteillä alkavia kuukautisiakin.
 
hepskukkuu..joo nibbler noilla miehillä on outoja yhtälöitä välillä, meilläkin kun on ollut joku riidan poikanen tai pitempääkin mykkäkoulua alkaa tapahtuu kaikkea kummaa huomioimista...välillä se ärsyttää kun eihän sen niin pitäisi olla... :eek:

Mä tässä aivottelin juuri viisailla aivoillani, että vaikka nyt ei tärppäisi, niin voipa sitten osallistua juhlintaan vielä kohtuu täysillä, siis silleen kosteuspainotteisesti...on se kyllä hullua kun on niin varma tärpistä ja sitten kohta onkin ihan varma että ei tod. mitään!

Tsemppiä kaikille jännääjille, mun mielestä haamu kyllä jotain meinaa, luulisin että r-testin pitäisi näyttää puhdasta negaa jos siis ei ole raskaana ja olen ollut lukevinani että haamukin tulkitaan positiiviseksi (tosin voi olla kemiallinenkin sitten). Mutta toivotaan että teillä selviää pian.
 
Nibbler hassu mies sulla! kiitos listasta:)

iitu- en halua masentaa mut, mä ainakin saa niihi kotitesti.fi:n herkkyys 10 liuskoihin aina harmaan viivanpaikan ja sit, ku yrittää arpoo, et onko siinä punertavaa seassa :kieh: nyt viimekirrossa siihen ei tullu punasta, mut edellisessä tuli vähän..ainakin olevinaan ja oli kauheet oireet esim. rintoja, nännejä ja alavatsaa poltteli ja oli sellanen kipee olo..ja kipeet runsaat menkat tuli..en tiä sit

Kiva daadeli, ku kävit moikkaamassa :)
 
heippahei:)
pitkästä aikaa. aika on mennyt muuttoa ja remonttia suunnitellessa. tänään kun rupes alavatsaa vihlomaan erikoisesti, päätin tarkistaa mikä kp ja 29 näyttäs olevan. ei nää oo menkkakipuja, mutta kun katselee ajassa taaksepäin, niin kaikki kivut taitaa mulla viitata menkkoihin :(
tilasin pari testiä, mut voip olla, ettei niitä tarvita.. kuka tietää... :D

onnittelut kaikille plussanneille :heart:
ja isot :hug: kaikille uuteen kiertoon joutuneille....
 
:hug: niitä tarvitseville.. ja tsemppiä..

Onnittelut plussanneille jos en oo muistanu onnitella.. :heart:

Ja Nibbler hei muuten... miut vois lisätä listalle, sit ku kerkiät.. :) kp 2/28-? en nyt ole ihan varma tosta pituudesta, mut se selvinnee vielä.. :)

Niin ja Talvikselle peukut pysytyssä :):) :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja HaLPe:
iitu- en halua masentaa mut, mä ainakin saa niihi kotitesti.fi:n herkkyys 10 liuskoihin aina harmaan viivanpaikan ja sit, ku yrittää arpoo, et onko siinä punertavaa seassa :kieh: nyt viimekirrossa siihen ei tullu punasta, mut edellisessä tuli vähän..ainakin olevinaan ja oli kauheet oireet esim. rintoja, nännejä ja alavatsaa poltteli ja oli sellanen kipee olo..ja kipeet runsaat menkat tuli..en tiä sit
Et masenna, koska en ole itsekään yhtään luottavainen/toiveikas sen vuoksi. Oon tehny niitä nyt kaks, toisen tänäaamuna ja toisen aiemmin. Aikaisempaan ei tullut viivanpaikkaa, mutta olen kuullut sen verran noista testeistä, etten luota ennen kuin saan selkeästi punaisen viivan.

Pitää tässä nyt katsastella eteenpäin, jospa se viikonlopun aikana selviäis.
 
iitu- mulla on kans ollu käytössä samoja testejä... haaleita viivoja näyttää juu mut ainaski viimeks ne todettiin ihan oikeiks viivoiks.. nyt oon tällä viikolla koittanu niitä haaleita viivoja kovin tulkita ja huomenna koitan saada lääkäriä kiinni verikoelähetteeseen... tsemppiä sinulle :heart:
 
Päätinpä nyt liittyä kanssa tälle palstalle mukaan. Eli ensimmäinen meillä olisi kanssa yrityksessä. Alku keväällä mies ilmoitti, että kyllä se vauva meidän perheeseen olisi kyllä pikku hiljaa tervetullut ja minähän otin heti tuosta lupauksesta kiinni ja tilasin ajan reumalääkärille lääkkeiden vähennykseen. Nyt on siitä sitten puoli vuotta aikaa ja pillerit lopetettiin viime kuussa. Hirveästi ei uskaltanut toivoa kesän aikana että pääsisikö syksyllä aloittamaan yritykset, mutta kesä meni hyvin lääkkeitä vähennellessä ja vointi on hyvä. Eli nyt meillä on sitten yritys käynnissä. Toivottavasti piakkoin tärppäisi.
 
Hyvää aikaista huomenta neidit! Tännekin pinoon extraisot halaukset kaikille tasapuolisesti jotka niitä kaipaa! :hug: ja varovaiset onnittelut haamujengiläisille. :) Jippii huomenna uudessa työpaikassa alotan! Ei malta odottaa. Palailen huomenna taas lukemaan kuulumisianne. :)
 
nibbler, ihanaa :heart: Ehkä kaveri sitten tajusi mitä on menettämässä :D Kuulostaa kyllä tosi hyvältä!

tervetula tiikeri :flower:

Ihteä:
Eli kp 38 tänään, hmm... eilen jo syyhysi sormia duunin jälkeen, ja olin menossa apteekkiin, kaatosateesta huolimatta. Mutta juuri se paikka oli kiinni, enkä vaivautunut kuitenkaan muita apteekkeja etsimään... Tämä on ollut siitä hassu kierto, että kuivaa on kuin saharassa. Pienen pientä limaa olin havaitsevinani, ja siitä kun laskin 12 päivää eteenpäin, niin tuli juuri tää 38. (Juu juu, TJOTTAILUA :saint: )

Eli koska ei ole testejä, en voi testata. huomenaamulla sitten, tuskin sunnuntaihin maltan odottaa. Oon ajatellut niinkin, että ne menkat voi pysyä pois sen plussan toivossa. Niin sittenhän negakin auttaisi edes johonkin... mutta kyllä korkealta siinä tapauksessa pudotaan :/ Olettehan tytöt valmiin ottamaan vastaan? ;)
 

3.10.2008

Minnie-....................kp 100/30-33.......................(tjottailee)
Terhi82...................kp 78/28...........................yk 3(km jälkeen)
katie80...................kp 75/30............................yk 4
Santtuli...................kp 73/27-57.......................yk 4
Hope22...................kp 64/30...............................yk 2
Heksu76..................kp 60/26..............................yk 1
Humu82..................kp 52/27-33...........................yk 2(yht. yk5)
DeviLiah.................kp 51/35.................................yk 3
La bebe..................kp 46/??................................yk 1
Zande.....................kp 41/36.................................yk?
Talvis......................kp 41/30...............................yk 5

Sun Rise..................kp 38/29..............................yk 3
Kauris-82................kp 38/30..............................yk 6
iitu-.........................kp 31/29-31........................yk 1

asty........................kp 30/28-42...........................yk?
johanna83..............kp 28/32-40..........................yk 6
katalin....................kp 26/28-29...........................yk2
yöperhonen-..........kp 25/29.................................yk 8
Nasuli08.................kp 25/28-30...........................yk 3
toivova-84..............kp 23/25-29...........................yk 3
kaz.........................kp 23/26-27..........................yk 3
Henuliini..................kp 21/29-34...........................yk 3

Baby Butterfly.........kp 19/28-31...........................yk4
Londiliina85............kp 18/28-30...........................yk 2
Marshmallow...........kp 17/23-26..........................yk 4
kiharapää...............kp 16/32-35..........................yk 13
JenPen....................kp 15/28...............................yk 3 (T)
Daadeli....................kp 15/ .................................yk 8
MyPoodels...............kp 15/28-58..........................yk 5
Kia-85....................kp 13/??.................................yk 3
Delfis......................kp 13/28................................yk 2
Louvre....................kp 13/32-40...........................yk 7
Hemuli1981............kp 13/28-38...........................yk 5

Happyfeet...............kp 10/32...............................yk 2
Minttuli82...............kp 9/23................................yk 3
Piglet......................kp 8/27-..............................(taustailee)
Ouska.....................kp 8/33-??...........................yk 7
Mansikkatee..........kp 7/29.................................yk 3
Heinu......................kp 6/26-31........................yk 12
kukkaiskeiju............kp 5/34-39........................yk 3
Siniviuhka...............kp 4/26-29.........................yk 9
HaLPe.....................kp 4/23-27..........................yk 9
Teddybear82..........kp 3/28-?.............................yk 1
Kuumeilija...............kp 2/26-41..........................yk 9
Finu........................kp ??/??...............................yk 1
vinka......................kp ??/??...............................yk 1
haaveluja84...........kp ??/??...............................yk ?
kolmistaan..............kp ??/??...............................yk ?
Mikita......................kp ??/??...............................yk?
Nastimatroona.......kp ??/??................................yk ?
Tiikeri83................kp ??/??..................................yk ?

++
Nanakuu
Salmiakkkitassu
Sompio
 
rupes vähän naurattamaan ku aattelin että kuinka pitkälle me kehitellään tätä esikoisista haaveilevien juttua :LOL: ku meillä on tää perusketju, sitte tuli esikoisissa haaveilleet plussanneet, sitte on tuo pitkään olleitten ketju.
onkohan sitte taaperopuolella esikoisista haaveilleiden taaperot?
eikä varmaan mee kauaakaan kun on esikoisista haaveilleiden pikkukakkoset haaveisssa :D
esikoisista haaveilleiden monikkoperheet?
 
Mieluustihan minä täällä useamminkin kävisin, mutta jotenkin aikaa vaan ei tunnu riittävän enää tietokoneelle.. Pikaisesti käy lukemassa sähköpostin töissä ja kotona ei enää viitsi illalla aukaista konetta. :D Mutta koitan ryhdistäytyä ihan teidän takia ja alan taas tunnista toiseen luumuilemaan täällä palstalla :LOL: Joten koirat saavat unohtaa harrastukset, mamma nörttää illat pitkät, vain teidän esikkojen takia :D

Antakaas tyttäret, nyt vinkkiä ens kuuhun. Mitkä on niitä varmoja kikkoja, joka tuottaa toivottua tulosta! Vai saataisiinkohan me tänne vieraileva asiantuntija Esikoista, joka on jo plussannut ja tietää kuinka se tapahtuu.
 

Yhteistyössä