Helmikuun helmet 2017 *elokuussa*

Heips! Enpä ole täällä muistanut käydä hetkeen. Ultrassa käyty ja laskettuaika siirtyi 2.päivällä eli on nyt 2.3. Vuodoillekin löytyi paikka ja sen sen puoleen kaiken pitäisi olla kunnossa. Saattoi kuulema olla kaksonen, mikä meni kesken. Mutta se ei haittaa vaan iloitsen siitä, että on yksi terveen ja normaalin näköinen pienokainen kasvamassa kohdussa. :)
Minä ainakin otan äitiyspakkauksen (vaikka meillä on vuoden 2015 äp:kin olemassa). Makuupussi on mielestäni nätin näköinen ja unipupu on hauska lisä. (y)
Meiltä ajelee synnärille n.45minuutissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Farnilla ja Cicada
Mulla on määräaikainen työsopimus 15.1. asti eli n. viikkoa ennen pitäisi jäädä äippälomalle. Mulla on välillä (riippuen päivistä) fyysisesti raskas työ, että saa nähdä, miten loppuvaiheessa sitten sujuu mahan kanssa. Selkäkipuja pelkään eniten, vaikka lihaskunto onkin hyvässä kunnossa. Toivotaan, että se vähän suojaisi. Haluan kyllä ehdottomasti tehdä loppuun asti töitä.

Liikkeistä. Oon tuntenu joku parisen viikkoa sellasta elohiirimäistä tunnetta. Tuntuu etenkin, kun kohtua painelee vaikka dopplerilla. Samalla kuuluu ääni, kun vauva tönäisee doppleria ja äänet siirtyy heti kauemmas. Nythän se on joku reilu 100g. :love:

Matka sairaalaan on meillä muutama sata metriä, että ei pitäisi tulla kiire! Ollaankin mietitty, että millä sitten mennään, kun autolla kestää periaatteessa vaan kauemmin. Oon samassa rakennuksessa töissä ja tehny työharjotteluja synnyttäneiden osastolla, synnytyssalissa ja äitipolilla niin kiva, kun ei tarvitse sitä uutta paikkaa jännittää samalla tavalla!

Mä oon fb-ryhmässä aktiivinen, mutta tykkään myös tännekin kirjotella.:)

rv 15+3
 
Muistakaahan, että luultavasti meille tulee sitten se uusi äitiyspakkaus, ei siis se jota nyt jaetaan. Tai alkupäässä oleville saattaa tulla se nykyinen. Mä sain aikoinaan uuden äitiyspakkauksen kun esikoisen laskettu aika oli alkuvuodesta. :)

Mä aion ottaa sen. Rakastan tutkia sitä pakkausta <3
 
  • Tykkää
Reactions: Farnilla
Muistakaahan, että luultavasti meille tulee sitten se uusi äitiyspakkaus, ei siis se jota nyt jaetaan. Tai alkupäässä oleville saattaa tulla se nykyinen. Mä sain aikoinaan uuden äitiyspakkauksen kun esikoisen laskettu aika oli alkuvuodesta. :)

Mä aion ottaa sen. Rakastan tutkia sitä pakkausta <3
Luulisi, että niitä paketteja on varattu tietty määrä ja niitä jaetaan niin kauan kuin niitä on. Mitenkäs sen pystyi hakemaan? Kela-todistuksen terkkari kirjoittaa jo viikolla 22, jos oikein muistan. Sittenkö sen paketinkin pystyi tilaamaan?
 
Luulisi, että niitä paketteja on varattu tietty määrä ja niitä jaetaan niin kauan kuin niitä on. Mitenkäs sen pystyi hakemaan? Kela-todistuksen terkkari kirjoittaa jo viikolla 22, jos oikein muistan. Sittenkö sen paketinkin pystyi tilaamaan?
Juu ne jaetaan mitä on jäljellä. Sen takia osa meistä helmikuisista voi saada nykyisen ja osa sen uuden :)
Muistaakseni just 22 viikolla se todistus ja heti sen jälkeen voi tilata. En malta odottaa!
 
Epäilen, että meille kaikille taitaa tulla vuoden 2016 pakkaus, mikäli loppuvuodesta ei synny odotettua enemmän vauvoja/ haeta äitiysavustuksia pakkauksena.

"Hakuaika
Voit hakea äitiysavustusta, kun raskaus on kestänyt 154 päivää (n. 5 kuukautta) ja olet saanut raskaustodistuksen lääkäriltä tai neuvolasta. Hae avustusta viimeistään 2 kk ennen lapsen laskettua syntymäaikaa."

Eli loppukuussakin jännäilevät joutuvat hakemaan sitä viimeistään joulukuun lopussa ja siinä on toimitusaika vain pari viikkoa. Muistaakseni on vaihtunut uuteen helmikuun aikana (riippuen siis edellisvuoden pakkauksen menekistä) :)
 
Matka synnärille. Matka on lyhyimmillään 45min ja pisimmillään 1h20min riippuen kumpi synnäri valitaan. Talvella noihin aikoihin tulee +10-30min riippuen kelistä. En pelkää, että vauva syntyisi autoon, mutta supistuskipujen kanssa istuminen autossa on ihan hiton kamalaa :confused::D Takaisin ei oo tarttenut lähteä, kun on matkaa sen verran ja synnytykset on olleet ihan selkeästi käynnissä.

Vauvan liikkeet. Täällä tuntunut parina päivänä kevyttä "kuplintaa" jossain "syvällä" alavatsalla. En laske niitä vielä liikkeiksi, mutta kun tuntemukset vahvistuu niin sitten. Viime raskaudessa liikkeitä tuntui n.rv 15 eteenpäin ja sitä aiemmassa rv20, jolloin istukka oli etuseinässä. Ekasta raskaudesta ei mitään mielikuvaa kun on niin pitkä aika :p

Närästys meinaa tehdä tuskaisen olon. Punainen paprika on jälleen pahin aiheuttaja. Onneksi rennietä kärsii nappailla useamminkin, suosittelen jos on samaa vaivaa (y) ilmaa kertyy mahaan enemmän kuin vappupalloihin aiheuttaen aika kipeitä kouristuksia. Piimä on auttanut jonkin verran ja maitohappobakteereja syön raskausaikana säännöllisesti.

Salmiakkia tekee mieli tosi paljon. Kuola valuu jo ajatuksesta :LOL: no, pari salmiakkia pitää paineet kohdillaan.....

BoomKaa ja papunen 13+3
 
Muistakaahan, että luultavasti meille tulee sitten se uusi äitiyspakkaus, ei siis se jota nyt jaetaan. Tai alkupäässä oleville saattaa tulla se nykyinen. Mä sain aikoinaan uuden äitiyspakkauksen kun esikoisen laskettu aika oli alkuvuodesta. :)

Mä aion ottaa sen. Rakastan tutkia sitä pakkausta <3
Ainakin parina edellisenä vuonna pakkaus on vaihtunut vasta seuraavan vuoden helmi-maaliskuun vaihteen tienoilla, joten en oikein usko seuraavankaan tulevan sen nopeammin "markkinoille". ;) Vaikka ei sillä, mulle on sama mikä pakkaus tulee, kunhan tulee.:D
 
Matka synnärille: me asutaan nyt sairaalan vieressä, joten lyhyt:LOL: Paitsi että tää asunto on niin pieni, että ollaan haaveiltu isompaan muuttamisesta ennen vauvan syntymää. Mutta tuskin yhtä lähelle päästään. Mites muilla, joudutteko vaihtamaan kotia isompaan vauvan syntyessä? Mua vähän stressaa asunnon etsiminen ja koko muuttaminen...

Mulla näkyy pieni masu nyt rv13+2, ei kyllä vielä ole mikään kunnon vauvamasu. Liikkeitä en ole vielä havainnut.

Minäkin kirjoittelen ihan mielelläni tännekin facen lisäksi! Kovasti tuo äitiyspakkaus kiinnostaisi, mutten ole varma saanko sitä tänne ulkomailla. Enkä kuulu enää suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Onko jollain tietoa tai miten te pari muuta, jotka asutte ulkomailla, aiotteko hakea äitiyspakkausta?
 
  • Tykkää
Reactions: maria1985
Meillä on matkaa synnärille niin 100 km, josta alkumatka on pientä ja mutkaista tietä. Talvisaikaan saa varautua ainakin 1,5 tunnin matkaan.

Olin ottamassa äitiyspakkausta rahana, mutta mies haluaa ehdottomasti pakkauksen :LOL:

Täällä ihan seesteistä olemista, vieläkään ei ole masua vaikea pitää piilossa.

Metsäminttu 14+4
 
Mä oon vähän kahden vaiheilla ton fb-ryhmään liittymisen kanssa... Millainen se siis on ? Onko samantyylistä jutustelua kuin täällä? Ja ei vissiin näy kavereille?
Ei näy kavereille. Jutustellaan, laitetaan kuvia ja linkkejä ym. On tietysti paljon enemmän keskustelua kun täällä ja "syvällisempiäkin" juttuja. Täällä jää pintapuolisemmaksi. Siel tietysti ihmisten kanssa lähenee eri tavalla ku täällä kun ollaa omilla nimillä avoimemmin että jos tykkää anonyymimmästä niin tää on parempi :)
 
Heippa hei!

Täällä yksi esikoista odottava, tätä keskustelua plussasta asti seurannut mammakokelas. :D Fb-ryhmään minäkin halajan, ja nyt uskaltaudun viestiä laittamaan, kun np-ultra on takana ja kaikki normaalilla mallilla.

Laitan Maikkki sulle siis viestiä. :)


Sitkujoskus & Helminen, 13+4 /26-v
 
Pahoinvointi täällä nostaa taas päätään :sick::( kiva esikoiselle, kun ei pysty leikittään häntä.

Aion ottaa nyt äp pakkauksen, sinne kiva säilyttää tavaroita ym ym molempien vauva-ajalta. Esikoisen pakkaus on jo kivasti täynnä, mutta kun ottaa sen patjan pois niin tulee kyllä tilaa vähän lisää. Oon kova kiintymään tavaroihin ja vaatteisiin ja haluisin melkein kaiken säästää :ROFLMAO:
 
Äitiyspakkausksen saa siis hakea jo lokakuussa, aika jännää. En esikoisen ajoilta muistanut että milloin mutta kiva juttu että sen saa jo silloin hypisteltäväksi jos haluaa :).
Täällä matkaa synnärille vähän yli 130 kilometriä, mutta ambulanssilla mennään jos tulee tukalat olot. Tietysti jos olemme vaikka anoppilassa tai muualla matkaa tulee yli 300 kilometriä, mutta pitänee pysyä kotosalla loppuajat. Mielestäni täällä on mahdollisuus saada neuvolasta kätilö mukaan ambulanssiin muttamutta saapa sitten nähdä.

Itse tunsin liikkeitä jo 13 viikolla siis nimenomaa en potkuja vaan hyörintää ja pyörintää. Ei niistä voinut erehtyä. Nyt tuntuu päältäkin potkut vaikka istukka on edessä. Tosin vain yhdeltä kohtaa potkut tuntuu koska tosiaan istukka vaimentaa ne muuten :). Uskon siis että miksipä et sinäkin Bettinah tuntisi uudelleensynnyttäjänä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Mäkin liityin fb ryhmään mut kyllä tää jutustelu täällä tuntuu minustakin kotoisammalta...

Minä olin tuossa yhtenä iltana tuntevinani pientä liikehdintää vatsassa mutta en ollu sit kumminkaan ihan varma mitä se oli... Nyt oon yrittänyt varsinkin iltaisin kuulostella mutta en oo havainnut mitään.

Matka synnärille on mulla 180 km ja mua on vähän alkanu jännittää tuo asia... Kuopus syntyi äkkiä ja olin jo 5cm auki kun pääsin synnärille (mentiin omalla autolla ) ja tuntia myöhemmin tyttö oli jo ulkona. Nyt siis hirvittää, jos seuraava syntyy vielä nopeemmin niin mähän en kerkee mihinkään :eek: Toki menen ambulanssilla tällä kertaa mutta sekin tulee vähintään 20km:n päästä ,mahdollisesti paljon kauempaa, joten kiire saattaa tulla . Oonkin puhunut äitini kanssa, joka on keväällä vuorotteluvapaalla , että mitäpä jos lasketun ajan lähestyessä menisin kuopuksen kans hänen luokse asumaan... Mies ja esikoinen joutuu tietty jäämään kotiin työn ja koulun vuoksi, mutta mulla olis sitte helppo lähtee synnyttään ku aika koittaa, kun kuopuksen voi jättää mummin hoiviin ja siitä mulla olis synnärille matkaa vain 35km :) Mies tulis sit perässä miten kerkii.

Mä haluan ottaa kans äitiyspakkauksen. Vaikka kuopuksesta otin myös viime vuonna.

haasu rv 14+3
 
Listalla on nyt 100 odottajaa! :LOL:

Onko kellä halua toimia jatkossa ketjun ylläpitäjänä??
Viimeks ku kysyin nii tais mennä ohi :) Itellä alkoi opinnot ja mielellään pitäisin vähintäänkin tauon ylläpitämisestä :rolleyes:
 
Listalla on nyt 100 odottajaa! :LOL:

Onko kellä halua toimia jatkossa ketjun ylläpitäjänä??
Viimeks ku kysyin nii tais mennä ohi :) Itellä alkoi opinnot ja mielellään pitäisin vähintäänkin tauon ylläpitämisestä :rolleyes:
Joku joka aktiivisesti pörrää täällä olisi hyvä kandidaatti. Itse en ole niin usein palstalla. Jaksuja sulle opintoihin!

Tervetuloa uusille! Ja onnea hyvistä ultra kuulumisista!❤

Täällä vatsa kasvaa. Kaikki on hyvin.:)Asutaan maalla ja meillä on noita eläimiä minkä kanssa aika menee. Sekä tietysti lapset. Kuopus aloitti koulun niin on ollut jännää vähän äidille ja tyttärelle.

Theran ja vaavi 15+4
 
Tämä päivä ei lähtenyt hyvin käyntiin. Heti kun nousin sängystä niin meinasin pyörtyä. Ja sitten oksensinkin, pelkkää sappea tai jotain. Vatsassa kun ei ollut vielä mitään. Ja edelleen pyöryttää todella paljon. Ei meinaa pystyssä pysyä.

Mä olen niin hajamielinen etten viitsi aloittaa uutta ketjua :D tsemppiä opiskeluun Cicada!
 
Listalla on nyt 100 odottajaa! :LOL:

Onko kellä halua toimia jatkossa ketjun ylläpitäjänä??
Viimeks ku kysyin nii tais mennä ohi :) Itellä alkoi opinnot ja mielellään pitäisin vähintäänkin tauon ylläpitämisestä :rolleyes:
Kun kukaan ei ole ilmoittautunut uuden ketjun ylläpitäjäksi, minä voin ryhtyä pestiin ainakin syyskuuksi. Joka päivä en kyllä täällä pyöri, eli päivitykset tulevat jonkinlaisella viiveellä, mutta ehkäpä se ei kenenkään maailmaa kaada?

Tsemppiä opintojen alkuun Cicada!


Tänään käytiin kurkkimassa kyytiläistä ultrassa. Niskapoimua ei mitattu, kun emme halunneet osallistua seulontaan. Kooltaan vastasi viikkoja ja uni tuntui maittavan. Täytyi vähän herätellä pientä. Sitten kyllä ojenteli jalkojaan ja käsiään ja käänsi kylkeä. ;)
 

Yhteistyössä