Helmikuun helmet 2017 *elokuussa*

Mä oon kertonut raskaudesta vain läheisille. Somessa julkaisen varmaan jonkun masukuvan sitten, kun rakenneultra on takanapäin ja jonkinlainen masu esillä. Mä suhtaudun varauksella edelleen tähän raskauteen, vaikka nt-ultra onkin takanapäin. Kai tää huoli ei helpota koskaan. Saisi lapsen edes elävänä syliin.

Mä oon selvinny raskaudesta ilman pahoinvointeja. Lieneekö sillä vaikutusta, että syön suuret määrät lihaa, jossa tota B6-vitamiinia on, päivässä. :D
 
Mä ostin kotidopplerin vaikkei ensin pitänyt, mutta näin np-ultran kynnyksellä alko jännittää ihan hirveesti, et onko kaikki hyvin. Ensin en meinannut löytää sykettä mitenkään päin, varmaan tunnin kesti ja vähän pisti hermostuttamaan, kunnes yhtäkkiä se alkoi kuulumaan ja kuului ja kuului <3 ajattelin, että hän on varmaan mennyt ensin karkuun ja sit väsähtänyt:D nyt sit ei malttais lakata kuuntelemasta, mut ehkä hänen annetaan nukkua rauhassa:love:

Pahoinvointia ei ole, yökkäyksen aiheuttaa ihan muutamat asiat enää ja pahin väsymyskin on väistynyt, tosin ei tässä liikoja jaksa edelleenkään.

Piti kirjoitella muutakin, mutta en muista enää, että mitä (n)

Jospa maanantain jälkeen sinne faceen uskaltais.

Lillilotta ja uuno 12+1
 
Meilläkin tänään nt-ultra, kaikki hyvin! Jännitti kyllä ihan hirveästi. Meidän kotikunta hoitaa raskauden ultrat yksityisellä ja oli kyllä ihan mahtavaa käydä, hoitaja ultraili tarkkaan ja näytti 4d-kuvaakin ja selosti tarkkaan mitä näkyy. Jäi ihanan kiireetön olo ja sellainen tunne, että olisiellä ihan vaan meitä varten! Pieni pötkötteli selällään ja heilutteli, aika kauan sai heilutella mahaa ja yskähdellä että suostui unet keskeyttämään ja vaihtamaan asentoa.

Nyt pitäisi sitten kertoa uutiset perheille ja ystäville. Miehen vanhemmat olis listalla ensin kun mun vanhemmat jo tiesi, mutta en millään malttais odottaa että pääsen kertomaan sisaruksilleni ja ystäville! Somessa tätäkään raskautta tuskin julkaistiin, esikoisesta kerrottiin kun hän oli syntynyt. Meillä lapsi muutenkin pidetty somen ulkopuolella, yksi kuva hänestä julkaistiin ristiäispäivänä. Ja pari sellaista kuvaa olen tainnut instaan laittaa joista hän ei ole tunnistettavissa.

Pienelle on toiset villasukat tulossa, ensi viikolla pitäisi esikoisen kanssa käydä lankaostoksilla että pääsee muutakin pienelle kutomaan. Toki myös esikoisen syysvaatteiden väsääminen on työn alla!

Maikkkille taidan laittaa facebookista viestiä
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki ja Farnilla
En halua latistaa mitenkään mutta on kuulemma mahdoton luvata näillä viikoilla vielä tyttöä koska sukupuolielimet vasta alkavat kehittyä ja näyttävät täysin samoilta vielä näillä viikoilla. Joillain varhasilla voi olla jotain pippelin alkua jo näkösällä josta tosi perehtynyt lääkäri saattais osata arvata pojaksi mutta kuulemma kivesten ja häpyhuulten alut näyttää täsmälleen samalta vielä. Kuukauden päästä on tilanne jo ihan eri ja joillain se giguli on kasvanut niin että uskaltaa luvata poikaa mut käytännössä me kaikki saatais np-ultrassa tyttölupaus

Mä käytin berocca-poretabletteja ennen raskautta mut apteekissa sanoivat ettei raskausaikana suositella sitä porevaihtoehtoa koska joku haitallinen ainesosa siinä oli, en vaan saa nyt päähäni mikä. Mut siitä on myös se poreeton tablettivaihtoehto mikä muistaakseni oli ihan turvallinen, joten siihen ite vaihtaisin jos poreita oisin tottunu juomaan :)

Tsekkaan uudet pyynnöt ryhmään ja lisään nyt vkl aikana :)
 
Maikkki kiitos informaatiosta, pakko käydä kyllä katsomassa apteekista josko joku poreeton vaihtoehto sitte löytyy.
Mulla todella iso ero pävissä jolloin otan beroccaa ja jolloin en, pahoinvointi on melkein kokonaan poissa kun käytän niitä.

Nythän uusien tutkimusten mukaan foolihappokin aiheuttaisi jotain sikiölle ja ei olisikaan hyväksi, vaikka sitä juuri koko ajan tyrkytetään niin hyväksi käyttöön.
Sekä meidän sairaalan sisäisillä netti sivuilla myös kirjoitettiin, kuinka Paracetamolin jatkuva käyttö raskauden aikana aiheuttaa autismia.

ja ennen oli inkivääri raskauspahoinvointiin ja nyt sitäkään ei suositella ollenkaan senkin aiheuttaen jotain...koko ajan kaikki säännöt muuttuvat.
Rankkaa pysyä perässä kaikista ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki ja Qwerty_
Ihanan paljon hyviä ultrakuulumisia!:love: Muistakaa olla hyvillä mielein ja stressaamatta, se tekee hyvää myös vauvalle :)

Postissa tuli eilen kutsu ultraan ensi tiistaille. Pääsee heti aamu yhdeksältä näkemään mitä vatsaan oikein kuuluu :X3: ja viimeinkin tulee tieto, että milloin se virallinen LASKETTU AIKA on eli missä pisteessä tämä raskaus on menossa!
Apua, nyt alkoi kyllä jännitämään ihan tosissaan :eek:
Neuvola olisi ollut silloin, mutta siirsin sen perjantaille. Hmm, en ole töissä vielä kertonut ja nyt koitan keksiä millä tekosyyllä saan nuo menot järjestettyä.

Ultraus ja lapset. Mulla oli viime raskaudessa yksi ylimääräinen ultra. Mies oli silloin tytön kanssa mulle kuskina ja odottelivat käytävällä. Lääkäri kysyi silloin itse, että haluaako tuleva isosisko tulla katsomaan vauvaa. Ja arvaatte varmaa, että tyttö oli niin hepulissa kuin tuommoinen kolmevuotias voi olla :giggle: Muissa tapauksissa lapset on oottaneet kotona/hoidossa.

Työkuviot. Meidän yksikössä on neljä työntekijää ja lasten ikähaarukka on myös tuon 1-6 vuotta. Töihin kuuluu lastenhoidon lisäksi vuorotellen keittiöhommat sekä siivous.
Aika paljon tulee nosteltua lapsia, yms. Kivuttomia supistuksia on ollut joka raskauden alusta lähtien. Saikulle olen jäänyt vasta kun on alkanut kyykkiessä tulemaan painontunnetta ja supistuksia. Viimeksi jäin neljä viikkoa ennen äitiysloman alkua pois lääkärin suosituksesta (olo oli tuolloin vielä ihan hyvä). Meillä ei onnistu siirtyä kevyempiin töihin, joten työkavereiden vuoksi olen jäänyt suosiolla pois, että saavat 100% työkykyisen ihmisen töihin :)

Ainiin, pahoinvointi tuntuu nyt loppuneen kokonaan. Mutta ähky olo tulee todella helposti, jos syö hiemankaan enemmän.

Raskaus ja some. Ei varmaan laiteta tästäkään mitään infoa sinne. Läheisille oon laittanut yleensä whatsuppilla tai vanhemmille tekstiviestillä ultrakuvan kera, että meidän perheeseen tulee uusi pikkuinen+oletettu syntymäaika.
Miehen vanhempien reaktio taitaa olla luokkaa "ei kai taas?" :cautious: Mun mielestä neljä lasta ei oo mikään suurperhe (itsekin nelilapsisesta perheestä kotoisin). Vaikka lapsiluvun oli tarkoitus jäädä kolmeen, niin itse olen jo sopeutunut ajatukseen neljästä enkä vaihtaisi tätä olotilaa enää mihinkään (y):LOL:

Boomkaa ja papunen n.11 viikkoa
 
Maikkki minua ei ainakaan latista, tiedän itsekin, että vasta rakenneultrassa tietää mahd sukupuolen eilä silloinkaan ihan varmaksi. En vaan itse kehdannut sanoa, että sitä ei voi vielä tietää :)

Piti tänään ottaa esikoinen mukaan töihin, kun ei hoitajaa järjestynyt ja odotan jo, että päästään kotiin. Esikoinen koko ajan pelleilee ja täällä on lasiovinen hylly ja vähän heiveröinen, tietysti esikoinen heiluttelee sitä ja pelkään että kaatuu päälle. MEnnään käymään Satks kahviossa, koska sieltä saa minun lempparisämpylöitä eli ilman salaattia tms ylimääräistä.
 
Mä edelleen oksennan päivittäin. Auttaisiko siis tuo b-vitamiini? Syön mama vitamiineja ja niissäkin sitä on. Se oksentelu on kamalaa kun ei ole saanut syötyä mitään ja sitten se tulee. Kun se tuntuu vetävän ihan pohjalta saakka. Kaiken mitä lähtee, yök.
 
Taitaa kaikista varmimmin sukupuoli selvitä kun vauva syntyy.. :D Mut ultrattiin kuopuksesta kolme kertaa, nt, rakenne ja mikä se viimeinen olikaan. .? Joka ultrassa kysyin sukupuolta ja joka kerta sanoivat että tyttö saattaa hyvin olla mutta voi olla poikakin. . Mua ärsytti ihan hirveesti tuo vastaus, jopa itsekin olisin osannu veikata että saattaapi hyvin olla jompikumpi o_O :LOL: Mutta kyllähän poikalupaus on helpompi antaa kuin tyttö.

Manducasta kokemusta kellään? Mulla olis tutulta ostettavissa kun ei enää itse sitä tartte. Meillä ei oo koskaan ollu mitään kantoreppua käytössä mutta nyt vois tulla kyllä tarpeeseen välillä, pikkuvauvan ja reilu vuosikkaan kanssa :)
 
Ainiin ja onko muilla sellaista,että hengästyy tosi nopeasti. Ei siis liikunnassa vaan muutenkin. Joskus jopa puhuessa hengästyn :D
Ja vessassa saan juosta öisinkin pari kolme kertaa. Käännän kylkeä ja herään kun on mentävä vessaan. :D

- Bettinah ja rakas 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Manduca oli käytössä keskimmäisen kanssa (lainassa). Tykkäsin kovasti (y) käytiin paljon lenkillä, patikoimassa yms. niin oli kivan tukeva ja lapsi oli helppo pitää kyydissä niin etu- kuin selkäpuolellakin. Vauvan sai myös nukuttua hyvässä asennossa siinä.

Mulla on lisäksi 5m trikooliina sekä kudottu rengasliina. Jokainen on ollut käytössä, mutta jokaiselle on ollut myös se ns. oma paikkansa ja aikansa. Manduca käytössä minkä ikäiselle vaan pitkillä reissuilla, trikooliina pienellä vauvalla kotosalla + lyhyillä lenkeillä ja rengasliina n.6kk ikäisistä eteenpäin ja parhaimmillaan kävelemään opettelevan kanssa joka haluaa syliin, alas, syliin, alas, jne.
 
Bettinah se on ihan oikeasti tiedossa, että B- vitamiini auttaa raskauspahoinvointiin. Silloin ensimmäisessä raskaudessa , kun voin yhtä huonosti kuin sinä minulle tiputettiin B-vitamiinia suoraan suoneen pullosta normaalin nesteytyksen kanssa.
Ainakin minulla tämä pahoinvointi on huomattavasti helpompaa kun juon tuon Beroccan.
Luin siitä eilen paljon ja kyllä joka paikassa sanotaa, ettei se vaurioita vauvaa. Kuitenkin minulla ollut lääkärin määräyksestä jokaisessa raskaudessa pahoinvointi lääkkeetkin käytössä ja enemmän uskoisin niissä olevan haittaa kuin vitamiineissa. Ja normaalit terveet pojat olen saanut :) Sinuna kokeilisin, ei se mitään annakkaan. Tää pahoinvointi on niin kauheaa ja mulle lääkäri sanoi viime viikolla, että osta Samarinia ja juo se heti tyhjään mahaan kun saat silmät auki . Silloin oksennat vain sitä vaahtoa ja ei tule sitä kipua kurkkuun ja ruokatorveen.
En ole tarvinut kokeilla, koska nyt pysyy aamulla sisällä jos heti syö jotain.
Ja lääkäri vielä mainitsi, että vauva voi huomattavasti paremmin kun saa pysymään jotain ruokaa sisällä. ja mulla se ulos oksentaminen loppui tuolla b-vitamiinillä. Lopetin yhtä aikaa raskaus ajan vitamiinit, koska tuossakin se sama määrä foolihappoa mikä on se tärkein. Kun pahoinvoinnit hieman helpottaa, otan taas normaalit vitamiinit tabletteina käyttöön.

Liikunnasta ? Kuinka paljon te liikutte näillä viikoilla ? ihan kunnon kuntosali juttuja vai ihan vain kävelyä?
Mullakin hengästyttää vaihtelevasti todella paljon ja tuo pahoinvointi verottaa hirveästi liikuntaa, kun pulssi nousee niin alkaa oksettaan.

Olen siis vain käynyt pitempiä lenkkejä koiran kans sen 3-4 kertaa päivässä, pullo mukana nestettä ja välillä oksentelen puskaan ;)

Niin ja mulla oli viikolla 9 verenvuotoa yhtenä iltana, kuulemma istukka oli niin, että voi vuotaa ja ei suositeltu maitopurkkia isompaa nostelemaan, ettei tule keskenmeno. Nostelin isoja sänkyjä huoneesta toiseen, en ajatellut ollenkaan :( Tuli pieni paniikki kun alkoikin vuotaan.
Nyt kuitenkin jo viikko 14 menossa, jokohan uskaltais pikku hiljaa alkaa nosteleen pieniä käsipainoja ym. kotona ja yrittää liikkua enemmän? Pelottaa, että kohta on kauhea valas kun ei pysty urheileen.
no tässäpä taas tämän päivän ajatuksia, mukavaa lauantaita !!
 
Niin ja Haasu, mulla ollut manduca useamman vuoden, tykkäsin ihan hulluna. Monesti kannoin selässä 2 vuotiastakin, kun en jaksanu raahata rattaita ja oli aivan huippu. Juuri yritin netistä selata, että mistä tilaisin sen kohta. Aivan ehdottomasti ostan sen, ja tykkään siitä enemmän kuin ergo babystä esim. Kevyt kantaa ja helppo kuljettaa mukana.
 
Liikunnasta: Mä käyn vaan kävelyllä pari kertaa viikossa. Teen aika fyysistä työtä, iltaisin ei vaan yksinkertaisesti jaksa mitään. Ja hengästyn tosi helposti, jopa matkalla autolta kaupan ovelle:ROFLMAO: vaikka ihan hyvä kunto ollut ennen raskautta.

Oletteko tuleville pienokaisille jo nimiä miettineet?
 
Tervetuloa uusille! :) Meitähän alkaa olla täällä kiva määrä!

Manduca oli meillä ihan ehdoton isompien kanssa. Käytiin pitkiä metsälenkkejä koirien kanssa ja muksut yleensä nukkui päiväunet Manducassa. Oli ihanaa päästä itsekin tuulettumaan luontoon samalla kun koirat sai kunnon lenkin :) Tuli oma myytyä jo pois kun ei tarvetta enää ollut.

Täällä muuten ihan ok vaihe raskaudessa menossa kun ei pahoinvointia juuri enää ole. Tänä aamuna meinasi tulla oksennus mutta se meni ohi lasillisella vettä. Alkoi yskityttään ja samalla tuli oksennus jo kurkkuun :sick: Maha alkaa oleen jo aika iso, ja vähän mietityttä miten isoksi tässä paisuu.. (n) Olen aika lyhyt ja suhteessa vielä lyhytselkäinen. Mulla on myös vähän notkoselkä niin vatsa senkin takia taitaa tulla niin esille. Tällä hetkellä inhottavin oire on nenän tukkoisuus, jota oli aiemmissakin raskauksissa. Johtuu ilmeisesti siitä, että raskauden aikana limakalvot turpoaa. Tosi ärsyttävä. Joskus tuntuu vähän raskaalta hengittää, mutta viime päivät sekin ollut ok. Joitain vihlaisuja tuntuu alapäässä silloin tällöin, mutta niiden kanssa pärjää kyllä.

Karkkipallero ja tyyppi 16+4
 
Liikunnasta oon ennen raskautta käynyt 5x/vko salilla ja tehnyt kovilla painoilla raskaita sarjoja. Nykyään käyn 3-4krt viikossa ja oon jättäny maastavedon, kahden jalan prässin, kyykyn, pystypunnerruksen tangolla pois. Joissakin liikkeissä oon vähentäny hieman sarjapainoja, toisissa tehnyt samoilla painoilla kuin aina ennenkin. Riippuen vähän, mitä lihasryhmää treenaan.

Ei tässä raskauden aikana pysty mitenkään paukuttamaan ennätyksiä tai keskittyä lihasten kasvuun. Mä yritän nyt vaan ylläpitää tän nykyisen tason ja jatkaa kovaa taas ens vuonna, kun kroppa on palautunu synnytyksestä. Harrastetaan miehen kanssa molemmat samaa lajia, joten ymmärretään se kaipuu sinne lajin pariin. Siksi uskon, että saadaan vauva-arjenkin keskellä järjestettyä kummallekin aikaa treenaamiselle. :)
 
Meillä oli eilen 12 vkon ultra ja pikkukaverilla kaikki hyvin :) Touhukas pikkuinen siellä näytti olevan. Edellinen raskaus päättyi helmikuussa keskenmenoon vkolla 11 joten vähän jännitin kyllä mitä tällä kertaa on tulossa. Ei kuitenkaan niin pikkuinen kaveri ollut kuin luultiin, mitat antoi viikoiksi 12 sijaan 13+0 eli laskettu aika aikaistui viikolla! On nyt siis 17.2. On kyllä huikean helpottunut olo :love:
 
Liikunnasta liikuin viime syksynä suht säännöllisesti, mutta kun opinnot alkoi tammikuussa, niin meni kaikki aika koulutehtäviin, koska nyt halusin panostas niihin. Lh opinnot aikanaan meni vähän plörinäks. Keväällä tehtiin muutama pyörälenkki ja työharjoitteluun menin pyörällä kun matkaa oli 2km suuntaan. Kesällä liikunnat taas jäi, paitsi nyt alan taas skarpata. Painoa jo tullut +8kg, laihduttaa nyt ei saa raskausaikana, mut yritän liikkua niin, että paino ei ihan överinä nousisi ja tietysti, että pysyisi raskausajankin kunnossa. Ja liikunta jatkuisi myös synnytyksen jälkeen.
 
Essi93, Varmasti pelottaa, mutta yritä nyt olla todella tarkka käsihygieniasta ja ettet niin älyttömän lähellä olis lasta. Vaikeaa kyllä, mutta jos isä voisi enemmän yrittää hoitaa sinun puolesta. Pisara tartunta kun on niin todella hankala kyllä välttää kun on joka tapauksessa lapsen lähellä.

Yleensähän enterorokkoa pidetään aika vaarattomana, mutta pahimmillaan tietysti läpäisee istukan ja voi aiheuttaa ennen aikasen synnytyksen tai jopa sikiön kuoleman.

Toivotaan nyt, että kiertää sinut tämä tauti!! Meilläkin oli molemmilla pojilla aikanaan ja kukaan meistä aikuisista ei silti saanut.

Tärkeää käsipesu ja esim. ovenkahvojen ja valokoskettimen ja hygienia tilojen desinfiointi.
 

Yhteistyössä