Huhtikuun hurmurit 2016 *lokakuussa*

Ihana kuulla hyvistä ultra-kuulumisista, joita oli useampi! :love: Varsinkin kun omaa ultraa joutuu vielä odottelemaan ens viikon maanantaihin ja tuo jännittää jo kovasti. Ekaa kertaa meen np-ultraan, niin etten ole vilaukseltakaan nähnyt masuun ennemmin. Nää mun pahoinvointi, oksentelu, vatsaoireet ja väsymys on niin selvästi suurempia kuin edellisissä raskauksissa, että käy väkisinkin mielessä, että entä jos tuolla majaileekin kaksi pienokaista.. :X3:

vaimo ja vaavi rv 11+2
 
Tervehdys pitkästä aikaa.

Onnea kaikille hienoista ultrakuulumisista.

Olen pitänyt itseni kiireisenä, etten ajattelisi koko nt-ultraa, ja maalannut olohuoneen, porrasvälikön yläeteisen sekä vielä alaeteisen katon ja ulko-oven. Nyt on kuitenkin pakko jo aloittaa ultran ajattelu ja katsoa bussiaikatauluja huomiselle. Melkein neljä tuntia menee bussilla Rovaniemelle ja siellä vielä edelleen jotenkin täytyisi selvitä sairaalalle. Yöksi jäänkin sinne miehen sukulaisiin ja sitten perjantaina sama matka takaisin. Helppohan se olis omalla autolla käydä päivän mutka, mutta kun mies tarttee autoa töissä eikä oikein voi olla sieltä nyt pois, niin minulle jää vaihtoehdoksi bussi. Koska minulle tulee aina huono olo bussissa niin en edes yritä jaksaa kahta reilun 3,5h matkaa saman päivän aikana. Hiukan jännittää, kumpa ultrassa olisi huomenna kaikki hyvin...

Toukka16 13+3
 
Mukava kuulla muidenkin hyviä ultrakuulumisia :) Tänään kävin neuvolalääkärillä. Kuunneltiin pikkuisen sydänääniäkin :) Veriseulan tuloksetkin olivat tulleet ja ei ollut riskiä trisomioihin. Pahoinvointikin on alkanut helpottaa, aika ajoin on jopa nälkä. Ihanaa, kun pystyy syömään ilman yökkimistä. Että nyt kai tästä raskaudesta voi alkaa jo nauttiakin pikkuhiljaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: SuSa15
Onpas toukallakin aika myöhään np-ultra. Jos käykin niinkuin mulla, että . onkin useamman päivän isompi, niin ei saa enää luotettavia niskapoimu mittauksia..täällä meinas olla hilkulla. Nopeasti meni tämä raskausviikko :ROFLMAO: eilen luulin että on 13+0, mutta todellisuudessa huomenna onkin jo 14+0 :D 5 viikkoa ja 2pv rakenneultraan, jei!
 
  • Tykkää
Reactions: Irith
Onnea kaikille hyvistä uutisista! :):love:

4D ultraan menen, soittelin yksityiset läpi ja terveystalolla oli kallein: ~400e ja mehiläisessä halvin, normaalin ultran verran eli 220e mutta sekin vain yhdellä tietyllä lääkärillä.

Jäin ihmettelemään kun tuli kirje HUS:ista vain siitä että "lapsella ei ole kohonnutta riskiä downin syndroomaan, onnea odotukseen!" ja maininta että tämä koskee vain downia. Minnehhän jäi sitten muut verikoetulokset :cautious:

Sad ja masu 14+0
 
Mukavia ultakuulumisia muillakin, onnea! :)

Täällä pahoinvointi alannut helpottaa. Enimmäkseen enää hajuista, esim; kahvin hajusta saatan oksentaa. Ja vähän jaksanut tehdä pihahommiakin kun tuo selkäsärky helpottanut myös ja pääsee kävelemään kunnolla.

Nukkumisen kanssa on tuntunut olevan vaikeaa jo jonkin aikaa. Pistin kuuhulluuden piikkiin aiemmin mutta vieläkin on vähän vaikeuksia. Tuntuu etten öisin nuku kunnolla. Väsyttää päivisin sitten mukavasti ja olenkin nyt yrittänyt vain vastustaa päivisin torkahtamista. Eipä siitäkään apua pahemmin. Toivottavasti ohimenevää, eikä pidemmän päälle jatkuisi.

Sokerirasitus olisi kohdallani tullut kyseeseen rv 16 mennessä js toinen sitten myöhemmin, mutta juurikin oksentelujen takia th ajatteli, että on ehkä parempi käydä edes sen yhden kerran myöhemmässä vaiheessa. Lääkäri-nvla on marraskuun alussa ja lopussa sitten rakenneultra.

Hankinnoista oli kyselty aiemmin. Vaatteita meiltä löytyykin, mutta jotain uutta tekee mieli ostaa. Sitten myöhemmin. Vaunut myytiin pois, kun juniori ei enää tarvinnut, joten ne täytyisi hankkia ja sitten ihan päivittäistä perustavaraa; vaipat yms.

Odotus on vielä pidetty salassa. Eikä tämä nyt ulospäin näy pahemmin. On tuota elopainoa ja vatsaa sen verran muutenkin, että jää vielä hyvin pimentoon. Ehkä sitten puolivälin jälkeen paljastellaan lähimmille, ellei ennemmin kukaan arvaa :D

Mukavaa lokakuuta ja hyvää odotusta kaikille!:)
 
En muista vastasinko tuohon hankintojen kysymykseen mutta pesin ja silitin jo esikoisen vaatteita. Pelkkää 50 ja 52 kokoa löytyi kaks lipaston laatikollista :p en osta vaatteita jos on poika tämäkin. ja esim 62 koon bodeja löytyy 22kpl :whistle:

Äitiyspakkaus olisi ihana ottaa ja hypistellä ja ihania vaatteita aina ollut muttakun pakko yrittää ajatella järjellä ja ottaa se rahana koska tosiaan vaatteita on hirveesti, sukulaiset ostaa niitä hirveesti lisää ja kirpparilta saa halvalla vaikka mitä. Sen äippäpaketin rahan laitan sitten hyviin vaunuihin.

Vaunut ja sitteri siis ainoat mitä puuttuu. Pinniksen saan kaverilta, turvakaukalon ja syöttötuolin säästin.. vaipat vaihtuu vaikka sängyn päällä. Yhdistelmävaunut vielä löytyy mutta on niiin surkeat kun lumessakin joutuu vetämään perässä kun ei liiku eteenpäin työntämällä :cautious: laitan siis äippäpaketin rahat ja veronpalautukset vaunuihin että raaskis ostaa edes 600euron vaunut :ninja: esikon yhdistelmät makso uutena 90e :LOL: (olen tarkka rahoista)
 
Tänään löyty vauvan sydän äänet. Olipas niin helpottava kuulla ne äänet. Viikon päästä olisi nt-ultra. Jännityksellä odotan että näkee vauvan. Pahoinvointi vaivaa vieläkin päivittäin ja joskus jopa yölläkin. Kaikki pysyy kuitenkin sisällä. Tänään tosin parempi päivä. Välillä on kun ei tiiä mitä söisi.

Norappi ja pikkukakkonen 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: Katjuska87
Mä en vielä ole mitään hankintoja tehnyt, mutta huomasin selailevani netissä TYTTÖvauvan vaatteita :) Yrittääkö alitajuntani kenties kertoa jotain... Meillä on kuopukselta vielä tallessa pinnasänky, hoitotaso, turvakaukalo, syöttötuoli ja vaunut. Ihan pieniä vaatteita ei ole enää. Pinnasänky on kylläkin meillä ollut käytössä vain esikoisella, kun ei nuo kaksi muuta ole siinä suostuneet nukkumaan. Siirsimme juuri kuopuksen 2v2kk, omaan huoneeseen nukkumaan. Se on sujunut tosi hienosti!

Tänään poksui 11+0! Kohtu on noussut sen verran että tunnen sen jo ihan alhaalla. Jännää silti jotenki, kun ei ole nähnyt asukasta. Tekis mieli ostaa doppleri :)
 
Mulla on ehkä vähän poikaolo.. Esikoinenkin on poika. Toisaalta tämä rakaus on ollut pahoinvointeineen yms. rankempi, kun esikoisen odotus. Ehkä ihan vähän toivon tyttöä. ;) Toivottavasti selviää rakenneultrassa. Kiva lukea hyvistä ultrakuulumisita, onneks ei ole ainakaan vielä tullut np-ultrassa todettuja keskenmenoja tai tuulimunia..toivottavasti sama linja jatkuu. Täällä alkaa selvästi olla keskiraskauden olotilat, eilen illalla klo 23 hinkkasin taikasienellä kylppärin kaakelin saumoja :ROFLMAO: muutenkin on paljon energisempi olo, seksiä tekee mieli jatkuvasti,eikä oo enää huono olo!

Sadeyes: Miten sulla voi olla viikkoja saman verran kuin mulla,vaikka laskettuaika sulla yhtä päivää aiemmin? :rolleyes:

Katjuska rv 14+0
 
Hankinnoista: Meillä on oikeastaan kaikki poikien aikainen tavara tallessa. Mutta missä kunnossa, niin en ole varma. Nuorimman pojan ja tämän vauvan väliin kun tulee ikäeroa jo melkein 5,5v. Lisäksi mun veli saa esikoisensa tammikuussa ja oon jo luvannut vaatteista osan heille. Talvipuvut menis sinne aikakin sopivasti, kun kumpikin poikani on syntynyt joulukuussa ja tämä onkin vaihteeksi kevätvauva :p Mitään en ole vielä ostellut. En oikein edes osaa ennen kuin vauvan ultrassa näen. Ultraan aikaa 3 yötä. Jännittää!

Oireet pysyy edelleen vahvoina. Mikään muu kuin kaurapuuro ei tunnu vatsalle edelleenkään sopivan :sick: Nyt on painoa tippunut jo -5kg. Viimeiset 2vk tippunut -1kg/vk, kun pahoinvoinnit olleet pahimmillaan. No, nyt alkaa syysloma, joten toivon, että sen jälkeen olo olisi jo parempi. Sokerirasituksen varasin vasta rv 14 tän pahoinvoinnin vuoksi.

Vaimo ja vaavi rv 11+4
 
oon kirjotellu viime aikoina hyvin vähän ku ollu vähän kiireistä
mulla raskaus on edelleen helpompi kun mun edelliset, pahoinvointi loppunu kokonaan eikä mitään kummempaa vaivaa ole paitsi mun diabeteksen takia sokerit mitä sattuu ja kohdunkaulanheikkouden takia meen maanantaina toimenpiteeseen jonka jälkeen en saa tehdä mitään raskasta, onneks on mies ja isot lapset auttamassa.
mulla on ollu ihan alusta asti selkee tyttö olo mut mitään varmuutta ei ole, odotellaan vielä et ultrassa näkyy sukupuoli niin halutaan kyllä tietää :)
nostremame rv 14+3
 
Helou ja hyvää lauantai-iltaa kaikille! :)onnee kaikille ihanista ultrakuulumisista! ♡
Mua vähä mietityttää, kun ei oo nyt mitään tuntemuksii mahassa.. siis osaako joku kokeneempi sanoo, onko se ok? Aikaisempina viikkoina on tuntunu pientä vihlontaa jne, ja oon aatellu että ne vois olla jo niitä pikku liikkeitä, mut onkohan ne ollukin vain kasvukipuja ja nyt on tilaa enempi, eikä siks koko ajan tunnu?

koko viikon ma-pe ollu pääkipee ja oki pakko ottaa pari panadol zappii, loppuviikosta en enää uakaltanu ja kärvistelin, kunnes eilen kävin hieronnassa ja uskaksin olla jopa mahalteen ja oli SUPER rentouttavaa ja tadam, pääkipu on ollu tänään poissa!!!! :)
Ensvkol kans hieronta-aika, ku hieroja suositteli kun hartiat tuntui niin jumissa olevilta, mitä ne tod olikin!

Ei kait täs muuta, sori vuodatukseni mut pakko purkaa ja voiko joku vastata onko se ihan normii, ettei oo mitään tuntemuksii? Dopplerilla kyl tulee välillä 170, mut saattaa liikkuu nii nopeeta etten viel oo sydänäänii saanu tolla laitteel kuulumaan <:)

Anscu ja Pikkuinen 15+3
 
anscu: ei ensisynnyttäjä tunne vielä yleensä liikkeitä tossa vaiheessa, ja ne ekat liikkeet on sellaisia että itse en ainakaan vihlaisuksi kuvailis, enempään tuntuu kuin ois poretabaletti mahassa :D vihlaisut on juurikin niitä kohdun kasvukipuja. Kaikki on varmasti hyvin :) mulla ollut outo raskaus kun ei oo muuta tuntunut mahassa kuin järkyttävää kasvua. Esikoista odottaessa oli niitä vihlaisuja, ja liikkeet alkoi tuntua 17+ viikolla :)
 
Kitti paljo Katjuska87 rohkaisusta, niitä kasvukipuja ne varmasti onkin olleet ja nyt vaan tuntuu niin "oudolta", kun ei tunnu mitään erikoista :D
No, tunnehan se on tääkin :D
Rentouttavaa lauantai-illan jatkoo! :)
 
Moikka! tiiättekö, uskaltaako Valio Viola tuorejuustoo syödä paljaaltaan leivän päällä? Sehän on pastöroitu tuote, mut soveltuuko se vain ruuanlaitoon kun yleisesti suositaan raskaana vain kovia juustoja? kun en tota tajunu ja eilen pistelin menemään leivän päällä viola aurinkokuivatut tomaatit tuorejuustoo :S
 
Pähkinäpuu lisätty listalle :) Mullakin on välillä päänsärkyä..sehän johtuu siitä jostain hormonista,ja on aika yleinen vaiva raskausaikana. Inhottavaa!

Osalla varmaan alkaa kohta olla jo tokat neuvolat. Täällä ei turhan tiuhaan ole näin alkuun, mulla on toinen neuvola vasta rv18+1.. ja lääkärille tosiaan ekan kerran pääsen rv 26-30. :p

-Katjuska rv 14+3
 
Syyssiivouksen aika! Poistin etusivun listalta kaikki epäaktiiviset nimet, joista ei ole kuulunut mitään syys-,eikä lokakuun aikana! Jos mielii päästä takaisin (tai olen vahingossa poistanut), ilmoita pikimiten niin lisään lisatalle.Joitakin nimiä oli syyskuulta,joita ei edellisen kuun listanpäivittäjä ollut lisännyt,ilmoita minulle,jos haluat kirjoitella tänne,niin lisään nimesi listaan. Jatkan mielelläni seuraavissakin kuukausissa listan päivitytä, mutta jatkossa omavaltaisesti poistan listalta, jos ei ole kuukauteen kirjoittanut palstalle mitään. Moni on poistunut kokonaan fb puolelle, ja useita keskenmenontapauksia ei varmaan ole ilmoitettu. Vastaväitteitä saa esittää,jos jonkun mielestä tämä oli huono idea.. :whistle:
 
Pähkinäpuu: Anteeksi :love: nyt pitäis olla oikein! Näitä numeroita kun pyörittelee niin virheitä tulee kyllä,ainakin mulle :ROFLMAO: Mun laskujen mukaan raskausviikkoja tulis 14.4. lasketulla ajalla tänään muutama päivä vähemmän kuin tasan 14+0 jo..
Mut aika suuntaa-antavia nää lasketut ajat tosiaan on muutenkin, jännä sit nähä miten todellisuudessa käy! Muistaakseni aika pieni prosentti oli mitä vauvoista syntyy just laskettuna-aikana.
 
Ihanaa, piiiitkään odotettu nt-ultra on nyt ohi. Kaikki kunnossa pienellä :love: Ja tosiaan vain yksi vauva on masussa, vaikka oksetus ja pahoinvointi on ollut paljon runsaampaa kuin edellisissä raskauksissa. Vauva vastasi viikkoja eikä la muuttunut. Kovasti oli vauhdikas kaveri masussa, otti kohdunseinämistä vauhtia liikuskellessaan :love:
Veriseuloihin ei osallistuta, mutta niskaturvotusta oli vain 0,4ml eli hyvin minimaalisesti.

Niin helpottunut ja onnellinen olo, kun vihdoin sai pienen nähdä ja kaikki vaikutti olevan kunnossa :love:
Rakenneultra olisi sitten 7.12.

Vaimo ja vaavi rv 12+0
 

Yhteistyössä