Heinäkuun 2009 Helistäjät marraskuussa

Tervehdys pinoon! :wave:
Uusiakin on tullut, ihana juttu! :heart:
Ja tekstiä myös, ei meinaa perässä pysyä.. :D
Mulla on ollut tänään siedettävämpi olo kuin muina päivinä, täytyy kyllä sanoa että kovin oon iloinen jos olo alkaa jo helpottamaan. :) Syödä täytyy edelleen reilun tunnin välein ja sen teen ihan mielelläni jos olo vaan pysyy siedettävänä!

Päänsärystä: mulla on ollut teinistä asti taipumusta päänsärkyyn ja nyt muutamana päivänä se on taas ilmaantunut, pitkään olikin poissa.
Eilen otin panadolin, sohvalla melkein itkua tuhersin kun olo oli niin kamala. :x
Ja väsymyksestä joku kyseli, en muista että olisin pojasta ollut näin äärettömän väsynyt, tosiaan ihan pakolliset jutut olen tehnyt ja muu on jäänyt miehelle, toivottavasti alkaa väsymyskin helpottamaan niin jaksaisi alkaa miettiä ja laittaa joulua!! :xmas:

Ultrassa mäkin kävin yksityisellä viikolla 8, ja suunnittelin että saatanpa käydä samalla mukavalla gynellä myös noi lääkärintarkistukset mitä tässä raskauden aikana on, en erityisemmin välitä meidän tk:n lääkäristä..

Ei tässä kai muuta tällä erää, IHANAA kun on viikonloppu ja 10. viikkokin on jo alkanut!!! :)
 
Minä taas vähin oirein täällä. Pahoinvointia mutta siihen se jääkin, iltaisin koskee hieman mahaan.
Eilein täältä jonkun kirjoittamana luin siitä tuulimunasta(jälleen, se niin kovin minua pelottaa..), että kyllä odottava äiti vain tietää, naisen vaistolla.
Jollain tavalla uskon itsekkin tuohon vaistoon, minullakin jonkinlainen vaisto kertoi että olen raskaana ennenkuin edes testiä tein. Nyt minulla sitten semmoinen olo että ei tämä voi olla todellista että en minä lasta saa, ja että tuulimuna on kyseessä..
Tosin yritän luottaa enemmän siihen että tämä on vain lukemisesta johtuvaa vainoharhaa. Toivon kovasti.

Tinnaa & Ötö 6+4
 
Tinnaa: Tuulimunaa minäkin pelkään, kun ultrakin on vasta joulun jälkeen. Kuinkahan yleistä tm-raskaus on? Jostain luin, että 70 % keskenmenoista on tuulimunia... Siinä oli kyllä, että loput on niin vaikeasti vammautuneita jo alkiona ettei niillä siksi ole tulevaisuutta. Tiedä sitten... :/
 
Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti. Papereita täyteltiin ja otettiin muuten tarvittavia tietoja ylös. Seuraavaksi olisi sitten ultra. Pitänee varata se maanantaina, sen saa viikoilla 10-13. Kunpa saisi heti raskausviikolle 10. Silloin se olisi sitten juuri ennen jouluviikkoa (jouluviikolla ollaankin jo kauempana sukuloimassa). =) Seuraava neuvolakäynti on sitten lääkärineuvola tammikuun puolivälissä.

Tänään kerrottiin molempien vanhemmille raskaudesta. Omista vanhemmista tuli olo, että olivat jo arvanneetkin. Kieltämättä mulla oli jo ennakkoon sellanen fiilis. :D Miehen vanhemmat taisivat ainakin alkuun vähän häkeltyä, mutta tuskinpa muuten suurikaan yllätys heillekään on...

Mielen herkistymisestä oli kirjoteltu. Täällä myös tunteet heittelee. :wave: TV:n ääressä itkeä tihrustellaan millon mistäkin yms. Mies on myös saanut kuulla kunniansa. No olen mä sitten perästä mennyt anteeksikin pyytelemään, mutta joo... :ashamed:

Äiti-Kengu: Esikkoa odottaessa olin vielä todella hoikka, muutenkin kuntosalin yms ansiosta hyvässä kunnossa. Maha mulla tuli sillon melko myöhään esille, siis niin että ulkopuolisetkin sen huomasi. Raskauden jäljiltä mulle jäi suunnilleen 5 lisäkiloa. Nyt maha on plumpsahtanut heti esiin! :eek: Mä olen ihan ymmällään tämän kanssa, varsinkin illasta se on toooosi iso! Neuvolassakin vaan totesi, että semmosta se useimmiten on, kun yksi lapsi siellä masukissa on jo kasvanut... :whistle:

Mariia: Nykyisin meillä on tukiverkosto lähellä, toisin oli vielä muutama kuukausi sitten. Asuttiin sillon eri paikkakunnalla, ei lähisukua lähellä, kaveripiiri enemmän city-elämästä yms kiinnostunusta. Paljon tähän muuttoon vaikuttikin mummolan läheisyys yms. :) Kyllä siitä ilman tukijoukkojakin selviää, vaatii vain vähän enemmän järjestelyä ja venymistä...

Niin paljon olette tässä kirjoitelleet taas, että kunnon kommentoinnit tahtoo tässä väsymystilassa taaskin jäädä. :ashamed: Eilen taisin olla jo unessa tähän aikaan... Petiin siis, huomenna riittää vilskettä... Kauniita unia! =)

mussu & monni 7+3
 
Heippan vaan kaikille!

No nyt on np-ultra varattu ja aika on 5.1.09. Tuntuu kovin kaukaiselta, mutta äkkiäkös tuo tulee. Saapi nähdä vaan, joudunko jo aiemminkin käymään sillä tänään on vähän tiputellut sellaista verituhrua. Säikäyttihän se ihan hemmetisti kun kaikki keskenmenoni ovat alkaneet verenvuodolla.. Mikäli koko viikonlopun ajan jatkuu niin maanantaina varman varailen aikaa lääkäriin. Mutta eihän sen tarvitse vakavaa olla. =)
Mulla oli esikoisen raskaudessa tosi raju verenvuoto raskausviikolla 14, heinätöissä oltiin oltu koko päivän ja traktoria ajaessa ilmeisesti tärinä oli aiheuttanut hematooman joka sitten alkoi valumaan. Kaikki onneksi päättyi hyvin, vaikka säikähdys oli jotain sanoinkuvaamatonta.

Mä olen tässä illan surffaillut eri nettikauppojen sivuja kun tekisi mieleni ostaa jotain päälle sopivaa vaatetta. Olettekos jo moni ostelleet mammavaatteita? Esikoisen odotusajoilta on kaikki tallella, mutta ovat sen verran suuria vielä että tarvitsis.. mutta uskaltaisiko. Olen jo kolmesta kaupasta ostoskoriin keräillyt vaatteita, mutta ratkaiseva klikkaus on vielä suorittamatta. =)
Minusta varmaan näkyy raskaus jo ulospäin, ainakin on masua jo sen verran tuohon nyt kertynyt.. osa tietysti on turvotusta. Poikaa odottaessani lopetin ratsastuksen viikolla 9 kun oli jo selvä masukumpu.

Johnu olipas hyvä kun lääke saatiin vaihdettua! Toivottavasti se sopii!

Jopas oli Mymmyryyllä mielenkiintoinen hammaslääkärireissu. Toiset puudutteet sisältävät adrenaliinia, jotka voivat nostaa sikiönkin sykettä, mutta en ole koskaan kuullut että siitä olisi mitään vaaraa ollut. Muutenhan puudutteet ovat niin lyhytvaikutteisia, että ovat turvallisia käyttää raskausaikanakin. Lisäksi puuduttaessa lääkemäärät on pieniä ja koska lääke annostellaan paikallisesti, ei se aiheuta samanlaisia haittavaikutuksia kuin suun kautta otetut lääkkeet voivat aiheuttaa.
Mulla jouduttiin paikkaamaan hammas raskausaikana ja mielestäni vauva kävi levottomammaksi, mutta se taisi pääasiassa johtua vain omasta hermoilustani.

Tukijoukoista oli puhetta.. Meilläkin on sellainen tilanne että sukulaiset asuvat kaikki suht kaukana ja käyvät välimatkojen vuoksi aika harvakseltaan. Onneksi naapurissa asuu eräs opiskelijatyttö, joka tarpeen tullen voi tulla lasta hoitamaan.. Muuten ollaan ihan omillamme. Harvoinhan sitä minnekään pääsee yksikseen, mieskin kun on tosi paljon töissä mutta en minä sitä omaa aikaa osaa kaivatakaan. Eri asia varmaan olisi jos olisi mummola ihan lähellä.

Heinäkuu on laskutuksi ajaksi hyvä siksi, että äitini voi siihen ottaa lomansa joten pystyy sitten asumaan meillä kun tarve tulee. Mua alkaa aina jännittämään kun uskaltaudun ajattelemaan ensi kesää.. Voi kunpa kaikki päästäisiin sinne saakka! :heart:

Mutta iloista viikonloppua kaikille! Nyt pitää vielä päästää koirat pissille ja sitten pääsee taas nukkumaan. Jee. =)

Hilmuska ja rv lienee tasan 7
 
Uusille tervetuloa! Toivotaan, että kaikki pysyy tässä junassa kyydissä. Mullakin on tosi vahva toi tuulimuna-tuntemus. Ultra on vajaan viikon päästä torstaina. Sitten se nähdään, onko siellä ketään. Veristä limaa on tullut joka päivä, eikä se mun mielestä ole ihan normaalia :ashamed: vaikka hormoniarvot olis kuinka hyvät. Tuskaa odottaa nää päivät, että pääsee sinne ultraan, varsinkin kun on koko ajan äklö olokin.

Mun piti ottaa eilen 20 min. tirsat työhuoneessa, kun väsytti niin. Onneksi siellä on pieni sohva, jolle kellistyä ja huonekaveriakaan ei näkynyt, joten sain rauhassa nukahtaa. Oli vaan ankea herätä puhelimen piipatessa herätystä takas tunneille.

Hei siitä graavilohesta, että omatekemää tai suoraan kalakauppiaalta saa syödä, kaupan muoveissa olevaa ei.

t. happihyppy ja mahdollinen vaalivoitto (6+1)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tinnaa:
Minä taas vähin oirein täällä. Pahoinvointia mutta siihen se jääkin, iltaisin koskee hieman mahaan.
Eilein täältä jonkun kirjoittamana luin siitä tuulimunasta(jälleen, se niin kovin minua pelottaa..), että kyllä odottava äiti vain tietää, naisen vaistolla.
Jollain tavalla uskon itsekkin tuohon vaistoon, minullakin jonkinlainen vaisto kertoi että olen raskaana ennenkuin edes testiä tein. Nyt minulla sitten semmoinen olo että ei tämä voi olla todellista että en minä lasta saa, ja että tuulimuna on kyseessä..
Tosin yritän luottaa enemmän siihen että tämä on vain lukemisesta johtuvaa vainoharhaa. Toivon kovasti.

Tinnaa & Ötö 6+4
Aivan ja ihan juuri samat tuntemukset täällä ja hyvin luultavasti ihan yhtä aiheettomia. En ole edes uskaltautunut mukaan koko ketjuun. Ehkä nyt uskaltaudun, kun huomaan, että muut painivat samojen ajatusten kanssa. Meillä ensimmäinen neuvola 8.12, mutta siellä ei varmaankaan vielä saada mitään varmuutta asiaan... Äh ja puh. minut saa lisätä listalle, jos tällainen märehtijä mahtuu joukkoon rv 7+2 tällä tietoa.
 
Tervetuloa mukaan hannie, jos saisin lasketun päivän/kuinka mones lapsi/synnytyspaikan? :heart: Paljon Onnea raskauteen! :flower: :heart:

Eilen iltavuoro ja kierros alkoi 16 aikaan ja migreeni alkoi 17 aikaan, kauhea olla töissä sahalaidat silmissä vilkkuen ja oksennus tuli vähän väliä suuhun! :$ Meillä vain 2 hoitajaa illassa ja muut olivat pikkujouluissa, työpaikan :xmas: Pakko oli tehdä, en pahemmin puhunut asiakkaille, varmaan ihmettelivät :headwall: oli kyllä niin huono olo, muutoin eilen ei ollut kovaa pahoinvointia ennenkuin migreeni iski. 20 aikaan sain lähteä pois toisen hoitajan luvalla, hän oli 21 asti.

Nyt ei pää särje, mutta nälkä ja huono olo herätti, eli söin puuroa ja menen kyllä takaisin vielä nukkumaan |O , kovasti janottaa myös nykyään, vettä juon , se on varmaan kun oma nestemäärä lisääntyy runsaasti.

Vauva masusta, minulla ainakin alavatsa selvästi jo pullottaa, ylävatsakin taitaa pullottaa, kun pitää tankata jotain pientä vähän väliä :D

Mukavaa lauantai päivää kaikille ja Onnea kaikkien raskauksiin!
:heart: :flower:

Täällä npultra sen veriseulan takia rv 11-12, muutoin voisi olla vähän myöhemminkin, mutta kun se sueula antaa parhaimmat tulokset sillä viikolla kuulemma, no minä ilm jään kiinni siinä seulassa, ikäni takia, mutta minulla onkin jatkuvasti noita seurantoja, jos kaikki nyt ma hyvin. Meillä montaa vikaa pienessä rv13 syntyneessä helmikuussa 2008, sen vuoksi kaikki tarpeellinen ja varmaan tarpeetonkin tehdään tällä kerralla, no itse olen kyllä asian tiimoilta tyytyväinen! :heart:

Heippaus taas! :heart: :wave:




 
Jos tää teksti menee johki väärää paikkaa ni suonette anteeksi...mä en oo ihan varma miten tätä juttua käytetään ja miten tääl toimitaa.... =)et koittakaa jaksaa....

Mä nyt kans uskaltaudun tänne kirjottelee...vaikka en missää ultrissa /neuvoloissa oo viel käynykkää...ja et raskaus on viel alussa... nyt menossa 5+2 ja raskauslaskurin mukaan laskettuaika olisi 30.7.2009.... =)

On jotenki ihan sekaiset fiilikset, ei jotenkaa voi uskoa et ois raskaana....alaselkäsärky ja hirvee nälkä on on ainoot oireet joita tällä hetkellä on...

Eilen kerroin äitille...laitoin sille multimediaviestinä ruusuista(sain avomieheltä ne paripäivää sitten) kuvan ja tekstin 30.7.2009...mut ei se tajunnu, ihmetteli vaa mikä juhlapäivä meillä taas muka on. Sitten laitoin viestinä että mitä voisi tapahtua 9kk päästä. Sit äiti laitto että pitääkö ostaa mökille jo toinen pulkka?.... :) iskä oli heti soittanu omalle äitille ylpeenä....heh...et kyllä ne ihan kivasti otti uutisen vastaa....avomiehen isä oli kanssa ihan innoissaan. Oli kertonu vaimolle ja sen tyttärelle ni oli kuulemma kiljunu innosta ja höpissy et pääsee ostamaa lastenvaatteita.....heh......

Pitää vaa toivoa että kaikki menee hyvin kun jo niin moni tietää asiasta...no eipä siinä mitää voi jos jotain ongelmia tuleeki ja kaikki ei mee hyvin....välillä oon että ei tässä mitää hätää, kaikki menee hyvin...sitten hetken päästä mietinki että mitä jos sittenki tuleee jotain.....ompas olevinaa vaikeeta...heh......

Pitänee ensviikol soitella ja varata neuvola aika, toivottavasti pääsisin tohon neuvolaa mikä on tos melkee parinsadan metrin päässä.....toinen vaihtoehto ois 4km...et ei pitkämatka sekään....no mutta ensviikolla sekin selvinee.....

Voimia ja jaksamisia kaikille...mä lähen nyt hakee jotain syömistä ku taas ihan tajuton nälkä...

Vaakkis82 ja Itu 5+2
 
Huomenta päivää.
Kaupassa käyty kävellen.Ostin kivennäsvettä,että selvisin kotio.Nyt siellä sit sataakin vettä.
Omaatuntoo kolkuttaa,kun ei jaksa kuntoaan kohottaa.
Eilen poltti mahaa oikein kunnolla,niin että palästyinkin jo_Onneksi tänään ei muuta kuin kuvota kunnolla :$
RouvaPikkuMyy: Olipas sulla raskas työvuoro.toivottavasti olosi helpottuu.
Hannie:mukavaa odotusta ja jarrusukkia mukaan.
Mammavaatteita olen muutaman ostanut.Vanhat olin jo kerennyt myymään.Omista vaatteista ei mene kuin yhdet housut enään päälle.Miehen kaapilta otin jo college hupparin töihin käyttöön.Omat paidat tyköistuvia.Äitiyslegginksejä tarvis jostain löytää.Varmaan Tampereelle tarvis mennä ostoksille.Missäs siellä muuten löytyy äippävaatteita?Taikka onko teillä antaa nettikauppoihin osoitetta?
Nyt valmisteleen ruokaa.
Mukavaa lauantaita kaikille =)
 
Tervetuloa mukaan myöskin Vaakkis82 ja paljon Onnea koko raskausajaski sinulle! :heart: :flower:

Äiti-Kengu:Kiitos....söin sen puuron aamulla ja meni hetki kun sain mennä ripulille :headwall: , siten nukuin 9:30 asti ja söin juustosämpylän ja join vettä..taas hetki ja vessaan ripulille! :headwall: Nyt olen keittänyt mustikkasoppaa, syömisestä aikaa 20min saa nähdäkuinka käy?

Olo muutenkaan ei mitenkään hyvä, tänään on sitä normi pahoinvointiakin, mitä eilen aamulla ei ollut..no kyllä tämä tästä iloksi muuttuu! :D

Ihanaa pvn jatkoa vaan kaikille! :heart:

:heart: :wave:

 
Huomenta (tai päivää) tännekin. Mä pystyin nukkumaan viime yönä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan suht normaalisti flunssasta huolimatta. Tai no heräilin tuossa pari tuntia sitten, mutta se tuskin kovinkaan suuri synti on.

Ja omastanikin puolesta tervetuloa uusille-kiva saada muitakin kuunvaihteen odottajia tänne, kuin minä. Tuntuu, että alkupinolaiset on jo maratonin verran edellä itseäni, kun ei noita viikkoja ole juuri kertynyt plakkariin vielä itselläni niin paljoa =)

Omasta navasta sen verran että pahoinvointi näyttäisi hieman alkaneen. Tosin keskittyen iltaan. Illalla kun syöminen tahtoo myöhästyä hieman, niin eilenkin tuntui siltä että maailma räjähtää, kun ei ruoka ei tuntunut valmistuvan sitten millään. Eli täytyisi vaan muistaa pitää huolta säännöllisestä syömisestä, ettei tulisi noita kohtauksia. Ja mieli tekee nimenomaan ruokaa - ei siis suklaata tai muita makeita juttuja. Tälläkin hetkellä haaveilen uunilohesta, jossa on purjoa ja kermaa sekä tuorepastasta sen kumppanina... Mullahan on ollut koko ajan 'tuntemuksia' vatsassa eli pieniä nippailuja. Tosin uskon myös, että nyt kun siihen tulee kiinnitettyä huomiota, ihan normaalitkin reaktiot tuntuvat jotenkin suuremmilta ja merkityksellisimmisiltä. ;) Juuh, ja mielialat ova herkistyneet. Siis siitä normaalistakin. Mies-parka pohtii sitä, miten hän selviää tästä kaikesta näiden mun muuttuvien mielialojeni kanssa B)

Eilen kerrottiin miehen veljelle (tai siis mies haluaa kertoa tän nyt kaikille...) ja reaktio oli lievästikin yllättynyt. Ei edes onnittelut mua vaan alkoi selittämään sitä, kuinka tämä tuli hänelle puun takaa. No, olisko meidän pitänyt raportoida yrityksestä etukäteen vai? Jotenkin tuntuu, kun on lukenut näitä muidenkin kokemuksia kertomisesta, että reaktiot ovat vähän liikaakin niitä omien keskeneräisten asioiden heijastumia, eikä niinkään ajatella aina sen uutisen kertojan tunteita. Mutta ei siis jakseta tuosta sen enempää olla pahoillamme, koska tiedetään taustat ja hänen oma tilanteensa.

Mutta nyt taas syömään!

M ja vielänimetön 5+3
 
Heipskukkuu ja tervetuloa kaikille uusille! Ihana miten porukka kasvaa =)

Jännä miten eri aikaan noi np-ultrat on eri paikoissa. Täällä Tampereella ne on kait viikolla 13 tai jopa 14, millään ei jaksaisi sinne asti odotella...
Neuvolaan pitäisi ensi viikolla soitella, jospa sitä jo malltamattomana silloin kyselisi milloin voi aikaisintaan päästä...
Toisaalta edellinen raskaus oli mennyt kesken viikon 12 alussa, joten en ainakaan ennen sitä ultraan ehkä halua. Pitää päästä näkemään, että sen ajankohdan jälkeen on kaikki hyvin.

Noista tukijoukoista. Me ollaan siitä onnellisessa asemassa, että suku on aikas manselainen, eli Tampereelle ja lähikuntiin on valtaosa porukasta asettunut. Täältä löytyy molempien vanhemmat ja sisarukset, mun molemmat ja miehen toiset isovanhemmat ja paljon tätejä, serkkuja ja ystäviä. Yksin ei siis olla, enemmänkin voi olla hankaluuksia pitää mummut poissa edes yhden päivän...

Toiveista sukupuolen suhteen ollut puhetta. Mulle ei enää ole oikein mitään väliä, kun vaan saisi pienen syliin asti.
Aina oon ajatellut, että ainakin yhden tytön haluaisin, mutta nyt sitä miettii vaan että kun nyt jompi kumpi tulisi.
Mies on toivonut poikaa ja minä tyttöä, mutta ei kumpikaan pettyisi. Tuntuu, että jostain jäisin paitsi, jollen koskaan tyttöä saisi, mutta samahan se on poikienkin kanssa. Nää on hankalia juttuja.

Sinänsä jännä, että mun vanhemmilla on vain tyttöjä ja miehen vanhemmilla vain poikia.
Niin että jommallekummalle tulee ihan uuttaa lapsenlapsen myötä.

Tänään pitäisi taas saada paljon aikaiseksi. Keittiön ja kylppärin/saunan meinaan saada siivottua kaappi kaapilta joulukuntoon, joten voipi olla että illalla väsyttää...
Onneksi mies auttaa. Kait se on jo alettava hommiin...

Meritähti :heart: Jellona 6+1
 
Onpas tänne tullu paljon juttua näinä parina päivänä, kun en oo koneelle kerenny/jaksanu tulla.

Kiitos tervetuliaistoivotuksista. Mukavahan tänne oli siirtyä. :D

Ja tervetuloa kaikille mun jälkeen liittyneille! Tarriksia kaikille matkaan!!

johnulle: Toivotaan, että teillä isä siinä odotuksen edetessä innostuisi ja rauhoittuisi.

Me ollaan kerrottu mun siskolle ja yhdelle ystäväpariskunnalle. Ovat olleet innoissaan meidän uutisista, kun tietävät yritystä takana olleen "jonkin" aikaa.

On kyllä tosi kamalaa kuulla, ettei sukulaiset ota lämpimästi noita raskautumisuutisia. Se voi olla tosi sydäntäsärkevää, varsinkin kun ite on onnensa kukkuloilla. Mutta toivottavasti ne siitä rauhoittuu. Kertoihan minunkin äitini esikoisen syntymän jälkeen vasta, että oli huolissaan meistä ensialkuun, kun ajatteli, ettei meistä ole lapsen kasvattajiksi. Huoli kuitenkin kaikkosi, kun huomasi kuinka hyvin pärjättiin.

Äiti-kengu: Mulla massu pömpöttää kyllä ja pahenee vaan iltaa kohden. Housut, joissa aiemmin jouduin käyttämään vyötä, alkavat jo kiristää. Tarttis vissiin tarkemmin katsella mitä suustansa alas laittaa. Kävin vaa'alla edellisaamun ja 1,5kg tullut painoa lisää plussan jälkeen. Ne on vissiin kaikki sitten tossa vyötäröllä... =)

Mariia: Mun vanhemmat asuu 35 km:n päässä, että aikast likellä. Miehen vanhemmat asuu naapurissa ja hänen siskonsa 20km:n päässä. Sitte mun sisko asuu 100km:n päässä, ettei hänkään mahottoman kaukana. Että tukijoukkoja kyllä piisaa... ja neuvojia... :$

Stellina: Juupa! Tuttuja ollaan sieltä mekin. Kiva huomata, että säkin oot täällä... :D

Pikkumuksis: Mua palelsi ensalkuun kovastikin. Mies naureskeli kun mulla oli pari kerrosta vaatetta päällä ja vielä villapeiton halusin itselleni ja vielä tärisin. Nyt alkaa onneks jo helpottaa. Töissäkin on jo tarkentunut ilman pitkähihasta.

Sompa: Mua jännittää myös aina äitini seurassa. Hänellä on taipumusta nähdä vauvaunia sukulaisista jotka odottaa. Näki mun siskon lasten kohdalla kaikista neljästä, joten tiesi odotuksesta ennen kuin oli kerrottu. Aika monesti nähnyt myös vaunujen väristä, että kumpi on tulossa. Todistettu näitä unia on, kun näki yhdenkin vauvaunen jossa hänen veljensä työnteli lastenvaunuja ja taisi olla seuraavalla viikolla, kun kuultiin uutinen, että tälle veljen tyttärelle tulossa perheenlisäystä. Nykyään katselee meikäläistä sillain pilke silmäkulmassa ja kyselee näisä muutamista odottajista, joita meidän lähipiirissä on. Mainitsee salaamisista ja silmien loistosta. Sellain hämmentävästi. Vielä ei kuitenkaan haluttais kertoa asiasta. No ehkä jouluna on sitten pakko, kun maksalaatikko on aina kuulunu mun lemppareihin, mitä äiti jouluksi tekee. Tänäjouluna täytyy siitä luopua. Ja punaviinistä...

Peittojen heiluttelu on meillä myös vähentynyt todella paljon. Liekö sitten syynä se, että teen kahta vuoroa töitä ja kotona oon todella väsynyt kaiken aikaa. Mies tekee päivävuoroa, joten menee suht aikaisin nukkumaan. Viikonloppuisin ehkä jaksetaan jotain tehä... :)

Päänsärystä: Mun miehen sisko odottaa vauvaa tällä hetkellä jollain viikoilla 20 muistaakseni ja hänellä särkee päätä koko ajan. Kotona pikkasen rauhoittuu, mutta jos johonkin täytyy lähteä alkaa se särky taas. Hänellä todettii juuri raskauden aiheuttama kilpirauhasen liikatoiminta, joka saattaa aiheuttaa päänsärkyä. Sai lääkityksen siihen ja nyt alkaa kuulemma helpottamaan.

Sukupuolesta: Päällimmäinen ajatus on, ettei sillä ole väliä, mutta kun tyttö jo on niin jotenkin toivoisin poikaa kuitenkin enemmän. ei se tyttökään pettymys ole tietenkään.

Ultrassa kävin ihan oman mielenrauhan saamiseksi ja soittelin vasta sen jälkeen neuvolaan aikaa. Menen 9. joulukuuta. Silloin on tasan rv10. Meidän kunta ei tietääkseni kustanna kuin yhden ultran, joten oon tässä pohtinu kumman valitsisin, nt:n vai rakenneultran. Esikoisesta käytiin rakenneultrassa. Tosin siskon ehdotti, että voisin soittaa tyksiin ja kysellä sieltä pääsenkö heille seurantaan, kun esikko oli pienokokoinen syntyessään. Istukka ei ilmeisesti toiminut kunnolla ja napanuora oli monta kertaa tiukasti kaulan ympärillä. Hän syntyi sektiolla viikolla 37+3 ja oli 1950g ja 44cm, pieni rääpäle. Ottavat kuulemma herkemmin seurantaan jos edellisessä odotuksessa on ilmennyt jotain outoa. Voishan sitä kokeilla.

No mut jos lopettais tän romaanin tähän. Kuulumisiin ja viikonlopun jatkoja kaikille!

merlin ja nipsu 8+4
 
Heippa kaikille!!

Tuulimunapelosta sitä täälläkin on podettu, ja reilu viikko pitää vielä sitä pelätä.. on kans jotenkin vaikee uskoo tähän raskauteen ennen ku omin silmin näkee.. mä olen oikeesti varmaan ihan seko, tein reilun viikon sisään 10 raskaustestiäkin..kun en meinannut uskoa silmiäni, ja viiva oli aluks niin himmeä.. kymmenes viiva tulikin sit jo ennen kontrolliviivaa.. :LOL:

Tänään taas ruskeeta valkkarin joukossa.. pelottaa...

Mun yks ystävä vaan tietää tästä raskaudesta, olis tosi ihana jos jouluna vois kertoo tuleville isovanhemmille.. kattelin jo tänään kaupassa sellasta hienoa mummula-taulua, se oliskin hieno lahja :)

Tänään taas yhdet kaveri-pikkujoulut, mä en ole tähän 29v-ikään koskaan suostunu kuskina oleen, nyt on varmaan porukoilla ihmettelemistä,kun olen kuskina miehelläni.. Taidan selittää jotain,että en jaksa taksijonoissa kyykkiä yötämyöten, pääsee sitten nukkumaan kun tahtoo... toivottavasti menee läpi ilman mitään uteluita..

Ja uusille tervetuloa mukaan :heart: :heart:

:wave: Murmelin ja vielä nimetön 5+6
 
Pikaisesti vain..

merlin : Meillä myös esikko pikkuinen 38+4 2065g ja 44cm. Seurasivat viikolta 29 alkaen kasvua, joka sitten lopussa oikeastaan hidastuikin sitten entisestään..Kätilö sanoi silloin synnytyksessä että istukassa oli vissiin joku veretön kohta...mutta poika siis oli hyvä vointinen niin pieneksi, onneksi..Mutta minä myös mainitsin huolesta tätä raskauttakin kohtaa, ja Oulusssa myös vain yksi ultra (nt) niin terkka kyllä sanoi heti et pääsen ainakin rakenneultraan myös, ja sit voi olla ett rv. 30 myös..kun ei esikkokaan vielä rakenne ultrassa jäänyt "kiinni" pienestä koostaa..et kysele ihmeessä et jos pääsisit tarkastukseen sit...
 
Huomenia;=)

Olimme melkein tippuneet jo toiselle sivulle, nostoa. :attn: :D

Eilinen pv meni tosiaan sairastellessa, saa nähdä kuinka nyt käy kun puuro pian valmista ja alan sitä syömään. :p

Mies kävi pikkujouluissa, nythän on se aika :xmas: Minä missaan kaikki pikkujoulut , en niin pidä väliä mennä katsomaan , kun kaikki kännissä;=) Sama oli viime vuonna pikkujouluaikaan menimme naimisiin ja minä olin raskaana :saint:

Nyt nautitaan tästä minun/meidän elämän viimeisestä raskaudesta kaikin tavoin :heart: pahoinvoinnistakin huolimatta.

Mukavaa sunnuntai päivää kaikille!

Rva Pikkumyy



 
Hei,

Pitkän pohdinnan jälkeen rohkenen minäkin liittyä tänne :) Eli olen 22-vuotias ja esikoista odottelen. La laskureiden mukaan 30.7. Synnytyssairaalana Kys.

Noin puolitoista viikkoa sitten sain haamuviivan raskaustestiin, enkä meinannut uskoa todeksi. Keväästä asti on yritetty ja tuntui jo, ettei ikinä tärppää. Olin kyllä onneni kukkuloilla, kun sitten tärppäsi. Siitä asti ollut sellanen outo olo, että olenko minä tosiaan raskaana :p

Raskausoireina täällä on ollut rinnat tosi kipeät ja arat. Joka ilta on ollut myös kauhea palelu päällä ja olen viltin alla tärissyt :D mahaa on myös jomotellut menkkamaisesti ja yhtenä päivänä oli alaselkäsärkyä. Lisäksi mielialat ovat vaihdelleet: salkkareita (!) katsoessa välillä itketään ja välillä äksyillään avokille ;)

Viime tiistaista asti on hieman tullut ruskehtavaa tuhrua silloin tällöin pyyhittäessä. Välillä pelottaa aivan kamalasti, meneekö kesken.. Huomenna ajattelin soittaa neuvolaan ja kysellä ekaa neuvola aikaa ja samalla tuosta tuhruttelusta. Ei sitä paljon tule, mutta se pistää välillä mielen matalaksi. Kaikki on niin jännää ja uutta kun ensimmäinen raskaus kyseessä. :)

Olitte jutelleet jo äitiyspakkauksesta ja muille kertomisesta. Täällä ainakin otetaan äitiyspakkaus, jos sinne asti päästään. Minusta hyvin tarpeellinen, kun esikoista odotellaan ja sillä rahalla ei kuitenkaan saisi kaupasta hankittuna niin paljon vaatetta. On myös varmaan ihana tunne joku päivä hakea se paketti ja tutkailla, mitä kaikkea siellä onkaan<3

Me ei olla kerrottu tästä raskaudesta vielä kenellekään. Pelottaa keskenmeno ja raskaus kuitenkin vielä niin alussa, että ei haluta vielä kenenkään tietävän. Jos saisi vahvistuksen sille, että mahassa kasvaa oikeasti joku, niin sitten voisi kertoa lähimmille. Ja tiedän, ettei kummankaan vahemmat pystyisi pitämään suutaan kiinni, niin pian sen tietäisi koko lähipiiri ja suku. Sitten jos kesken menisi, niin tuntuisi aivan hirveältä kertoa kaikille ja se tunne, että ne tietää, mutta kukaan ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, on kauhea.. Mutta sitten kun joku päivä kerrotaan, uskon että ainakin mun vanhemmat ovat riemuissaan, kun ovat jo vihjanneet, että jälkikasvu olisi tervetullut. Avokin isän reaktiota pelkään. Tulee varmaan tosi järketyksenä hänelle ja luultavasti saamme jonkunlaiset huudot niskaan tai mykkäkoulun. ;) Sitä innolla odotellassa!

Kaikille tsemppiä odotukseen ja jarrusukkia matkaan!:heart:

Hattarapilvi & Onni 5+3
 
Tervetuloa mukaan Hattarapilvi :heart: ja tiukasti jarrusukkia!!
Mulla on kans ollut ajoittain paperiin pyyhittäessä ruskeaa tuhrua ja siitä myös kovin peloissani ollut, kuulemma sellainen on aika yleistä, ja useimmiten ihan asiaan kuuluvaa, toivottavasti näin myös meidän tapauksessa :flower:

Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille :wave:
 
Heippa.
Jospa minäkin uskaltaisin jo liityä tähän ketjuun:)
Eli olen 22-vuotias ja esikoinen olis tulossa.. plussa testin tein tossa marraskuun puolessa välissä ja eka neuvola on vasta 8.joulukuuta, tää on kamalaa tämmönen odottelu, testejä on kulunu hävettävän paljon plussauksen jälkeen :LOL: ..pakko tarkistaa tilanne koko ajan..
LA 19.7 laskureitten mukaan, mut se tarkentuu sitten ekasaa ultrassa.. ja sairaalana on SAS.

Joo ja oireita löytyy..rinnat on niin kipeät et tuntuu kun olis auto ajanu yli.ja pahoinvointi on jatkuvaa.edellis viikolla tuntus jo et se pahoinvointi olis kadonnut mut nyt se on tullu monin kertaisena takasin.
Keskenmenon pelko on suuri, kun yritystä on takana kuitenkin meilkein kaks vuotta.ei pysty viel uskomaan koko asiaa todeksi =)
 
Hattarapilvi ja katka86, mukaan vaan ja kaikkea hyvää odotukseen! :heart: :)

Vuodatan heti omaa napaani, on ollut tänään niin kurja olo. :/
Väsyttää tämä olo ja ärsyttääkin kyllä, en ala kieltämään. Tuntuu niin erilaiselta kun ei ole tottunut tämmöiseen velttouteen ja väsymykseen jonka kruunaa jatkuva ällötys... :ashamed:

No, oon sentään pojan kanssa lukenut ja pelannut paljon, niitä kun pystyy tekemään sängyssäkin... :whistle:
Mies on myöskin vähän kummissaan tästä olotilastani, ajatteli että onko mulla jokin puutostila tai vastaavaa.. :headwall: :D
No ihan oikeasti voi kyllä hemppa ollakin laskenut, onneksi tiistaina on jo se neuvola niin sekin selviää sitten.
Ja kun en vielä kuitenkaan osaa olla rauhaisin mielin tän raskauden kanssa, sekin vähän syö naista kyllä..
Kertokaahan te muut jotain piristävää niin jospa tämä tästä alkais taas täälläkin iloksi muuttua. :/ :)
 
Tervetuloa mukaan Hattarapilvi ja Katka86, ja paljon molemmille Onnea raskausaikaan! :heart: :flower: , :heart: :flower:

Täällä toipilaana oloa vielä tämä päivä ollut..mukavaa iltaa kaikille ja Onnea huomisiin ultriin kaikille! :heart: :flower:


Rva Pikkumyy ja OnniEmmi rv 9+1 :heart:
 
Terve! Pitkästä aikaa.
Mulla on ihan suoraan sanottuna ollut niin hirveä väsy ja huonontunut olo muutenkin etten ole koneella paljonkaan aikaa viettänyt. Meinaa laatta lentää aika helpostikin, vielä kuitenkin ilman oksennusta sinnitellyt. Yökkäily on ihan riittävä :LOL: Ja väsyttää.

No mulla oli viiminen viikko koulua tällä viikolla, nyt vaan opparia tehdessä ja tietty töissä tässä samalla sitten.

Huomenna olis uä...jänskättää!!!

Sori nyt tuli vaan oma napa, yritän enemmän nyt seurata näitä teidän juttuja niin osaan jotain kommatakkin! Mutta tervetuloa uusille!!!

Kukkaiskeiju & Pömppis 7+5
 
hellou....

Mul tänää ensimmäisen kerran on tullu vahva pahaolo tai joku sen tapanen...(voi olla että johtu siitä että en ollu syöny mitään, mutta ennen tätä päivää ei mitää ole ollu..)mul ei samanlaista okennustunnetta ku mitä oksennustaudis on vaan enemmänki tuntuu et kaulaa kuristaa ja sen takia sitten on sellai olo että kohta lentää laatta. Tänää autossa ku istuskelin ni tunsin että takki kuristaa ja aloin sitä avaamaa mutta huomasinkin että takki oli auki ja mikää ei kaulaa puristanu...oon varmaa vaa vähän outo...onks kellää muulla ollu tommossia kaulankuristustunnetta??

Tänää myös ekan kerran tuntu jotkut hajut tosi pahoilta.. ne sai jotenki olon tuntumaa tosi huonolta..tuntu että oksettaa vaikka ei oksettanukkaa......

ehkä mä vaa kuvittelen kaikki nää oireet ni ois jotenki enemmän semmoi olo että olis raskaana.... =)

Mutta nyt taasen elokuvan pariin...

Vaakkis82 ja Itu 5+3
 

Yhteistyössä