Hei kanssaiskot! Satuin tähän ketjuun sattumalta hajatietoja netistä etsiessäni, ja ehkä tästä tuleekin mun vakiopaikka kun hoitomme etenevät. Haluaisin kysyä, jos jollakin teistä kokeneista olisi ystävällisesti kokemuspohjaista tietoa.
Mua huolestuttaa aivan tajuttomasti vastikään saamani AMH-arvo "alle 0,2", siis googletuksen perusteella munasarjani reservit ovat lähes tyhjät. Polilla en arvosta sen kummempaa kommenttia saanut kuin että edetään hoitoihin, ensin IUI, mikä nyt on päällä, maanantaina olisi inseminaatio. (Lapsettomuuskartoitus käytännössä aloitettu huhtikuussa 2011, mistä edettiin laparoskopiaan, koska ensisijaiseksi lapsettomuudenaiheuttajaksi epäiltiin endometrioosia) Katotaan nyt, miten inseminaatio menee ja sitten siirrytään todennäköisesti suoraan IVF:ään, puolen vuoden jonotuksen kautta (jos julkisella puolella). Muut hormoni- ym. testit olleet keväällä 2011 raja-arvojen sisällä, myös FSH 5,7 tulkittu ok:ksi. Onko teiltä muilta missä vaiheessa mitattu AMH ja mitä arvoja olette saaneet ja mitä tulkintoja niistä? Mitä IVF-hoidoista on odotettavissa tuollaisella AMH-arvolla?
Olen nipinnapin 31-v., lapsen yritystä toukokuusta 2010. Huhtikuussa 2011 todettiin endometrioosi. Laparoskopiassa syyskuussa 2011 todettiin lievä endometrioosi, oikeasta munasarjasta punktioitiin kiinnikkeetön endometrioosikysta, vasemmasta poltettiin muutama pieni endopesäke. Varovaisessa toivossa elin leikkauksen jälkeistä aikaa ja sitten kun puoli vuotta leikkauksesta umpeutui ja jatkettiin hedelmöityshoitojen kartoittamiseen, niin lamaannuttava isku vasten kasvoja tuo AMH. Nyt pyörii mörkönä mielessä, että aiheuttiko laparoskopia munasarjavaurion vai oliko tilanne sama jo ennen laparoskopiaa. Miksi AMH:ta ei mitattu ennen laparoskopiaa? Miksi ei sanottu että laparoskopiassa tuhot munasarjoissa voivat olla suuremmat kuin hyöty leikkauksesta. Mut vaan tyrkättiin leikkaukseen, sen tarpeellisuutta kyseenalaistamatta. Mulla ultraäänessä todettiin kuitenkin vain reilu 4 cm:n endokysta, joka johti leikkaukseen. Nyt kun polilla olen käynyt, tuntuu että ei ole ollenkaan aikaa keskustelulle ja tilanteen kartoittamiselle yhdessä mun ja mieheni kanssa. Ultraäänisauva vaan survaistaan sisään ja sitten jotain mutinaa ja kaikki tieto pitää itse "nyhtää", jos vain kehtaa, kun tuntuu että vien yhtenä liikuteltava palana sairaalakoneistossa liikaa aikaa. Ollaankin keskusteltu miehen kanssa että kai on parempi, että kun todetaan IVF-hoidot perustelluiksi, niin siirrytään niitä tekemään yksityiselle puolelle, jos siellä rahaa vastaan saisi yksilöllisempää kohtelua ja enemmän aikaa ja vastauksia vaivaaviin kysymyksiin. Pientä asuntosäästöä kun ollaan kartutettu, niin eiköhän niillä rahoilla jokuset hoidot yksityiselläkin tehdä
(Anopille ei ole vielä tullut avauduttua, kun hän kysellyt asuntotilanteesta, että ne rahat kuluu nyt lapsen yrittämiseen.)
Sori tää purkaukseni uutena tulokkaana ketjuun (kai mä saan olla täällä, vaikka hoidot eivät tämän piemmällä
), mutta jos joltakulta täältä heltiäisi joku kommentti. Ihan sama antaako toivoa vai syökseekö epätoivoon, joka on jo tuttu tunne ennestään :-/ Kunhan vain saisi jotain tietoa siitä, mitä tuleman pitää.
