Heinäkuun Hellemasut 2012 **TOUKOKUUSSA**

Imetysliiveistä. Minä en uskalla tilata, enkä ostaa mistään etukäteen. Nyt on liivien kuppikokona FF, niin liikkeestä menen kesällä liivit ostamaan. Pakko saada hyvät liivit. Entisiä olisi parit tallessa (prismasta ostin triumphin imetysliivit, tykkäsin). Tuskinpa menevät nyt, kun kuppi on niissä pienempi. Toki venyvää sorttia on se kangas. Pitäisi kokeilla, jos sillä vaikka alkuun pääsisi.
 
Heissan pitkästä aikaa!

Tuli oltua lomalla Pohjanmaalla viikon sukulaisissa. Uusi ketju ilmestynyt niin aattelin tulla
kirjottelemaan. Ja niin käytiin ennen lomalle lähtöä ma 23.4 ultrassa ja saatiin POIKALUPAUS :)
Vaatteita oon jo jonkin verran hankkinut, kirppikseltä, ihan hyvässä kunnossa.

Valmiiksi laittamisen ajattelin aloittaa ehkä touko tai kesäkuussa kun on aikaa sitten
enemmän kun kotona tulee päivät oltua. Pinniskin saadaan kesäkuun puolessa välissä.
Mukavaa vappua ja kevättä hellemasuille! :)

Jenkku87 & Paapa 27+5
 
  • Tykkää
Reactions: Morning Butterfly
Sandrastiina: Mäkin sis herkkä ollut aina, mutta tää vaiva on jo oikeasti kamala :S Kuuman aallon myötä kainalot ja paitakin saattaa olla hiestä litimärkä, ja tulee aivan tikehtuva huono olo. Työpaikan "siinäiässä" olevat naiset tuntuivat just olevan tälläisissä tunteissa, nyt ymmärrän! Kamala olotila ja tulee missä sattuu.
 
Ei olla laitettu vielä mitään valmiiksi, laitetaan sitten lähempänä laskettua aikaa. Noi lasten vaatteet tarvis katsoa läpi, mitä sitten otetaankaan noista vauvanvaatteista käyttöön, ihan tyttömäisiä ei uskalla ottaa ennen kuin tiedetään kumpi tulee, mut noi neutraalinväriset noista noista kahdesta aiemmasta lapsesta voidaan ottaa käyttöön.

Linea negraa ei mulla oo tästäkään raskaudesta.

Huomenna olis neuvola, jospa sitten sais noista sokereista hieman selkyyttä ja jos vaikka neuvolatäti sais koitettua mitenkä päin tää pikkuinen tuolla mahassa oikeen on.

Maijamehi ja Katkarapu rv 29+5
 
huh hah hei...vappuhulinat ohitte,tai no särkänniemeen ollaan menossa tnä kun siellä joku perhevappu,ja esiintyjiä,kauhea tuuli vain :(

Tnä mulla olikin sit ekan kerran paastoarvo koholla 6.1,saisi olla 5.5 alle....entiä johtuiko siitä kun illalla myöhään söin vielä kun oltiin miehen kavereilla kylässä,siellä otin kakkuakin pari palaa,ja muutaman karkin,mut ihme kyllä ei sokerit niistän.tunnin mittaamisen jälk.nousseet:|
ja myös söin kebabin salaatilla,ja senkin jälk.katsoin sokrut niin normit oli.

Pitäiskö sitä ottaa itelleen vaan ruisleipää mukaan särkkään...:D
No perjantaina on onneksi neuvola,jossa aion vaatia sitä äipppolikäyntiä,ja voishan sitä diabeteshoitajalla käyntiä miettiä myös.

Oih nyt jo toukokuu,enään ei mene kauan kun lukee "heinäkuun hellemasut MEIDÄN KUUKAUSI"...

kaikille hauskaa vappupäivää!!!!
PTT 29+6
 
  • Tykkää
Reactions: MySweetBaby
Omaa napaa ja isoa murinaa Kävin tällei vapun kunniaksi puntarissa ja painan nyt jo yli sen mitä esikkoa odottaessa viimesillään. RAAAAAAAAAAAAAAA! Pää halkeaa. Tuntuu etten muutenkaan syö mitään, mutta ilm. liikunnan vähyys selkäkipujen takia maksaa nyt itseään takaisin. Kyllä alentaa mieltä!
 
Vappuiset heipat hellemasuille!
Mulla oli eilen vika työpäivä, ja sekin loppui jo aiottua aiemmin kun flunssaoireet iski niin ärtsynä päälle ettei pystynyt oleen. Tänään tosin töitä vielä sen verran että aamun tunteina käytiin miehen kanssa nostamassa 83 Suomenlippua tankoon ja illalla pitäis hakea ne alas. Aamu menikin ok kun mies pystyy hoitaan noston yksin, mutta ilta pelottaa olon kannalta.
Mulla on meinaan aamusta asti sattunut keuhkoihin ihan hirveesti, ja nyt odottelenkin päivystykseen pääsyä..
 
Musta tuntuu että masu on kasvanut viime aikoina paljon. Välillä en muista olevani raskaana lainkaan, mutta tuo masu aina palauttaa takas maan pinnalle :). Ei ole kyllä mitenkään kaunis olo. Eilenkin sain masuosumallani jalkalampun toispuoleiseksi :D, ihanaa. Ja aamulla tuntui olo juuri sellaiselta kuin canesten kombi mainoksessa, eli ei tiennyt miten päin olisi ollut. Nyt olo on helpompi, vaikken ole mitään lievennystä hakenut. Oletteko ihan itsenäisesti hakenut hiivalääkkeet, vai pitääkö neuvolan kautta ne hyväksyttää?

SiinaS 30 (poks)
 
Kettukettukettu!! Nyt se sitten tapahtu, nimittäin ensimmäinen miinus merkkinen tilinauha. No oli se odotettavissa, eikä sille mitään mahda. Mutta mahtaako se, että saan 29.4-6.5.12 2/3 osaa peruspalkasta ja sitten jään kesälomalle ja äitiyslomalle, vaikuttaa niihin palkkoihin?! Ihana, vaikea KVTES:(
 
SiinaS: Minä hain suoraan apteekista Canestenia ilman neuvolaan soitteluja kun totesin että hiiva iskee. Neuvola oli jo kiinni joten ei voinut soittaa. Painelin apteekkin ja varmistin siellä että Canestenia on ok käyttää, joskin muistelin siitä lukeneeni aiemmin että on turvallinen kunhan ei sitä asentinta käytä. Eli hae vaan sitä "helpoketta" itsellesi. :) Toki jos on itsellä epävarma olo niin kyllähän sitä sitten kannattaa neuvolasta vielä varmistaa.

Täällä vietetty mukava vappu, mitään ihmeitä ei ole kyllä tapahtunut. Närästää, turvottaa ja mahassa myllätään. Siinäpä se lyhykäisesti. :D

Niin ja tänään mulla ja ukkokullalla 4 vuotta yhteistä taivalta takana. :heart:

Omena ja Pikku N 27+6
 
Kati-81, luulisi ettei vaikuttaisi, koska et ole enää silloin sairauslomalla vaan vuosilomalla ja äitiyslomalla. Näin minä ymmärtäisin asian (itse en kuulu kvtes:n alle). Oletan siis, että olet sairauslomalla (muistelisinkin näin). Toki varma en ole ja varmaan itse pirauttaisin palkanlaskijalle huomenissa. Itse olin esikoista odottaessa sairauslomalla äitiysloman alkuun asti, en kerennet pudota 2/3 palkalle, mutta sairausloman ajalta sain sairausloman palkkaa ja äitiysloman ajalta äitiyslomapalkkaa.
 
Moikka pitkasta aikaa!:)

Taalla alkoi 28. raskausviikko eli viimeisella kolmanneksella ollaan (vissiin). Maha on lyhyessa ajassa kasvanut ihan kamalasti ja olo on "tukaloitunut" myos parissa viikossa. Eli narastys (joka on vaivannut alusta asti) on aika pahaa nyt ja jatkuva pissallajuokseminen, varsinkin yolla, on melko epamiellyttavaa... Kyljen kaantaminen sangyssa, sankyyn meneminen ja nouseminen ei kaykkaan enaa niin napparasti ja hengastyttaa helposti. Mietin etta miten vaivainen olo sita on vaikka kuukauden paasta...saati ennen synnytysta!

Minakin olen miettinyt noita imetysliiveja ja myos imetysyopaitaa...netista olen surffaillut mutta en ole oikein loytanyt mitaan kivaa (joka ei ole kallis). Miehen aiti tulee tanne pariksi viikoksi vauvan syntyman jalkeen ja tuskin jaksan pukeutua normivaatteisiin vahaan aikaan, hiihtelen siis 24/7 yopaidassa joten joku kiva yokkari pitaisi loytaa. Ja niita liiveja myos mutta viela en uskalla ostaa jos kuppikoko muuttuu...

Tavaroiden valmiiksilaittamisesta-- hankintoja on tehty, mm. iso kasa vaatteita (kirpparilta 95%:D) ja sivuvaunusanky, kantoreppu, keinu (joka soittaa musaa ja liikkuu sivulta toiselle...ihana Fisher Pricen elainkuosi:heart:). Kaikki kaytettyna. Uutena olen ostanut kestovaippoja joita aloin eilen pesemaan, muutama kestis pitaa viela hommata seka vaunut/rattaat. Ja saa nahda mita baby shower-kutsuilta tulee...pitaa kayda rekisteroitymassa jonnekin liikkeeseen (taalla USAssa nama kutsut siis normijuttu n. 1-2 kk ennen synnytysta).

Kestovaipoista olikin edellisessa ketjussa jotain puhetta...itse haudoin asiaa jonkin aikaa mutta nyt olen jo pitkaan ollut varma etta meilla kestoillaan ja mies on onneksi asian kanssa OK. Olen roikkunut netissa varmaan tuntikausia imien tietoa kestovaippailusta...huhheijaa etta onkin muuten pohjaton suo kun rupeaa tietoa etsimaan!! Erilaiset kestistyypit, eri merkit, millainen pesuaine yms yms... Olen tassa viikkojen aikana viisastunut jo paljon, mutta menen silti lahella olevan Birthing Centerin/organic baby/mama -kaupan jarkkaamalle kestovaippatunnille parin viikon paasta.

Tanaan, reilu 3 h paasta, meilla on 4D-ultra!!. Janskattaa ihan kamalasti...:). Perjantaina sitten sokerirasituskoe...ottaa paahan jo etukateen herata n. klo 6, sairaalaan on n. 25 min matka ja siella pitaa olla klo 7 labrassa... ottaa paahan siis siksi kun unet on mita on ja usein kestaa tunteja nukahtaa (4-8 krt pissalla, sitten nukahdan, sitten ravaan vessassa viela muutaman kerran yon aikana ja nukunkin sitten puoleenpaivaan heraten ihan vasyneena...:/)

Liikkeista sen verran etta tuntuuko kenestakaan muusta vauvan (ilmeisesti) kaantymiset vahan inhottavalle...? Erilainen tuntemus kuin potkut, tuntuu sellainen "muljahdus" ja valilla tunne on samantyyppinen kun vuoristoradassa lahtee menemaan suoraan alaspain ja vatsa "muljahtaa" ja "kaantyy ympari". Kaiketi se vauva siella silloin kaantyy kun tuon muljahduksen tuntee...valilla tunne on melkein kivulias tai ainakin epamiellyttava ja saattaa tulla ihan yhtakkia :D.

Tulipas tarinaa... Taalla alkaa ilmat olemaan sita luokkaa ettei ulkona enaa huvikseen kappaile muuta paitsi biitsilla (kaytiin rannalla vkl aikana ja etta oli ihana kellia turkoosissa meressa ja potkotella valkoisella hiekalla, ahh!). Eilenkin naytti auton lampomittari lahes 30C, tuskaisimmat ilmat ovat viela tulossa...kaak. Hauskaa viikkoa kaikille! :) :)
 
Vaikuttaa mihin palkkoihin, siis kesäloman ajan palkkaan? Minulle sanottiin palkanlaskennasta, että ei (olen siis hoitoalalla ja kvtes) vaikuta vaan loma-ajan palkka ja äitiysloman palkka on normi palkka koska enhän enää silloin ole sairaslomalla. Mitä tarkoitat miinusmerkkisellä tilinauhalla? Itse kirosin juuri, kun kelalta pyytävät jotain lisäselvitystä sairausajan palkkoihin.. ja kun en itse ole edes koko sairauspäivärahaa hakenut. . plah
 
Viimeksi muokattu:
Minulla ainakin tuntuu välillä ikävältä kun lapsi kääntyilee.Nimenomaan yöllä se tuntuu ikävältä,ja jopa sattuu välillä.Varsinkin kun se kerran kääntyi poikkiasentoon.. : /
P.S. Taas tyttösen garderobi kasvaa..mieheni ex-vaimo lahjoitti ostamiemme vaatteiden lisäksi "kaupan päälle" vaatteita.. :) Kyllä tässä jotain selvää ystävällisyyttä on ilmassa.. Ja löysin huutonetin! Kääk! Siellä voi mennä ihan sekaisin! Mulla on siellä nyt 3 huutoa vetämässä,kaikki mekkoja.. :D Nyt ilmeni,että mies vastustaa kestovaippoja,ja meillä oli kauheat riidat ja itkut siitä! No,sovittiin että saan kokeilla kestoja,mutta jos vauva ei niistä tykkää, (niin että huutaa "pylly punaisena") niin siirrytään kertiksiin.. :| -MB & Dalia rv 32+3
 
Kati-81, :) ei mitään, en vaan aluksi ihan käsittänyt et mihin mietit vaikuttavan xD Hidas minä. Mä oon panikoinut itse noiden palkka-asioiden kanssa ihan hulluna. Mulla ylitty nyt se 60päivää, ilm. puolet palkasta tulee nyt sit 2/3 ja en yhtään käsitä mitä se sit on.. Siksi kysyin et mitä meinas sun miinusmerkkinen palkka?? Huh, en halua edes ajatella miltä näyttää mun ens kuun tilinauha, nyt kesälomalla tosin. Huvittuneena odotan kun meille kunta maksaa aina 16.6 koko vuoden lomarahat, millaisen summan saan :p
MornigB Juu kääntyily masussa tuntuu kamalle, mulla myös alkanut raapimaan ja pitää välillä kiinni jostain (sisuskaluista?) kamalalle tuntuu, myötä elän kanssasi siis :)
 
  • Tykkää
Reactions: Morning Butterfly
TanjaSii miinusmerkkinen tuli siitä kun palkkapvä on kuun 16.päivä ja nyt sitten 29.4.12 alkaen tuli 2/3 palkasta ja mulle oli maksettu 100%ad30.4.12. Lisät tuli maksetuksi 30.4. ja koska työnantaja on maksanut mulle liikaa noina päivinä niin siksi miinusmerkkinen joka sitten vähennetään seuraavasta.
Äitini, joka ei kyllä kvtesin piirissä myöskin palkkoja laskenut niin sanoi että loma-ajan korvauksiin ei pitäs vaikuttaa koska ne on jo "ansaittu" oikeastaan viime vuonna.
 
MB: meillä onneksi mies myös mukana kestoilussa. Onneksi niitä kestovaippoja on monenlaisia niin varmaan teidän pikkuprinsessalle joku käy:) Toivotaan että sujuu hyvin! Mä en ota kauheita paineita, mutta toivon että onnistuu! Neulon nyt ensimmäisiä villahousujakin vauvalle:D
Mä myös hankin vaatteita paljon huuto.netistä! Sieltä ja kirppareilta tekee kyllä hyviä löytöjä!
 
  • Tykkää
Reactions: Morning Butterfly
Täällä myös muljahtelu tuntuu välillä vähän ikävälle, kerran meinasi tulla oksennuskin kun pieni oikein väänsi ja käänsi =) Potkut tuntuu päivittäin eri puolilla mahaa, taitaa vielä aika ahkerasti vaihtaa asentoa.

Nyt on sitten ne liitoskivut (kai) astuneet mukaan kuvioon! Edellisissä raskauksissa niitä ei ollut. Tuntuu varsinkin istumasta noustessa ihan kuin joku tunkisi puukkoa haarusiin ja kävellessä on kuin jalkapallo olis kinttujen välissä. Onko tämä sitä?

Imetysliivejä en hommaa etukäteen, ennestään on parit pehmoliivit ja alottelen niillä. Viimeksikin hommasin vauvan syntymän jälkeen liivit ja nekin jäi heti pieneksi. Molemmista lapsista olen saanut lahjaksi yhden kuppikoon lisää pysyvästi, saa nähdä miten käy tällä kertaa, hui ;)
 
POKS, vihdoin rv 30+3!!! Kolmosella alkavat luvut :)

Muljahdukset Joo tuntuu välillä inhotavalta, samoin potkut tuonne alasuuntaan, välillä tuntuu että se potkii kohta ittsensä ulos kohdusta. Ja virtsarakkoon potkii täälläkin. Oon huomannu, että potkut sijoittuu ainakin vielä aika pitkälti tonne alas, joskus tuntuu jotain ylhäälläkin, mutta tuskin on siis raivotarjonnassa vielä, toivottavasti tajuaa alkaa kääntymään kun tila vähenenee..

Epäsosiaalisuus Tästä oli jossain vaiheessa juttua, että muut ihmiset ärsyttää. Mä huomasin taas eilen kun pitkästä aikaa kavereita nähtiin ja käytiin isolla porukalla vappulounaalla, että mua ei kauheen kauaa jaksa kiinnostaa muitten jutut ja olin lähinnä enenmmän kiinnostunu niistä hyvistä ruuista :D Huomasin jopa aattelevani että oltaspa mielummin tultu miehen kanssa ihan kahestaan eikä isolla porukalla.. :ashamed:

Alkoholi Lisäksi voin kyllä ihan myöntää, että mua on alkanu jo tässä raskauden vaiheessa vähän tympimään, siis sosiaalisissa tilanteissa ei kotona, tää kun ei voi juoda mitään. Alkuraskauden pahoinvoinneissa ei olisi tullut mieleenkään juoda pisaraakaan, mutta nyt kyllä tekee jo mieli.. kai se on tää kun kesä tulee ja mm. vappu on mun lemppari kevään juhla, toinen on sitte juhannus... Nyt on niin sellanen olo että mä korkkaan ensimmäisen juoman heti kun se vaan on synnytyksen jälkeen mahdollista :cool:

Valmiiksi laittamisesta Sitten kun äitiysloma alkaa.. on niin vähän laiteltavaa, joka kuukausi kuitenkin jotain hommaan :)

Sokerirasituksesta Mä oon ollu siinä luulossa että sokerirasituksessa käydään kerran ja jos arvot on hyvät niin toista kertaa ei tarvitse mennä?? Miten on? Ihmettelin kun tuttulla oli ekassa testissä hyvät arvot ja kun kävi toisen kerran niin olikin todettu raskausdiabetes jota nyt joutuu seuraamaan?!

(.) Sunnuntaina tuli sitten eka kivulias supistus; mulla se tuntui samalta kuin silloin kun vatsassa alkaa kiertämään kovasti, siis suolistossa silloin kun ripuli on tulossa, mutta tunne oli kauttaaltaan koko vatsassa, jonka jälkeen kipu levisi koko ala selkään. Tämä kesti noin 2 minuuttia ja oli tiessään, mutta epämiellyttävää oli..
 
Huomenta hellemasut.

Muljahdukset: Täällä myös tuntuu välillä ikävälle kun vauva kääntyy. Potkut harvemmin sattuu mutta tuolla vasemmalla alavatsassa on joku kohta joka tuntuu TOSI pahalle jos sinne sattuu monottamaan tai nyrkkiä iskemään.

Alkoholi: NuttyKitty, mulla vähän samanlaiset fiilikset asiasta kun sulla :D Tähän asti ei ole alkoholi kiinnostanut tippaakaan, mitä nyt punaviiniä olen kaivannut. Mutta varmaan se on tämä vappu ja tuleva kesä kun sitä haaveilee että vois vaikka sen yhden naukata terassilla tai vähän punkkua ottaa... :D Vappu on myös mun yksi lempijuhlista ja tänä vuonna se meni kyllä ihan ohi, rempatessa ja sitten sitä simahtikin sohvalle.

( . )
Täällä ois tänään lekurilla käynti tuon mun jalan takia kun se on nyt kolmatta viikkoa kipeä. Saas nähdä mitä ne sanoo vai sanooko mitään. Närästys on ollut myös ihan jotain kamalaa. :X Mutta jos sitä aamupalaa ottais.

Omena ja Pikku N 28+0 POKS :heart:
 
Huomenta!

Kertaalleen jo kirjoitin viestin, mutta hävitin sen bittiavaruuteen. Sopii kyllä tähän aamuun se... Päätä särkee ja neuvolakäynnistä jäi paha maku suuhun. Tosin pahempi maku taitaa olla ensi viikolla edessä, kun tuli käsky mennä sokerirasitukseen. Ja paino on noussut ihan kiitettävästi näiden neuvolakäyntien välissä, miten ihmeessä tuon saa pysymään kurissa kun liikkuminen on olematonta supistusten ja selkäkivun takia? Minä olen hieman ihmetellyt, että miksi minulle ei neuvolassa ole puhuttu mitään lääkärineuvolasta, niin selvisi syyksi äitipolilta annettu synnytystapa-arvioaika. Ei kuulemma ole tarvetta heidän puoleltaan enempää tarjota. Jaahas, kivat heille. Sain kuitenkin ajan ensi viikolle, niin saan toivottavasti tietää onko supistukset tehneet vielä mitään ja miten tuon selän kanssa voisi pärjätä, neuvolasta kun en saanut mitään apuja siihenkään. Sf-mitassa mennään yläkäyrän yläpuolella ja muistelen, että samoin oli esikoisella. Sykkeet pienellä oli 149 ja pää alaspäin mahassa ollaan jo.

Muljahdukset ovat aika vinkeitä, ainakin kerran päivässä tuntuu olevan jotain isompaa pyörähdystä menossa, muuten sitä normaalia monottelua ja nyrkkeilyä melkoisen aktiivisesti. Hikkaa ei tällä tulokkaalla ole, esikoisella muistan joskus loppuvaiheesta sitä olleen joka päivä.

Imetysliivit ovat vielä kaupassa. Kuppikoko on kasvanut raskausaikana yhdellä ja ajattelin yhdet saumattomat liivit hankkia etukäteen. Sitten jos imetys lähtee sujumaan hyvin, niin ostan parit liivit lisää.

Äitiyspakkauksen hain maanantaina postista ja kylläpä ne vaatteet ovatkin pieniä. Minähän en ole ostanut vielä yhtään ainutta vaatetta tulokkaalle, joten en ole ehtinyt ollenkaan orientoitua siihen, että ne ovat todella pieniä. Hui sentään, mitenhän sitä taas pärjää pienen ihmisen alun kanssa.

Alkoholia ei pahemmin tee mieli, mitä nyt lasillisen viileää valkoviiniä voisi ottaa varsinkin nyt, kun voi iltaisin alkaa istumaan portailla ja katsella vesilintujen touhuja. Olen kyllä esittänyt siipalle toiveen kotiintulo-oluesta :p ts. maistan pari siemaisua ja se on siinä sitten. Vappuna mietittiin puoliskon kanssa eroja kymmenen vuoden takaisen opiskelijavapun ja nykyisen remontoivan perhevapun välillä. Aika valtava muutos, mutta aika aikaansa kutakin.

Annales 29+2
 
Se olis sit virallisesti kesäloman ensimmäinen päivä! Vielä on kovin flunssainen olo, mutta ainakaan toistaiseksi ei satu keuhkoihin *kopkop*

Taidan vielä ainakin tämän päivän ottaa iiiihan rauhassa, jos sitä jo huomenna jaksaisi alkaa jotain touhuamaankin. Huomenna olis edessä yks osio perhevalmennuksesta, täällä kun se on pilkottu osiin. Fysioterapeutin osio jo takana, tuleva oli joku lapsiperheen elämää, ja sen jälkeen ne alkavatkin tulla tasaiseen tahtiin, vika oli kesäkuussa.

Kesälomalainen JenniAa ja pikku-Prinssi 27+3
 
Huomenia kaikki,

Ei minulla kummempia, kuhan kirjoittelen =)
Äitiäni odotan...lähetään vähän lastentarvikeliikkeeseen shoppailulle =D Nyt alkaa jo loman maku maistumaan, mikä siis viime perjantaina alkoi.

Väsymys painaa ja alkuraskauden pahat unet on valloittaneet taas yöt =/
Täytyy myöntää et alkaa olemaan jo pientä jännitystä kun lomakin jo alkoi.

Alkoholi nyt on tullut ihan totaalinen stoppi sen ajattellun suhteen. Koko alkuraskauden oli vähän vaikeeta jos esim.mies otti viiniä. Koska ollaan molemmat oltu sellasia nautiskelijoita aina, ettei paljoa käytetä mut raskaan viikon jälkeen maistuu lasi kaks...tietysti viihteellä sit menee enemmän. Ja minä kyllä myönnän juoneeni muutaman kerran lasillisen punaviiniä ruoan kanssa raskauden aikana, johon lääkäri ei ollut moksiskaan. Sano että ennen vanhaan harjotussuppreihin määrättiin korkillinen konjankkia. (parempihan se siis tietysti on ettei juo pisaraakaan)
mut nyt on tullut ihan totaalinen stoppi eikä edes tee miele. Miehelleni sanoin että kun synnäriltä palataan niin lasi skumppaa voisi olla odottamassa mansikoiden kera =D

Mut nyt ihanaa päivää kaikille, tämä lähtee shoppailee vauvajuttuja =D

Handed ja asukki 27+6
 
POKS 31+0 :heart:

Sen kunniaksi kuulumiset: Vappuaattona purjehdittiin avioliiton satamaan, oli ihan hauska päivä. Maistraatissa siis vaan. Kavereita oli kutsuttu sitten meille "tupareihin" ja häähomma paljastui useimmille vasta paikan päällä. Vähän alunperin jännitin, että miten tuon illan jaksaa, mutta hyvin se meni. Puoli kahdelta pääsin itse nukkumaan. Ja aamulla olin jo agilitytreeneissä :whistle:.

Alkoholista, ei ole pahemmin tehnyt aikaisemmin (siis raskausaikana) mieli, vaikka ihan reippaasti sitä tuli ennen raskautta käytettyä. En ole nyt ottanut tipan tippaa, se on paras linja mulle. Mutta pakko myöntää, että kevään tultua on tullut mielitekoja, terassille ym. Tai ihan vaan omalla takapihalla ois kiva nauttia auringossa pari sidukkaa.. Onneksi kuitenkin noi ajatukset menee itsestään ohi =) Ja ompa ihania viikonloppuja, kun ei ole koskaan krapulaa!

Hyvin menee muutenkin, vaivoja ei ole oikein minkäänlaisia. No hikoilen ehkä tavallista enemmän. Ja kyllähän tuo ulkomuoto alkaa tankkia muistuttaa :LOL:. Sitä olen ihmetellyt, kun yöunet on pääosin kohtuullisen huonoja, mutta päivällä en ole kovinkaan väsynyt ja saan jopa asioita aikaiseksi. Kai?! =) Olen varmaan vähän outo.

Maanu ja Kepsunen
 

Yhteistyössä