**Huhtihiput Helmikuussa 2008**

Hyvää Ystävänpäivää kaikille huhtihipuille!! :flower:

Oma vointi väsymystä lukuunottamatta hyvä. Masuasukki on toisinaan hyvinkin rauhallinen, mutta kun liikkuu niin sen tekee sit lähes koko päivän ajan ja reilusti.

Vieläkään ei olla saatu vaatekaapin rikkoutuneen sivun tilalle uutta, joten edelleen mulla kaikki vauvaan liittyvä vielä tekemättä. Mutta mä jään virallisesti äitiyslomalle 26.2, joten sit aloitan sisustamisen vauvaa varten. Nythän mä olen hoitovapaalla esikolta.

Itku herkkyys on tännekin rantautunut. Eilen esikon kans oltiin kerhossa eikä hän olis millään halunnut lähteä sieltä pois vaan huusi eli itki täysiä ja rimpuili pukemisessa. No siellä olin vielä rauhallinen ja ok, mut kun pääsimme kotiin ja kerroin miehelle miten kävi niin samassa itku alkoi ja sille meinannut loppua tulla. Illalla tosin oli jotenkin helpottunut olo, oisko se itku kuitenkin auttanut ajatusmaailmaankin. En tiedä...

Mukavaa päivän jatkoa kaikille... :wave:
 
Heilillähän oli mielenkiintoisia uutisia, vai että voi vauva jo periaattees pian syntyä! Ja hieno toi kätilöjuttu... Tarkoittaako se sitä että sulla käynnistetään joka tapauksessa nyt sit ennen ku ehtii kasvaa liian isoksi?
Kalenterin uni pisti naurattamaan! :)

Hyvää ystävänpäivää kaikille! :hug:

Mun kaveri tuo meille pian lisää dvd-levyjä lainaan, pojalle ei kelpaa mikään ku pyytää laulua eikä meillä ole ku videolla ja videoitten hissi rikki niin ettei saa vaihdettua nauhaa..
No nyt ne kävikin, tuli 2 titinallea ja autot elokuva. ihanaa, uutta katseltavaa!! :)

Niin ja hyviä uusia - ei ole poika kuumeessa enää, toivotaan ettei päivän aikana nouse uudestaan niin päästään jo huomenna normaali elämään kiinni.

Ja sit toinen iloinen uutinen, huusin meille eilen illalla uuden sohvan! Meillä on nyt olohuoneessa tommonen kodin ykkösen buffalosohva ja iso nojatuoli rahin kera ja nyt innostuin huutamaan Ikean 3 istuttavan Ektorp-sohvan kaksilla kankailla. Se on samaa tyyliä ku toi meidän buffalo joten kelpaa hyvin. Nyt olis sit istumatilaa ku on kaksi 3-istuttavaa sohvaa, nojatuoli ja rahi.
Mietin jo kokonaan uuden sohvaryhmän ostoakin, mutta ei siinä ole järkeä ku kuitenki on oletettavaa että muutetaan tästä omakotitaloon viimeistään 3-4-vuoden kuluttua joten ennemmin ostan sinne sit uutta ja kalliimpaa.. Ku jos tänne ostais niin takuulla ne olis pilalla jo ennen ku ostetaan/rakennetaan talo.

Voi voi ku piristää kummasti mieltä ku saa vähä taas sisustettua! Saatiin uus telkkarikin perjantaina (32laajakuva vaihtui 42seen tauluun, miehet miehet :ashamed: mulle tuo edellinenki olis piisannut) ja olohuoneen seinät menee uusiksi tässä kuussa joten ku kesäkuussa on ristiäiset niin meillä on ihan uuden näköistä taas! B)

Voi onpa toi titinalle hyvä, poika kattoo sitä ihan intona. Joskus muutama kk sitten ku kokeiltiin nii se ei tykännyt yhtään.

Anu ja mauno 31+5
 
Neuvola terveisiä :)

Pissa: ok
Paino: 1450g/viikko (ärripurri)
Verenpaine: 139/81
sf: 30
Syke: +
Liikkeet: ++

En huomannut tuota vauvan sykettä kysyä, et paljonko se oli. Ja mulla meinasi mennä siihen terkkaan hermot. Mä en koskaan ole siitä juur tykännyt kun se on niin pirun utelias ja juoruu muiden asioista. Niin mä tosiaan olin siellä sisälle 40min. ja se kokoaika me oikeastaan puhuttiin siitä mun serkusta joka sai maanantai yönä sen ylläri vauvan. Mä en kyllä tiedä mistä toi terkka sen oli kuullut??? Varsinkin kun kuuluu eri neuvolan piiriin. Yritti multa udella kaikkea ja mä yritin vastailla mahdollisimman vähä sanaisesti. Ei ne asiat sille kuulu!!!!
Seuraava aika olis sitten taas kahdenviikon päästä ja neuvolalääkäri kolmen viikon päästä. Silloin pääsee taas kurkkaamaan tiltiäistä kun ultrataan ja tehdään kokoarvio.
Pyysin terkalta ne sokeridietin ruokavalio ohjeet ja ajattelin alkaa noudattamaan niitä. Ottaa toi painonnousu meinaan niin rankasti pattiin!!! Mullakun oli jo ennen raskautta reilusti ylipainoa ja nyt tullut se 20,2kg lisää niin mä en jaksa kohta enään liikuttaa tätä ruhoa :ashamed:

Eilen pesin taas vähän lisää vauvan vaatteita, vielä niitä olisi yhden koneellisen verran ja sitten vielä lisäksi lakanat. Mä en millään malttais odottaa sitä että pääsen pinnasänkyn ja hoitopöydän laittamaan. Meillä kun tarvitsee oma sänky kääntää sitten seinää vasten, että nuo mahtuvat, niin ei viitsi ihan vielä niitä laittaa, mies kun joutuu sitten hyppimään mun yli sänkyyn!!!

Hmm.. tuli tuosta anun vietistä mieleen et löytyisiköhän huutonetistä meille nojatuoli. Sellaiselle olis tarvetta, noin niikuin imetysmielessä. Me ostettiin viime keväänä kun muutettiin niin tää iso laiskanlinna sohva (pehmee, muhkee ja syvä) ja tässä ei oikein voi ryhdikkäästi istua. On todellakin tarkoitettu röhnöttämiseen (sellainen kyllä haluttiinkin). Ja kun ei meillä ole sitten muuta kuin keittiön tuolit, niin olen miettinyt et missä sitä saisi imetettyä hyvin.
Taidankin lähteä huutonettiin :wave:

Joanna ja tiltiäinen 32+6
 
Joanna meillä tuo nykyinen sohva oikee röhnötyssohva (istumasyvyys niin iso ettei siinä voi ees istua normaalisti selkä suorassa) ja kyllä mä siinä olen ihan loistavasti imettänyt, tyynyjä vaan tukemaan vauvaa... ja usein tuli imetettyä makuuasennossa!
 
:flower: Hyvää Ystävänpäivää kaikille HUHTIHIPUILLE :flower:

En jaksa enempiä turista, ollaan oltu viime perjantaista asti sairaana.
Itse sairastuin toissapäivänä. Tää kuumeen ja flunssan kanssa on kestämistä nyt raskaana.
Lapsista esikoinen on ollut tosi kipeä, kokoajan kuume päällä.
Muilla on nuhaa ja yskää, hippasen lämpöä. :snotty:
Ja mies tottakai joutuu olemaan töissä :(
Mulla on huomenna syntymäpäivä, ei paljoa tarvii odotella..
Toivon vaan et tää saakutin tauti joskus helpottais että sais nukkua KUN LAPSET NUKKUIS|O

 
Äärimmäisen ihanaa ja aurinkoista ystävänpäivää kaikille;-) Ihanaa, että välillä näyttäytyy tuo omituinen valoilmiökin taivaalla =)

En kanssa ymmärrä ihan täysin tätä järjetöntä painonnousua, tiettykin johtuu ihan siitä, mitä suuhuni ajan ja miten paljon lenkit ovat lyhentyneet viime aikoina, mutta... Huomenna neuvola ja saldoksi tulee varmasti reilu kilo/viikko.... Söin minä ennenkin karkkia yms. eikä tällaista ollut havaittavissa... Muutenkin niin turvoksissa, että olo on kuin virtahevolla... Ei kiva :/ Ja välillä maha niin pinkeänä, ettei meinaa suoraksi taipua.. En kyllä ymmärrä, miten joku voi nauttia tästä raskaudesta :whistle: Näiden kilojen tiputtamiseen meneekin varmaan seuraava vuosi mukavasti :ashamed:

No, onneksi paistaa edes tuo aurinko, voisi kohta mennä jälleen lyllertämään pienen lenkin tuon rakkaan koiran kanssa, josko tästä mielikin vähän piristyisi sitä myöden =)

Tuo huutonet on muuten äärimmäisen oivallinen ostospaikka; miekin tässä kun muutettiin bongailin liki kaikki huonekalut sieltä, ja ihan älyttömästi halvemmalla mitä olisi kaupassa maksaneet. Miekin kun rakastan kaikkia perinteisiä huonekaluja eli umpipuisia, ne ei käytössä mene yhtään miksikään =) Nytkin olen vaavilla hommannut sieltä järjettömät kasat vaatteita sekä liki kaikki muut vaavin tarvetavaratkin ovat sieltä turvakaukaloa lukuun ottamatta; sen halusin sentään edes uutena =)

Dooris ja Väinö 33+1
 
Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille!

Vuotaraaputin Onnea tyttärelle!

PikkuNöpönen Synttärionnittelut huomiselle!

Vapaapäivää viettelen, leivinuunia olen lämmitellyt ja tekaisin perheelle unelmatorttua ystäväpäiväylläriksi. Voitomusokeritäytteellä, nam ja kaloreita nolla. :ashamed: No onneksi varmaan lapset syö suurimman osan, niin minun ei tartte. Nyt jos lähtis vielä vähän koiran kanssa ulkoileen ennen kuin nuo koululaiset palaa, aurinko niin komeasti paistaa. Sitten optikolle esikoisen kanssa hakemaan silmälaseja. Hyviä vointeja kaikille!

Puella ja Kompiainen 30+2
 
Heissan :wave:

Joo on kyl kiva ku tuo aurinkokin näyttäytyy välillä ni mielikin on jotenkin valosampi ;)
Joo täällä ja leivinuunia lämmitelty ja ystävänpäivän kunniaks kävin hakemassa meille kaikille ihanat sellaset sydänmunkit mis on hilloa ja kermavaahtoa välissä :p
Mä ajattelin ruveta vaihtelemaan noihin mun kukkiin mitä nyt vielä on jäljellä, ni multia. Ku nythän sen ajankohta on. Kävin just äsken hakemassa kiinanruusulle isomman ruukun pannuhuoneesta. Ku se ja kaks muuta ruusua on kodinhoitohuoneen pöydällä, ni mies aina nipottaa niistä, et ne vie siinä tilaa :kieh: Ni ajattelin et istutan niistä isoimman isoon ruukkuun ja laitan sen takkahuoneen lattialle, ni ei oo tiellä :D
Et sellasta täällä.
Vuotaraaputin Onnea tytölles :flower:
PikkuNöpönen Onnea huomiselle :flower: Ja pikasta paranemista :hug:

Baby dream ja "Topi" 30+3
 
Paljon oli tullut tekstiä ja palstan ulkonäkökin muuttunut sillä aikaa, kun minä olen sairastellut. Minulle puhkesi perjantaina influenssa. Viikonlopun ajan se tuntui vaan normaalia ärhäkämmältä flunssalta. Maanantaina sitten alkoikin jo kuume nousta panadolista huolimatta 39.5 asteeseen ja välillä ylikin. Tiistaina kävin neuvolalääkärillä ja hän kirjoitti viikon sairaslomaa. Sanoi vaan, että toivottavasti kova tulehdus ei saa synnytystä alkamaan! Seuraava vuorokausi oli sitten pahin. Kuume oli korkeimmillaan, korvissa suhisi ja jalat meinasivat mennä alta.

Eilen aamulla oli pakko lähteä näytille äitiyspolille, kun olo vaan paheni. Sain kuumeeseen Panacodia ja korvatulehdukseen antibioottia. Sitten siellä tehtiin tosi perusteelliset tutkimukset, missä todettiin, että vauvalla oli kaikki onneksi hyvin, vaikka äiti voikin niin huonosti. Ultrasta annettiin painoarvio 2,6 kg. Supistuskäyrä naytti muutamia koviakin supistuksia. Ja kyllä ne aiemmat supistukset olivat sen ulkosuun jo avanneet, onneksi sisäsuu vielä kiinni ja sen 3 cm. Pääsin kotiin, kun synnyttämättömien äitien osastolle ei oteta tietenkään tällaista influenssapotilasta muita tartuttamaan. Nyt vointi on jo vähän parempi, kun panacod alkoi laskea kuumetta. Mutta niitä supistuksia tulee vielä, toivottavasti loppuvat.

Sitten vielä aiemmin kyseltyjä asioita:
Meillä esikoinen, poika syntyi 39+5 ja oli 3910g ja 53 cm
Meillä ei ole ollut käytössä tyynyä, vaan liina pään alusena keräämässä mahdolliset pulautukset.

Ja meillekin tuli viime viikolla äitiyspakkaus. Oli söpöjä vaatteita ja kivoja värejä! Mitään vauvanvaatteita ei ole vielä pesty. Homma odottaa sitä kun paranen.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille! :heart:

Terv. Delfiini 33+2
 
kiitos Puella ja baby dream :)

oisko teillä muuten minkälaisia ideoita että mitä huomenna puuhattaisiin? kaveri kun ei ole miehensä kanssa päässyt pariin vuoteen mihinkään kaksin niin lupasin vahtia heidän isompia muksujaan, 4v tyttöä ja 2v poikaa. ovat iltasella varmaan jonkun 3-4h meillä. aattelin että jos muovailuvahaa leivottaisiin ja kootaan palapelejä plus ihan "leikkimistä", mitä nyt keksitäänkään. voi hoitotätikin olla aika poikki sitten kun ei ole tottunut kolmen leikki-ikäisen kanssa touhuamaan :LOL:
 
heippa!
mulla täällä kova flunssa päällä ja keuhkot on niin kipeet ja järkky yskä. neuvolassa eilen täti kirjoitti yskänlääke reseptin ja tänään sitä hakiessa nousi kauhee haloo. sitä ei oltu tehty ja lääkäri oli kauhuissaan että miten odottavalle äidille voidaan määrätä yskänlääkettä. Käski heti varata aikaa lääkärille jotta tutkitaan onko esim. kyseessa keuhkoputkentulehdus (ennoo viittiny tonne päivystykseen lähteä jonottamaan, meen huomenna jos ei helpota). netistä katoin yliopiston apteekin sivulta neuvoa jotta raskaana saisi käyttää resilaaria ja resipektiä.
onko kellään ollu kovaa yskää ja mikä olis avuksi?
athena rv33
 
Toimisikohan tää nyt... :|
vuotaraaputin: Tehkää lasten kanssa vaikka taikataikinasta jotain kivaa, googleta ohje, en just nyt sitä tähän hätään löytänyt mistään!! :eek: Sitä voi sitten maalata vaikka vesiväreillä tai jollain muulla paksummalla värillä saattaa pysyä väri paremmin.

( . ) neuvolakuulumisia...
rv 29+2
paino 63.3 kg (kolmessa viikossa 2.3kg, kokonaisnousu 5.8kg)
RR 114/78
hemppa 137
sf-mitta 25
syke 145-150
liikkeet ++
raivotarjonta
Elikkäs kaikki kunnossa! Th ihmetteli mun kasvukontrolli-ultraan joutumista, ei tuo sf-mittakaan mikään huima oo näillä viikoilla, eikä Lissu kuulemma mitenkään kovin iso viikkoihin nähden ole. No, pääasia, että seurataan! =)
Hyvää Ystävänpäivää kaikille! :flower:

t.vemu76 ja Lissu 29+2
 
Jospa minäkin taas jotain runoilisin.

Hyvää ystävänpäivää kaikille :heart:

Dooris sun teksti oli kuin mun sormilla näppäilemä, siis tuosta painon noususta ja "isona" olemisesta.

Minä hain tänään sairaslomaa, joten töihin tuskin enää menen, viikon päästä neuvolalääkäri, tänään kävin vaan työterveydessä. Olisi lääkäri voinut kirjoittaa kuulemma koko loppu kuukaudenkin, mutta kun neuvolasta ehdin jo varata lääkärin niin menin sitten sinne pyytämään loppu saikun, kuitenkin neuvolassa pitäisi käydä ensi viikolla. Vähän on "syyllinen" olo, kun jäin töistä pois, mutta kyllä tuon pienen olo ja tietysti minunkin on nyt tällä hetkellä tärkeintä. Ei se työpaikka mihinkään kaadu vaikka olen pari viikkoa aikaisemmin pois.

:hug: Kaikille ketkä ovat flunssan kourissa, itsellä on oikein hyvässä muistissa tuo tauti, että oli tosi hankala olla ja itkin kaikki illat miehellä pahaa oloa.

Itkuherkkyydestä, ei luoja, mulla alkaa mennä ihan mahdottomaksi jo. Näin tänään kaupungilla lääkäristä tullessa penkkariauton ja ne tyypit siellä kyydissä, alko itkettämään sekin, kun tuntui yhtäkkiä että olen ihan kalkkis, kun omasta lukioajasta alkaa olla jo "tovi". Tai en edes tiedä mitä itkin.... :LOL: Perhevalmennuksessa oli vaikeuksia pidättää kyyneleitä, kun katsottiin "isäksi" filmiä ja sit kun siinä näytettiin ihan muutaman päivän ikäistä vauvaa, niin meinas jo itkuhanat aueta, kattelin sitten seiniä ja mietin töitä :LOL:

Ainiin, mulla istukka kontrollissa istukka oli siirtynyt pois kohdunsuunedestä WAU
:whistle: vaikka ei mulla mitään hirveää 100% tarvetta olekaan synnyttää alakautta, mutta sanotaanhan siitä että se on se luonnollisempi tapa.

Nyt sohvalle, pikkuinen jumppaa mahassa siihen malliin, että saa tämä könötys asento riittää... :D

Hysteerinen rv 32+3 (kait...)
 
no niin..
se on sitten flunssa täällä- :snotty: :ashamed:
aamulla oksentelin limaa/klimppejä ulos niin että kuopus heräsi ja tuli katsomaan että tukehdunko vessaan. :x
töihin kuitenkin menin ja kas kas, olo sen kuin paheni vaan.
lämpö alkoi nousta ja hirveät patit molemmin puolin kurkkua.
tunti sitten lämpöä oli 37,9, kun mun normi lämpö on 36,2. ja olo on niin vetelä ja kipeä, tunnen kuinka kuume alkaa nousemaan vaan.. :(
mieskin töissä ja pojat vaan touhuu kaikkea ei niin sallittua |O
huominen sairista ja sitten onkin onneksi 4 vapaapäivää edessä. jospa vapaani käyttäisin vaikka sairasteluun :kieh: ahkerat työntekijät sairasta vaan lomilla ja vapailla-
eikös :whistle:

muuten kaikki kai hyvin, vauva liikkuu paljon ja koko ajan enemmän vaan odotellaan pientä meille.
tänään töissä sitten herkistelin itkuun saakka, olisi vedenkestävä ripsari ollut paikallaan kyllä :whistle:
pyysin 2 erittäin ihanaa ja rakasta työkaveria kummiksi tulevalle tytölle :heart: :heart:
aamulla ekat itkut 7.30 aikaan ja toisen kerran 13 aikaan :LOL:
eli eri vuorossa olivat tulevat kummit :LOL:

ihan hullua, tosin niin työkaveritkin itkivät kilpaa mun kanssa ;) niin otettuja olivat asiasta.
joten ei voi kun sanoa että oikeat valinnat tein, vielä hyvää ystävää tulen pyytämään ja mies onkin miesten tavalla pyytänyt omaa ystäväänsä- eli kaljan merkeissä :LOL:

onko muilla kummit jo valittuja?????

nyt pakko mennä katsomaan mitä pojat tekee yläkerrassa, on pelottavan hiljaista ja sehän ei voi tarkoittaa kauhean hyvää :xmas:
tsaukki ja kaikille vielä OIKEIN IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ tähän pinoon!!!!

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

t. pulttis ja tyttö rv 29+5 :heart:
 
jospa kokeilis uudestaan..

elikkäs neuvola kuulumisia

rr koholla 154/88 ensiviikolla kontrolli siitä, pissa puhdas, hemppaa ei mitattu kun on ollut hyvällä tasolla. painoa 230g/vko yhteensä raskauden alusta 5kg, sf mitta 30 ,yläkäyrillä mennään. vauva on rt, syke + 150 , eli kaikki muuten ok, nyt vaan tuo verenpaine mietityttää... varmaankin tulee lähete äippäpolille sit ensviikon jälkeen jos yhä koholla. toisaalta hyvä juttu.pääsee kurkkaan vauvaa. =) ja tietty pääasia tarkistaa et kaikki ok. nyt vähän lomaa ja sit ajattelin (tai varasinkin jo ajan neuvola lääkärille) et jään saikulle äippäloman alkuun. (nyt on huomattavasti helpompi ajatella itteään, kuin esikon odotuksessa) silloin koin aivan järjetöntä syyllisyyttä siitä kun piti jäädä saikulle jo rv 28. huh, huh... miten sitä ajatteleekin eri tavalla.
ja semmonenkin asia tuli mieleen, et muistakaahan levätä ja nukkua synnytyksen jälkeen kaikki mahdollinen aika!! mä olin esikoisen syntymän jälkeen niin euforian vallassa, että siivoilin ja puunailin kotia, kun olis pitänyt nukkua univelkoja pois. sitten se tietysti kostautui..

:hug: tikrulle ja pulttikselle.. (jos oikein muistin) :hug: myös heilille ja tsemiä tulevaan, miten kauan vauveli nyt vielä pysyykään masussa. toivottavasti tarpeeksi pitkään... mutta niinkuin kerroit on jo kovin hyvän kokoinen , tietysti keuhkojen kypsyminen vielä tärkeää..

kiva kuulla sinustakin sh07 !

maillä typy flunssainen, ai kuumetta ole.. aika kivasti on jaksanut touhuilla kuitenkin ja ulkoilemassakin oltiin... hän on keksinyt nyt sen, että vessan korokejakkaralla voi ylettyä kaikkiin kiellettyihin paikkoihin,kunhan vaan siirtää jakkaraa aina toisaalle. (jakkara on ollut kiitettävästi "arestissa" )

=) ei muuta.. hyvää yötä ! t.hilppahemulin äippä 29+1
 
Heippa!

Heili: joo täytynee poiketa katsastamaan huonekalutilanne, jos Lappeenrannan suunnalla liikutaan :p Mutta tervetuloa toki myös tänne, jos Hyvinkää joskus osuu matkareitille =)

Tsempit sairastaville! Onnea 2-vuotiaalle Minealle! Tietysti myös PikkuNöpöselle huomisesta.

Vuotaraaputin, muovailuvaha tai taikataikina kuulostaa kyllä minustakin hyvältä. Kylläpä on ihanaa, kun sillä tavalla haluat ystäviäsi ilahduttaa. Hauskaa päivää teille!

Tässä poikaa nukuttelen, mies työmatkalla ja on taas jotenkin tosi vaikeaa tämä iltainen yhteistyö nassikan kanssa.

Kävin viemässä tänään taas näytepurkin neuvolaan, niinhän se proteiini näytti yhtä plussaa vieläkin. :/ Huomenna pitäisi hakea terveyskeskuksesta joku keräysastia ja siihen sitten su-ma säilöä vuorokauden satsi tai jotain, siitä tutkitaan, onko proteiinia yli vai alle 3 g litrassa. Kuulin tänään illemmalla, että kyseessä on joku marjaämpärin näköinen sammio. Mulla ois sunnuntaina luvassa galleriatilan maalaamista ja näyttelyn vahtimista, mutta jos tuosta tulee kovin mutkikas näytteenottojuttu, ei auta kuin vetäytyä hankkeesta eli galleriajutuista... Kuulostaa sosiaalisesti - öö - rajoittavalta hiippailla välillä pieneen ja epähygieeniseen vessaan keräämään lotisevaa varastoa. Miten senkin selittää talkookavereille? - No joka tapauksessa jos tulos on yli sen 3 g, joudun äitiyspolille joihinkin tutkimuksiin, muuten vain seuraillaan. Ei musta tunnu, että tuossa nyt sen kummempaa olisi, joten olen aika luottavainen. Vähän silti mietin, että mitä jos kuitenkin on, miten lapsen hoito järjestyy. Mies on tästä pari viikkoa lomalla, mutta mahtaneeko jaksaa kahdestaan lapsen kanssa ja eihän vaan vie poikaa anopille sen sijaan että pitäisi kuitenkin mun ja itsensä lähellä samassa kaupungissa, ja lisäksi meidän piti parin viikon päästä mennä Aulangon kylpylään talvilomalle. :| Hyvä puoli tän päivän neuvolavisiitistä: ei enää verta näytteessä eikä erityisemmin bakteereja eilisen viljelyksessä eli ei tarvetta lääkitykseen sen puolesta.

Muuten unohdin eilen sen sf-mitan kertoa: yläkäyriltä on tiputtu keskikäyrälle eli oli 28,5. Ei enää siis viikkoihin nähden kovinkaan iso maha. Tänään kuitenkin kuulin tutultani tuon maailman rasittavimman kommentin: "Ootsä varma ettei siel oo kaksoset?" Useimmat mut tuntevat eivät varmaan hämmästy suoraa vastaustani: "Toi on just se kaikkein ei-toivottavin kysymys tässä vaiheessa!" :D No sitten rupesivat kilpaa kaverit selittämään, että en ole kuitenkaan levinnyt mihinkään muuhun suuntaan - vaikka se ei ole totta, reidet ja käsivarret ovat peräti mehukkaat nykyisin ja tuo etumus puskisi nurin kenet vain, jossainhan sen yli 15 kilon täytyy näkyä.

Kummeista, ei ole vielä päätetty eikä oikein keskusteltukaan asiasta viime aikoina. Toivon, että sitten joskus kun kysytään tulevilta kummeilta asiasta, reaktio olisi iloinen niin kuin Pulttiksen tapauksessa. Mutta ääk jos eivät haluakaan ryhtyä toimeen ja ovat vähän nihkeitä ja suostuvat ehkä vastahankaisesti? Onkos kellään sellaista kokemusta, että kummiksi pyydetyt eivät mitenkään olisi ilahtuneet?

Harmittaa, kun ei sähköposti toimi, tiesin siellä olevan kiireisiä viestejä, mutta no ei sitten. Ja kai tässä nukkumaan pitäis joka tapauksessa käydä, kun poikakin tuntuu sammahtaneen lopulta.

Jakselua, masuun istuvia kottikärryjä kaikille :p
t. Kalenteri ja Paapau 32 + 6
 
huomenta, (varoitus sisältää vali valia) mies sit heitti eilen illalla hyvän "vitsin" ku soitteli Oulusta, meinas et jos ajeliski tänään illalla Pohjanmaalle jotta pääsis rusakkometsälle lauantaiaamulla ja tulis sit vasta kotiin Tampereelle. mä oikeesti räjähdin sille, itkin hysteerisesti puhelimeen sen jälkeen ku se perui puheensa ja lupas ajaa kotiin suoraa. että ai vähä herkässä täälläkin. :whistle:
mut joo noi miehet on tollasia, vaikka ne tietää että on raskasta niin ei ne tajua silti missä mittakaavassa mennään ku on raskaana yksin kotona sairaan lapsen kanssa ilman autoa. ei hyvä yhdistelmä. onneksi sentäs tajus nopeaa perua aikeensa. se tästä nyt olis vielä puuttunut että olis mennyt harrastamaan ja mä olisin ollu täällä vielä pitempään..... ja kaiken huippu, ku soitin sille ni se ei eka vastannut, sit soitin uusiksi niin hän tietenkin kertoi kömpineensä kuumasta vaahtokylvystä just ylös ja halus nopeaa takaisin. voi että mulla kiehui! ei se vissii tajunnu miltä tuntui kuulla toi vaahtokylpyjuttukin ku itse täällä on ihan äärirajoilla jaksamisen kanssa.. toinen siellä hotellissa saa nukkua ja kylpeä.

Kalenteri siis pitääkö siihen samaan purkkiin pissata kaikki mitä päivän aikana tulee? :LOL: hurja, joo ei sellasen kanssa viittis minnekää ihmisten ilmoille mennä! en oo ikinä kuullukaa tollasesta. =)

Ja sitten vielä iso :hug: kaikille sairastaville ja muuten vaan lohdutusta kaipaaville.

Anu ja mauno 31+6
 
Huomenta

Joo pitäs ruveta siivoomaan koha nyt sais itestä sen verran irti :/ Sain vietyä petivaatteet ulos ja pesukoneen päälle onhan sekin jo jotain :D Joo meillä mies TAAS viikonlopun töissä tai siis lauantain, mut koko päivän aamuyöstä ilta kymmeneen sano olevasa ajossa :kieh: Pitää käyttää pakkaskelit hyväks, ku sillo kestää noi pikkutiet paremmin rekan painon. Ymmärrän ymmärrän, mut olis kyl kiva ku olis välillä kotona :ashamed: No lupas et ens viikon lopun on saa nähdä ;)
Täällä on kymmenen astetta pakkasta ja nyt rupes vielä luntakin satelemaan |O
Me ollaan ajateltu et ois kiva lähteä hiihtoloman aikaan johonkin reissuun. Esim: kylpylään tai sit mennään mökille saa nyt nähdä. Sanoinkin miehelle et olis kiva jos mentäs kahdestaan ettei ois lapset mukana. Ku mies ehdotti et jos hänen veli ja siskon poikakin lähtisivät mukaan, siis mökille :eek: Musta ois kiva viettää vielä ennen vauvan syntymää ees viikonloppu miehen kans kahdestaan, ku siihen ois kyl mahdollisuus ku pojatkin on noi isoja. Joo tais taas tulla tää teksti tällästä valitusta sori :whistle:
Mut jos nyt menen siivoilemaan palaillaan :wave:

Baby dream ja "Topi" 30+4
 
Huomenta =)
Tällä kanssa lunta leijailee pikkuhiljaa, ihanaa että on vähän pakkasta, se ainainen loska ja vesi jo kyllästytti.
Kalenterin pissankeräys kuulostaa kyllä hyvin mielenkiintoiselta :hug:

Anuu Miesten ajatusten juoksua ei kyllä aina ymmärrä, onneksi kuitenkin itse tajusi että kotiin olis paras tulla suorinta reittiä =)

sh07 Hyvä että kaikki on hyvin ja saat kanssa tänään liittyä meidän lomailijoiden joukkoon =) Tätä joutenoloa en kyllä enään vaihtaisi pois... on tää niin ihanaa :D

Kummeista ollut puhetta. Jouluna pyydettiin mun pikkuveljeä kummiksi, mutta muilta ei olla vielä kysytty. Päätetty toki ollaan!! Yhdeltä varmaan kysytään sunnuntaina, kun ollaan menossa sinne tytön 2v. juhliin. Mies on tämän tytön kummi. Niin siis mies tahtoisi kummityttönsä äidin meidän tytön kummitädiksi... olipa ny jotenkin vaikeasti selitetty!!! Onko teillä muilla niin että olisitte "ristiin" lastenne kummeja?

Jaahas, saiskohan sitä puettua päälle ja vaikka vähän kanssa siivottua!

Joanna ja tiltiäinen tasan 33
 
Kalenteri aika hurjalta kuulostaa toi näytteenotto. toivottavasti on alle sen 3g ja saat olla kotona vielä.
ja kiitos, Mineasta taisi paras lahja taas kerran olla se, kun oli tupa täynnä leikkikavereita. Oskaria 3,5v Minea fanittaa ihan täysin ja KAIKKI pitää tehdä niinkuin Oskari. sama on sitten Kissanmintun 4v kanssa, joka tänään tulee. yleensä tytöt meneekin käsikädessä supattaen suunnittelemaan ties mitä piiloon :LOL: :heart:

anu :hug: kuulostaapa tutulta tuo räjähdysherkkyys. onneksi mies sentään tajusi. ja mä olen menossa tähän tietoon huomenna heti klo 11 tai 12 Pikku-Lizkoon ja aattelin siitä sitten käppäillä Sokokselle kattomaan oisko siellä imetysliivejä mihin hintaan.

ja "kummit"(ei kuuluta kirkkoon) on kysytty jo np-ultran jälkeen, mun paras naispuolinen ystävä ja mun sisko :)

meillä on tapan kierrättää leluja, eli kerätään aina osa tuonne kaapin perukoille piiloon ja osalla leikitään, muuten hukutaan tavaraan. ja nyt on tytöllä onnenpäivä kun on saanut IHAN UUSIA leluja mukamas :LOL: :heart:
 
Kalenterille tsemppiä pissankeräykseen. Muistan kyllä esikoisen ajoilta miten "Ihanaa" se oli.. :whistle: :whistle: :whistle: . Toivottavasti selviät säikähdyksellä! Minullakin on valkuaiset olleet plussalla nyt jonkun aikaa ja vaihtelevasti oireiluja, mutta ei vielä ihan myrkytyskään taida onneksi olla.

Hyvää viikonloppua kaikille! Me lähdetään Savonlinnaan reissuun ja palataan sunnuntaina!

Heili
 

Yhteistyössä